Vaikka suhtaudun kriittisesti hallituksen esittäään lakiin velkajarrusta, en halua tulla liitetyksi niihin vasemmistolaisiin, joiden mielestä kannattaa elää iloissti velkaantumalla niin kauan kuin lainaa vielä saa. Julkista taloutta on tasapainotettava voimakkaasti, mutta liika on aina liikaa.
Minulta on useampikin kysynyt, mitä mieltä olen hallituksen esittämästä lakiin kirjoitettavasta velkajarrusta. Olen vastannut, että en oikein tunne esitystä. Olenhan tietysti lukenut siitä lehdistä, mutta olen olettanut, että lehdet selostavat asiaa väärin. Eihän kukaan voi esittää mitään noin höhlää. Kommentoin nyt kuitenkin esitystä sellaisena, kuin olen siitä lehdissä lukenut sillä varauksella, etteivät lehtien tiedot ole oikeista.
Tällä kertaa huomaan olevani samaa mieltä Raimo Ilaskiven kanssa, joka huomautti HS:n yleisönosastossa, että esitys estäisi järkevän suhdannepolitiikan.
Suhdannevaihtelut ovat markkinatalouden virhe, jota vastaan valtiovallan on toimittava. Keinoja on kaksi: rahapolitiikka ja finanssipolitiikka. Omaa rahapolitiikkaa ei Suomella euroaikana enää ole. Jäljelle jää vain finanssipolitiikka. Hyvinä aikoina on kerättävä markkinoilta rahaa veroina enemmän kuin sinne kylvetään sitä ja huonoina aikoina pitää tehdä toisin päin.
Suhdannepolitiikka ei ole tämän hallituksen vahvuuksia — onhan se omilla toimillaan syventänyt lamaa ja viivästyttänyt talouden nousua. Tämä on maksanut kansantaloudelle miljardeja.
Voidaan tietysti sanoa, että suhdannepolitiikka epäonnistuu aika. Päätöksenteko on niin hidasta, että toimet osuvat aina väärään suhdannevaiheeseen. On kuitenkin myös automaattisia vakauttajia, jotka eivät vaadi mitään päätöksiä. Kun suhdanteet heikkenevät, työttömyysmeno ja monet muut tulonsiirrot lisääntyvät ja verotulot laskevat. Nousukauden aikana käy toisin päin.
En tiedä mitä hallitus tarkkaan ottaen esittää, muitta julkisuudessa puhutaan mekanistisesta velkaantumiskiellosta. Se tarkoittaisi sitoutumista tuhoamaan automaattisten vakauttajien toiminta. Kun suhdanteet laskevat ja vakauttavat alkavat toimia, sitouduttaisiin leikkaamaan menoja ja/tai nostamaan veroja juuri silloin, kun näin ei pitäisi tehdä. Suhdanteiden tasaus ei vain epäonnistuisi vaan sitouduttaisiin myötäsykliseen, siis suhdannevaihteluja jyrkentävään talouspolitiikkaan. On vaikea uskoa, että hallitus esittäisi mitään näin älytöntä, mutta tällaista olen lehdistä lukenut.
Poliittisille päättäjille suhdanteiden tasaaminen on vaikeata. Vaikeimpia ovat hyvät ajat, jolloin pitäisi kerätä ylijäämiä huonojen aikojen varalle. Kun valtiontalous kääntyy ylijäämäiseksi, päättäjät joutuvat hurmokseen. Oikeisto alkaa silmät kiiluen vaatia verojen alentamista vasemmisto pysyviä menojen lisäyksiä. Kumpaakaan ei nousukauden aikana pitäisi tehdä.
Jos jostain pitäisi velkajarrun nimissä sopia, niin hyvien aikojen yli pääsemisestä. Sopimus siitä, että laskukausia pitäisi syventää on sen sijaan kummallinen.
Velan lyhentämisen ajankohta aivan väärä
Finanssipolitikan myötäsyklisyys on oma ongelmansa, josta selvitään muotoilemalla velkajarru vähän järkevämmin. Toinen ongelma on sitoutua laskemaan valtion velka 40 prosenttiin BKT:sta. Se on nyt noin 90 % ja EU:n tavoite on 60 %, joten tässäkin pitäisi olla vähän vaatimuksia parempi. Tämä tarkoittaisi, että seuraavat vuosikymmenet valtion talouden pitäisi olla joka vuosi ylijäämäinen määrällä, joka vastaan noin yhtä prosenttia BKT:sta.
Tätä tavoitetta pidän Suomen lähivuosikymmenten näkymät huomioon ottaen kummallisena. Meillä on samanaikaisesti selvitettävänä demografinen pulma, ettenkö sanoisi katastrofi. Työikäisten osuus väestöstä vähenee jyrkästi ja eläkeläisten osuus kasvaa. Pienenevän työikäisen väestön pitäisi siis maksaa sekä ikäihmisten eläkkeet että heidän hoivansa. Tämän ajoitus yhteen valtiovelan jyrkän vähentämisen kanssa on kohtuutonta hupenevaa työikäistä väestöä ajatellen mutta myös talouspoliittisesti erikoista. Tuntuisi kohtuulliselta mennä tuon kuopan yli ensin ja alkaa lyhentää velkaa sitten. Tähän 40 prosentin tavoitteeseen ei ole järkevää sitoutua.
Ei velka vaan tase
Ei myöskään pitäisi tuijottaa pelkkään velkaan, koska olennaista ei ole valtion velka vaan mikä on valtion velka suhteessa valtion omaisuuteen. Pitäisi siis katsoa koko tasetta. Tämä itsestään selvyys on noussut esiin, kun hallitus on innostunut lyhentämään velkaa myymällä tuottavaa omaisuutta. Se ei kerro vastuullisesta taloudenpidosta vaan on puhtaasti ideologinen valinta. Tämä ideologia tulee jopa kalliiksi.
Kun valtio otti rahaa eläkerahastostaan lyhentääkseen velkaansa, eläkerahaston tuotto pieneni paljon enemmän kuin velan korkomenot. Toimenpide tuotti siis tappiota. Näin taitaa käydä myös siinä, kun postista osa myydään pörssiin. Jos myydään sadalla miljoonalla omaisuutta, jonka reaalituotto on neljä prosenttia, jotta voitaisiin maksaa pois velkaa, jonka reaalikorko on yksi prosentti, hävitään kolme miljoonaa euroa vuodessa. Tällaista on tehty aika paljon.
(Valtion velan korkoa pitää aina tarkastella reaalikorkona eikä nimelliskorkona.)
Kansainväliset vertailut
Kun verrataan ei valtioiden velkaantumista, on aivan pakko ottaa huomioon myös eläkejärjestelmän varat ja vastuut. Vaikka nämä yhtiöt ovat Suomessa ”yksityisiä”, ne ovat selkeästi osa julkista sektoria. Onhan niillä jopa verotusoikeus. Työeläkeyhtiöiden sijoitusvarallisuus on noin 270 miljardia euroa eli noin sata miljardia enemmän kuin valtiolla on velkaa. Se huomioon ottaen siis julkinen sektori on velaton. Ennen kuin riemuisemme tästä liikaa, on otettava huomioon eläkeyhtiöiden vastuuvelka, joka keikauttaa niiden taseen vahvasti negatiiviseksi. Kerätyillä rahastoilla ei läheskään voida kattaa jo ansaittuja eläkkeitä. Näin ajatellen eläkeyhtiöiden ottamien laskelmaan mukaan siis vain heikentäisi julkisen sektorin tasetta.
Mutta jos verrataan Suomen valtion velkaa muiden EU maiden velkaan, pitää eläkevastuu laskea näissä samalla tavalla. Monet maat eivät ole rahastoineet eläkkeitä lainkaan. Eläkevastuut ja ‑rahastot pitää tietysti laskea samalla tavalla. Tämä parantaisi huomattavasti Suomen asemaa vertailussa.
Menemällä selittelyjen tielle olevaa ja tulevaa velka- ja hoivakatastrofia ei ainakaan ratkota. Minä en halua olla kasvattamassa merkittävällä vauhdilla velkalastia. Kohta emme saa enää halpaa rahaa, ja kaiken omistaa pian joku muu, vaikka sitten Kiina.
Tässä on ollut kaikenvärisiä hallituksia sohlaamassa kohta 20 hukattua vuotta. Mainitsemiesi Suomen megatrendien lisäksi olemme nyt myös löysässä hirressä Venäjän sekoilun vuoksi — investointeja ei tule, ja kaupankäyntialue on rajoittunut paljon. Tilanteessa ei ole näköpiirissä ulospääsyä, vaan kylmästä sodasta voi tulla pitkä.
Miksi hallituksen tavoite päästä jollain aikavälillä pohjoismaiseen velkaantumisen tasoon olisi mitenkään väärä? Sosialismijärjestelmämme on kehitetty aikana, joka oli hyvin erilainen. Väestö ei elänyt kunnolla vanhaksi, ja hoitotavat olivat rajoitetumpia ja halvempia. Tosiasiat pitäisi nyt tunnustaa, ja muuttaa järjestelmä kestävälle pohjalle, parlamentaarisesti tai jotenkin. Esimerkiksi muuttamalla eläkkeet valtion ”vakuutuksesta” henkilön omaksi sijoitukseksi (malli useimmissa maissa) ja poistaa kaikki esteet kaikenasteiselta työnteolta (kannustinloukut, marginaaliverot). Olemme joutuneet oman järjestelmämme panttivangeiksi, ja täytämme ilmatilan yksittäisitä nippeleistä keskusteluun unohtaaksemme vaikean ison kuvan.
Juuri tuo velkajarru on sitä nippelöintiä ilman koko kuvaa. Jollain aikavälillä velkataakkaa täytyy pienentää, mutta millä aikavälillä ja miten. Siinä olisi hyvä huomioida kansantalous tiloineen taseineen kokonaisuudessaan, kuten Soininvaaran tekstissä.
Velkatalebanit ulos.
Saksan kokemus velkajarrusta on yksiselitteinen. Julkisten investointien puute on rapauttanut maan infrastruktuurin pahasti. Tämä aikana, jolloin Saksan yksityinen talous pyöri suhteessa erinomaisesti. Pari satunnaista esimerkkiä: Kolmenkymmenen vuoden takainen täsmällinen junaverkosto on muuttunut häpeäpilkuksi. Ylläpitoa vaille jääneet sillat romahtelevat.
Velkajarru tulee välttämättä vaikuttamaan julkisiin investionteihin ja investointien puute jättää auttamatta maan kehityksen kelkasta.
Asia on juuri kuten hc-empiristi kuvaa. Velkajarrut järkeään siirtävät velkaa jonnekin mitä velkajarru-laki ei keksi huomioida. Ja niitä kohteita tietenkin riittää. Helpoin tapa on jättää infrastruktuuri-investoinnit tekemättä. Ja tadaa, nyt on velkajarrusta pidetty kiinni, on niin pirun vastuullista finanssipolitiikkaa ja kaikki on niin loistavasti!
Kun todellisuudessa maa on kunnossa missä julkishallinto toimii 2020-luvulla edelleen fakseilla, sillat romahtelevat odottamattomasti ja junaliikenne on yli puolet ajasta merkittävästi myöhässä.
Tietenkin joku velkakatto on idiotismia, koska sitä kattoa aina korotetaan viime kädessä, kun se katto saavutetaan. Ja tietenkin saavutetaan aina joka monituinen kerta. Teatteria
Niin, on hyvä kysyä, että onko mitenkään itsestäänselvää, että kasvu alkaa. Maailma muuttuu. Tekoälyssä kai se ajatus kasvussa on. Mutta tekoäly toteutuessaan vähentää työllisyysastetta ja ennestään on jo suuri työttömyysaste.
Jos tulevien eduskuntien enemmistön käsiä halutaan sitoa, muutos pitäisi kai viedä perustuslakiin saakka; tavallista lakiahan voidaan muuttaa kulloistenkin hallituspuolueiden äänin.
Tärkeintä olisi nyt ihan oikeasti parlamentaarisesti visioida, kuinka velkasuhdetta saadaan pitkällä aikavälillä korjattua siinä tilanteessa, että väestön määrä hiljalleen vähenee ja talous ei juurikaan kasva.
Ceaușescu säästi Romanian maailmanmaineeseen.
Jos historiallista velkakäyrää katsoo, niin vaikuttaa, että kokoomus haluaa kieltää jatkossa lähinnä oman toimintansa.
Eläkkeiden suhteen voitaisiin sentään aloittaa edes siitä että lopetetaan itsepetos että eläkekertymä on omaisuutta. 3/4 maksettavista eläkkeistä on tulonsiirtoa työntekijöiltä eläkeläisille, sen sijasta että teeskennellään jotain muuta, niin siirrettäköön tuon 3/4 rahoitus rehellisesti verotukseksi (jota se käytännössä nytkin on) ja valtion budjetin piiriin. Saataisiin vähän laajennettua demokratiaakin, kun ko. tulonsiirron määrästä ja ehdoista voidaan äänestää vaaleissa.
Hmm. Sinulla on ollut parempiakin kirjoituksia.
Velkajarrun tarkoitus on luoda tilanne, jossa jokainen hallitus joutuu sitoutumaan julkistalouden rakenteelliseen vahvistamiseen. Tämä on tuiki hyödyllistä. Eikä vahvistaminen tarkoita nyt sellaista “vahvistamista”, jota viimeksi yritettiin vihreiden ollessa hallituksessa: lisätään menoja ja lähetetään niiden rahoittamisen toimeksianto työmarkkinajärjestöille (tyhjä paperi tuli).
On pettävän helppoa väittää, että hallitus heikentää suhdanteita tekemällä säästöpäätöksiä, ja että pitäisi säästää “hyvinä aikoina”. Mutta säästöt osuvat aina keskimääräistä huonompaan aikaan jo siksikin, että julkinen säästäminen sellaisenaan jo heikentää kokonaiskysyntää. Kun aletaan säästää, se tuppaa aiheuttamaan huonot ajat. Silti säästämistä ei voi välttää. Ja rakenteellisia säästöjä välttävä vastuuton hallitus voi tietysti aina nähdä pitävänsä huolta kokonaiskysynnästä ja nauttia korkeasuhdanteesta poliittisesti.
Demografisen muutoksen esittäminen väliaikaisena “kuoppana”, jonka takana on taas hyvät ajat, jolloin säästäminen olisi jotenkin helpompaa, on minusta itsepetosta. Millaiseen ennusteeseen se perustuu? Että syntyvyys taas nousee ja että maahanmuuton yhteiskunnalliset ja poliittiset ristiriidat on ratkaistu?
Eläkeyhtiöiden varat eivät tietenkään vahvista kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion taloutta vaan niille löytyy ottaja eläkkeensaajien muodossa joka sentille.
Mahtavatko vihreät mennä vasemmistoliiton kaninkoloon ja jäädä parlamentaarisen velkasovun ulkopuolelle?
Aktiivinen suhdannepolitiikka epäonnistuu helposti, mutta onko järkevää vaatia myös automaattisten vakauttajien lamauttamista mekanistisella velkakatolla.
En pidä vasemmiston talouspolitiikkasta, mutta myönnä kuitenkin että aika paljon velkaa on otettu — myös hyvinä aikoina — kokoomuksen ollessa hallituksessa.
Katsokaamme mitä työryhmältä tulee ulos. Olisin yllättynyt, jos tuloksena olisi ehdotus, joka lamauttaa automaattiset vakauttajat mekanistisella velkakatolla (minulla ei ole inside-tietoa).
Mutta mistä päädyt Osmo (ja Kilgore) käsitykseen, että hallituksen suhdannepolitiikka on ollut vääränsuuntaista? Vuonna 2024 rakenteellinen alijäämä kasvoi, kun oltiin matalasuhdanteen pohjalla. Sitten ennakoitiin pikku hiljaa yltyvää kasvua, ja siksi suunniteltiin vähittäin kiristyvää politiikkaa.
Katso vaikka kuviota 4.4.2 Talouspolitiikan arviointineuvoston (englanninkielisestä) raportista, s 58. (Yritin kopioida sen tähän, mutta ei onnistunut). Ei näytä varsinaisesti vääränsuuntaiselta fipolta. Ja uudet riihipäätöksethän vaikuttavat lähinnä vuosina 2026 ja 2027, jolloin kasvu ennusteiden mukaan on nykyistä kovempaa.
Vuosi 2025 on ollut kasvun suhteen pettymys, mutta on vaikea panna sitä hallituksen syyksi.
Tuoreessa VM:n taloudellisessa katsauksessa on taulukko sivulla 69 (en saanut sitäkään kuvana tähän liitetyksi, vain numerosotkuna), ja siitä käy ilmi että tuotantokuiluennusteet ovat vuosina 2023–2029:
-2,3 ‑2,5 ‑2,2 ‑1,6 ‑0,8 ‑0,4 0,0
Asteittain siis mennään kohti suhdannetasapainoa. Rakenteelliset julkisjäämäennusteet ovat puolestaan vastaavina vuosina:
-1,6 ‑3,0 ‑3,0 ‑2,6 ‑3,0 ‑2,9 ‑3,1
eli vuonna 2024 annettiin rakenteellisen alijäämän kasvaa, kun oli selvästi taantumavuosi.
Sitten ei näytä tapahtuvan suuria muutoksia.
Voisimme siis pikemminkin arvioida, että hallituksen säästösuunnitelmat ovat liian kunnianhimottomia: ei säästetä tarpeeksi, vaikka suhdannekuilu kasvaa umpeen.
Terveisin
Juhana
Minä pidin aikanaan arvonlisäveron korottamista suurena virheenä. Siitä olisi voitu tehdä päätös, mutta ajoittaa se aikaan, jolloin suhdanteet olisivat paremmat. Se heikensi taloutta ja lisäsi työttömyyttä niin paljon, ettei lopputuloksena ollut juurikaan rahaa julkiselle taloudelle.
“Minä pidin aikanaan arvonlisäveron korottamista suurena virheenä. Siitä olisi voitu tehdä päätös, mutta ajoittaa se aikaan, jolloin suhdanteet olisivat paremmat. Se heikensi taloutta ja lisäsi työttömyyttä niin paljon, ettei lopputuloksena ollut juurikaan rahaa julkiselle taloudelle.”
Nyt toteutetun ALV-korotuksen seuraukset näkyivät tuoreessa lisätalousarviossa, jossa varustamotuki esitetään kasvatettavan 7,5 miljoonalla eurolla kasvaneiden miehistömenojen takia. Kun manner-Suomen ALVia korotettiin, ja Ruotsin laivat myyvät alvitta matkansa, ravintolapalvelunsa, hotellinsa ja myymälänsäkin tuotteita, niin tokihan myynti kasvaa kun muualla Suomessa ALV nousee, kun ostoksia siirtyy verottomiin vaihtoehtoihin. Toteuma on mennyt ihan teorian mukaisesti. Valtiolle se on kallista, kun näitä työpaikkoja tuetaan 10 000 eurolla per työpaikka, eikä valtio saa edes kulutusveroja, vaan päinvastoin menettää mantereelta verollista kulutusta, joka siirtyy verottomaan paikkaan.
Omasta mielestäni ALVin ei kannattaisi olla yli 20 %. Nyt kun ALV on Euroopan toiseksi korkein, ostokset tehdään verkkokaupoista, joissa 25,5 %:n ALVia ei makseta. Se on myyjälle myyntivaltti, että ohitetaan Suomen verotus. Olennainen määrä ulkomailta myyvistä ilmeisesti tekee niin, että perii Suomen ALVin ostajalta, mutta ei tilitä sitä ainakaan kokonaan Suomen verottajalle. Verottajan tai tulli ei tiedä yhtään, minkä arvoinen mikäkin paketti edes on, eikä suomalainen ostaja näe, onko myyjä tilittänyt verot Suomen valtiolle samalla tavalla kuin tältä. Suomen tulli ei edes näe paketteja nykyään enää, kun pakettisade on niin valtavaa, etteivät paketit ole enää vuosiin kiertäneet fyysisesti tullin kautta. Tullauspäätös tulee nykyään automaattipäätöksenä usein parissa sekunnissa, eikä tulli tarkista yhtään mitään.
Miksi Kokoomus ei tee vastasyklistä finanssipolitiikkaa JA ja tee rakenteellisia uudistuksia? Nythän hallitus on ajanut talouden tyyliin seinään. Sekä velkaantuminen, konkurssien määrä että työttömyys on nyt pahemmalla tolalla kuin koronakriisin aikaan, jolloin siis Suomi laitettiin tyyliin säppiin, ja Uudenmaan rajakin laitettiin kiinni.
Jos rakenteelliset uudistukset tulevaisuudessa satavat sitä mannaa mitä Kokoomus lupaa, eikö olisi täysin järkevää nyt panostaa myös siihen että talous pysyisi pyörimässä sujuvasti. On vahvat perusteet myös epäillä että velkaantuisimme nyt VÄHEMMÄN jos fipo ei olisi näin kurjistavaa (kts. finanssipoliittinen kerroin taantumassa). Nythän meillä on valtaisa tuotantokuilu koska hallitus syventää ja pidentää heikkoa suhdannetta, ja ihmisiä on työttömänä sellaisissa määrin jota viimeksi on nähty 90-luvulla. Kokoomus aina toistaa että hyvinvointi syntyy työstä, joten eikö kannattaisi säätää fipo sellaiseksi että ihmisillä myös olisi sitä työtä?
Marinin hallitusta voi syyttää ettei se tehnyt rakenteellisia uudistuksia tarpeeksi, mutta toisaalta se sentään onnistui luomaan korkean työllisyyden jollaista ei oltu nähty vuosikymmeniin. Muutenkin yleiseen viba oli jopa toiveikas Marinin kauden loppupuolella. Miksi näiden kahden eri hallitustyypin eli Orpon ja Marinin hyviä puolia ei voisi yhdistää? Rakenteellisia uudistuksia jotta kestävyysvaje saadaan poistettua, mutta finanssipolitiikkaa joka ei talouden tämänhetkisiä tunnuslukuja katsellessa näytä siltä kuin maailmanlopun ratsastajan olisivat saapuneet maan päälle.
Velkajarruunkin olisi pitänyt sitouttaa sopeuttaminen tehtävän tavalla joka velvoittaa alhaisen työttömyyden. Isoin riski koko hommassa on että Kokoomuksen ideologit tekevät mitä tekevät nytkin, ajavat maan leikkauksin tilanteeseen missä taloudellakaan ei ole mitään toivoa. Hyvinvointi kun syntyy työstä, ja maan ajamisella ennätystyöttömyyteen ei sitä hyvinvointiakaan sitten synny.
En taida tietää, mitä tarkoittaa rakenteellinen uudistus. Olen luullut, että esimerkiksi viime eduskunnan kaudella toteutettu sote-uudistus olisi ollut sellainen. Tai vaikkapa sosiaaliturvan laaja leikkauskokonaisuus olisi sellainen, joka on toteutettu tällä vaalikaudella. Alin eläkeikäkin on noussut 3 kuukautta vuodessa, mikä on jo vuosia sitten päätetty rakenteellinen uudistus.
Mutta mitä itse asiaan muuten tulee, niin nykyisen Pohjois-Euroopan taloudellisen vaikeuden keskeinen ajuri on toisaalta koronan perusteella annetun tukipaketin ohjautuminen etelään (ja sen kuluista vastaamisen pohjoiseen) sekä Venäjän kaupan tyrehtyminen. Esimerkiksi Suomen rakennusteollisuus eli sen varassa, että Venäjältä tuli halpoja metalleja, halpaa puuta ja halpoja maalien raaka-aineita. Kun halpoja raaka-aineita ei enää ole, tuotantoa ei saada ylös. Uudisasuntojen hinnat ovat Venäjän tuonnin tyrehdyttyä olleet liian korkeita, jotta ne kävisivät laajasti kaupaksi.
Joissain puheissa haikaillaan ARA-tukien laajentamisen perään, mutta jätetään sanomatta ääneen se, että ydinongelma on nyt rakentamisen kalleus, joka taas johtuu siitä, että Suomi on kuin saari, ja menettänyt halpojen raaka-aineiden tuonnin pitkäksi aikaa. Ihan perustellusta syystä kyllä, mutta sen hintalappu Suomelle on valtava määrä työttömiä ja miljardeja euroja vuosittaisesta BKT:sta. Se ongelma ei myöskään ole katoamassa lähivuosina mihinkään. Uudisasuntotuotannon hintaero vanhojen asuntojen hintoihin on viimeiset 2 vuotta kasvanut vielä entisestään.
Osmo ja Kilgore, mistä olette päässeet käsitykseen, että nyt tehdään jotenkin myötäsyklistä finanssipolitiikkaa? Talouspolitiikan arviointineuvoston viimeisessä (englanninkielisessä) raportissa on sivulla 58 kuva (Figure 4.4.2) (yritin kopioida sen tähän kenttään, en onnistunut, voisit ehkä Osmo kopsata sen!) , josta käy ilmi vuoden 2024 lopun informaation valossa ajateltu finanssipolitiikka: rakenteellinen alijäämä kasvaa vuonna 2024 kun taantuma on syvimmillään, ja sen ennustetaan pienenevän sitä myötä kuin kasvu voimistuu sen jälkeen. Tuo kuva ei tue käsitystä erityisestä tai minkäänlaisesta myötäsyklisyydestä. Vuoden 2025 kasvu on kyllä ollut pettymys, mutta hallitus ajatteli v. 2024 aivan oikein siirtyvänsä maltilliseen kiristykseen kasvun voimistuessa. Viimeiset riihien kiristyksethän vaikuttavat vasta vuosina 2026 ja 2027.
Viimeisessä vm:n taloudellisessa katsauksessa (syksy 2025) on puolestaan tuttu keskipitkän ajan taulukko, josta käy ilmi tuotantokuiluarvio vuosina 2023, 2024, 2025, 2026, 2027, 2028, 2029:
‑2,3 ‑2,5 ‑2,2 ‑1,6 ‑0,8 ‑0,4 0,0 .
Eli taantuma on syvimmillään vuonna 2024 ja ssitten alkaa kuilu supistua.
Vastaavien vuosien julkistalouden rakenteellisen jäämän luvut ovat:
-1,6 ‑3,0 ‑3,0 ‑2,6 ‑3,0 ‑2,9 ‑3,1 ,
eli rakenteellinen alijäämä heikkenee aivan oikeaoppisesti vuonna 2024. Sen jälkeen ei siinä ole suurta muutosta vaikka talous elpyy. Voisitte (voisimme) siis pikemminkin moittia hallitusta aivan liian maltillisista säästösuunnitelmista nyt kasvun voimistuessa.
Puolueiden menneistä synneistä voinemme keskustellla toiste. Sekä Sipilän että Orpon hallitus ovat tehneet julkistaloutta rakenteellisesti vahvistavia päätöksiä.
Terveisin
Juhana
2025:n kasvu on ollut pettymys, mutta täysin odotettu pettymys niiden parissa jotka ovat käyttäneet ennusteissaan realisempaa finanssipolitiikan kerrointa mitä VM:
https://utak.fi/selvitys-orpon-hallituksen-sopeutustoimet-kasvattavat-suomen-julkista-velkasuhdetta/
VTV:kin sanoi että VM:n 2025 oli muita ennustajia optimistisempi. Tosin, varmaan itsekin olisin optimistinen ennusteissani jos politiikkaa tehtäisiin minun politiikkasuositusteni mukaisesti. Että sikäli ihan inhimillistä tieten.
VM:han on valinnut epärealistisen alhaisen fipo-kertoimen omiin laskelmiinsa (0,5). Heidän argumenttinsa oli että alhainen kerroin on valittu varovaisuusperiaatteen mukaisesti.
https://www.sttk.fi/2024/05/15/valtiovarainministerio-aliarvioi-sopeutuksen-haittavaikutuksia/
Tämä toki vaatii arkijärjelle vastaista logiikkaa, että leikkauksien haitallisia vaikutuksia tietoisesti aliarvioidaan varovaisuusperiaatteen varjolla. Mutta epäilemättä kun asiaan sekoitetaan taloustieteen logiikoita ja poliittisia näkökulmia, niin päädytään että jos olisi valittu korkeampi fipo-kerroin niin tällöinhän nopeasti haettava kestävyysvajeen umpeenkurominen vaatisi vielä rajumpia ja nopeampia leikkauksia. Tämän itsessään pitäisi jo soittaa kelloja siitä että ehkä ajattelukehikossa on jotain pielessä.
Mutta nyt siis mennään eteenpäin niin että poliittisista syistä varovaisuusperiaatteen nimissä leikkauksien haitallisia vaikutuksia tietoisesti vähätellään, ja tästä johtuen lähtökohtana sitten on että laskelmat ja ennusteet eivät ole hirveän luotettavia.
Ja sanotaan nyt tässä myös se että 2026 ja 2027 tulevat myös olemaan pettymyksiä jos siis lähtökohtanaan pitää VM:n ennusteita, tästä samasta syystä.
Mutta yhtä pettymystähän tämä on ollut jo kohta kaksi vuosikymmentä, että kaipa tähän ollaan jo totuttu. Se vain ihmetyttää että mistään ei tunnuta oppivan mitään, aina vain petytään vaikka kuinka sopeutetaan. Sipilän kaudella piti sopeuttaa neljä miljardia ja kestävyysvaje piti olla aikalailla sillä taputeltu. Nyt sitten piti 2023 sopeuttaa kuusi miljardia ja sitä seuraavan 3 miljardia ja thats it. Ja nyt on taas tilanne elänyt, ja seuraavan hallituksen nykytietojen mukaan pitää sopeuttaa 5–8 miljardia. Sen jälkeisen varmaan sitten saman verran jos nyt approksimoin näitä lukuja menneisyydestä. Ikuista leikkaamista, ja sidotaan se vielä velkajarrulla lakiinkin ettei kukaan vain kyllästy tai peruuta rivistä.
Ja mitä tulee kysymykseen myötä/vastasyklisyydestä, niin ei kai siitä nyt voi olla mitään erimielisyyttä että hallitus on tehnyt mittavia sopeutustoimia joilla on vaikutusta Suomen tämän hetken tilanteeseen? Vai onko nyt siis talouden korkeasuhdanne? Jos tämä on korkeasuhdanne, niin en tiedä mitä Suomen talouspolitiikasta sitten voi sanoa jos korkeasuhdanne tarkoittaa tilannetta missä talouskasvu näyttää jäävän 0,5% tasoon (Suomen Pankin arvio heinäkuulta), työttömyysaste on noussut EU:n toiseksi korkeimmaksi, konkurssit on 2000-luvun korkeimmalla tasolla, ja niin edelleen.
Ehkä suhdanteet onkin Suomessa onnistuttu kokonaan poistamaan viime vuosikymmenien taitavalla talouspolitiikalla. Ikuista nollakasvua, tapahtui muualla maailmassa mitä hyvänsä! Sanoisin melkein että keynesläisyys on siis viimein saapunut Suomeen, mutta en tohdi hyvän miehen nimeä töhriä tälläiseen sotkuun mitä Suomessa on nähty ja jonka tekemistä edelleen jatketaan tekemistä.
Taidetaankin vaatia hyvin korkeaa koulutusta ja hyvin monimutkaisia abstrakteja ajatusrakennelmia että tästä kaikesta päätyy johtopäätöksiin että nyt on niin hyvä taloudellinen tilanne että pitäisi itseasiassa leikata vielä enemmän. Me muut jotka elämme täällä reaalimaailmassa, emme rakenteellisissa työpaikoissa, rakenteellisissa kestävyyksissä tai muissa kuvitteellisissa abstraktioissa, niin me kyllä kärsimme näistä abstraktien ajatusten epäonnistumisista. Olemme kärsineet jo kohta kaksi vuosikymmentä tässä nollakasvun ja ikuisten leikkausten Suomessa, mutta mitään ei valitettavasti näytetä oppivan.
Ei kannata olettaa, että muiden ajattelu on korruptoitunutta ja oma pää on ainoa integriteetin majakka.
Hyvin sanottu, ja täsmälleen samaa mieltä. Eritoten hyödyllistä on katsoa vastaako ne omat teoreettiset kehikot sitä mitä tapahtuu reaalisessa maailmassa, ihan fyysisesti täällä maan päällä oleville ihmisille.
Nyt on matalasuhdanne, kuten yllä esitetystä tuotantokuilu-aikasarjasta käy ilmi. Tuotantokuiluarvio kuluvalle vuodelle 2025 on ‑2.2%/bkt.
Kilgore, kirjoituksesi heijastaa näkemystä, jonka mukaan vain julkisia menoja ja kokonaiskysyntää ylläpitämällä saadaan kasvua. Mutta kun kerran on päästetty julkistalous sellaiseen tilaan, jossa on pakko tehdä merkittävä rakenteellinen sopeutus, on vaikea välttää matalasuhdannetta. Vaihtoehto, jossa vain jatkettaisiin menojen kasvattamista, johtaa ajan mittaan velkakriisiin. Sinnehän USA on matkalla, voisi sanoa jopa “jälkikeynesiläisin” suhdanneopein: ei väliä julkistaloudella tai tarjontapuolen arvioilla (eli keveä finanssipolitiikka vaikka on täystyöllisyys=>vahva dollari, vaihtotasealijäämä). Ei Suomen nykytila siksi mikään erityinen epäonnistuminen ole suhdannepolitiikan kannalta, joskin huonoa onnea kun Venäjä poistunut talouskuviosta. Suunnilleen järkevästä lähtökohdasta hallitus politiikkansa suunnitteli: tuetaan kasvua vuonna 2024, ja oletetaan konsensusnäkemyksen mukaisesti sitten kiihtyvää kasvua. Se on nyt vaan ollut heikompaa kuin ennakoitiin.
Mitä tulee reaalisen kasvun edellytyksiin, en tiedä parempaa kuin Malirannan kirjan analyysi.
Vielä: minulla ei ole inside-tietoa, mutta olisin aika yllättynyt jos parlamentaarinen työryhmä esittäisi jotain sellaista, mikä heikentää automaattisten stabilisoijien toimintaa. Eihän se ole kenenkään etu.
Velkajarru ei ole neutraali talouspoliittinen termi vaan tunnepohjainen keppihevonen, joka perustuu kansalaisiin iskostettuun velkapelkoon. Se luo mielikuvan uhasta: jos emme vedä jarrua, edessä on tuho. Tämä pelon narratiivi ohjaa keskustelua niin, että velkajarrun vastustaminen kuulostaa kuin vastustaisi velkaantumisen hillitsemistä.
Termi toimii kuin retorinen ansa. Sen kannattaminen merkitsee käytännössä hallituksen talouslinjan hyväksymistä, kun taas vastustaminen leimautuu vastuuttomuudeksi. Mielikuvat satavat aina hallituksen laariin, riippumatta siitä, mitä taloudellisia realiteetteja tai vaihtoehtoja esitetään.
Velkajarru on kokoomuksen ja perussuomalaisten kielellinen innovaatio, joka toimii kuin klassinen retorinen loukku: vastaaminen siihen on kuin joutuisi puolustautumaan kysymyksestä “Oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi?” – pelkkä reagointi vahvistaa lähtöoletuksen. Tässä tapauksessa lähtöoletus on, että velka on yksiselitteisesti paha ja jarru on ainoa vastuullinen ratkaisu.