Esitän tässä ajatuksen, josta en ole itsekään varma. Esitän asian kuitenkin pohdittavaksi.
Jos Riikka Purra nousisi pääministeriksi ja meitä lähtisi viisituhatta suomalaista poliittisina pakolaisina Nairobiin, miten asettuisimme sinne asumaan? Hajalleen mahdollisimman kauas toisistamme, jotta integroituisimme paikalliseen kulttuuriin eivätkä naapurimme joutuisi valittamaan lenkkimakkaran hajusta? Ei, varmaankin asettuisimme asumaan pienenä suomalaisten pakolaisten yhteisönä lähelle toisiamme, niin kuin muuten tekevät suomalaiset eläkeläiseksi Espanjan aurinkorannoilla.
Tätä olen pohtinut sen jälkeen, kun olin eduskunnan valiokuntamatkalla Kanadassa. Suomessa ulkomaalaiset pyritään asuttamaan mahdollisimman kauas toisistaan segregaation välttämiseksi. Tämä on ainakin valtuuston virallinen tahto. Käytännön työtä tekevät saattavat toimia toisin. Kanadalaiset sanoivat, että he pyrkivät päinvastoin suosimaan Pikku-Italioita ja Chinatowneja, jotta ulkomaalaisyhteisöt olisivat elinvoimaisia ja nuoret kasvaisivat johonkin kulttuuriin.
Meidän politiikkamme on vaihtoehdoista huonoin. Yritämme estää samasta maasta tulevien asettumista samoille alueilla, mutta sen sijaan eri maista tulevat maahanmuuttajat asettuvat toistensa naapureiksi maahanmuuttajalähiöihin. Niinpä tällaisen lähiön koulussa puhutaan kymmeniä kieliä. Oma kulttuuri ei tässä sekamelskassa säily eikä periydy, mutta tilalle ei tule muutakaan kulttuuria.
Kanadan tilanne on tietysti sikäli hyvä, että maassa puhutaan englantia ja ranskaa, jotka ovat maailmankieliä kun taas suomi ja ruotsi ovat muualla hyödyttömiä. Maahanmuuttajien suomen kielen taitoa tällaiset etniset kylät eivät edistäisi. Se on selvä argumentti näitä Pikku-Italoita vastaan. Jatka lukemista “Onko järkevää hajottaa ulkomaalaisyhteisöt?”