Kymmenen vuotta sitten puolueet olivat hyvin yksimielisiä siitä, että siirtyminen pakolliseen kaksivuotiseen esiopetukseen pienentäisi lähtökohtaeroja lasten aloittaessa peruskoulua. Sen sijaan, että olisi rynnätty suin päin toteuttamaan uudistusta, päätettiin kuitenkin tehdä tutkimus siitä, mikä olisi uudistuksen vaikutus.
Kannatti tutkia, sillä tulokset osoittivat kaksivuotisen esiopetuksen vaikutukset olemattomiksi. Harvoin on saatu vaikutukselle mitatuksi näin tarkka nolla, sanoin tutkimuksen vetäjä apulaisprofessori Martti Sarvimäki minulle eilen Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella.
(Tämä vaatii vähän tilastollisen päättelyn periaatteiden avaamista. Yleensä nolla-hypoteesia ei saada yleensä todistetuksi. Se saattaa jäädä kumoamatta, mutta se ei todista, ettei vaikutusta lainkaan olisi. Vaikutukselle ei vain saatu tilastollisesti merkitsevää näyttöä. Nyt voitiin – kiitos suuren otoskoon – mitata vaikutukselle luottamusväli, joka osoitti sen jokseenkin tarkasti nollaksi – ainakin niiden lasten osalta, joilla esiopetuksen vaihtoehtona oli varhaiskasvatukseen osallistuminen viisivuotiaana.)
Tutkimukseen valittiin liki 38 000 lasta, jotka arvottiin koeryhmään ja verrokkiryhmään. Tämä takasi sen, että ryhmät olivat lähtökohdiltaan identtiset ja erot jos sellaisia oli, johtuivat osallistumisesta esiopetukseen.
Lopputulos oli täysi nolla silloin, kun vaihtoehtona esiopetukselle oli osallistuminen varhaiskasvatukseen viisi vuotiaana. Melkein kaikki viisivuotiaat osallistuivat varhaiskasvatukseen – olivat siis päivähoidossa – joten niitä, jotka olivat viisivuotiaina kotihoidossa esiopetuksen sijasta, oli huomattavasti vähemmän.
Kotihoitoon verratuna kaksi vuotinen esiopetus tuotti tilastollisesti merkitseviä eroja ensimmäisenä vuotena, mutta peruskoulun alkaessa erot olivat kadonneet, kun kotihoidossakin olleet osallistuivat vuoden mittaisiin esiopetukseen. Tässä joukossa otoskoko oli kuitenkin sen verran pieni, ettei nollaa saatu todistetuksi.
Tässä ryhmässä oli peruskoulun alkaessakin oireita eroista tunteiden säätelyssä ja työskentelytaidoissa, mutta nekään erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Päättäjiä on onniteltava maltista. Jos olisi rynnätty vain toteuttamaan uudistus, ei olisi koskaan saatu tietään, kuinka turha se oli.
Minäkin luulin, että kaksivuotinen esiopetus olisi vaikutuksiltaan selvästi suurempi.
= = =
Tutkimuksen luotettavuutta häiritsi hieman se, että kokeilussa mukana olevat kunnat siirsivät koeryhmään ”kelpoisia” opettaja, mutta ei tämäkään tuottanut eroa koeryhmän ja vertailuryhmän välillä. Sana kelpoinen oli minulle uusi. Se tarkoittanee muodollisesti päteviä. Muut ovat siis “kelvottomia.”
Olisi hyvä tutkia sitäkin, kuinka paljon muodollisesta pätevyydestä on todellisuudessa hyötyä, sillä aika isolla rahalla tätä kelpoisuuttakin edistetään.
= = = =
Olen kirjoittanut moneen kertaan siitä, kuinka ekonomistit syrjäyttävät muita yhteiskuntatieteitä metodogisen kyvykkyytensä ansiosta. Tämä ole taas yksi osoitus asiasta.
Eipä tuosta kokeilusta liioin haittaakaan tainnut olla — tuumaa vaimoni, lto emerita…
”Menetelmällinen kyvykkyys” on kyllä laiskan miehen selitys. Taloustieteilijöiden menetelmät ja asetelmat eivät yleensä ole poikkeuksellisen vaativia, pikemminkin aika simppeleitä eivätkä useimpien tieteenalojen näkökulmasta hirveän kiinnostavia. Koska en ole taloustieteilijä en myöskään koe järkeväksi alkaa tässä spekuloimaan muilla mahdollisilla selityksillä yleiseen pätevyyteeni perustuen, vaikka kivoja ja testattavia arvauksia voisinkin keksiä.
Tiedän taloustieteilijöillä olevan sinänsä kiinnostavia menetelmiä, joita en juurikaan tunne, mutta tämän nimenomaisen tutkimuksen metodologia näyttää minusta yhteiskuntatieteelliseltä peruskauralta.
“Melkein kaikki viisivuotiaat osallistuivat varhaiskasvatukseen – olivat siis päivähoidossa – joten niitä, jotka olivat viisivuotiaina kotihoidossa esiopetuksen sijasta, oli huomattavasti vähemmän.”
“Melkein kaikki” tarkoitti ilmeisesti sitä, että kotihoidossa olevien osuus olisi ollut noin 5 %. Kotihoidossa olevilla oli keskimäärin yksi sisarus enemmän, eli muutkin asiat näiden kasvuympäristössä ovat eri tavoin, mikä.
Kokeilussa mukana olleista 14 %:lla oli äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi tai saame verrokissa 16 % vuonna 2016 syntyneillä. Vastaavat luvut olivat 15 % ja 17 % vuonna 2017 syntyneillä. Perheen sosioekonominen tilanne tuossa selvityksessä katsottiin isän tuloina ja äidin tuloina, mutta ei lasta kohti jäävinä tuloina, eli lähestymistapa oli talouden osalta aikuisten, ei lasten.
Tutkimuksessa todettiin johtopäätöksenä, että
“Sisarusten lukumäärää ja yksinhuoltajuutta lukuun ottamatta erot ovat kuitenkin varsin pieniä. Toisin sanoen, kotihoidossa 4- ja 5 vuotiaana olevien lasten sosioekonominen asema ei eroa varhaiskasvatukseen tai esiopetukseen osallistuvien lasten sosioekonomisesta asemasta” (sivu 130)
Eli tutkimuksessa logiikka meni niin, että jos lasten vanhempien tulot ovat perheissä A ja B jokseenkin tasan yhtä isot, mutta lapsia on perheessä B yksi enemmän, myös lasten sosioekonominen asema on sama.
Nopeasti katsottuna ainakin tuo vaikutti kuitenkin virheelliseltä päättelyltä, koska jos väite koskee lapsen näkökulmaa, pitäisi katsoa jollain tavoin lasta kohti käytettävissä olevia tuloja, mitä tuossa nimenomaan ei tehty.
Miten tutkimus vertaa esim joidenkin keski-eurooppalaisten maiden käytäntöön jossa “koulu” aloitetaan 5‑vuotiaana?
Ymmärrän että esikoulun tarkoitus on sekä ohjata koulutielle mutta myös tarjota mahdollisuus ainakin 4 tuntia kestävään ohjattuun toimintaan niille lapsille jotka muuten eivät olisi päiväkodeissa vaan kotona.
Jos esikoulu olisi 2‑vuotinen niin ne kotona olevat lapset pääsisivät aikaisemmin mukaan ja äideillä olisi ainakin joitakin tunteja vapaata. Se on sitten toinen juttu haluaako yhteiskunta tukea sitä. Huomautan että kaikki kotihoidossa olevat lapset nimittäin eivät ole maahanmuuttajaperheistä vaan on ihan kantasuomalaisiakin.
“Jos esikoulu olisi 2‑vuotinen niin ne kotona olevat lapset pääsisivät aikaisemmin mukaan ja äideillä olisi ainakin joitakin tunteja vapaata.”
Asiat riippuvat mm. etäisyyksistä. Jollain on esikoulu kodin vieressä. Toisella sinne on yli tunnin matka julkisella liikenteellä, tai ei yhteyttä ollenkaan ilman omaa henkilöautoa. Moni päivähoitopaikan omaavakin pitää toisinaan etätyöpäiviä niin, että lapset ovat kotona. Lasten herättäminen, pukeminen ulkovaatteisiin ja pakottaminen liikkumaan haluttuun suuntaan on välillä niin työlästä, että paljon helpommalla pääsee, kun ei vie mihinkään. Lapsillakin on tunteet, ja hyväntuulisemmat ja ärtyneemmät päivänsä.
Nykyään kun kouluverkkoa lasten vähetessä ja talouden säästöpaineiden keskellä supistetaan, myös matka esikouluun pitenee monissa kunnissa, ja matka esikouluun on ihan oikeasti monilla lapsilla enemmän kuin tunnin suuntaansa. Julkisella liikenteellä kulkien se voi olla yli tunnin vaikka kilometrejäkään ei olisi kauheasti, jos pitää vaihtaa joukkoliikennevälinettä yhden tai useamman kerran matkan aikana ja väliin tulee odotusaikoja. Päivähoitopaikkoja on huomattavasti tiheämmin kuin esikouluja, kun tarjolla on myös perhepäivähoitoa jne.
Suurin osa ihmisistä ja erityisesti suurin osa lapsistya asuu kaupungeissa. On monia asioita, jotka toimivat kaupungeissa mutta eivät syrjäisellä maaseudulla. Käuytäntöjä pitää eriyttää.
Ai että lasten annetaan jäädä kotiin etätyöpäiviksi? Ei mikään ihme että Suomella menee niin huonosti.
Ei ehkä menisi niin huonosti jos lapsille syötettäisiin kiinalaisen porkkanavakoilusoftan sijaan vaikka Albert Barillen opettavaisia piirrettyjä historiasta, avaruudesta, ihmisanatomiasta ja suurtieteilijöiden ja ‑keksijöiden elämistä: https://www.youtube.com/@onceuponatimechannel Minä ainakin olen ikuisesti kiitollinen kun ruudun välityksellä sai oppia tärkeitä asioita ilman valtahierarkioita.
Tällaisia tutkimuksia pitäisi tehdä paljon enemmän, jotta yhteiskunnan resursseja voitaisiin kohdentaa oikein. Onko esikoulusta ylipäänsä hyötyä? Jos on, niin onko kaikille, vai vain jollekin tietylle ryhmälle? Kuinka paljon terveydenhoidosta löytyy turhuutta, tai ainakin asioita, jotka voitaisiin hoitaa paljon halvemmillakin menetelmillä jos sellaisia vain löydettäisiin?
Nykyajan tiedekriittisessä ilmapiirissä on hyvä muistaa se, että tyhmyys maksaa turhana työnä ja typerästi käytettyinä resursseina. Tiede ja tutkimus ovat menetelmiä, joilla tyhmyyttä vähennetään.
Gerd Gigerenzerin mielestä ainakin länsimaissa yleensä terveydenhuollosta löytyy käsittämättömästi turhuutta lähinnä lääketieteen kaupallistumisen ja diktatuurimaisten lääkäri > hoitaja > potilas ‑hierarkioiden vuoksi. Suomesta en ole niin varma. Riskitietoisuus-kirja tietää.
Monessa tapauksessa lääkäriä ei tarvita, elintapaohjausta voivat ihan hyvin antaa muutkin toimijat lääketieteellisen/terveystieteellisen tutkimuksen ja tiedon perusteella. Iso osa länsimaiden vaivoista on ihan elintapasairauksia ja homma on mennyt pieleen siinä vaiheessa kun tarvitaan todellista lääketieteellistä hoitoa eli lääkäriä. Sitten osa vaivoista on suurella todennäköisyydellä ympäristön myrkyistä eli tietoisesti käytetyistä kemikaaleista ja aineista johtuvia, oikeisto tietenkin kynsin hampain haluaa estää näiden osalta terveyden suojelun sekä tutkimuksen haitoista, kuten USA:ssa näemme. Se raha on kumma kannustin kun johtaa niin kovin usein aika ilkeään käytökseen ja valintoihin.
Nytkin on 2 tuttua talvella kaatunut ja jalka vaurioitunut. Yllätys yllätys, molemmat ylipainoisia ja eivät erityisen liikunnallisia (tämä perus, ajavat autolla joka paikkaan). Sitä vaan sanon, että harvemmin tuntuu normaalipainoisilla ja liikunnallisilla aikuisilla tulevan kaatumisia, joissa nivelsiteitä tai jänteitä vaurioituu, urheiluonnettomuudet toki asia erikseen. Kova kilpaurheilumainen harrastaminen tai kilpaurheilu eivät nyt yleensä ole fiksua ja hyödytkin ovat olemattomia ja marginaalisia terveyden kannalta haittoihin nähden, eli samat terveyshyödyt on mahdollista saada pienemmällä riskillä.