Tästä tulikin kolmiosaisen sijasta neliosainen, koska päätin jakaa kannustavuutta koskevan osion kahtia, rikkaiden ja köyhien osaksi.
Tuloeroja tarvitaan ihmisten kannustamiseksi tekemään työtä ja kehittämään uusia ajatuksia. Noin pääsääntöisesti Suomessa on kuitenkin riittävän kivaa olla hyväosainen ja riittävän ikävää olla huono-osainen, joten tältä osin kannustimet ovat kunnossa.
Olisimmeko ahkerampia ja innovatiivisempia, jos efektiiviset marginaaliverot olisivat alemmat? Jos mahdollisuutta muuttaa pois maasta ei olisi, marginaaliverojen alentaminen tuskin tekisi meistä ahkerampia. Aiemmin sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa on sovellettu selvästi yli 90 prosentin marginaaliveroja, eikä talous siihen kaatunut. Jos voit tehdä miljardi euroa tuottavan keksinnön, et jätä sitä tekemättä vain, koska tienaat siitä itse vain sata miljoonaa.
Mahdollisuus muuttaa pois maasta on muuttanut tilanteen. Jos olet tekemässä miljardin euron arvoista innovaatiota ja saat siitä Suomessa sata miljoonaa, mutta Virossa 700 miljoonaa, kannattaa muuttaa kirjansa Viroon. Se asettaa kannustinongelmia suurempia rajoituksia sille, kuinka paljon suurituloisia voidaan verottaa. Koskee myös ja erityisesti suurten eläkkeiden verotusta.
Huomattakoon, että työnteon parantunut kannattavuus voi myös laiskistaa. Lääkärit esimerkiksi ovat vähentäneet työntekoa, koska he ansaitsevat osa-aikatyölläkin tarpeeksi. Sillä ei pitäisi olla loogisesti ottaen merkitystä, lisääntyykö nettopalkka verojen alentumisen vai bruttopalkan nousun takia.
Kannustavuuteen liittyy toinenkin seikka. Jos lisätuloista saa pitää suuremman osan, yrityksen on helpompi rahoittaa hyvän innovaation toimeenpano. Toimivat pääomamarkkinat tosin ovat toinen vaihtoehto.
Yrittäminen on vähän kuin lantinheittoa. Oletetaan, että kruunan tullessa voittaa 300 000 euroa ja klaavan tullessa häviää 100 000 euroa. Näillä ehdoilla rahan heitto kannattaa, paitsi jos verot vievät tuosta 300 000 eurosta puolet. Silloin ei kannata. Pääomamarkkinoilta löytyy ratkaisu myös tähän, koska silloin tappio saadaan verotuksessa vähennyskelpoiseksi.
Olen viime aikoina pohtinut juuri tuota rikkaat/köyhät kaksijakoisuutta työnteon kannustin-keskustelussa.
Jos suurituloinen saa rahansa helpommin (alhainen verotus), oletuksena on, että hän tekee enemmän töitä.
Jos taas pienituloinen saisi rahansa helpommin (esim palkkatuella) hän yleisen käsityksen mukaan laiskistuu.
Onko tässä muuta kuin kaksinaismoralismin logiikka?
Lääkäriesimerkki kertoo hyvin, että keskustelua pitäisi viedä enemmän siihen, mitkä eri tekijät motivoi työhön ja miten tuottavuutta parannetaan. Raha on monelle väline, harvemmin tavoite itsessään.
Pelkistetysti, kun yksilö puntaroi työnteon ja vapaa-ajan välillä, kannustimien kokonaiskuvaan kuuluu sekä tulovaikutus että korvausvaikutus. Toisaalta työnteko kiinnostaa sitä vähemmän, mitä enemmän tuloja on ilmankin (tulovaikutus). Toisaalta työnteko kiinnostaa sitä enemmän, mitä enemmän siitä jää rahaa käteen (korvausvaikutus).
Kuvailemassasi kaksijakoisessa logiikassa suurituloisen kohdalla huomioidaan vain korvausvaikutus ja pienituloisen kohdalla vain tulovaikutus. Todellisuudessa molempien käyttäytymistä ohjaa kumpikin vaikutus. Se, miten voimakas kukin vaikutus on, riippuu yksilöstä ja on väestötasollakin empiirinen kysymys. En tunne tämän aiheen kirjallisuutta kovin hyvin (Ode ehkä osaa taustoittaa asioita paremmin?), mutta käsittääkseni tutkimukset viittaavat siihen suuntaan, että tulovaikutukset ovat verrattain vähäisiä.
Itse ajattelen, että tuloluokasta riippumatta olennaisempi on korvausvaikutus (paljonko työstä jää käteen), ja kannustimet tulisi suunnitella sen mukaan. Pienituloisessa päässä tämä voi tarkoitta esimerkiksi suojaosia ja/tai etuuksien leikkurien keventämistä.
Suomi elää armottomassa reaalitaloudessa, haluaa sitä tai ei.
Millainen tuo reaalitalous sitten oikein on?
Tästä on juuri kirjoittanut erinomaisen artikkelin Michael Beckley, valtiotieteen apulaisprofessori Tuftsin yliopistossa.
https://www.foreignaffairs.com/united-states/strange-triumph-broken-america-michael-beckley
Tässä artikkelin pääkohdat:
Yhdysvallat ovat kaikilla mittareilla mitattuna edelleen kiistaton mailmantalouden johtaja, eikä sitä kukaan edes pysty haastamaan!
Yhdysvalloissa vallitsee nyt monella tavalla täysi sisäinen sekaannus. Kuitenkin tällä on ollut hämmästyttävän vähäinen vaikutus Amerikan talouteen ja sotilaalliseen voimaan, jotka pysyvät sitkeästi suurimpina ja ovat joissain kohdin jopa kasvaneet.
Saattaa olla niin, että tuo sisäinen sekaannus koko ajan pitää USA:n talouden ajan tasalla ja pakottaa tarvittaviin muutoksiin valtion, osavaltioiden ja paikallishallintojen ja yhtiöiden toimesta?
Yhdysvallat on edelleen maaillman suurin talouden voimatekijä, jonka osuus maailman BKT:sta on 26 prosenttia. Vuonna 2008 Yhdysvaltojen ja euroalueen taloudet olivat kooltaan lähes yhtä suuria, mutta nykyään Yhdysvaltojen talous on kaksi kertaa suurempi.
USA on myös noin 30 prosenttia suurempi kuin globaalin Etelän – Afrikan, Latinalaisen Amerikan, Lähi-idän, Etelä-Aasian ja Kaakkois-Aasian taloudet yuhteensä.
Jopa Kiinan talous kutistuu. Vuodesta 2021 vuoteen 2024 Kiinan kansalaiset siirsivät laittomasti satoja miljardeja dollareita pois Kiinasta, ja heistä tuli nopeimmin kasvava Yhdysvaltain etelärajan ylittävä siirtolaisryhmä, jonka määrä 50-kertaistui tänä aikana.
Yhdysvaltain kokonaisvelka, mukaan lukien valtion, kotitalouksien ja yritysten velka, oli valtava 255 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2024. Se on kuitenkin edelleen kehittyneiden talouksien keskiarvon alapuolella, ja edelleen selvästi alle Kiinan yli 300 prosentin.
Yhdysvallat on myös laajentanut sotilaallisia liittoutumiaan ja hallintaansa rahoitusjärjestelmissä, energiamarkkinoilla, kuluttajamarkkinoilla ja teknologisessa kehityksessä, mikä lisää sen kykyä ohjata sitä globaalia järjestelmää, jossa muut maat toimivat.
Dollari kattaa nyt lähes 60 prosenttia maailman keskuspankkivarannoista ja lähes 90 prosenttia maailmanlaajuisista valuuttatransaktioista.
Yhdysvaltojen johtoasema globaaleissa innovaatioissa vahvistaa entisestään sen rakenteellista voimaa. Yhdysvaltalaiset yritykset tuottavat yli 50 prosenttia maailman huipputeknologian voitoista, kun taas Kiinan osuus vain kuusi prosenttia.
ENTÄ SUOMI?
Mitä tämä tarkoittaa pienen, syrjäisen ja kilpailukyvyttömän Suomen kannalta, joka käy kybersotaa Venäjän kanssa?
SUOMI VOIDAAN PELASTAA VAIN NÄIN
1. Koko talouden tason tuottavuus ja kilpailukyky määräytyvät yritystaloudesta lähtien, ”Luovan tuhon” prosessilla.
2. Talouskasvun ”Luovan tuhon” idea perustuu kolmeen pääajatukseen: 1) Talouskasvun ytimessä ovat innovaation ja tiedon leviäminen. 2) Innovaatiot vaativat kannustimia ja omistusoikeuden suojaa. 3) Talouden kasvu tapahtuu, kun uudet innovaatiot syrjäyttävät ja tuhoavat vanhat.
3. Tutkimusten mukaan kaksi kolmasosaa kasvusta selittyy ”Luovalla tuholla”.
4. Nuoret yritykset ovat Suomen kansantalouden tulevaisuus. Vanhojen yritysten valta murenee ja ne poistuvat hilakseen historian hämärään…
5. Suomessa pitää investoida SUUREEN JOUKKOON erilaisia tunnettujen kasvualojen innovaatioihin ja vähemmän tehtaisiin, koneisiin ja laitteisiin.
6. Innovaatioiden valinta pitää jättää vientiyrityksille, jotka ovat kohdanneet armottoman kansainvälisen kilpailun jo pitkään.
7. Valtion pitää tukea innovaatioitten T&K- ja käyttöönottovaihetta, mutta skaalaus pitää antaa markkinoitten hoitoon.
8. Byrokraateilla ja poliitikoilla ei ole osaamista ja ymmärrystä hankkeitten valintaan, sillä ne tavallisesti valitsevat väärät hankkeet. Esimerkkinä erittäin riskialttiit ja kannattamattomat vihreät MEGA-hankkeet.
9. Suomessa pitää tehdä TÄYDELLINEN TALOUSREFORMI globaalin markkinatalouden ehdoilla niin, että täällä on HOUKUTTELEVAA / mahdollista ottaa riskiä, MEGA-rikastua ja investoida innovaatioihin, sekä ottaa palvelukseen korkealla palkalla maailman parhaita suomalaisia ja ulkomaisia osaajia
Seppo Korppoo, 50+ vuotta 24/7 palvelua teknologiaviennin armottomilla eturintamilla. Tällä hetkellä keskityn tekoäly-projekteihin ja ympäristöystävälliseen mikrobiologiaan
Tuossa hurjassa listauksessa on yksi ongelma:
Kytkös todellisuuteen.
Eli, kun väität, että Luova tuho jää tekemättä, koska Suomessa ei ole houkuttelevaa yrittää, niin mistähän tämä johtuu?
Onko kyse jostain joidenkin tulojen joistain marginaaliprosenteista vai ehkä koulutetun innovatiivisen työvoiman puutteesta.
Kun se yleisnero 22v-startup-johtaja päättää olla ottamatta riskiä, niin kuvitteeko joku orponomics-lahkon ulkopuolella, että tuo kyseinen innovaatioiden tonava oikeasti miettii jotain marginaaliprosentteja?
Kiinnostavan poikkeuksen muodostaa vähän satunnaisesti valittu (erittäin hyvä)tuloisten joukko, jotka pystyvät kierrättämään palkkansa holding-yhtiöjärjestelyn kautta. Efektiivinen verorasite jää tuolloin merkittävästi alemmaksi kuin vastaavan bruttosumman tienaavalla palkkatyöläisellä. Jostain syystä tuntuu, että tätä lopulta eriskummallista ilmiötä ei ole juuri tutkittu. Eikä siihen puuttuminenkaan oikein nykyhallitusta kiinnosta, vaikka VM tätä tarjosikin yhtenä säästövaihtoehtona.
Pääomatappioiden verovähennysoikeus on kuitenkin vahvasti perusteltu. Jos sijoitus A tuottaa 100€ voiton ja sijoitus B 100€ tappion, on luontevaa että veroa maksetaan käteen lopulta jääneen summan (eli 0€) mukaan. Oma kysymyksensä on, pitäisikö pääomaveroon sittenkin lisätä 1–2 progressioporrasta nykyisen ”alle 30ke/yli 30ke” lisäksi. Luultavasti esim. 0,5% nosto pääomatuloveroprosenteissa ei juuri aiheuttaisi käyttäytymisvaikutuksia, mutta saattaisi olla sangen tuottoisa.
Jk. Kiitokset ansiokkaasta kolumnista viikonlopun Talouselämässä. Pätee myös verotusuudistukseen: ”sosiaalisella/yhteiskunnallisella insinööriosaamisella” olisi kipeä tarve ajassamme.
Pöäomatuloverotuksessa on mielenkiintoinen sivujuonne metsänmyyntitulojen osalta.
Metsänmyyntitulot ovat pääomatuloa. Tällöin omatoiminen metsänomistaja maksaa pääomatuoveroa siitä työstä, mitä metsässään tekee. Kemera ja Metka järjestelmällä on tätä työn verotusta jonkin verran helpotettu, mutta useat eivät hae näitä tukia.
Muutama vuosi sitten oli yle llä tutkimustuloksia Suomen kuntien tuloverokertymistä. Näyttivät metsävaltaiset kunnat olleen todellisia ”veronkiertäjiä” kaupunkeihin nähden. Väittäisin, että tuon tutkimuksen tekijät eivät ymmärtäneet mitään omatoimisen metsätyön verotuskohtelusta.
Ainahan hakeva ristiriitaisuuksia löytää. Remontti-Reetta remontoi kämppiä tuntipalkalla työnantajan laskuun ja työtuloprosenteilla. Asuntoflippaaja-Filip remontoi ostamiaan kämppiä myyntikuntoon ja maksaa myyntivoitoista verot pääomatulojen mukaan. Johtuisiko metsävaltaisten kuntien pienemmät verokertymät kuitenkin enemmän väestörakenteesta ja elinkeinoelämän yksipuolisuudesta.
Ode
”Lääkärit esimerkiksi ovat vähentäneet työntekoa, koska ansaitsevat osa-aikatyölläkin tarpeeksi.”
Varmaan joo, mutta olisiko alan naisistumisella suurempi vaikutus? Samalla palkalla ja veroilla miehet tekevät yleensä järjestään aina enemmän töitä.
En tiedä, mutta väite on tarkistettavissa. Ovatko mieslääkärit vähentäneet työtuntejaan.
Väitän, että syy miksi lääkärit tekevät osa-aikaisuutta nykyään niin paljon johtuu päivystyksestä ja osa työnantajista tekee hankalaksi ottaa päivystyksistä kertyviä tunteja edes osaksi vapaa-aika korvauksena. Hyvin paljon tietenkin vaihtelee erikoisala ja yksikkökohtaisesti paljonko tulee päivystämistä. Itsekin teen lääkärinä tällä hetkellä nimellisesti vain 60% työaikaa, vaikka työtuntimäärät ovat sellaiset että 100% virankin pyörittäminen onnistuisi helposti, mikäli päivystyksestä kertyviä tunteja saisi ottaa vapaa-aika korvauksena. Työnantaja on kuitenkin halunnut näin, ehkä siksi että virkapohjaa vapautuu enempi niin tehdään sitten pienempää prosenttia. Monella on lisäksi virkatyön ulkopuolista akateemista tutkimusta, luennointia, yksityisvastaanottoa tai muuta sivutoimea.
Onko lääkäreiden osa-aikaleppoistamista myös matalamman verotuksen maissa, kuten vaikka Sveitsissä, Singaporessa tai Jenkeissä?
Luulisi olevan helppoa tehdä ainakin jonkinlaista vertailua?
Ihmiset käyttävät rahansa mikä on heille arvokasta, esimerkiksi köyhät ruokaan ja vuokraan; rikkaammat vapaa-ajan ostamiseen.
Kannattaa myös huomata mihin varakkaat suuntaavat rahankäytön: ulkomaille. Kivempi ilmasto, Tansjan veroedut jne. Itse asiassa lisääntyneiden tulojen kulutus suuntautuu ulkomaille eri muodoissa. Köyhät käyttävät rahansa lähimarketissa.
Virkamiehiä lukuunottamatta ansiotulojen muuttaminen pääomatuloiksi on myös helppoa ja kannattavaa. Veroparatiisijärjestelyt ja asumisen siirto ulkomaille aiheuttaa hieman enemmän oheiskuluja, mutta sujuu.
Verotuksessa olisi syytä pohtia tätä epäkannustavaa eroa pääomatulojen ja ansiotulojen välillä. Bonuksena on, että valtio joutuu vielä muun ohella maksamaan eläkkeet eläkemaksuista luistaneille yrittäjille. Samoin muuten yritysten sukupolven vaihdoksessa on olematon perintövero verrattuna muihin kansalaisiin. Sekin toimii kikkailuna, vastoin ideaa säilyttää yrityksiä.
Filosofinen kysymys on, miksi köyhiä kannustaa rahan vähyys mutta rikkaita rahan lisääminen. Entäs jos huonoa tulosta tehnyt yritysjohtaja saisikin vain sen 820 e/kk kunnes meno muuttuu?
Jos saisin saman nettopalkan työstäni tekemällä vaikka 20% vähemmän töitä (tai jos verot olisivat vastaavasti matalammat), tekisin töitä vain 4 päivää viikossa.
Kas kun jos tarvitsisin enemmän rahaa, olisi valinnut paremmin palkatun duunin. En tehnyt niin, koska työni on kivaa ja toimisto tosi nasta ja hyvällä paikalla. Huonommalta paikalta olisi saanut paremmin palkatun duunin.
Soininvaara kirjoitti:
“Aiemmin sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa on sovellettu selvästi yli 90 prosentin marginaaliveroja, eikä talous siihen kaatunut. Jos voit tehdä miljardi euroa tuottavan keksinnön, et jätä sitä tekemättä vain, koska tienaat siitä itse vain sata miljoonaa.”
Lueskelin tekstisi luettuasi netistä Yhdysvaltojen 1950-luvulla laitetuista yli 90 %:n nimellisistä marginaaliveroista. Ensinnäkin kyse oli tosiaan nimellisistä veroista. Erilaisten verottomuus- ja verovähennysten syistä tosiasiallinen verotus oli silloin suuruusluokaltaan noin 45 %. Tämä noin 42–48 %:n tienoilla käytännössä ollut huippuverotus koski koko USA:ssa vuositasolla monena vuonna alle 10 000 kotitaloutta eli noin 0,01 % verotettavista. Siitä oli helppo päästä eroon verosuunnittelulla: tuloja esim. sai aika vapaasti siirtää seuraavan vuoden verotukseen, ja esim. vuokra-asuntojen hankintamenot sai aiempaa laajemmin vähentää verotuksestaan vuoden 1954 verouudistuksesta lähtien (kun vuokrakohteiden hankintamenot sai vähentää verotuksessaan jo vuokrausaikana, ja inflaation myötä tosiasiassa kiinteistöjen nimelliset arvot vuosittain nousivat, mikä vielä paransi tämän verosuunnittelukeinon kannattavuutta), jolloin hyvätuloisempi väestö Yhdysvalloissa alkoi aktiivisesti jostain syystä ostella vuokra-asuntoja… sellaisia ei juurikaan ollut, jotka olisivat tienaamastaan 1000 000 dollarista maksaneet 900 000 dollaria verottajalla.
Verotuksen porsaanreikiähän oli varmasti myös silloin USA:ssa, kuten niitä on nyt Suomessakin ja nimenomaan sellaisia jotka hyödyttävät suurituloisimpien ja varakkaimpia. Mutta miksi, eikö olisi parempi että kaikki maksaisivat veronsa niin ettei verotus olisi ainakaan regressiivistä.
Eikä se,että ylin marginaalivero on 90 tarkoita tietenkään, että sen mukaan maksettaisiin veroa koko tulosta.
Ei ole kysymys porsaainreistä vaan tarkoituksella verojärjestelmään luoduista eduista.
Poliitikolle sekä veronmaksajalle molemmille hyödyllistä.
Se on totta, että nuo porsaanreiät on luotu ainakin pääasiassa tarkoituksella tekemään verotuksesta regressiivistä ja hyödyttämään suuria pääomatuloja saavia , siis niitä jo entisestään varakkaita. Ja noita porsaanreikiä ylläpidetään ja suojellaan täysin tarkoituksella
koska ne ovat kyllä hyvin päättäjien tiedossa.
En tiedä kuinka hyödyllistä sitten keskituloisille veronmaksajille on, että heidän verotuksensa on kireämpää kuin suurempituloisten ja että he joutuvat maksamaan itse sen mitä suurituloiset noilla porsaareillä välttävät.
Tosiaan näitä 90% marginaaliveroja joita käytetään aina esimerkkinä, vaikka ei niitä käytännössä kukaan maksanut. Efektiivinen top‑1% on kyllä veroaste on laskenut, mutta vain hieman esimerkiksi Yhdysvalloissa(*). Yllättvän samana jopa pysynyt kaikkienkin muutosten jälkeen.
Toisena huomiona huomattava osa omista tuttavista (IT) tekee 4‑päiväistä viikkoa, vaikka olisi täysi mahdollisuus tehdä täyttä päivää. Nämä ovat laskeneet vapaapäivän arvokkaammaksi, kun valtiolle menevä lisätienesti.
https://taxpolicycenter.org/taxvox/effective-income-tax-rates-have-fallen-top-one-percent-world-war-ii‑0
Olen yksi näistä jotka it-alalla ovat tehneet jo kauan 75% työaikaa omasta halustani. En kuitenkaan verotusta ideologisista syistä vastustaen kuten tuttavasi, vaan koska arvostan vapaa-aikaani ja nykyinen nettopalkkani tulotaso mahdollistaa elintason jota kaipaan. Jos verotus olisi korkeampi luultavasti ensin vähän vähentäisin kulutusta, mutta merkittävästi korkeampi verotus varmaan pakottaisi minut tekemään täyttä päivää ettei minun tarvitsisi merkittävällä tavalla laskea elintasoani.
Ajatus että verotustani laskemalla minut saisi tekemään enemmän töitä tuntuu itselleni järjenvastaiselta, ennemminkin olen haaveillut vähentäväni työaikaani vielä nykyisestään jos vain nettotuloni olisivat korkeammat.
Data näyttää tukevan samoja johtopäätöksiä. Jos työntekijällä on työmarkkinoilla neuvotteluvoimaa (lääkärit, it-ammattilaiset) alentaa omaa työaikaansa ja silti saada riittävästi nettotuloja mukavaan elintasoon, niin monet valitsevat lisätyön sijasta lisääntyvän vapaa-ajan.
Minua suorastaan ällöttää nämä jutut IT alan lyhyistä työajoista.
IT alalla on monenmoista toimijaa, mutta suuri osa työstä liittyy tavallisiin kuluttajiin. Harva se päivä joutuu mediasta lukemaan miten taas on yksittäisiä kuluttajia huijattu verkossa. Ja usein taustalta löytyy yksinkertainen ohjelmistovirhe tai puute ihmisajattelun logiikkan eri ”sävyjen” tunnistamisesta. Jospa niitä saisi vähennettyä, jos it-ammattilaiset suhtautuisi työhön ”intohimoisesti” eikä vain elannon hankkimisen takia.
1900-luvun puolivälin suuri veronkorotusaalto voitiin toteuttaa myös omaisuuden verottamisella, kuten tapahtui Britanniassa. Hiljattain edesmennyt taloushistorioitsija Bill Rubinstein laski aikoinaan verotiedoista, että esimerkiksi vuonna 1953 koko Britanniassa oli vain 36 ihmistä, joilla oli yli miljoonan punnan (nykyrahassa noin 35 miljoonan punnan) omaisuus. Vielä vuonna 1939 toisen maailmansodan syttyessä heitä oli ollut yli tuhat, mutta melkein kaikilta oli sillä välin verotettu pois heidän omaisuutensa, koska sota ja sen jälkeinen jälleenrakennus täytyi maksaa jollakin. (W. D. Rubinstein, Capitalism, Culture and Decline in Britain 1750–1990, 1993, s. 130.)
Tätä muutosta nyt ei ainakaan voi selittää tilastoharhaksi, koska se ilmenee verotuksen konkreettisesta lopputulemasta eikä laskennallisesta veroasteesta.
Tommi: “Rubinstein laski aikoinaan verotiedoista, että esimerkiksi vuonna 1953 koko Britanniassa oli vain 36 ihmistä, joilla oli yli miljoonan punnan (nykyrahassa noin 35 miljoonan punnan) omaisuus. Vielä vuonna 1939 toisen maailmansodan syttyessä heitä oli ollut yli tuhat, mutta melkein kaikilta oli sillä välin verotettu pois heidän omaisuutensa, koska sota ja sen jälkeinen jälleenrakennus täytyi maksaa jollakin.”
Tää on kyllä mielenkiintoinen keissi, jos on hyvät tilastot näistä yhä olemassa.
Esim. tutkimuskysymyksenä voisi olla, että kuinka monta miljonääriä olisi ollut 1953, jos korkein veroprossa olisi ollut vaikka 80%?
Seuraavaksi kannattaa tarkastella UK:ta.
60–70-luvulta löytyy esim. paljon pop-tähtiä, jotka lähtivät veropakolaisiksi tai joidenka firmat siirtyivät muihin maihin.
“Huomattakoon, että työnteon parantunut kannattavuus voi myös laiskistaa. Lääkärit esimerkiksi ovat vähentäneet työntekoa, koska ansaitsevat osa-aikatyölläkin tarpeeksi. Sillä ei pitäisi olla loogisesti ottaen merkitystä, lisääntyykö nettopalkka verojen alentumisen vai bruttopalkan nousun takia.”
Näin ehkä, jos muutettaisiin vain yhden lääkärin verotusta/palkkaa, ja kaikki muu pysyisi ennallaan. Mutta pitää muistaa, että korkean verotuksen maassa saa kaikenlaista verorahoitteista kivaa, jota ei menetä (tai saa suorastaan lisää), vaikka vähentäisi työn tekoa. Kun vapaa-aikaa ei veroteta, tämä tekee saman nettopalkan vaihtamisesta vapaa-ajaksi houkuttelevampaa korkean kuin matalan verotuksen maassa.
Toinen mekanismi joka vähentää työntekoa kehittyneissä korkeasti verotetuissa valtioissa on se että mitä vähemmän valtio tarjoaa turvaa kriisien varalta (kuten sairastuminen tai työttömyys ovat) sitä enemmän yksilön pitää “vakuuttaa” omaa talouttaan näiden pahojen päivien varalle keräämällä varallisuutta. On sitten toki näkökulmakysymys onko tämä hyvä vai huono asia paljonko ihmisiä ohjataan valtion toimesta omistamaan elämäänsä palkkatyölle. Itse en niinkään välitä palkkatyöstä sen työntekemisen itseisarvon takia että surisin tätä hyvinvointivaltion piirrettä, vaan enemmänkin päinvastoin.
Itse olen miettinyt, että suurin kannustinloukku hyväosaisilla liittyy siihen elämänvaiheeseen, kun lapset on saatu työnnettyä pois kotoa yliopistoon ja asuntolainen viimeinen maksuerä on maksettu. Yhtäkkiä käytettävissä olevaa rahaa onkin selvästi aikaisempaa enemmän kun kiinteät kulut pienenevät, ja toisaalta urakehitys tyypillisesti on saavuttanut jonkinlaisen lakipisteen, kun urakehityksen pyramidi kapenee jyrkästi huippua kohden. Houkutus vähentää ponnistelua on suuri, kun pakottavaa tarvetta rahalle ei oikeastaan ole ja kaikenlaiseen kivaan puuhasteluun ja harrasteluun olisi kerrankin sekä rahaa että aikaa.
Tilanne on aika erilainen verrattuna vaikkapa yhdysvaltoihin, jossa kiinteistövero on paljon suurempi osuus asumisen kustannuksista, ja opiskelu on niin kallista, ettei yliopistoon lähtevä lapsi todellakaan tarkoita vanhempien kustannustason laskua, päin vastoin.
Suomessakin työnteon kannustavuutta parantaisi huomattavasti jos verotuksen painopiste siirrettäisiin tuloverosta asuntotulon ja maapohjan veroon, jonka lisäksi voisi olla perusteltua painottaa eläkevakuutusmaksuja ja kertymää nykyistä enemmän uran loppuvuosiin.
Tässä on varmasti paljon perää. Suomessa on helppoa ulkoistaa omien lastensa elätys yhteiskunnalle, kun lasten “itsenäistyminen” käytännössä yleensä tarkoittaa tulonsiirtojen varassa elämistä.
Ehdottamasi verotuksen painopisteen muutos on sama mihin ekonomistit briteissä viime vuosikymmenellä päättivät verojärjestelmän analyysissaan. Mirrlees review. Suomessa ei kuitenkaan tule koskaan toteutumaan, koska se vaarantaisi oleiluyhteiskunnan perustan.
Tässä on kyllä eroja yhteiskunta- ja tuloluokkien välillä. Hyvätuloiset akateemiset (joihin itsekin lukeudun) panostavat rahallisesti aika paljon maksamalla opiskelevien nuorten vuokraa tai ostamalla asunnon opiskelijalle. Itse maksoimme myös maisteritutkinnon opintomaksut Britanniassa (toinen tutkinto oli suoritettu jo Hgin yliopistossa). Herttainen muisto on myös iltapuvun hankinta tyttärille osakunnan/killan vuosijuhliin. Vähemmän koulutetuissa perheissä kokemusteni mukaan taas arvostetaan lapsen itsenäistymistä usein kuitenkin tukien varaan, edellytetään työssäkäyntiä vähän kohtuuttomastikin opintojen ohella ja korkeakoulu on korkeintaan AMK.
Ohitat mielestäni hyvätuloisten osalta yksityisen puolen urakehityksen / sivutyöt. Lääkärit jne ovat tärkeitä mutta ei siellä se uusi Business synny.
Omassa tuta DI / pankkiiri / start Up kuplassani on selvästi nähtävissä että porukka ei halua hakeutua korporaatioissa esimies träckille koska saatu korvaus vs. työmäärä on naurettavan pieni. Yrittämisessä ja sivutoimissa sama — miksi alkaa tekemään sivutoimea jos marginaalivero on 60% ja samalla on riski että homman mennessä vihkoon sinut katsotaan yrittäjäksi ja ansiosidonnainen on vaarassa. Jos start Up menestyy niin optiot verotetaan ansiotulons ja taas ollaan +50 veroprosentissa jos ei ole älynnyt tehdä sopivia järjestelyjä ajoissa.
Pointtini on se että pelkään yksityisellä puolella jäävän paljon lisäarvoa syntymättä koska se verotetaan kuoliaaksi heti alkuun. Vertaa esim jenkkien innokkuuteen yrittää / tehdä vaikka sivuhommia
Entä jos sen jenkkien työinnokkuuden takana onkin se, että ilman lisätunteja ei pystyisi maksamaan talolainaa, lasten opintoja ja perheen eläketurvaa? Tai se, että äiti hoitaa lapset kotona, koska päiväkotimaksut ovat noin 2 000 euroa/kk?
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001740585.html
Tuossa on tuo paljon esitelty KELA:n (Hiilamo) kuvaaja joidenkin vuosien takaa.
Siellä alkupäässä on kiinteää veroa, joten siksi köyhimpien veroprosentti on kuvaajan alkupäässä korkea.
Sitten tulee keskipalkat, joita tämä verotus kohtelee keskenään suunnilleen tasa-arvoisesti.
Sitten kun mennään tuonne paljon tienaaviin, niin siellä on näitä julkisen puolen päälliköitä, jotka eivät ilkeä olla maksamatta veroja. Muutenhan tuolla 100+ tuloluokassa maksaa veroja vain ne, jotka eivät ole saaneet aikaiseksi niitä niitä kiertää. Eli aika harva.
Tuloveroasteen regressio on olemassa ja ongelma, mutta tuo Hiilamon kuvaaja on harhaanjohtava kahdesta syystä.
Ensinnäkin korkeita tuloja kohden mentäessä ryhmäkoot pienenevät niin, että kuvaajan täpät ovat enenevässä määrin yksittäisiä henkilöitä, eivät keskiarvoja. Tämän takia kuvaajassa näkyvä hajonta kasvaa. Olli Kärkkäinen selitti tätä auki muutamaa vuotta myöhemmin Nordea Research ‑blogikirjoituksessa. Tasaisella ryhmäkoolla piirrettynä kuvaaja on paljon tasaisempi (toki Kärkkäinen myös käyttää vuoden 2014 aineistoa, joka on paljon vuoden 2009 aineistoa suurempi). Blogi löytyy täältä: https://corporate.nordea.com/api/research/item/30089.pdf
Toiseksi Hiilamo näyttää tässä laskevan veroastetta puhtaasti bruttotulon perusteella: “Kaikki aineiston henkilöt järjestettiin tulojen mukaan nousevaan järjestykseen ja kullekin tuloluokalle laskettiin tuloveroprosentti. Tuloissa otettiin huomioon kaikki veronalaiset tulot, joihin on sisällytetty myös verottomat osinkotulot.” Eli jos henkilöllä on vuoden aikana esimerkiksi 100k myyntivoittoja ja 90k myyntitappioita, Hiilamo laskisi, minkä verran hän tuli maksaneeksi veroja 100k bruttotuloistaan, ei 10k nettotuloistaan. Jos tällä tavalla laskemalla saa kovin matalia veroasteita, se ei vielä tarkoita, että tapahtuu suurta vääryyttä.
Tähdennän nyt, että tuloverotuksessa on todellista regressiivisyyttä johtuen pääomatulon matalammasta verotuksesta, ja tähän on aivan aiheellista kiinnittää huomiota oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Mutta tuo Hiilamon analyysi antaa tilanteesta kovin vääristyneen kuvan.
Kuitenkin jos henkilöllä on 100k palkkatuloja ja 90k myyntitappioita, niin pääomatulojen tappioita ei voi vähentää palkkatulojen veroista. Tälläinen tapaus pingahtaa siis kuvaajassa ylälaitaan, ja henkilö jolla on 100k myyntivoittoja ja 90k myyntitappioita taas alalaitaan. Tämä vaikka henkilöllä on molemmissa tapauksissa nettotuloja vain 10k verran.
Ylipäätään pääomatulot ovat kaikinpuolin omistajalleen armollisempia kuin palkkatulot, paitsi tuon tappioiden vähentämisen suhteen niin vaikkapa sen tähden että verojen maksuajankohdan saa itse päättää jemmamalla rahoja sijoitusinstrumenteissa. Ja tietenkin myös sen suhteen että saa myös valita mihin maahan verot haluaa maksaa. Tarvitsee vain muuttaa haluamaansa maahan siksi aikaa että realisoi instrumenttiin kertyneen varallisuuden omalle henkilökohtaiselle tilille jolloin verot tulevat maksettavaksi.
On siis aivan todellisia eroja tulojen lähteestä riippuen, ja on ihan loogista myös että eroja näkyy kuvaajassa. Asioita pitää kuitenkin aina tulkita yhtä kuvaajaa pidemmälle, eli teki Hiilamo kuvaajan minkälaisilla oletuksilla tahansa niin aina siihen tulee jotain “puutteita” jostain näkökulmasta katsottuna. Eli toki Hiilamo olisi voinut tehdä kuvaajan toisenlaisilla oletuksilla, mutta sitten siinä taasen olisi toisenlaisia puutteita/ongelmia.
Keskimääräisessä tehostetun palveluasumisen yksikössä tuo ansio / työaika näkyy kaikista selvästi.
-Lääkärit tekevät keskimäärin 60% työaikaa. Moni tekee 50%, mutta en tiedä ketään kuka tekisi yli 80%.
‑Yksikössä esihenkilö tekee toimistotyöaikaa ilman yhtään ylitöitä. Ei toiseksi vähiten tunteja.
‑AMK koulutettu henkilöstö tekee yleistyöaikaa pienellä joustolla taloon päin. Keskimäärin varmaan 100% työaikaa.
‑AMO koulutettu henkilöstö tekee jokaiseen listaan keskimäärin 1–2 lisävuoroa eli tuollaista 110% työaikaa.
Ainakin terveydenhuollossa se on juuri siten, että mitä huonompi palkka, sitä enemmän tunteja.
Voi olla, että tulotasa-arvo laiskistaa toistakin kautta: segregaation vähenemisen myötä.
Suomessa, vaikka pk-seudun sisällä, on eri asuinalueiden hinta- ja tasoerot melko maltillisia verrattuna vähemmän tasa-arvoisiin maihin. Jos huonot asuinalueet olisi oikeasti huonoja (tyyliin kadulla ei voi kantaa kännykkää mukana kun se ryöstetään ja joka kadunkulmassa pyörii nistejä häiriköimässä), minulla olisi hyvätuloisena perheenisänä paljon suurempi kannustin asua niillä hyvillä alueilla, mikä taas vaatisi enemmän rahaa ja enemmän työntekoa.
Mahdollisuudella ostaa lisää luksuskrääsää minua ei saa motivoitua lisätyöhön, mutta lasteni turvallisuudella kyllä. Kun joka paikassa on suunnilleen turvallista ja kivaa, asun sitten mieluummin vähän keskinkertaisella alueella ja valitsen työn sijasta vapaa-ajan. Jos “hintana” siitä, että kaikkialla on tasa-arvon kautta turvallista elää, on matalampi talouskasvu, haittaako tuo mitään, jos kerta henkilökohtaisella tasolla valitsen leppoisuuden rahan sijasta kuitenkin?
Tuloerot tuottavat varallisuuseroja. Varallisuuserot tuottavat kapitalisteja. Jos politiikka on oikea, ja järjestelmänä markkinatalous, kapitalistit luovat lisäarvoa. Pro-business ‑politiikan kyky valjastaa kapitalistit tuottamaan lisäarvoa on vaihtelevampi.
Jos vihreät ajavat pro market ‑politiikkaa, silloin kiinnostavaa on, olisiko se vihreiden mielestä tehokkaampaa suurempien varallisuuserojen yhteiskunnassa? Jos näin, mikä on tapa luoda pääomakeskittymiä jos eivät suuremmat tuloerot?
Minusta tuloerot ainoana mitattavana tai säädettävänä dimensiona ei ole kovin kiinnostava. Mielenkiintoisempaa olisi operationalisoida löysä käsite “dynaamisempi markkinatalous”, ja arvioida voiko sellainen realistisesti olla olemassa nykyisten tuloerojen vallitessa.
Täällä oli joitain kommentteja liittyen suomalaisten haluttomuuten esihenkilötehtäviin. Työnantajapuoli on omasta näkökulmastaan saanut hyvin myytyä kiinnitettyä kaiken huomion marginaaliveroihin, onnittelut heille siitä. Tosin kyllähän siihen rahaakin laitetaan kun ylläpidetään lukuisia lobbarijärjestöjä tuottamaan narratiiviin sopivaa materiaalia jota Suomessa media pitkälti pitää jotenkin neutraalina.
Verotusta isompi syy tähän kannustinongelmiiin on kuitenkin suomalaisten työmarkkinoiden syntynyt tilanne, missä lisävastuista ollaan työnantajan puolelta haluttomia palkitsemaan. Tämä näkyy erityisen räikesti kun olisi mahdollisuus nousta portaissa askeleen ylemmäs, eli esihenkilötehtäviin.
Se että samantasoisena esihenkilönä bruttona tienaat Suomessa 5000€/kk + puhelinetu, Saksassa 8000€ + puhelinetu + autoetu ja Yhdysvalloissa yli 10 000€ plus edut ei muutu miksikään siitä että jotain verotuksen progressiota pienennetään muutama prosenttiyksikkö.
Sitä en tiedä minkälaisten mekanismien kautta täällä on päädytty siihen että lisävastuista tai hyvästä suorittamisesta ei haluta palkita, mutta kaiken huomion kiinnittäminen verotukseen on kyllä onnistunutta red herringiä. Todellisia ratkaisuja tähän olisi kyllä hyvä saada. Sillä on aika kova hinta kaikelle kehitykselle kun esihenkilöiksi ei päädy siihen parhaiten soveltuvat, vaan ne jotka kokevat valta-asemaan pääsyn niin houkuttelevaksi vallan itsensä takia että ovat valmiita tekemään sitä “alipalkattuina”.
No, omien kokemusten mukaan pelkän vallan perässä juoksevat nousukkaat eivät ehkä kuitenkaan ole välttämättä enemmistössä ainakaan asiantuntijaorganisaatioissa. Useimmin tehtävään tuntuu enemmin ajautuvan “yhteisen edun” puolesta uhrautuvia — kun halukkaita ei muuten löydy, niin joku edes puoliksi kelvollinen taipuu suostuttelulle ihan vain sen vuoksi, että hommat menisivät muuten päin prinkkalaa.
Tietysti on myös naiveja uuvatteja, jotka kuvittelevat, että ylennys kannattaa urakehityksen kannalta ottaa vaikka lupaus “juuri tällä hetkellä emme voi tarkistaa palkkaasi, mutta ehkä jatkossa…” ei todellakaan koskaan toteudu — paitsi siinä suhteessa, että N+1 yt-kierroksen jälkeen huomaat päätyneesi aiempaan asemaasi, mutta edelleen niillä vaativimmilla tehtävillä, 10% palkanalennuksen kera. Allekirjoittanut on itse yksi tällainen naivi idiootti.
Sitten ihmetellään, miksi väki ei puhku intoa ja tavoittele kuuta taivaalta vaan keskittyy lähinnä oman takamuksensa suojeluun.
Lääkärien laiskistumisen takana on ehkä myös ammattikunnan naisistuminen. Aikoja sitten appiukkoni (kirurgi) povasi että lääkäreiden koulutusmäärät eivät opiskelijoiden naisvoittoisuuden takia tule riittämään. Perusteluksi kertoi kokemuksensa työpaikaltaan isossa yliopistosairaalassa, kertoi että naisia ei saanut tekemään ylitöitä eikä muutenkaan töitä hankalina aikoina, oli kotona lapsia tai ei.
Luulen että tämä sama ilmiö saattaa vaikuttaa myös laajemmin tulojen ja työvoiman tarjonnan välistä yhteyttä pohdittaessa.
Ode: “Kannustavuuteen liittyy toinenkin seikka. Jos lisätuloista saa pitää suuremman osan, yrityksen on helpompi rahoittaa hyvän innovaation toimeenpano. Toimivat pääomamarkkinat tosin ovat toinen vaihtoehto.”
En ymmärrä näitä kahta vaihtoehtoa. Jos siis on “toimivat pääomamarkkinat”, niin lisätuloista ei tarvitse saada pitää suurempaa osaa?
Ode: “Näillä ehdoilla rahan heitto kannattaa, paitsi jos verot vievät tuosta 300 000 eurosta puolet. Silloin ei kannata.”
Onko meillä siis jossain tapauksessa tilanne, jossa yritys ei saa vähentää tulevassa verotuksessa tekemiään tappioita? Jos on, niin koska? Jos ei ole, niin kannattaa välillä tehdä tappiotakin, vaikka verotus syö voittoja. Koska tappiot aikaansaa “negatiivista verotusta”.
Toimivat pääomamarkkinat tekevät mahdolliseksi rahoittaa yrityksen kasvua muutenkin kuin tulorahoituksella.
Yritys ei saa vähentää tappioitaan, jos se on mennyt konkurssiin. Silloin yrittäjä menettää panostuksensa.
Kaikenkaikkiaan olis hyvä näissä keskusteluissa muistaa, että kokonaisveroprossa oli Suomessa ennen nykyhallitusta tulodesiileissä 2–9 lähes vaakasuora.
Nykyhallituksen ansiosta 2–4‑desiilien kokonaisveroprossa on korkeampi kuin 5–8.