Kävin perjantaina avaamassa Nuori lääkäri -päivät Katajanokalla. Laitan pitämäni puheen nauhalta purettuna ja vähän stilisoituna tähän viiteen osaan palasteltuna.
Hyvät kuulijat!
Vaikka olen hyvin tyytyväinen tähänastiseen elämääni, aina silloin tällöin mietityttää, että jos olisin nyt abiturientti, mitä valitsisin toisin kuin aiemmin. Moniakin vaihtoehtoja on tullut mieleen. Yksi niistä on, että lääkärin ammatti olisi ollut aika mielenkiintoinen. Potilaat varmaankin kiittävät, että en tätä valintaa tehnyt, koska ominaisuuksiltani en olisi kovin hyvä potilastyöhön, mutta entisenä tilastotieteilijänä on sanottava, että lääketieteellinen tutkimus on todella kiehtovaa; se miten uudet havainnot paljastavat sairauksista aina uutta ja yllättävää. Se on kuin lukisi salapoliisiromania.
Käsitykset siitä, mistä sairaudet johtuvat muuttuu uuden tiedon valossa radikaalistikin. Eihän vatsahaavakaan ole enää pelkkä stressisairaus, kuten vielä parikymmentä vuotta sitten kuviteltiin.
Kun tämä kehitys menee eteenpäin – anteeksi nyt vain, kun te olette juuri valmistuneita – vaikka osaamisenne on nyt tuoretta, ammattitaito saattaa aika nopeasti vanhentua. On aivan välttämätöntä, että lääkärit saavat jatkokoulutusta läpi elämänsä.
Liikennelentäjillä on liikennelentäjän lupakirja, mutta sen lisäksi aina uuden konetyypin tullessa käyttöön, heidän on suoritettava eräänlainen uusi ajokortti tätä konetyyppiä varten. Näin pitäisi olla oikeastaan lääketieteessäkin. Kun tulee uusi hoitomuoto, sen käyttöönoton tulisi edellyttää – ei mitään valtaisaa erikoislääkärin tutkintoon verrattavaa opiskelua – vaan eräänlainen ajokortti, joka oikeuttaa tämän uuden hoidon käyttöön. Näin ymmärtääkseni meneteltiin opiaattikorvaushoidon kanssa, koska sitä ei ollut opetettu kenellekään. Näin ymmärtääkseni on myös röntgenhoitajilla uuden hilavitkuttimen tullessa käyttöön.
Ikävä että politiikoilta ei vaadita vastaavaa. Vaalit ei sitä ole.