Yksiöiden vuokrat ovat Helsingissä törkeän korkeita. Tämä on merkittävä ongelma opiskelijoille. Jos vuokraa joutuu maksamaan 700, josta yhtiövastikkeen osuus on satanen, opiskelijan olisi paljon järkevämpää ostaa asunto vaikka kokonaan velaksi. Jos asunto maksaa vaikkapa 120 000, korkoa siitä ei mitenkään voi tulla 7200 euroa eli kuutta prosenttia. Asuntojahan yhä lainoitetaan sataprosenttisesti ja jopa ylikin.
Opintotuen asumislisä kuitenkin pakottaa opiskelijan vuokramarkkinoille. Asumislisää ei makseta senttiäkään asuntolainan korkoihin eikä edes yhtiövastikkeeseen. Korkoa ei pidäkään käsitellä kuin vuokraa, koska sitä tuetaan jo verovähennysoikeuden kautta ja koska vuokranantajan vuokratulo on tälle verotettavaa tuloa. Silti edes yhtiövastikkeen ja pienen koroista koroista pitäisi oikeuttaa asumislisään. On turhaa valtion toimin hyödyttää vuokranantajia viemällä opiskelijoilta vaihtoehto vuokra-asumiselle.
“Opintotuen asumislisä kuitenkin pakottaa opiskelijan vuokramarkkinoille.”
Ystävä vuokrasi pihamökkiä. Mökki meni opiskelijalle, joka pyysi vuokrankorotusta. Pyydetty vuokra oli niin pieni, että siitä ei saanut tukea. Vuokraa nostettiin ja opiskelija sai asunnon ja ystävä sai tuplavuokran.
Nykyään opiskelu on hyvä bisness, että valmistuminen on kuin konkurssin tekisi. Olisikohan aika palata 1970-luvulle, jolloin opiskelu oli investointi tulevaisuuteen.
Omassa omistusasunnossaan asuva opiskelija saa kyllä KELAn yleistä asumistukea, jonka määrä on yleensä jopa suurempi kuin opintotuen asumislisä (joka on max 201,60 e/kk).
Itse maksan vuokraa yksiöstä 570€, ja minulla olisi käteistä ostaa asunto ilman velkaa. Toistaiseksi tämä ei ole kannattanut, koska esim. Euro-obligaatio rahastosta on keskimäärin saanut vähän yli 7% vuosittaisen tuoton viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Viimeisen vuoden aikana tuotto on ollut yli 9%.
Olen harkinnut asunnon ostoa velaksi kun uusien asuntolainojen reaalikorko oli noin 0,8 prosenttiyksikköä negatiivinen ainakin vielä viime kesäkuussa. Ihmetyttää vain se, miten tämä yhtälö voi olla kannattava pankeille. Paljonko ne rankaisevat jos maksaa velan ennen aikojaan pois korkojen noustessa?
Yksiöiden törkeä hintataso johtuu puhtaasti kysynnästä ja tarjonnasta. Nykyisillä normeilla ja säädöksillä (keskipinta-ala‑, pysäköinti- yms.) moisten rakentaminen ei ole ollut kannattavaa. Ja vaikutus ei tosiaan koske pelkkiä vuokrayksiöitä, hyvien liikenneyhteyksien päässä olevat myytävät yksiöt ovat myös törkeän hintaisia.
Sama juttu pätee myös työasuntovähennykseen. Teen töitä 400 kilometrin päässä vaimostani ja lapsistani, mikä vaatii asunnon toiselta paikkakunnalta. Verovähennys on 250 euroa suoraan verosta, mutta olisi nolla euroa jos omistaisin asunnon itse. Verottaja tukee kuitenkin vuokran maksua vaimolleni, joka omistaa työasunnon.
Tämän kuvion toimiminen varmistettiin sekä verottajalta, että lakimieheltä ja on kummankin mielestä ok.
Verottaja ei siis salli minun rikastuvan työasunnolla, mutta vaimoni rikastuminen on sille ok. Onko tässäkään mitään järkeä:)?
Ja yksiöiden vuokrinhan ei vaikuta yhtään liika rakentamisen säätely eikä varsinkaan kaavoitusmonopoli. Sitä saa mitä tilaa. 😀 😀 😀 Nyt on tilattu korkeita asumiskustannuksia.
Helsingin kestämätön yksiöpula ratkeaa vain rakentamalla Uusi-Kallio. Tiivistä kuusikerroksista rakennuskantaa spåramatkan päähän keskustasta. Asuntojen keskikokooksi 20 neliötä ja asuntoja kokonaismäärältään rapiat 10 000. Tontit riittävän pieniksi ja nin, ettei yhdellä omistajalla ole montaa tonttia, eikä muodostu määräävää markkina-asemaa.
Lääke pulaan tiedetään, mutta onko oikeasti halua lähteä helpottamaan pulaa? En ukso, koska kohtuuhintainen asuminen on poliitikoja lähellä olevien rakennusliikeiden taskusta pois. 😉
Mistä saa lainaa ilman vakuuksia? Minä voisin ottaa sellaisen mielelläni. Yleensä asunto käy vakuudeksi korkeintaan 75% asunnon arvosta ja lopulle eli 120k€ asunnolle pitäisi jostain löytyä omaa pääomaa 30k€ tai vakuuksia vastaavalle arvolle.
Ratkaisu ongelmaan on ollut jo tiedossa pitkään, yleistä asumistukea saa myös vastikkeeseen. Opiskelijan pitää siis järjestää asiansa niin, että saa yleistä asumistukea eikä opiskelijoiden asumislisää.
Tässä onkin pieni ongelma — samalla olisi tehtävä harkintaa, että opiskeleminen tuottaa taitoja, jotka johtavat tuloihin aikanaan.
Eteenkin AMK opintolinjoilla oleville tulee painetta parantaa saamansa opetuksen tasoa ja omaa oppimistaan.
(Osaaville ajattelukykyisille ja ahkerille nuorille on hommia.)
Oliko tämä kirjoitus ottaa ihan vakavasti. Noin 30 sekunnin miettimisen jälkeen tuli mieleen seuraavat asiat:
1. Opiskelija ei saa velkaa ilman turvaavia vakuuksia ja/tai säännöllisiä tuloja. Harvalla opiskelijalla on.
2. 700 €/kk vuokra koskaa lähinnä Helsingin kantakaupungin yksityisiä vuokrayksiöitä. Opiskelija-asuntoja vähän kauempaa tai soluja saa jo huomattavasti halvemmalla.
3. Asunnon ostaja altistuu hintavaihteluriskille. Viimeisen 20 vuoden aikana riskinotto on tuottanut voittoa, seuraavasta 5 vuodesta en olisi niin varma.
4. Opiskelija menettää ensiostajan edut vuokrayksiön ostossa. Ja kun valmistumisen jälkeen saattaa olla tarvetta isompaan asuntoon, joutuu uuden oston yhteyteydessä maksamaan varainsiirtoveron + mahdolliset välityspalkkiot.
5. Kuten kirjoitetuksessasi todetaan asumislisää ei saa omaa asuntoa varten.
6. Laskelma menee uusiksi jos korkotaso nousee. Tällä hetkellä korot on alhaalla, mutta ei se mitään takaa millä tasolla korot on esim. ensi vuonna.
Kätevintä, joskaa ei välttä moraalisesti oikein, on ns. ristiinostot, jossa kaksi toisilleen tuttua perhettä ostavat sijoitusasunnot ja vuokraavat ne ristiin toisen perheen opiskelijalapsille. Tällä kikalla pääsee hyötymään tehokkaasti vero- ja tukieduista.
Pienituloinen, omistusasunnossa asuva opiskelija voi saada yleistä asumistukea. Ihan kuten kuka tahansa pienituloinen.
Eläköön! Olemme pelastettuja! Lisää tukia lisäämään kysyntää. Tarjontaan ei kannata vaikuttaa. Ja tuethan ei mene missään tilanteessa hintoihin.
Tekisitkö meille tyhmille analyysin kuinka paljon rahaa on 120 000 €?
Opiskelijat voivat kyllä saada KELAn yleistä asumistukea jos asuvat omistusasunnossa.
Toinen asia on sitten myös että omistusasumisessa on kyllä enemmän riskiä kuin vuokralla-asumisessa (nimittäin asuntohintariskiä + remonttikustannusriskiä). Täten omistusasumisen pitäisikin olla keskimäärin vähän halvempaa. Suurinosa asunnonomistajista on velkasijoittajia, jotka toivovat/uskovat ettei asuntojen hinnat laske.
Se vastike ei kyllä kata korjauksia, täysin mutuna sanoisin että yksikössä jotain tyyliin tonnin vuosi olisi hyvä keskiarvo. Mutta muuten joo, kaksioissa tosin sitten vähemmän selvää.
“Opintotuen asumislisä kuitenkin pakottaa opiskelijan vuokramarkkinoille. Asumislisää ei makseta senttiäkään asuntolainan korkoihin eikä edes yhtiövastikkeeseen.”
Opiskelija on kuitenkin tällöin oikeutettu yleiseen asumistukeen. Yleisellä asumistuella tuetaan myös omistusasunnossa asuvien vähätuloisten vastikkeiden maksua sekä lainan hoitoa. Tämä voi tulla jopa edullisemmaksi kuin opintotuen asumislisä, koska asumistukea maksetaan ympäri vuoden eikä vain 9 kuukautta vuodessa. Tietysti yleisessä asumistuessa on sitten taas muita tukiviidakkoon liittyviä liikkuvia osia, ja esimerkiksi asuntolainan saaminen tukien varassa elävälle voi olla vaikeaa.
Miksi vuokra-asuminen ylipäätään on kalliimpaa kuin asuntolainan otto? Jokin selityshän sillekin on. Tarjoan yhdeksi selitykseksi sen, että korot voivat nykyisestä vain nousta, eivätkä juuri laskea.
Onko kenenkään etu, että pienen sosiaaliturvan varassa elävät ihmiset ottavat asuntolainoja? Kuka siinä oikein kantaa riskit? En ainakaan luota siihen, että pankki kantaa omat riskinsä.
Toinen juttu on, että mistä löydät sen pankin joka lainaa tyhjätaskulle opiskelijalle? Ei alkupääomaa / riittäviä vakuuksia eikä säännöllisiä tuloja.
Haluaisin kommentoida ihan vaan sellaista, että 120 000e ei juuri minkään näköistä asuntoa saa Helsingistä — tai siis — Mikäli opiskelija maksaa yli 700e vuokraa yksiöstä, asuu hän mitä luultavimmin alueella Töölö-Kamppi-Ullanlinna-Eira-Punavuori-Lauttasaari, jossa yksiöiden hinnat ovat lähempänä 200 000e kuin alle 150 000e. Olisi hyvä ottaa huomioon myös Helsingissä myynnissä olevien asuntojen kovat hinnat.
Hyvätuloisen opiskelijan on jo pitkään kannattanut ostaa asunto vuokraamisen sijasta. Ainakin jos kannattavuutta mitataan sillä, kuinka paljon rahaa jää käteen pitkällä aikavälillä. Toisaalta vuokrat ovat yleensä alempia kuin yhtiövastike, korot ja lyhennykset yhteensä, ja useimpien opiskelijoiden tulotasolla satanen tai kaksi enemmän kuukaudessa parantaa olennaisesti elämänlaatua.
Muutenkin omistusasumisen laskennallisesta kannattavuudesta iso osa on sitä, että kun tinkii elämänlaadustaan silloin, kun rahasta on muutenkin tiukkaa, saa käyttöönsä enemmän rahaa joskus myöhemmin, kun sille ei luultavasti ole yhtä paljon tarvetta.
Fiksu idea pitäisi kuitenkin olla 30–40 k€ että selviäisi korkojen noustusta, jossakin vaiheessa se on kuitenkin edessä. Ja vastike on myös vähän alakanttiin laskelmassasi. Pappa Betalar malli toimii hyvin ja pienen asunnon arvo ei katoa mihinkään niistä on aina pula.
Tuohon on yksinkertainen selitys. Jos oletamme asunnon maksavan aina saman verran, niin vuokraasumisessa on omistajan saatava asunnosta kohtuullinen tuotto. Tuotto lasketaan ottaen huomioon vähennykset ja verot.
On muutama keino laskea vuokra-asumisen kustannuksia:
— lasketaan vuokratulon verotusta
— poistetaan perintövero ja
— lopetetaan vuokra-asumisen tukeminen.
Meillä vain ei ole kiinostusta oikeasti puuttua asumiskustannuksiin.
Oma asunto on itse asiassa keino päästä yleisen asumistuen piiriin opiskelijana — ilmeisesti ainoa jos haluaa nostaa myös opintotukea. Mutta yleisessä asumistuessa on huomattavasti tiukemmat tulorajat kuin opiskelijan asumislisässä.
Luulisi pankin antavan 100% lainaa josta voi ainakin korot elämisen lisäksi maksaa opintorahalla ja asumislisällä. Miten henkilö muka Suomessa voisi tällöin tulla maksukyvyttömäksi (kun mikä tahansa muu yhteiskunnan tuki on korkeampi kuin opintotuki). Korot toki voi nousta, mutta siksi opiskelijalle tietty myydään joku korkokatto, kiinteä korko, vakuutus tms.
Toisin kuin työssäkäyvän, tuilla elävän opiskelijan tulot kun ei oikein voi laskea. Päin vastoin, on varsin todennäköistä että ne nousevat (esim jos menettää oikeuden opintotukeen, saa toimeentulotukea tai sitten voi valmistua ja saada töitä, tai ainakin työttömyystukia.).
Ongelma lieneekin että Helsingissä asunnot on niin kallita ettei omaan osuuteen koroista jää rahaa ilman lisätuloja. Ja opiskelijan lisätulot ovat tyypillisesti kaikkea muita kuin säännöllisiä. Ja ne säännölliset varmat tulot sitä pankkia kiinnostaa.
Käsittämätöntä sen sijaan on että vuokratasot on monessa kaupungissa lähes yhtä korkealla kuin Helsingissä, mutta asuntojen hinta selvästi alhaisempi. Etenkin kun monissa paikoissa se lainan koroista asumistuen jälkeen maksettava oma osuus olisi ihan hyvin opintorahastakin maksettavissa ainakin nyt kun korot on alhaalla.
Riskiprofiilin vuoksi. Omistaja ei voi vain kävellä pois ja jättää maksuja maksamatta, vuokralinen voi. Omistajalla on omistajan riski koronnoususta, siitä että vuokralainen ei maksa, siitä että vuokralainen (tai joku muu) rikkoo paikat, jne jne.
Nyt kun asuntojen hinnat nousevat, niin hinnannousu voisi hyvinkin olla suurempi kuin korkomaksut.
Ongelma on se, että minkälaiset rahoitusinstrumentit tähän kehitetään.
En tiedä onko tunteeni väärä, mutta minusta vaikuttaa, että nuoret olisivat hieman aktivoituneet poliittisesti, ja tämähän on yksi monista asioista jotka voidaan laittaa kuntoon poliittisesti. Eli tässäkin on yksi ajatus, jonka tien päässä voi olla jokin hyvä ratkaisu.
Amrikassahan meni pitkän aikaa siten, että kaikkien kannatti ostaa asunto ja kaikille vielä myönnettiin lainaa asunnon ostamiseen.
Seuraukset tunnemme.
Pena:
Tai sitten ihmiset ovat lyömässä vetoa
tämmöisen talouskehityksenpuolesta:Tämän päivän opiskelijoiden pitäisi tajuta että yksiö ei ole maailmalla normiasunto opiskelialle, tai ainakaan perheettömälle sellaiselle. Sinkkuopiskelijan pitää asua solu- tai kimppakämpässä tai alivuokralaishuoneessa. Se että halutaan oma yksiö on ilmeisesti seurausta siitä että opiskelijat ovat nykyään niin sosiaalisesti rajoittuneita. Kun ollaan luomassa sosiaalisia suhteita opiskelun alkuvaiheessa hävetään soluasumista, mutta taloudelliset realiteetit unohtuvat. Jos on valmis maksamaan 700€ kuussa ts isä maksaa niin siitä vaan, mutta onko jokaisen isän pakko osallistua sellaiseen hömpötyksen. Eiköhän sitä myös valmistu nopeammin jos joutuu asumaan vähän kurjemmin. jos kaipaa lukurauhaa kun kämppikset bailaavat, voi mennä kirjastoon, niillähän on yölukusaleja (vai onko enää?)
Vuosikirjan mukaan mikäli oikein luen http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/11_12_16_Tilastollinen_vuosikirja.pdf
yksinasuvia n.150000 yksiöitä stadissa 66000
Yksinasuvien määrä heilahti 1990–2000 luvulla 80000 muuttui 120000 tuhanneksi yksinasujaksi ja on nyt siis tuo 150000 yksinasujaa.
Yksiöiden vuokrahinnat n.30% kalliimpi per neliö kuin kaksio. Kaksion vuokrahinta n11% kalliimpi kuin kolmio. Upea markkinarako on tosiaan saatu aikaiseksi koska ei rakenneta tarpeeksi pieniä asuntoja.
Jos siis opiskelija haluaisi halvempaa vuokrakämppää niin pitäisi liittoutua muutaman kaverin kera ja vuokrata yhdessä esim kolmio. Jostain syystä politiikka ei suosi sitä että ihminen haluaisi asua omassa rauhassa pienemmässä buduaarissa edullisemmin.
Oletus on sikäli väärin, että asunto — sen ylläpito — ei aina maksa saman verran. Usein näyttää olevan niin, että omistajat ovat asukkaina säästäväisempiä kuin vuokralaiset: esim. lämmön ja veden kulutus, jätemaksut, asunnon kulutus- ja käyttötavat jne.
Toinen asia on sitten se, että tuottovaatimuksen lisäksi vuokra-asunnon omistajalla on riski, kuten edellä on jo mainittukin. Omistusasuntojen kohdalla riskin — korkoriskin jne — kantaa omistaja itse.
Uusien asuntojen energiatehokkuus, esteettymyys, 75 neliön keskimääräiset asunnot, parkkipaikkanormit, melunormit jne. Sääntely tekee asumisesta kallista, ja lääkkeeksi tarjotaan lisää sääntelyä?
Mutta toinen kysymys on, että miksi opiskelijalle yleensä kuuluisi keskusta-yksiössä asumisen luksus?
Itsekkin solussa tyytyväisenä asuneena sanoisin että jos yksiössä haluaa opiskelu-aikana asua, ei yhteiskunnan kuulu siihen tukea tarjota.
Tästä vielä unohtui työpalkkio. Asuntosijoittaminen on varsin työlästä puuhaa, erityisesti huonolla tuurilla työtä riittää enemmän kuin riittävästi.
Tässä siis vielä läpileikkaus vuokranmuodostuksesta:
1. Yhtiövastike
2. Yhtiön korjauskulut, esim. putkiremontit.
3. Asunnon ylläpitokulut, esim. keittiöremontit, maalaukset, jne.
4. Kustannukset asunnon tyhjänäolosta vuokralaisten välillä.
5. Vuokralaisiin liittyvä riski (vuokran maksamattomuus, vahingot)
6. Työpalkka (sopimusten laadinta, kommunikointi, vuokralaisten etsintä, remonttien teettäminen, yhtiön asioihin osallistuminen)
7. Pääoman tuotto
Pääoman tuotossa pitää huomioida se, että sijoitus on pitkäaikainen ja jossain määrin riskipitoinen. Tuoton pitää olla verrannollinen vaihtoehtosijoitusten tuottoon.
Hyvin karkeasti laskettuna 30 m²:n yksiössä ylläpitokustannukset ovat noin 250 €/kk pitkällä aikavälillä. Asunnon tyhjänäolo tuo ehkä 5 % lisää vuokraan (1 kk/2 vuotta). Vuokralaisriski ei ole kovin suuri, joten jätetään se tässä väliin. Työtä menee ehkä viikon vuodessa, lasketaan 50 €/kk.
Näillä luvuilla laskettuna 700 €/kk vuokrasta jää vuokraloordille tyhjänäoloajan huomioiden noin 660 €/kk. Siitä vähennetään työkustannukset ja ylläpitokustannukset, tuloksena 360 €/kk tuottoa pääomalle.
Jos se yksiö maksoi 120 k€, tuotto on 3 %. Tällä hetkellä se on hyvä nimellistuotto, mutta kun asuntojen reaalihinnat saattavat olla jopa laskussa, ei tuo ihan hyvältä sijoitukselta näytä juuri nyt.
Asuntosijoituksen hyvyys näkyy vain pitkällä aikavälillä. Jos tarkastelujaksoksi otetaan vaikkapa 1990–1995, lukema on ihan eri kuin 1995–2000. Verrattuna vastaaviin vaihtoehtoisiin sijoituksiin asunto ei ole mitenkään erityinen kultakaivos sijoittajille. Spekulantille tonttimaa on aivan toinen asia.
Arkijärki on samaa mieltä sikäli, että jos asunto olisi erityisen hohdokas sijoitus, yksiöt olisivat ammattisijoittajilla, eikä niitä omaksi myytäisi.
Muille on aina paha antaa sijoitusneuvoja, mutta jos olisin itse varaton opiskelija, en ostaisi omistusasuntoa ennen taloustilanteen selkiämistä. Asuntoon sisältyy kuitenkin arvonalennuksen riski, ja asunto sitoo yhdelle paikkakunnalle. Sijoitus ei ole nopeasti tai helposti reaalisoitavissa.
Se kuitenkin pitää paikkansa, että pitkällä aikavälillä on edullisempaa omistaa kuin olla vuokralla. Verotus ohjaa siihen suuntaan, ja silloin vaivanpalkan maksaa itselleen.
Äsh äsh äsh. Ei 120 donan asunnosta saa vuokraa 700. Siitä saa 450 ja se on jossain Järvenpäässä. Siitä maksetaan 200 yhtiövastiketta ja 200 viemariremonttilainaa. Riippuen miten vähennykset menee läpi, on vuokratuotot siis max 2%.
Jos asunto on vastarempattu, sitä ei todellakaan kannata panna vuokralle. On parempi panna hintapyynnöksi 250 donaa ja venata vuosi pari jotain landepaukkua, jolla on liikaa rahaa.
Se, että useampi opiskelija asuisi esim. kolmiossa, olisi sekä taloudellisempaa että ekologisempaa. Mutta minkäs teet kun suomalainen haluaa olla aina omissa oloissaan toisin kuin etelä-eurooppalainen. Välimeren maissahan ei tietääkseni rakenneta yksiöitä juuri ollenkaan.
Kimmo:
1. Opiskelija ei saa velkaa ilman turvaavia vakuuksia ja/tai säännöllisiä tuloja. Harvalla opiskelijalla on.
2. 700 €/kk vuokra koskaa lähinnä Helsingin kantakaupungin yksityisiä vuokrayksiöitä. Opiskelija-asuntoja vähän kauempaa tai soluja saa jo huomattavasti halvemmalla.
3. Asunnon ostaja altistuu hintavaihteluriskille. Viimeisen 20 vuoden aikana riskinotto on tuottanut voittoa, seuraavasta 5 vuodesta en olisi niin varma.
4. Opiskelija menettää ensiostajan edut vuokrayksiön ostossa. Ja kun valmistumisen jälkeen saattaa olla tarvetta isompaan asuntoon, joutuu uuden oston yhteyteydessä maksamaan varainsiirtoveron + mahdolliset välityspalkkiot.
5. Kuten kirjoitetuksessasi todetaan asumislisää ei saa omaa asuntoa varten. Armeija taitaa olla myös perinteinen keino pääkaupunkiseudulla näiden asioiden kanssa kikkailuun. Armeija kun maksaa asuntolainan korot + muita asumisen kuluja palvelusajalta. Jos ja kun asuntojen hinnat ovat lähihistoriassa tupanneet nousemaan, armeija-ajan arvonnousuilla on jotkut tehneet ihan mukavia tilejä, valtion maksaessa kulut ja tyttöystävän tai jonkun muun asustellessa lisäksi ilmaiseksi sen ajan asunnossa.
6. Laskelma menee uusiksi jos korkotaso nousee. Tällä hetkellä korot on alhaalla, mutta ei se mitään takaa millä tasolla korot on esim. ensi vuonna.
1. Opiskelija saa lainaa, jos on ASP-tili pankissa, ja edes jotain tuloja (esim. lyhyt harjoittelupaikka käy tuon kriteerin täyttäjäksi). Valtio takaa lainan (ja antaa sille korkotuen, eli eräänlaisen osittaisen korkokaton) asuinpaikasta riippuen seuraaviin summiin asti:
— Helsingissä enintään 145 000 €
— Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla enintään 125 000 €
— muualla Suomessa enintään 100 000 €.
4. Tuo on totta, ja ihan konkreettinen ongelma. Nykyään ei yksiöitä itselleen kannata paljon ostella, koska silloin menettää varainsiirtoverovapauden seuraavasta, yleensä kalliimmasta asunnosta, jossa sitä kuluisi enemmän.
5. Yleistä asumistukea saa omaa asuntoa varten.
6. Totta, joskin verovähennysasioista johtuen koron merkitys ei opiskelijalla ole täysimääräinen. Ensiasunnon ostajan korkomenoista 32 % on verovähennyskelpoisia. Siihen on kyllä kehitetty leikkuri, eli tuota ei enää täysimääräisesti saa, ja vuodenvaihteessa osuus taas laskee. Mutta siltikään koron vaikutukset eivät ole täysimääräiset.
Monissa kaupungeissa opiskelijoiden vuokra-asunnot ovat parempikuntoisia ja parempitasoisia varustelultaankin (mukaan lukien ajantasaiset tietoliikenneyhteydet, jotka kuuluvat vuokraan, monessa tapauksessa opiskelija-asuntojen vuokriin kuuluvat myös ainakin vesi, ja joskus myös sähkökin) kuin myynnissä olevat asunnot keskimäärin. Siinä, missä myydyistä asunnoista iso osa on 1960- ja 1970 ‑lukujen betonimurjuja, paljolti vielä remontoimattomina yksilöinä, sellaisia ei juuri ole ainakaan opiskelijoiden vuokramarkkinoilla tarjolla. Ne harvat, jotka sellaisia ovat, laitetaan perusparannukseen, ja sen jälkeen nostetaan vuokria, jotta remonttikulut saadaan pois.
Niinpä, jos tuo olisi fyysisesti saatika poliittisesti mahdollista, mutta kun ei ole. Ensinnäkin tuollaisen tekeminen on nykyisten poliittis-byrokraattisten normien vastaista. Toisekseen onko spåramatkan päässä keskustasta tilaa tuollaiselle?
Ei sen Uusi-Kallion tarvitse olla Helsingin pääkeskustassa kiinni. Olisiko esim. Itäkeskuksen tai Malmin vierustalla tilaa? Molemmissa on kunnon palvelut aivan lähellä ja keskustaan pääsee nopealla raideliikenteellä.
Aikaisemmin kirjoittelin täällä blogilla, että varma tapa tehdä ghetto on tehdä kaupunginosa, jonka kaikki asunnot ovat halpoja yksiöitä. Kallio on suunnitteen tällainen ja meno on sen mukaista, ainakin jos uskotaan poliisin tilastoja. Silti Kallio tuntuu opiskelijoiden ja pienituloisten keskuudessa kysytyltä alueelta. No, muuttakoot sitten sinne, jos kerran itse haluavat.
Kaikkein eniten sosiaaliturvaa tarvitsevilla ja pienituloisilla olisi hyvä olla oma asunto, yhtiövastike kun on huomattavasti pienempi kulunki kuin vuokra. Ja kaikkein eniten sosiaaliturvaa tarvitsevat heikoimmassa asemassa olevat, syrjäytymisuhan alaiset ihmiset. He ovat sattumoisin myös samoja ihmisiä, jotka tarvitsevat eniten politiikkaa: sitä, että heidän asiansa koetaan ajamisen arvoiseksi. Tähän tarvitaan politiikkaa: jotta yhteiskuntamme vähäisimmätkin saisivat asua.
Ei varmaankaan ole tasa-arvoista, että asuntovelalliset saavat vähentää asumisensa kuluja verotuksessa, mutta vuokra-asujat eivät. Poliittisesti se on kuitenkin ihan loogista. Jos kerran oma asunto on kohta ainoa sosiaaliturvan muoto, silloin on loogista kannustaa sekä kepeillä että porkkanoilla oman asunnon hankkimista. Asuminenhan on useimmilla ihmisillä — siis tavallisilla ihmisillä — suurin menoerä. Tukemalla omistusasumista valtio säästää, sillä kun asumisen kulut ovat minimissään, tällöin tarvitaan vähemmän asumistukea ja toimeentulotukea. Jos nyt kuitenkin varainsiirtoveroa ollaan kohottamassa ja jossakin vaiheessa varmaan asuntolainan korkojen verovähennysoikeuteenkin ollaan kajoamassa, tällöin kannustimista jäljelle jää enää keppi.
Se poliitikko, joka keksii, miten ehkäistä tulevaisuuden vanhusten asunnottomuus, syrjäytyminen ja köyhyys, on tullut tehneeksi aikamme tärkeimmän keksinnön.
k, joo, tottahan näinkin on, mutta monasti niitä hienoja opiskelija-asuntoja ei suinkaan kaikille riitä, ja halvimmat vuokra-asunnot on ihan samaa kaliiperia kuin halvimmat asunnot. Noin näytti olevan ainakin Kuopiossa.
Toki itsellä vertailukohteena Oulu, jossa on halpoja opiskelijavuokra-asuntoja ja omistusasuntoja ihan riittävästi, mutta käsittämätöntä on että monissa pienemmissäkin kaupungeissa erityisesti vuokrahintataso on kovempi. (toki täälläkin kuulemma joutuu jonottamaan vuokraltaan alle 250 euron opiskelijayksiöhin, ainakin niihin jotka on 20m päässä yliopistosta.)
No Aamen. En oikeasti ymmärrä miksi ihmiset urputtavat asiasta. Soluasunnossa asuin minäkin suurimman osan opiskeluajastani. Käsittääkseni opintotuen asumislisä alunperin mitoitettiin soluasumista varten ja sitten pariskunnille jne oli yleinen asumistuki, eli kuviolle jossa tarvitaan perhemäisempää asuntoa.
Omistusasumisen “tukeminen” ei ole välttämättä lainkaan huono sosiaaliturvan muoto kuten on aiemmin käsitelty. Omistusasuminen kannustaa merkittävästi parempaan huolenpitoon asunnosta ja sen lähiympäristöstä. Vuokrasuhde taas synnyttää käsityksen että “tästähän maksetaan”, jolloin ihminen ei niin piittaa kunnossapidosta, siitä mitä ympäristössä tapahtuu jne.
Tämän päivän opiskelijat haluavat asua aikaisempaa useammin yksiöissä, koska myös lapsiperheet asuvat nykyisin aiempaa väljemmin. Muutto soluasuntoon tarkoittaa nykyopiskelijalle selvästi suurempaa pudotusta elintasossa ja asumismukavuudessa kuin vaikkapa 80- tai 90-luvun opiskelijalle. Ei siis ole ihmekään, ettei se ole enää yhtä suosittu valinta kuin aikaisemmin.
Kannattaa siis kurittaa lapsiperheitä, jos haluaa saada tulevat opiskelijat tyytymään nykyistä vähempään.
Mitt Romneyn pragmaattinen tapa ratkaista ongelma:
Opiskelija lainaa asunnon ostorahat vanhemmiltaan.
Taitaisi oma asunto mennä monilla sosiaaliturvaa tarvitsevilla melko pian myyntiin.
Terveitä aikuisia kun ei voi pistää tuosta vaan holhouksen alle ja hukkaamiskieltoon ihan vain sen vuoksi että nauttii sosiaaliturvaa.
Yleensä missään kaupungissa ei riitä niitä hienoimpia ja parhaimpia opiskelija-asuntoja. Ymmärrettävästi hyväkuntoisia alihintaisia yksiöitä joko ihan oppilaitoksen vieressä tai vaihtoehtoisesti keskellä kaupunkia ei riitä kaikille halukkaille. Useimmissa opiskelijakaupungeissa on kuitenkin jo lähes ylitarjontaa ei-keskeisellä paikalla sijaitsevista soluasunnoista eli opintien ei kyllä pitäisi kovinkaan usein katketa halvan asumisen puutteeseen.
Ei-keskeisellä paikalla tarkoittaa tässä bussimatkan päässä suurimmista oppilaitoksista taikka keskustasta.
Entä armeija/siviilipalvelus sitten? Eikö sekin ole elintason pudotus? Vai pitäisikö suurissa perheasunnoissa asuneet heti ylentää upseereiksi niin ettei heidän tarvitse kasarmituvissa asua?
Itse muutin aikoinaan vanhempieni 200 neliön perheasunnosta solukämppään kun lähdin opiskelemaan. En kokenut elintasoni alentuneen.
Tärkeintä oli itsenäistyminen ja uuteen paikkakuntaan ja sen ihmisiin tutustuminen.
Onhan se ilman muuta pudotus elintasossa, mikä onkin varmaan yksi syy siihen, että aikaisempaa harvempi suorittaa varusmiespalveluksen loppuun asti.
Yksittäistapaukset ovat yksittäistapauksia. Huomattava osa opiskelijoista taitaa olla eri mieltä kanssasi, koska he ovat valmiita maksamaan yksiöstä kaksinkertaista vuokraa soluasuntoon verrattuna. Siksi onkin aika typerää ryhtyä moralisoimaan, miten toisten ihmisten pitäisi asua ja elää, kun he selvästikin käyttävät rahansa siihen, minkä kokevat tärkeäksi.
Meinaatko tosissasi että joku keskeyttää intin siksi että elintaso laskee kun joutuu asumaan kasarmissa?
No miten iso se huomattava osa on? Isä ja äiti niiden vuokrat maksaa tai on ostanut asunnon heille, ei ne itse maksa.
Niin ja jos perheiden opiskelijat ovat tyttö ja poika voivat perheet sopia että he menevät keskenään naimisiinkin sitten 😀
Huomattava osa keskeyttämisistä perustuu pohjimmiltaan siihen, että intissä on liian kurjaa verrattuna siihen, mihin on tottunut siviilielämässä ja mikä odottaa kasarmin porttien ulkopuolella heti, kun vain pääsee intistä eroon. Jos siviilielämä muuttuu mukavammaksi mutta intti pysyy ennallaan, heikkenee intin houkuttelevuus sen vaihtoehtoihin nähden, jolloin keskeyttämiset luonnollisesti lisääntyvät. Joku keskimääräinen sadan vuoden takainen suomalainen taas varmaan vaihtaisi siviilielämänsä hetkeäkään epäröimättä nykyiseen inttiin.
Kai niitä tilastoja jostain löytyy, jos sinua kiinnostaa, miten opiskelijoiden asumismuodot ovat vuosikymmenten varrella muuttuneet. Vanhemmilta saatu tuki on joka tapauksessa aika marginaalinen osa korkeakouluopiskelijoiden toimeentuloa. Opiskelijat maksavat yleensä vuokransa käymällä töissä.
Ei kai kukaan ole moralisoinut sitä miten toisten ihmisten pitäisi asua tai elää omilla rahoillaan, vaan siitä että opiskelijoiden edun nimissä vaaditaan valtiota eli veronmaksajia kustantamaan opiskelijan yksiön vuokra Helsingin kantakaupungissa (tai Tampereen sen paremmin).
En ymmärrä sellaista ajatusta jonka mukaan opiskelijan pitäisi olla jotenkin erityisessä suojeluasemassa. Jo nyt opiskelija-asema on monilla aloilla erittäin kannattava. Itsekin laskin tarkkaan aikanaan koska kannattaa valmistua, koska vaikka en opintorahaa nostanutkaan, niin junalippujen hinnan tuplaantuminen oli ei-triviaali menoerä. Oli niitä muitakin, alle kolmekymppinen sai myös bussiliput ainakin Tampereella halvemmalla (yli 30-vuotiaan pitää näyttää opintotukipäätös jotta alennus lohkeaa)
Minulla ei ole ylipäätään mitään sitä vastaan että tuetaan opiskelua tai muutakaan sellaista, mutta systeemi on nykyisellään älytön koska opiskelija-asuntojen alihinnoittelu ja subventiot tekevät opintojen valmiiksisaattamisesta kovin kannattamattoman. Etenkin kun se opintojen venyttäminen ja “opintotukioptimointi” on monille jonkinlainen tavoite jo sinänsä.
Kun nyt pääsin alkuun, niin en edes ymmärrä miten yli kolmekymppisiä on jossain “opiskelijapolitiikassa” mukana, ja nämä ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Jos lukion jälkeen menee armeijaan ja sitten opiskelemaan, niin tyypillisen opiskelijan pitäisi olla noin 20–24 vuotias, kolmekymppisellä pitäisi olla jo työuraa takana viitisen vuotta. Tai jos on jatko-opinnot tehnyt niin pitäisi hitaammankin väitellä siinä paikkeilla.
Opiskelun — merkityksessä päätoiminen opiskelu opintotuella ja opiskelija-asuntoloissa — pitäisi olla väliaikainen elämänvaihe, joka kestää muutaman vuoden. 3–5 vuotta tai jotain. Miksi tällaiseen elämänvaiheeseen mitoitettaisiin jotenkin kauhean merkittäviä sosiaalisia tukitoimia, eikö tarkoituksenmukaisempaa olisi luoda järjestelmä joka perustuisi oletukselle että vaihe on väliaikainen?
Ymmärtääkseni opintotuen asumislisässä on katto varsin matalalla. Jos haluaa asua yksin omassa yksiössään, joutuu tästä aiheutuvan lisämenon maksamaan itse.
Sellaista se elämä on. Koska opintotuki ei mahdollista useimpien opiskelijoiden näkökulmasta riittävää elintasoa, menevät opiskelijat töihin, jolloin valmistuminen viivästyy. Jos opiskelijoiden halutaan valmistuvan nopeammin, voidaan sitä edistää esimerkiksi korottamalla opintotukea niin paljon, ettei yhtä moni enää viitsi käydä töissä lisätuloja hankkimassa. Jos taas mitään ei muuteta, ovat vaatimukset nopeammasta valmistumisesta pelkkää moralisointia.
Tuollaiset tilanteet ovat aika harvinaisia. Esimerkiksi julkinen sektori ja isot firmat arvostavat tutkintoja sen verran paljon, että opiskelijaedut ovat siinä rinnalla pientä näpertelyä. Opiskelijastatuksesta pidetään yleensä kiinni ennemminkin epävarmuuden kuin taloudellisen laskelmoinnin takia. Jos usko työllistymismahdollisuuksiin on heikko tai alavalinta epäilyttää edelleen, on parempi olla sulkematta ovia takaataan liian hätäisesti.
Opiskelijapolitiikassa aktiivitoimijoiden enemmistö on 25 ikävuoden paikkeilla ja 30 vuotta täyttäneet ovat marginaalinen vähemmistö. Ylioppilaskuntien liepeillä roikkuu toki paljon ihmisiä — niin opiskelijoita kuin valmistuneitakin — joiden omat aktiiviajat olivat 5–10 vuotta sitten ja joita ulkopuolinen saattaa erehtyä luulemaan nykyisiksi aktiiveiksi.
“Jos lukion jälkeen menee armeijaan ja sitten opiskelemaan, niin tyypillisen opiskelijan pitäisi olla noin 20–24 vuotias, kolmekymppisellä pitäisi olla jo työuraa takana viitisen vuotta. Tai jos on jatko-opinnot tehnyt niin pitäisi hitaammankin väitellä siinä paikkeilla”
Muuten niin terävä Tiedemies unohtaa sen, että suomalainen pääsykoejärjestelmä, jossa käytetään vuosittain liki samoja kirjoja synnyttää ongelman jossa opiskelija pääsee vasta toisella tai kolmannella yrittämällä sisään. Moni siis aloittaa opiskelut 23–24-vuotiaana. Jos kirjatenteistä luovuttaisiin ja sen sijaan koetilanteissa mitattaisiin vaikka alalle sopivuutta ja logiikkaa niin moninkertaisesta hakukoerumbasta päästäisiin. Nykyinen pääsykoejärjestelmä kun mittaa lähinnä vanhempien lompakon paksuutta (pääsykoevalmennukset) ja se toinen, eli ylioppilastodistus, teinin hormoonien hallintaa kasvuiässä.
“Kun nyt pääsin alkuun, niin en edes ymmärrä miten yli kolmekymppisiä on jossain “opiskelijapolitiikassa” mukana, ja nämä ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus”
Opiskelijapolitiikassa vuosia sitten vaikuttaneena en muista kyllä juuri ollenkaan yli kolmekymppisiä toimijoita. Olen pari vuotta yli kolmenkymmenen ja laajasti verkostoitunut, joten minun pitäisi tuntea nämä Tiedemiehen mainitsemat tahot. Oletan, että hän puhuu juurikin opiskelijapolitiikoista eikä siis esimerkiksi osakuntien bileitä järjestävistä ikiopiskelijoista.
Yleensähän varsinaiset opiskelijapoliitikot ovat samoja, jotka toimivat myös nuorisopolitiikassa, josta luovutaan viimeistään 29-vuotiaina, koska niissä ei voi toimia sen jälkeen.
Jos nyt katsoo nopeasti vilkaisten ylioppilaskuntien edustajistoja ja hallitusten kokoonpanoja, niin kyllä niissä näyttää olevan aivan selvästi yliedustettuna vanhemmat ihmiset kuin esimerkiksi tavoitteena olevien — tai edes keskimääräisten — valmistumisaikojen perusteella olettaisi tavanomaisten opiskelijoiden olevan.
Koko jutun keskiössä on minusta se, että opiskelijuuden (ymmärrettynä mielessä “täysipäiväinen opiskelija”) pitäisi olla tilapäinen ja vieläpä melko lyhyt osa ihmisen elämästä. Työnteko on huono tekosyy.
Olin itse osa-aikaisena töissä (tuntiopettajana) käytännössä koko opiskeluajan. Sen lisäksi osallistuin järjestötoimintaan, musiikkipromootiotoimintaan, harrastin aktiivisesti useampaakin eri harrastusta jne. Olen vieläpä melko laiska, ja valmistuin siitä huolimatta neljässä vuodessa.
En syytä opiskelijoita mistään. Opintojen venyminen ei ole yksilömoraalinen, vaan peliteoreettinen ja kannustinongelma. Se, mitä minä yritän sanoa on, että melkein kaikki se mitä koetaan “opiskelijoiden aseman parantamiseksi” on tämän ongelman pahentamista. Esimerkiksi itselläni valmistuminen oli lyhyellä (n muutama kuukausi) aikavälillä kannattamatonta, vaikka olin töissä julkisella sektorilla. Palkkani nousi verrattain vähän, markka-aikana vain muutaman satasen kuussa. Harrastukseni vuoksi reissasin välillä viikottain junalla tms muille paikkakunnille ja lipunhintojen kaksinkertaistuminen oli todellinen taloudellinen ongelma. Lisäksi minulla “jäi käyttämättä” parin vuoden opintotuet; aika moni optimoi opintojensa päättämistä niin että saa kaikki kuukaudet käytettyä. Ennen niitä oli ainakin muistaakseni 55 kuukautta, ja lisää sai jos osasi pyytää. Joka tapauksessa jos kesäkuukaudet lasketaan pois, niitä olisi ollut yli kuudelle vuodelle.
Olennaista on se, että vaikka kuinka paradoksaaliselta kuulostaakin, opiskelijoidenkaan etu ei pitkällä aikavälillä ole se, että opiskelijoiden asemaa parannetaan, koska opiskelijat eivät ole aina opiskelijoita.
Toistan nyt vielä: Minusta kyse ei ole yksilömoraalista. Kukaan ei toimi “moraalittomasti” siksi, että toimii niinkuin systeemin pelisääntöjen puitteissa on luontevaa toimia. Kritiikkini kohdistuu siihen, mitä nämä pelisäännöt ovat ja siihen, että näitä sääntöjä halutaan rukata entistä enemmän siihen suuntaan että ei kannata.
Tässä voisi harkita erilaisia vaihtoehtoja, joita heitän tässä nyt ihan lonkalta.
1) Käyttämättömät tukikuukaudet saisi vähentää verotuksessa, mikä vähentäisi optimoimista.
2) Summittaisista ja hyvin suurista opiskelija-alennuksista pitäisi luopua, esimerkiksi VR:n kohdalla alennus on aivan kohtuuttoman suuri paljon matkustaville. (huom: ongelma ei ole alennus itse, vaan se että valmistuminen vie tämän pois)
3) tutkintojen turvottamista ja tämän perustelemista “kypsyydellä” ei pitäisi oikein sallia. En tiedä kuinka iso ongelma tämä on nykyisin, mutta noin 10 vuotta sitten monet tekivät 300+ opintoviikon tutkintoja (minimi 160ov). Tämä ei voi olla tarkoituksenmukaista, jokin on pielessä jos tällainen on yleistä.
4) Opintorahaa pitäisi maksaa enemmän opintopistemäärän perusteella; tässä on tosin ongelmansa, opettajana olen törmännyt jo nyt itkeviin opiskelijoihin jotka opintotukirajojen vuoksi vaativat läpipääsyä kurssista vaikka tentti on mennyt aivan poskelleen
5) Mitä jos luovuttaisiin subventioista ja maksuttomuudesta? Kannustimet kohdilleen.
Lainan takaisinmaksun voisi vaikka tehdä verovähennyskelpoiseksi, jolloin kannustinvaikutus vain paranisi. Tämän ongelmana on tietty riskinsieto ja diskonttaus.