Pitkä vuoro

Paa­vo Teit­tisen kir­ja Pitkä vuoro ‑kuin­ka mod­erni orju­us juur­tui Suomeen on vuo­den tärkeimpiä tietokir­jo­ja Suomes­sa. Teit­ti­nen on Hesarin toimit­ta­ja, joka teki kuusi vuot­ta sit­ten kohu­ju­tun työn­tek­i­jöi­den riis­tos­ta nepalilai­sis­sa rav­in­tolois­sa. Kir­jas­sa mui­ta esimerkke­jä ilmiöstä ovat thaimaalaiset mar­jan­poim­i­jat, man­sikkatilo­jen ukrainalaiset työn­tek­i­jät ja ukrainalaiset ylipään­sä, raken­nusalan vierastyöläiset, ahve­nan­maalainen ome­nati­la ja niin edelleen.

Wolt-kuskeista kir­jas­sa ei paljon puhuta, mut­ta annetaan ymmärtää, että mon­et Wolt-kuskeista eivät tee työtä Woltille suo­raan, vaan joku toinen ”omis­taa” työ­paikan (tai siis asi­akku­us­suh­teen ) ja ottaa välistä huo­mat­ta­van osan palkkios­ta, joka ei ole muutenkaan päätä huimaa­va.  (Olli Kos­ki, jos luet tämän, tee asialle jotain!)

Viranomaisten toiminta hävettää minua suomalaisena

Min­ulle hätkähdyt­tävää on usein tois­tu­va vira­nomais­ten ja poli­isien vähäi­nen kiin­nos­tus asi­aan. Moni rikosil­moi­tus ihmiskau­pas­ta on jäänyt vuosik­si tutki­mat­ta niin, että rikos van­he­nee tai ainakin todis­teet ehtivät kado­ta. Jos kyse olisi jostain tois­es­ta maas­ta kuin Suomes­ta, epäil­isin vira­nomaisia lahjo­tun, mut­ta Suomes­sa­han sel­l­aista ei tapah­du, kuin korkein­taan met­sä­mar­jo­jen poimin­nan kohdal­la. Jat­ka lukemista “Pitkä vuoro”