Miksi vihreän siirtymän investoinnit menevät Ruotsissa pohjoiseen mutta eivät Suomessa. Tästä on päätetty Fingridissä.
Ruotsi on jaettu neljään sähkön hinta-alueeseen. Koska vihreää sähköä tuotetaan paljon Pohjois-Ruotsissa, sähkö on siellä halvempaa kuin Etelä-Ruotsissa. Suomessa Fingrid on investoinut enemmän sähköverkkoon, minkä ansiosta pörssisähkö on saman hintaista koko Suomessa.
Nyt Skellefteån akkutehtaalle esimerkiksi yritetään saada 2500 työntekijää Suomesta. Tehtaaseen ton tulossa kaikkiaan 4000 työntekijää.
Joskus vuosikymmenten kuluttua tiedetään, kumman politiikka on ollut järkevämpää, Ruotsin vai Fingridin. Fingrid investoi miljardeja sähköverkkoon, ruotsalaiset miljardeja asuntoihin ja yhdyskuntarakenteeseen pohjoiseen.
Ruotsin riskinä on pikkupaikkakunnan riippuvuus yhdestä työnantajasta. Jos joku lukuisista yrityksistä kehittää edullisempi akkutekniikka toteutuu, tehdas saatetaan sulkea lyhyellä varotusajalla.
Kovin auvoiselta ei tunnu myöskään tehdas, jossa on työvoimaa 132 maasta, vaan ei juurikaan Ruotsista. Tällaiset keskelle ei mitään rakennetut parakkiyhdyskunnat eivät toimi sosiaalisesti kovin hyvin.
Tämän takia minusta Uudenkaupungin autotehdasta ei olisi pitönyt rakentaa Uuteenkaupunkiin vaan Turkuun, joka kestäisi paremmin tehtaan ylös- ja alasajot.
Silti luulen, että olisi järkevää jakaa myös Suomi useammaksi hinta-alueeksi, jotta tuuli- ja aurinkovoimaloita ei sijoitettaisi miten pöhköihin paikkoihin hyvänsä. Tällöin rakentamalla voimala väärän paikkaan saa sähköstä huonomman hinnan.
Öö hetkinen: eikö Ruotsin pitänyt olla esimerkki siitä miten ei turhaa kanneta rahaa pohjoiseen?
Yama ei taida hahmottaa keskustelun kokonaisuutta . Kukaan ei ole kieltänyt etteikö Pohjois-Ruotsissa olisi mitään taloudellista toimintaa. Päinvastoin. Painopiste on Ruotsissa itse asiassa tehty tavalla joka sopisi Suomeen ja se olisi tehokkaampaa luoda alueellista liiketoimintaa.
Pohjois-Ruotsissa taloudellinen toiminta on pääasiassa sähköntuotantoa ja Etelä-Ruotsissa teollisuuden, maatalouden ja palveluiden tuotantoa.
Pohjanmaan rannikolle rakennetut tuulivoima puisttot joiden investoinnit ovat erittäin hyvä taloudellinen ruiske kunnille on saanut monen kunnan alentamaan kuntaveron ninimiin koska kiinteistövero on tuottoisempi. Aiemmin oli puhetta vain maataloustuista ja muista suorista veronmaksajien tuista tässä tuulivoimaloiden kiinteistövero äyri on suoraa rahaa kunnille Sama koskee kaikkia sähköntuotannon lähteitä oli kyse vesi, tuuli ja vetytuotannosta niin veroäyrit ovat suoria tuloja ei subventoita valtion varoista
Tuosta tuulivoiman tuomasta talouden piristysruiskeesta olen eri mieltä. Suomeen kaavaillut tuulivoima,vety ja ammoniakkiprojektit ovat prosessiteollisuutta. Ei niissä paljoa ole työvoimaa. Akkuteollisuus on työvoimavaltaista ”liukuhihna teollisuutta”.
Kiinteistöveron tuotto voisi piristää taloutta, jos sillä luodaan paikallista työtä antavaa toimeliaisuutta, jonka tuloksia voi kaupata ulos.
Ylellä oli juttu jostain pohjoisen kunnasta, missä tuulimyllyjen kiinteistöveroilla oli rakennettu hieno terveyskeskus. Asukkaita se voi piristää, mutta ei taloudellista toimeliaisuutta.
Joku ekonomisti saattaisi pystyä laskemaan, mikä osuus hyvästä kiinteistöverokertymästä pitäisi suunnata uutta luovaan toimeliaisuuteen ja mikä osuus paikallisten hyvinvointipalveluihin. Ne terveyspalveluinvestoinnit menevät hukkaan kun väestöpohja katoaa.
”Pohjois-Ruotsissa taloudellinen toiminta on pääasiassa sähköntuotantoa ja Etelä-Ruotsissa teollisuuden, maatalouden ja palveluiden tuotantoa. ”
Yleensä kommenttisi ovat todella tarkkoja, mutta tässä on virhe. Jos Pohjois-Ruotsiksi luetaan Norrbottenin ja Västerbottenin alueet, niissä on ollut jo yli sata vuotta Euroopan mittakaavassa merkittävää kaivos- ja metallinjalostustoimintaa. Aluella on uuttakin toimintaa mm Northvoltin akkutehdashanke. Työntekijöistä vain on pula.
Suomi jakaantuu kahteen sähkön hinta-alueeseen, koska Ahvenanmaan alue on päättänyt haluta olla osa Ruotsin hinta-aluetta eikä Suomen.
Ahvenanmaa on muutenkin energiapoliittinen erikoisuus. Esimerkiksi hallitusneuvotteluissa nyt on kovasti puhuttu jakeluvelvoitteesta. RKP:n eduskuntaryhmä erityisesti on korostanut jakeluvelvoitteen tärkeyttä – mutta jättänyt säännönmukaisesti puheenvuoroissaan millään tavoin mainitsematta sitä, että ruotsinkielinen Ahvenanmaa on nykyisen lainsäädännön mukaan muusta Suomesta poiketen jakeluvelvoitteen ulkopuolella, kuten monista muistakin nykyisen ympäristölainsäädännön velvoitteista.
Jotta voitaisiin arvioida onko Fingridin politiikka a) järkevää b) linjassa suomalaisen energiapolitiikan kanssa, pitäisi ensin määritellä minkälaiseen tavoitetilaan suomalaisella energiapolitiikalla tähdätään, millaisten välivaiheiden kautta, ja minkälaisia skenaarioita pidetään realistisena.
Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella näyttäisi että Suomeen oletetaan saatavan vihreään siirtymään liittyviä investointeja, koska uskotaan seuraaviin olettamuksiin:
1. Sähköä paljon käyttävä teollisuus ei ole (enää) pääomavaltaista, ja tästä johtuen energian matalalla hinnalla on suurempi merkitys kuin investoinnin käyttöasteella. Tehtaat voidaan sulkea talvisin pitkiksikin ajoiksi.
tai
2. Sähköenergian varastointiongelma ratkeaa aivan lähitulevaisuudessa joten korkean käyttöasteen saavuttaminen ei ole ongelma.
Kumpikaan uskomus ei vaikuta erityisen realistiselta. Koska ei tarvitse mennä kuin Pohjanlahden toiselle puolelle sähkön varastointiongelman ratkaisemiseksi (vesivoima), on vaikea välttyä johtopäätökseltä, että Suomen rooli potentiaalisena investointikohteena on pelkästään kirittää kuntien ja valtioiden tukipolitiikkaa toisiaan vastaan. Toivottavasti jotain sattumasähköllä toimivaa ei-pääomavaltaista teollisuutta löytyisi Suomeenkin.
Fingridin tähänastinen politiikka ei vaikuta (tai sen ei missään tapauksessa pitäisi saada vaikuttaa) lopputulokseen sitä eikä tätä: jos poliittisesti päätetään että massiivinen ammoniakkisynteesitehdas tuulimyllyineen sijoitetaan Pohjanmaalle, ei se saa jäädä tekemättä siksi ettei Fingridin mielestä joku Metsälinja sitä kestä. Jos on tarkoituksenmukaista jakaa Suomi eri hinta-alueisiin, niin sitten jaetaan. Norjassakin hinta-alueita on nykyisin kuusi. Fingridin julkilausuttu tavoite, esimerkiksi: ”Uudella Vaalan ja Joroisten välisellä voimajohtoyhteydellä pyritään pitämään sähkön hinta yhtenäisenä koko Suomessa, mihin sähkömarkkinalaki Fingridiä velvoittaa.” on oikeastaan nykymaailmassa aika kummallinen.
Toisaalta, aluepolitikoinnista Fingridin syyttäminen on vähän kohtuutonta. Sähkömarkkinalaki on kuten sitä luetaan, ja tähän mennessä sitä on luettu niin että sähkön hinta tulee pitää koko maassa samana. On poliittinen päätös jos lakia halutaan lukea eri tavalla, kuten myös sellaisen lain pitäminen voimassa, joka ei enää heijasta muuttuvan energiamaiseman todellisuutta.
Kokonaan toinen juttu on sitten se kehitys joka on irroittanut Suomen lähialueiden sähkönhinnasta, sekä länsirajalla että nyt myös etelässä. Suomi on nykyään sähkönsiirron saari, jossa samat syyt jotka tuottavat Euroopan halvimman sähkön lämmityskauden ulkopuolella, aiheuttavat tehopulan uhan korkeapaineen jämähtäessä Suomen yläpuolelle talvisin. Jos nollaan pudonnut sähkön hinta ei aiheuta sattumasähköinvestointien äkkijarrutusta niin mikä sitten? Jos edes Baltiaan voitaisiin myydä tuulisen sään ylijäämäsähköä kelvolliseen hintaan, ja ostaa talvisin fossiilisähköä hintapiikkien leikkaamiseksi, mutta yhden gigawatin siirtoyhteydellä ei paljon juhlita.
Jos sähköverkko olisi niin vahva, että sähköä pystyttäisiin siirtämään lähes häviöttä mihin tahansa, sähkömarkkinakonsepti toimisi nykyistä paremmin. Sähköverkon vahvistaminen on kuitenkin liian kallista, ja ollaan pakotettu jakamaan verkko hinta-alueisiin ja toivotaan, että hintaerojen vuoksi verkkoa vähitellen vahvistettaisiin. Kehitys tässä suhteessa on ollut hidasta. Tästä on vaikea edetä ilman sähkömarkkinakonseptin täydellistä uudistamista. Markkinahinnassa pitää olla sekä energia että investointikomponentti. Energy only konsepti ei näytä ohjaavan investointeja optimaaliseen suuntaan.
Sopeutumisessa sähköenergian voimakkaisiin hinta- ja jopa saatavuusvaihteluihin kannattaa muistaa, että insinööri on oppimiskykyinen eläin. Kun markkinat muuttuvat, niin insinöörit suunnittelevat tai kehittävät ratkaisuja, joilla muutos hyödynnetään taloudellisesti.
Perinteisesti sähköä paljon käyttävä teollisuus on perustunut malliin, jossa isoa tehdasinvestointia ajetaan maksimikapasiteetilla tai hieman sen yli. Prosessin automaatio ja ohjaus on keskittynyt mahdollistamaan mahdollisimman tasaisen tuotannon. Insinöörit ovat keskittyneet tämän mahdollistamiseen. Äärimmäisenä esimerkkinä tästä Suomessa on Tornion terästehdas.
Kun sähkön hinta vaihtelee voimakkaasti, tulee taloudellisesti kannattavaksi suunnitella prosessien toimintalogiikka sekä automaatio-, ohjaus- että tehdassuunnittelutasolla mahdollistamaan enemmän vaihteluita, esimerkiksi rakentamalla välivarastoja tai buffereita ennen ja jälkeen eniten sähköä kuluttavaa vaihetta.
Toinen alue, jolla sähkön hinnoilla ja vaihtelulla voi olla yllättävänkin suuri vaikutus on ruuan tuotanto. Jos nyt Helsingin alueella on rakenteilla kerrosviljelylaitoksia. Ne hyödyntävät sähkön vuorokausihinnan vaihtelun siten, että kasvien vuorokautinen lepoaika onkin päivisin, kalliin sähkön aikaan. Kasvatusta voidaan myös hidastaa talvikorkeapaineiden aikaan. Mikä alkaa basilikasta päättyy perunaan.
”Ahvenanmaa on muutenkin energiapoliittinen erikoisuus. Esimerkiksi hallitusneuvotteluissa nyt on kovasti puhuttu jakeluvelvoitteesta. RKP:n eduskuntaryhmä erityisesti on korostanut jakeluvelvoitteen tärkeyttä — mutta jättänyt säännönmukaisesti puheenvuoroissaan millään tavoin mainitsematta sitä, että ruotsinkielinen Ahvenanmaa on nykyisen lainsäädännön mukaan muusta Suomesta poiketen jakeluvelvoitteen ulkopuolella, kuten monista muistakin nykyisen ympäristölainsäädännön velvoitteista.”
Jos todella on noin kuten n esittää, tulee tätä asiaa nostaa esille pian ja isosti ja tutkia tarkasti median toimesta tarkat faktat nopeasti kansalaisille julkaisten.
Ja jos noin on, ja asiasta ei ole laajemmin hiiskuttu, on se skandaali jo sinänsä.
Ahvenamaa on monin tavoin aluepolitiikan kummajainen. Syyttävä sormi osoittaa usein pohjoiseen ja itään, ei Ålandin suuntaan. Ahvenanmaan erityisasema on muinaisjäänne. Se on nyt viimeistään muuttunut Natoon liittymisen myötä.
Polttoaineiden jakeluvelvoitteen puuttuminen Ahvenanmaalta on ihan julkinen asia, josta kerrotaan esimerkiksi Verottajan nettisivuilla: ”Hallituksen esityksessä 231/2006 mainitaan Ahvenanmaan osalta, että Ahvenanmaalla direktiivin täytäntöönpano on maakuntahallituksen toimivallassa. Ahvenanmaalla ei tällä hetkellä ole luotu vastaavaa biopolttoaineen jakeluvelvoitetta”
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/56210/biopolttoaineiden-jakeluvelvoite/#5-ahvenanmaalla-kulutukseen-toimitettu-polttoaine
RKP:n hallitusneuvottelija lausui lehdistölle viime viikolla muun muassa: ”Ne jotka vastustavat jakeluvelvoitetta, ovat banaanivaltion kannattajia”. Ahvenanmaa on jakeluvelvoitteen ulkopuolella, koska Ahvenanmaan poliitikkojen enemmistö on vastustanut jakeluvelvoitteen käyttöönottoa. Silti RKP ei ole julkisesti vaatinut, eikä edes millään tavoin suositellut myös Ahvenanmaata ottamaan jakeluvelvoitetta käyttöön muun Suomen tavoin.
Ahvenanmaalla on jätetty säätämättä voimaan monia muitakin ympäristön suojeluun liittyviä määräyksiä, jotka ovat voimassa muualla Suomessa.
Niin on näköjään, miltä näyttää.
Väitän että jos nämä olisivat kansalaisten laajemmassa tietoisuudessa, meteli olisi kova, ja aiheesta elämmehän yhdenvertaisuuslain aikaa, mutta toiset ovat näköjään edemmän yhdenvertaisia kuin toiset…
Ihmettelen edelleen sitä että media ei ole tätä tuonut esiin eikä RKP:tä ole näistä haastettu. Siis jos tietävät journalistitkaan.
Ja miten maamme aluepolitiikkaa voisi uudelleen harkita idässä ja pohjoisessa, sitä purkaa, jos tällainen on mahdollista Ahvenanmaalla.
Ei riitä syyksi että pieni tai että marginaalinen kysymys.
Oletko muuten O.Soininvaara ollut tietoinen tästä aiheesta ?
Kuinka on varmistettu että Fingrid ajaa Suomen etua, eikä vain omaa etuaan. Mikä onkaan Fingridin rooli ja velvoite ajatella koko Suomen etua? Ei kai Suomen energiapolitiikkaa ole voitu jättää osakeyhtiön päätettäväksi. Osakeyhtiön tehtävähän on tuottaa voittoa omistajilleen, ei ratkaista sitä mikä on koko Suomen ja suomalaisten kannalta parasta.
Ehkä ainakin Ruotsissa on tajuttu ettei jätetä vihreää siirtymää voittoa tavoittelevan tai tavoittelevien osakeyhtiöiden ratkaistavasti, vaan siitä päätetään parlamentaarisesti ajatellen koko Ruotsin etua!