(Olen pitänyt henkilökohtaisista syistä vähän taukoa tässä kirjoitussarjassa. Olen taas hatkamassa, joskin ehkä vähän hitaammalla tahdilla)
Jossain kirjassaan Paul Krugman kertoi nähneensä Manilassa suuren määrän lapsia tonkimassa myrkyllisissä olosuhteissa jättimäistä kaatopaikkaa (Smoky Mointain) löytääkseen jotain, jonka voi myydä saadakseen rahaa ruokaan. Järkyttävä näky.
Myöhemmin hän vieraili taas Manilassa. Kaatopaikka oli tyhjentynyt lapsista. He olivat siirtyneet huonosti palkattuun työhön tehtaissa. Teollisuusmaissa moni paheksui näiden tehtaiden työoloja ja vaati boikotoimaan niiden tuotteita.
Lapset siis takaisin kaatopaikkaa tonkimaan?
Hyvässä maailmassa lapset eivät ole kaatopaikoilla eivätkä tehtaissa, vaan kouluissa. Silti tehdas on parempi kuin kaatopaikka.
Tuloerot ovat kasvaneet Suomessa, mutta ne eivät ole mitään verrattuna maailmanlaajuisiin tuloeroihin.
Kun ostamme köyhissä maissa valmistettuja halpoja tuotteita, käytämme hyväksemme kehitysmaiden köyhyyttä. Pitäisikö solidaarisuudesta köyhien maiden työntekijöitä kohtaan boikotoida kehitysmaissa valmistettuja tuotteita? Ei missään tapauksessa, koska köyhissäkin maissa on parempi olla alipalkattu kuin työtön. Mieluummin huonopalkkaisessa työssä tehtaassa kuin kaatopaikkaa tonkimassa.
Globalisaatio on nostanut 1,5 miljardi ihmistä absoluuttisesta köyhyydestä. Se on ollut valtavan paljon tehokkaampaa kuin kaikki maailman kehitysapu. Maiden välillä tuloerot ovat alentuneet selvästi. Samalla kuitenkin tuloerot ovat kasvaneet maiden sisällä.
Jos tuijotamme vain suhteelliseen köyhyyteen kunkin maan sisällä ja sivuutamme sellaiset absoluuttisen köyhyyden ilmentymät kuin nälkäkuolemat, köyhyys on kasvanut, mutta jos kysymme asiaa sadoilta miljoonilta nälkää näkeviltä, he toivovat varmasti oman absoluuttisen köyhyytensä helpottavan, vaikka samalla myös heidän kotimaidensa rikkaat rikastuvat.
Jos emme rajoitu katsomaan tulonjakoa kunkin maan sisällä vaan globaalisti, myös suhteellinen köyhyys on laskenut. Tosin en ole varma aivan viime vuosien kehityksestä, koska superrikkaat ovat rikastuneet valtavasti lisää.
Globalisaatio iskee teollisuusmaiden huono-osaisiin
Teollisuusmaiden sisällä huono-osaisin työvoiman asema on heikentynyt teollisuusautomaation ja digitalisaation ansiosta. Kehitysmaiden halpatuonti pahentaa tätä, koska se vie teollisuusmaiden teollisista työpaikoista suorittavan portaan yksinkertaisia töitä – niitä, joita kehitysmaiden huonosti koulutettu työvoimakin pystyy tekemään.
Väittää Trump mitä hyvänsä, teknologian kehitys on palon suurempi syy työpaikkojen vähentymiseen teollisuusmaissa kuin globalisaatio.
Isossa kuvassa pieni palkkaisetkin hyötyvät teollisuusmaissa globalisaatiosta, sillä pääseväthän he hyötymään tuotteiden halvoista hinnoista. Juuri tuli tutkimus, jonka mukaan pienipalkkaiset ovat Suomessa innokkaimpia temuttajia. Molempia ei voi saada, kehitysmaiden halpoja tuotteita ja suojaa niiden tuonnilta.
Kehitysmaissa koko väestö on hyötynyt globalisaatiosta, mutta rikkaimmat ovat niissä rikastuneet sen ansiosta valtavasti. Intiassa on lukumääräisesti paljon enemmän superrikkaita kuin Britanniassa, pannaan superrikkaan raja mihin hyvänsä. Mutta onhan Intiassa myös yli 20 kertaa enemmän asukkaita.
Voisiko tämän tehdä toisin?
Jos olemme tyytymättömiä globalisaatioon liittyvään eriarvoisuuteen, oikea vastaus on muuttaa perisääntöjä paremmiksi eikä lopettaa tuontia köyhistä maista. Lapsia ei pidä ohjata takaisin kaatopaikkoja tonkimaan, vaan heidät pitäisi saada kouluun.
Kasvavat maan sisäiset tuloerot eivät liity vääjäämättä globalisaatioon. Päinvastainen esimerkki löytyy läheltä, Suomesta. Suomi rikastui sodan jälkeen vapaakaupan ansiosta valtavasti. Kuten aiemmassa postauksessa sanoin, olen syntynyt Suomeen, joka oli ostovoimakorjatulla kansantulolla mitattuna köyhempi kuin Intia nyt. Suomen vaurastuessa maan sisäiset tuloerot pienenivät merkittävästi eli myös suhteellinen köyhyys väheni.
Suomessa valtio oli riittävän vanha ohjatakseen kehitystä. Sen ansiosta kasvavaa kansantuloa pysyttiin ohjaamaan myös köyhimmille – siis pienviljelijöille. Kehitysmaissa valtio ei ole riittävän vahva tehdäkseen samoin eikä aina edes halukas.
Koska palkkatasojen erot ovat valtavia, vapaakauppa kestää vähän jarrutustakin. Itse asiassa sitä jarrutetaankin. Yleensä kehitysmaatuonnista pitää maksaa tullia. Tullit eivät estä työnjaon kehitystä, mutta kohtuullistuvat muutoksen vauhdin niin, että siihen pystytään sopeutumaan.
Kun tullit ovat ostajapäässä, jarrutusenergia (tullitulot) päätyvät rikkaiden maiden hyväksi. Olisi oikeudenmukaista, että köyhät maat perisivät viennistään kohtuullista vientitullia, jonka tuloilla ne voisivat rahoittaa esimerkiksi niitä kouluja. Tie köyhien maiden vaurastumiseen olisi vähemmän kivinen, mutta ei välttämättä sen hitaampi.
Maailmassa on järkyttävää eriarvoisuutta ja minun mielestäni osin turhaan.
Tämän kirjoituksen tärkein opetus kuitenkin on, ettei pidä potea huonoa omaatuntoa ostaessaan halpoja kehitysmaissa valmistettuja tuotteita.
Entä pitäisikö meidän hyväksyä se, että köyhistä maista tulee ihmisiä tänne tekemään meillä alipalkattua työtä? Onko alipalkattu työ hyväksyttävämpää, kun se on poissa silmistä?
Tästä seuraavassa postauksessa.
Yhdysvaltojen teollisuuden kehityksessä on otettava huomioon maantiede. Perinteinen teollisuus Yhdysvalloissa on ollut keskilännen alueella joka on maantieteellisesti Kalliovuorten ja Appalakkien välissä. Tämä alue on perinteisesti äänestänyt demokraatteja mutta Trumpin tulon jälkeen ne siirtyivät Trumpin äänestäjiksi eivätkä niikään republikaanien äänestäjiksi. Yhdysvaltain dynaaminen osa on keskilännen välissä eli itä ja länsirannikolla sekä ja Teksasin Houston ja Dallas ja mukaan lukien sekä Georgian Atlanta sekä Coloradon Denver. Tämä kehitys ei ole syntynyt globaalisaation aikakaudella vaan siemenet olivat pantu jo Ronald Reaganin kaudella kun Yhdysvaltain talouden painopiste siirtyi teollisuudesta palveluihin. Samanlainen ilmiö nähtiin Britanniassa itse asiassa 3 vuotta myöhemmin kuin Yhdysvalloissa Thatcherin valtaan nousun jälkeen. Länsi-Saksa oli ainoa valtio jossa teolliseen rakennemuutokseen onnistuttiin luoda paremmat edellytykset uudistua 1980-luvulla. Tilanne muuttui Länsi-Saksassa kun se peri 1990-luvulla Itä-Saksan konkurssipesän joka on nyt purkautunut muodossa AfD.
Oletko ajatellut kirjoitta kehitysmaiden sisäisistä eroista. Otit esimerkin Filipiineiltä jonka kansantalous ei ole kovinkaan dynaaminen verrattuna esim Vietnamin kansantalouteen. Etelä-Aasiassa on kaksi hyvää esimerkkiä huonosti ja hyvin hoidetuista kansantalouksista joista toinen on Bangladesh ja toinen on sen suuri isoveli Intia. Mainisit että Intiassa on lukumääräisesti paljon enemmän superrikkaita kuin Britanniassa. Myös Bangladeshissä on paljon superrikkaita mutta heidän ja Intian superrikkaiden ero on siinä että siinä missä Intian superrikkaat sijoittavat Intiaan niin Bangladeshin superrikkaat siirtävät rahansa ulkomaille etenkin Lontooseen jossa asuu paljon bangladeshiläisiä superrikkaita hienoilla asuinalueilla. Intian superrikkaat muuttavat muista syistä pois Intiasta muun muassa Dubaihin ja Abu Dhabiin joista suurimmat syyt ovat ilmasto ja liikenneongelmat joita Intiassa on jatkuvasti. Intiassa on kasvukipuja koska siellä on kasvava keskiluokka mutta Bangladeshissä ongelmana on maan oligarkit joista ei ole paljonkaan kirjoitettu mediassa vaikka maassa oli vuosi sitten vallankumous. Vastaavanlainen vallankumous oli Nepalissa mutta se on paljon köyhemin valtio kuin Bangladesh. Sri Lankassa oli vallankumous mutta syyt olivat toisenlaiset kuin Bangladeshissä
Periaatteessa olen ollut samaa mieltä jo aiemminkin eli että halpatuotanto työllistää halpatuotannon maissa. Suomi oli halpatuotannon maa aina 1970-luvulle saakka ja lapsityövoiman käyttö oli oppivelvollisuudesta huolimatta yleistä. Appiukkovainaa (s. 1929) sai kymmenvuotiaana äidiltään valmiiksi valjastetun hevosen ohjakset käsiinsä ja lähti savottaan töihin. Isävainaakin (s. 1923) pääsi pellolle töihin heti, kun vaadittu kansakoulun oppivelvollisuus oli suoritettu. Enempi koulutushan oli vanhempien mielestä turhaa. Nyt hyödymme itse halpatyöstä ja köyhille maille epädullisesta ulkomaankaupasta ja verotuksesta. Valitettavasti ei ole mitään keinoa tehdä maailmasta reilua. Teollisuusmaat ajavat omaa etuaan ja erityisesti itseään suurvaltana pitävät ajavat omaa etuaan. Aina joku on alimpana hierarkiassa ja hyväksikäytön kohteena.
Absoluuttisesta köyhyydestä nousemisen mittarina on ollut pitkään sama kiinteä dollarisumma per päivä. Tuota lienee nyt vähän inflaatiokorjattu, mutta nykyinen mittarikin on vain 2,15 USD per päivä. Tuon summan alle jää edelleen 10% ihmiskunnasta — siis jotkut ansaitsevat paljon vähemmän. En ole edelleenkään varma, että mittari on ns. ajantasainen koskien kunkin alueen todellista kustannustasoa. Esimerkkinä on vaikka Intia, jossa köyhän kansan peruselintarvikkeiden hinnat nousivat jyrkästi vuosituhannen alussa. Lisäksi tuon dollarirajan tuntumassa killuu satoja miljoonia ihmisiä. Koska tahansa voi livetä rajan alapuolelle siinä kuin sen yläpuolellekin.
Tuo kaatopaikkaesimerkki kertoi sen toisen puolen asiasta: lapset katosivat kaatopaikalta, mutta kaatopaikka ei kadonnut. Itse asiassa kaatopaikoille menevän tavaran määrä vain kasvaa halpatuotannon ja temutuksen myötä. Näkyvin esimerkkihän tästä on Chilessä autiomaassa kasvava jätetekstiilivuori — se näkyy siis avaruuteen. Tälle kehitykselle ei ole näkyvissä mitään loppua, sillä köyhyydestä nousukin tarkoittaa jossain vaiheessa myös peruselämisen lisäksi tulevan kulutuksen kasvua. Jokiin menevien muovipullojen määrä Manilassa kasvaa. Tosin jokiin ja järviin niitä heitetään edelleen Euroopassakin. Sattumalta kaikki Itämeren eteläpuolella jokiin päätyvä temutettu tai temuttamaton muoviroska ajautuu vallitsevien tuulten mukana lopulta Suomen rannikolle.
Intia on esimerkkinä muuten mielenkiintoinen. Päinvastoin kuin (“kommunistisessa”) Kiinassa, niin (“demokraattisessa”) Intiassa ei ole ollut mitään poliittista tavoitetta koko kansan olojen parantamiseen. Päinvastoin, nykyinen poliittinen johto jopa pyrkii jakamaan kansaa uskonnon perusteella. Voisi myös väittää, että Intia on oligarkkinen maa. Tässä kohtaa pitää todeta, että olin tällä vuosituhannella ennen eläkkeelle jäämistäni työelämässä tekemisissä lukuisten intialaisten IT-asiantuntijoiden kanssa — sekä etänä että Suomessa. Kerran vuosia sitten tohdin lounaskuppilassa ottaa vieressä istuneiden intialaisten kanssa vienosti puheeksi herra Modin politiikan. Hieman tuntuivat sitä vierastavan. Aikoinaan minulla oli yksi intialainen alaisenakin. Hän hieman hämmästyi, kun kysyin hänen intialaisesta joulunvietostaan. Hän nimittäin sanoi olevansa kristitty.
Globalisaation kuvaaminen nykyajan ilmiöksi ei pidä oikeastaan paikkaansa. Vähän eri muodoissa sitä on ollut maailman sivu siitä lähtien, kun ihmislaji levittäytyi maapallon eri puolille eli globalisoi sen itselleen. Välillä on ollut tilapäisiä takapakkeja, kuten siirtyminen pronssista rautaan — rautaa kun on melkein joka paikassa, mutta tinaa ja kuparia ei.
Nimimerkki Kullervolle kommentti tuohon appiukkovainaasi ja isävainaasi savotta ja peltotyö esimerkkiin. Kuiten kyseessä oli alkutuotannon maatilan töistä ei niinkään teollisen yhteiskunnan tuotannollistaloudellisista töistä. Isävainaasi ja appiukkosi työpanoksesta hyötyi vain kotitila eikä oikeastaan kukaan muu niiden ulkopuolella. Halpatuotannosta hyötyy kaikki koko ravintoketjusta ylöspäin vaikka tulonjako ei olisikaan tasaista.
Väite että Kiinassa talouskasvusta hyöytyisi kaikki toisin kuin Intiassa ei aivan pidä paikkansa koska Kiina rajoittaa sisäisellä passijärjestelmällä miljoonia kiinalaisia pääsemästä taloudellisesti keskiluokkaan koska heidän liikkumista rajoitetaan maan sisällä toisin kuin Intiassa jossa vapaaliikkuvuus ihan kaikilla kansalaisilla myös vähemmistöillä . Muslimit ovat olleet Intiassa perinteisesti vähemmistö jolla on matalampi koulutus kuin hinduilla. Tällä on historialliset syyt. Kristittyjen koulutus on Intiassa korkeampi ja korkein on itse asiassa parseilla jotka ovat zarathustralaisisia . Hindujen sisällä on myös valtava koulutus erot riippuen kastista. Kiinassa on samanlainen hierarkia . Han-kiinalainen on paremmassa asemassa kuin uiguurit ja muut vähemmistöt.
Olen samaa mieltä Globalisaatiosta. Sen ensimmäinen vaihe alkoi 1800-luvulta ja päättyi ensimmäiseen maailmansotaan. Toinen vaihe alkoi sodan jälkeen Bretton Woodsista ja se päätti ensimmäisen öljykriisiin. Kolmas vaihe alkoi vuonna 1995 kun WTO perustettiin. Nyt Globalisaatio siirtyy vain pohjoisesta etelään kun se oli ensimmäisessä vaiheessa etelästä pohjoiseen suunttuvaa kehitysta.
Esimerkkini suomalaisesta lapsityövoimasta ei ollut tarkoitettu tieteelliseksi, havainnollistin vain sitä, että alaikäisten työ on ollut yleistä Suomessakin. Sinänsä appiukkovainaan savottatyö ei ollut maatalouteen verrattavaa alkutuotantoa. Suomi seisoi jo tuolloin puujaloilla ja jokaisen alaikäisen savottatyöläisen työ näkyi myös Suomen vientiteollisuudessa. Kyllä alaikäisetkin sinänsä olivat Suomessakin tehdastöissä, puuvillatehtaan tytöt on käsite.
Kiinan ja Intian vertailu ei myös ollut tieteellisen tarkka. Havainnollistin siinäkin vain maiden talouspolitiikan keskeisiä eroja viime vuosikymmenten aikana. Toki korona paljasti myös Kiinan järjestelmän heikkouksia. Asian vierestä: Kävin vuonna 1988 Beijingissä konsultoimassa Nokiaa sen Kiinan kaupoissa. Jo tuolloin Deng Xiaopingin uudistusopit olivat johtaneet siihen, että lentoasemalla eräät yritysjohtajat saapuivat yksityisautoilla suoraan lentokoneen viereen. Beijingin keskustan katujen leveydestä suurin osa oli vielä polkupyörille, mutta liikenneruuhkissa kaupungin toiselle puolelle saattoi autolla kestää pari tuntia.
Globalisaation käsite on vähän hähmäinen. Ei se kaupallisena käsitteenä nykyäänkään kosketa aivan kaikkea ja kaikkia maapallolla. Tässä kohtaa kuvasin sitä, että globalisaation kaltaiset ilmiöt ovat jo tuhansia vuosia vanhoja. Kauppatavarat ovat kulkeneet hämmästyttävän pitkiä matkoja ainakin pronssikaudelta alkaen ja tähän on kuulunut alueiden erikoistumista.
Savotaan lähdettiin kodin ulkopuolelle. Kotitilalla tehtyjä metsätöitä ei sanottu savotaksi.
Nimimerkki Kullervolle kommenttina että globalisaatio on kyllä käsittänyt ainakin 1800-luvulta asti lähes koko maapalloa kaupallisessa mielessä. Brittiäinen imperiumi jonka pinta-ala oli suurimmillaan vuona 1913 jonka väkiluku oli 412 miljoonaa ihmistä eli 23 prosenttia maailman väestöstä ja vuoteen 1920 sen pinta-ala oli 35,5 miljoonaa neliökilometriä.Tästä imperiumista tuotiin kaikki siirtomaatavara tuotteet Lontooseen josta niitä jopa tuotiin Suomeen asti. n
Yritin kyllä kommentillani sanoa juuri sitä, että “globalisaatiota” on vähän määritelmästä riippuen tapahtunut iät ja ajat ja pronssikausi on hyvä varhainen esimerkki.
Kommenttina jt:lle: savotta tarkoittaa juuri sitä että appikukkovainaa meni oman kotitilan ulkopuolelle savottaan.
Tampereen Finlaysonin tehtailla (venäjänsaksalaisten omistajien aikana) otettiin aikoinaan töihin lapsia 10-vuotiaista alkaen ihan ilmoituksen kanssa, vielä viime vuosisadan puolellakin lapset tehtaalla olivat ihan normaali käytäntö. Työpäivä saattoi alkaa klo 5 ja loppua klo 19, 60 tunnin työviikko ei ollut poikkeus, kun lauantaisinkin oli töitä. Lapset eivät toki tehneet niitä raskaimpia töitä, vaan sellaisia joissa tarvittiin näppäriä sormia tai pieni koko oli eduksi. Pantiin siis siivomaan ahtaimmat ja sottaisimmat paikat.
Ulkomaankauppaa on aina ollut, mutta globalisaatiolla tarkoitetaan ulkomaankaupan räjähdysmäistä nousua suhteessa kokonaistuotantoon. Viime vuosikymmenten luvut ovat tähtitieteellisiä sata vuotta sitten olleisiin.
Suomen tuloerot ovat OECD-maiden häntäpäässä.
“Suomen tuloerot ovat OECD-maiden häntäpäässä.”
Onko se hyvä vai huono asia? Uusliberalismin kannattajien mielestä se on huono asia eli pitäisi olla paljon suurempi, monien muiden mielestä ginikerroin voisi ihan hyvin olla Slovakian tasoa eli paljon pienempi. Tässä tosin hieman epäilyttää Slovakian tilastoinnin taso, maa kun tuntuu lipeävän oligarkian suuntaan. Koska maissa on erilaiset verojärjestelmät ja myös erilaisia tilastointitapoja, herää minun kaltaiselleni insinöörille myös heti epäilys, onko tilastointi ylipäätään täsmälleen vertailukelpoinen maitten välillä noilla esitetyillä lukemilla.
“globalisaatiolla tarkoitetaan ulkomaankaupan räjähdysmäistä nousua suhteessa kokonaistuotantoon”
En löytänyt äkkipäätä mistään tuollaista yksinkertaistettua määritelmää globalisaatiolle. Kaikentietävä Wikipedia sanoo: “Globalization is the process of increasing interdependence and integration among the economies, markets, societies, and cultures of different countries worldwide. This is made possible by the reduction of barriers to international trade, the liberalization of capital movements, the development of transportation, and the advancement of information and communication technologies.” “While globalization is primarily an economic process of interaction and integration, it is also closely linked to social and cultural dynamics. Additionally, disputes and international diplomacy have played significant roles in the history and evolution of globalization, continuing to shape its modern form.” Itsekin väittäisin, että globalisaation typistäminen ulkomaankauppaan on sangen suuri yksinkertaistus, vaikka globalisaatio tyypillisesti nähdään noin. Yhtä hyvin voisi puhua amerikkalaistumisesta tai nyttemmin kiinalaistumisesta, jos tämä typistetään kaupankäyntiin ja talouteen.
Maapallon väkiluku tulee vielä kasvamaan vähintään 2000 miljoonalla eli 2 miljardilla, ja tämä lähes kokonaan alikehittyneissä maissa.
Kaikki nuo 2000 miljoonaa tulevat noissa kehitysmaissa olemaan aikansa lapsia ja nuoria. Mikähän heidän kohtalonsa tulee olemaan?
Riittääkö heille kaikille näitä tässä päivityksessä esiin tuotuja lapsityövoimapaikkoja? Ja sitten myöhemmin töitä ylipäätään, kun tekoäly- ja digitalisaatio pääsevät yhdessä täysin irti myös alemman tason tuotantoportaiden kehitysmaissa.
Miten heidätkin saadaan mukaan tuottamaan globaaleille markkinoille rahdattavaksi halpakamaa ja ekologista roskaa leipäpalkalla?
Monissa kehitysmaissa tyypillinen työttömyysprosentti, länsimaisittain laskettuna, jos kotitaloustyö lasketaan pois, on noin 80. Vielä tänne syntymättömille lohduton kuva.
Tuon tämän esiin jälleen kerran, koska lähes kaikki globaalit ongelmat, myös tulonjako‑, kiertyvät väestönkasvun hirmuisuuuden ympärille.
Meitä on nyt jo useita miljadeja liikaa ja lisämiljardeja on tulossa.
Silti tämän maailman vaikuttajat ja päättäjät, media ja osittain myös tiedeväki, on tästä hiljaa ja elämme niin kuin tämä maapallon elämälle ja sen olemassaololle vaarallisin ilmiö, väestömme määrä ja sen kasvu, olisi uhkana ohi ja peruttu. Tämä väestöoptimismi, tosiasiallisesti ilmastonmuutosdenialismiin verrattava väestödenialismi, on epähumaanein itsepetos mitä kuvitella saattaa.
En ota kantaa työllisyysongelmaan, mutta väestöpommi on peruttu. Maailman väestönkasvun huippu saavutettiin jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Väestönkasvulla tässä tarkoitetaan syntyvyyttä globaalissa mielessä. Se, että maapalon väestö silti kasvaa edelleen, johtuu siitä, että ihmiset elävät pitempään eli ongelma ei olekaan lapsissa vaan vanhuksissa. Maapallon väestö alkaa tämän vuosisadan loppupuolella jo laskemaan. On olemassa jo maita kuten Japani ja Etelä-Korea, joissa väestö vähenee sen ikääntymisestä huolimatta. Suomella on sama kohtalo edessä. Maapallo sinänsä kestää kyllä vielä nuo pari lisämiljardiakin ihmisiä — ja jatkaa auringon kiertämistä radallaan vielä muutaman miljardin vuoden ajan.
Tässä kohtaa pitää muistaa se pikku asia, että aikoinaan “alikehittyneen” Euroopan liikaväestö on pariin kertaan 1500-luvulta lähtien lähtenyt massoina elintasopakolaisiksi muualle maailmaan. Ensisijaisesti tämä tapahtui Amerikan ja Australian mantereille, joissa suoritettiin “väestönvaihto” eli eurooppalaiset korvasivat (suurelta osin hävittivät taudeilla ja tykeillä) alueen kantaväestön. Ensimmäinen suuri väestöpommi oli juuri eurooppalaisten synnyttämä 1800- luvun lopulla. Kehittyviksi kutsuttujen maiden väestökasvun ongelma nykyään on se, että enää ei ole “tyhjiä” alueita, jonne muuttaa tai suorittaa “väestönvaihto”. Päinvastoin, siirtolaisuuutta pyritään kaikin keinon estämään.
Niin, mikäpä siinä, jos kehittyvät maat selviävät omin avuin väestönkasvustaan aiheuttamatta haittaa muille maille. Huoli onkin, että jos eivät selviä.
“En ota kantaa työllisyysongelmaan, mutta väestöpommi on peruttu. Maailman väestönkasvun huippu saavutettiin jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Väestönkasvulla tässä tarkoitetaan syntyvyyttä globaalissa mielessä. Se, että maapalon väestö silti kasvaa edelleen, johtuu siitä, että ihmiset elävät pitempään eli ongelma ei olekaan lapsissa vaan vanhuksissa”
Kullervo, vastauksesi on tyyppiesimerkki siitä mistä kirjoitin, ongelman kieltämisestä. Mielestäsi siis 8 ‑10 miljardin väestö ja maapallolla ei hätää?
Ennen väestömäärän ylitettyä 4 miljardia, sitä pidettiin jo rajana jolta ei ole paluuta.
Olivat oikeassa: ilmastonmuutos, meret muovia, jättiläiskaupungit, pakolais- ja maahanmuuttokriisi.…
Tuleekohan tämä kieltoilmiö siitä että kun väestönkasvu, määrällä mitattuna edelleen väestöräjähdys, tapahtuu ns. kehitysmaissa, siitä ei voida nykyolosuhteissa puhua?
Kun itse synnyin maailmaan, meitä oli 3 miljardia, nyt 8,5 miljardia, joka tulee kasvamaan vielä ainakin kymmeneen.
Ja tämä on siis: väestöongelma peruttu.
Aika ajatella: pitäisikö kehittyviä maita tukea väestönkasvun hillitsemisessä? Kehitysyhteistyö tietysti maksaa jotain. Mutta voi se odottelu ja toiveajattelukin tulla jotain maksamaan.
JaakkoK
” pitäisikö kehittyviä maita tukea väestönkasvun hillitsemisessä?”
Eikö niitä muka tueta?
Paras ja tehokkain tapa syntyvyyden laskuun on muistaakseni tyttöjen koulutus.
Jaakko K: Kehittyviä maita ei luultavasti pitäisi tukea entiseen tapaan. Hyvä esimerkki on Tansania, jonka kanssa Suomi aloitti kehitysyhteistyön 1960-luvulla. Vuonna 1960 Tansanian väkiluku oli noin 10 mijoonaa. Vuonna 1993 väkiluku oli noin 28 miljoonaa. Nyt se on yli 71 miljoonaa. Ei ole hyvä tulos. Ylen uutisen (4.11.2025) ingressi: “Vilpillisten vaalien jälkeisissä yhteenotoissa on opposition mukaan kuollut satoja ihmisiä. Tansania on Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyökumppani.”
Kehittyvien itsenäisten valtioiden olisi kehityttävä itsenäisesti, ottamalla valta ja vastuu omista asioistaan. Sopivia muotoja ulkomaiselle tuelle olisivat reilu kauppa, reilut investoinnit, vapaa pääsy tieteelliseen ja teknologiseen tietoon, valtion suvereniteetin turvaaminen mahdollisia ulkopuolisilta hyökkääjiltä.
Aika ajatella (ja miksei Sylttykin): Etkös tuossa nyt oikeastaan epäsuorasti myönnä, että kauppa ja investoinnit kehitysmaihin eivät ole reilulla pohjalla? Ts. kehittyneet maat käyttävät kehittyviä maita hyväkseen taloudellisesti, millä on aika pitkä historia. Tämän lopettaminen saattaisi johtaa myös oman elintason laskemiseen. Mutta ehkä se tosiaan on se hinta joka pitäisi maksaa siitä, että kehittyvät maat alkaisivat aidosti kehittyä ja saisivat samalla väestönkasvunsakin kuriin.
Afrikka on ainoa maanosa, joka vielä tulee kasvamaan.
“Vuonna 1960 Tansanian väkiluku oli noin 10 mijoonaa. Vuonna 1993 väkiluku oli noin 28 miljoonaa. Nyt se on yli 71 miljoonaa.”
Tansanian pinta-ala on 950.000 km², Saksan pinta-ala on 360.000 km². Saksassa on 83 miljoonaa asukasta ja väestötiheys 239 as/km2, Tansaniassa on 71,5 miljoonaa asukasta, väestötiheys 81 asukasta/km2. Heitetään tähän rinnalle Banladesh: väestötiheys 1355 asukasta/km. Tulee mieleen, kummalla maalla on suurempi väestöongelma Afrikan Tansanialla vai Aasian Bangladeshilla. Yleinen kuvitelma tuntuu olevan, että Afrikan manner tulvii ihmisiä. On siellä toki mm. Ruanda, jossa on 609 asukasta/km2 ja Nigeria, 258 asukasta/km2. Ruanda onkin Afrikan väestötihein maa. Ja kyllä toki tiedän, että asumiskelpoinen maa-ala vaihtelee maittain, mutta Afrikka ei ole yksi musta manner ja kaikkien maapallon ongelmien äiti. Afrikan maissa on monta tarinaa, yllättäen myös hyviä tarinoita, mutta eihän niistä nyt niin väliä.
Kuka enää muistaa globalisaatio-ongelmaa nimeltä ilmaston lämpeneminen?
Afrikan väkiluvun ongelma on sen trendissä. Jos nykyinen 14, miljardia jotenkin onkin mahdollinen, vuoden 2100 4,2 miljardissa on haasteita, erityisesti kun ilmastonmuutos kuivaa laajoja alueita elinkelvottomiksi.
Väestöennusteet ovat ennusteita ja todellisen tilanteen näemme vasta kun katsomme toteutuneita tilastoja. Tansanialaisten naisten hedelmällisyysluku oli vuonna 1975 peräti vähän yli 7, mutta tällä hetkellä se on juuri siinä normaalissa, mistä Suomessa haaveillaan eli on 2,1. Ei nyt tarvitse suurta ennustajan kristallipalloa kertomaan, että ensi vuosikymmenellä se on tippunut alle väestön uusiutumisrajan eli alle 2:n. Kuten aiemmin totesin, ongelma Afrikassa ei ole syntyvyys vaan väestön ikääntyminen. Elinajan odote Tansaniassa oli vuonna 1975 noin 50 vuotta, tällä hetkellä se on noin 67 vuotta. Tuosta voi joku matemaatikko laskea, paljonko väestönkasvusta on syntyvyyden ja kuinka paljon elinajanodotteen kasvun ansiota. Voi siten väittää, että maapallon kannalta olisi ollut parempi jättää kuuluisa vihreä vallankumous tekemättä ja kieltää edistyneen lääketieteen vienti Afrikkaan. Olisiko se ollut moraalisesti oikein? Nestle yritti pienentää Afrikan väestönkasvua tyrkyttämällä afrikkalaisille naisille mm. Tansaniassa äidinmaidon vastikkeita, joiden sekoittaminen likaiseen veteen aiheutti vauvoille ripulia ja kuolemia. Tuota meillä kyllä kovasti paheksuttiin.
Samalla kun asumiskelpoinen (=viljelyskelpoinen) maa Afrikassa ilmastonmuutoksen myötä vähenee, niin myös kaupungistuminen lisääntyy. Olen edelleen varma, että Afrikan kokoiselle mantereelle kyllä nuo tulevat lisämiljardit sinänsä mahtuvat. Mitä he duunaavat ja mistä saavat ruokansa, on sinänsä ns. hyvä kysymys, johon ei ole tällä hetkellä vastausta. Tässä kohtaa tulee mieleen, mitä Kiina aikoo erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa puuhata.
Väestökehityksestä löytyy ohesta mielenkiintoinen artikkeli. Riippumatta siitä kasvaako vai väheneekö väestömäätä ihmiskunta on suurien muutoshaasteiden edessä jo seuraavan 100 vuoden aikana.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/syntyvyys-laskee-ja-maailma-harmaantuu-ihmiskunnan-vakiluku-saattaa-kaantya-laskuun/