Uusi Keisari Xi Jinping

Jos kuu­lut niihin, jot­ka eivät näh­neet, mihin Putin pyr­ki, sin­un on läh­es velvol­lisu­us lukea sak­salais­ten jour­nal­istin Ste­fan Austin ja Adri­an Geor­gesin kir­ja Xi Jin­pingistä,  jot­tet jou­tu­isi sanomaan samaa uudestaan.

Kak­sikym­men­tä vuot­ta sit­ten olin hyvin opti­misti­nen Kiinan kehi­tyk­ses­tä. Mah­ta­van talouskasvun oli määrä johtaa olo­jen lib­er­al­isoi­tu­miseen, kos­ka autoritäärisen maat eivät voi men­estyä. Näin tun­nut­ti­in usko­van myös Kiinas­sa.  Maas­ta tuli muun muas­sa Suomeen del­e­gaa­tioi­ta tutus­tu­maan oikeusval­tion periaatteisiin.

Sen jäl­keen lib­er­aalien demokra­tioiden men­estys on ollut heikkoa ja Kiina on kään­tynyt aiem­paa autoritäärisem­pään suun­taan. Trumpin, Brex­itin ja keltali­ivien maista ei ole mitään opittavaa.

Kir­jan anta­mat tiedot Kiinas­ta ovat todel­la huolestut­tavia. Silti kir­ja ei ole mus­tavalkoinen vaan panee pohti­maan, ovatko kiinalaiset sit­tenkin veikkaa­mas­sa oikeaa hevos­ta. Jat­ka lukemista “Uusi Keis­ari Xi Jinping”

Annie Ernaux: Vuodet

Olin juuri saanut kuun­nel­luk­si lop­pu­un Mauno Koivis­ton eri­no­maisen kir­jan Venäjän idea, kun tuli tieto Kir­jal­lisu­u­den Nobelin men­e­mis­es­tä ran­skalaiselle Annie Ernaux­ille. Hänen pää­teok­sen­sa Vuodet oli kuun­neltavis­sa Sto­ry­telis­sä, joten val­itsin sen seuraavaksi.

Todel­la hyvin kir­joitet­tu kirja.

Kir­ja koos­t­ui eri­lai­sista muis­toista ja anek­dooteista vuon­na 1940 syn­tyneen kir­jail­i­jan elämän var­relta. Ran­skalaisille luk­i­joille se tar­josi var­maankin nos­tal­gisia muis­to­ja. Min­ul­ta suo­ma­laise­na moni niistä meni ohi, kos­ka en tunne ran­skalaisia poli­itikko­ja enkä maan his­to­ri­an nyansseja.

Sen sijaan min­ulle kir­ja oli opet­tavainen kat­saus ran­skalaisu­u­teen ja sel­l­aiseen Ran­skaan, jos­ta en ole paljon tiennyt.

Kir­jas­sa Sput­nikin lento sijoit­tui vuo­teen 1955. Meil­läpäin Sput­nikia kokoon­nut­ti­in pihalle ihmettelemään lokaku­us­sa 1957. Tämä sai min­ut epäilemään muidenkin his­to­ri­ati­eto­jen täs­mäl­lisyyt­tä. Ei tämä toisaal­ta mikään tietokir­ja ole. Tosin olen saat­tanut ymmärtää tek­stin väärin. Kuun­telemises­sa on se huono puoli, ettei täl­lais­ten asioiden tark­ist­a­mi­nen on työlästä.

Ernaux kuvaa ran­skan his­to­ri­aa pien­i­t­u­loisen ja vasem­mis­to­laisu­ut­ta ihail­e­van ran­skalaisen silmin. Ran­skalaista tässä vasem­mis­to­laisu­udessa on tun­tei­den tärkeys. Pet­tymys oli suuri, kun vasem­mis­to­laiset pres­i­den­tit eivät ole pystyneet taikaiskul­la muut­ta­maan maa­ta. Täl­laiselle poli­it­tiselle prag­maatikolle moinen tuo haaveelli­nen vasem­mis­to­laisu­us on silkkaa hai­ha­tus­ta. Minus­ta vasem­mis­to­laiset pres­i­den­tit muut­ti­vat maataan merkit­tävästi, mut­ta kir­jail­i­ja noteer­aa vain ne heiken­nyk­set, joi­ta on seu­ran­nut oikeis­ton vaalivoitos­ta. Jat­ka lukemista “Annie Ernaux: Vuodet”