Kävin perjantaina avaamassa Nuori lääkäri ‑päivät Katajanokalla. Laitan pitämäni puheen nauhalta purettuna ja vähän stilisoituna tähän viiteen osaan palasteltuna.
Ala muuttuu nopeasti ja siksi optimaalinen tapa organisoida työ tulee myös muuttumaan. Yksi asia, joka tulee teidän ammattikuntanne haastamaan, on tekoäly. Tällä hetkellä riidellään siitä, kumpi on parempi tekemään diagnoosia, lääkäri vai tekoäly, Vaikka kiistatonta voittajaa ei vielä ole julistettu, tekoäly tulee hakkaamaan ihmisen aivan varmasti. Se kehittyy jatkuvasti ja ihmisen evoluutio jonkin verran hitaammin.
Lääkärillä on yksi ylivertainen etu tietokoneeseen verrattuna: lääkäri on ihminen. Niinpä ihmisenä oleminen korostuu lääkärin työssä.
Kyse ei ole kuitenkaan joko-tai ‑asetelmasta, vaan sekä-että ‑tilanteesta. Tekoäly tulee lääkärin – tai ylipäänsä ihmisen – työkaluksi. Se tulee parantamaan diagnoosien osumatarkkuutta aivan olennaisesti. Sen hyvä puoli on, että se oppii virheistään. Lääkärikin oppii virheistään, mutta tekoäly oppi virheistä kaikkialla maailmassa. Se on myös nopea uuden tiedon omaksuja. Se pystyy käsittelemään valtavia tietoaineistoja ja laskemaan bayesiläisiä todennäköisyyksiä. Se osaa mös varoittaa, milloin käytettävissä olevat tiedot eivät riitä varmaan diagnoosiin ja saattaa ehdottaa lisätutkimuksia. Se myös suosittaa käypähoidon mukaisia hoitoja.
Tekoäly tulee myös muuttamaan optimia terveydenhuollon eri henkilöstöryhmien työnjakoa. Se muuttuuko työnjako vai olisiko sen vain järkevää muuttua, on sitten oma asiansa. Joitakin tehtäviä voidaan siirtää lääkäreiltä vähemmän koulutetuille henkilöstöryhmille, alkuvaiheessa sairaanhoitajille. Osaa sairaanhoitajakin syöttää tietoja Watsonille.
Terveydenhuollossa on ulkopuolisen silmin outo ammattikateus, jossa jokainen ryhmä pitää kynsin ja hampain kiinni yksinoikeudestaan tiettyihin töihin. Lääkärit vastustavat sitä, ettei hoitohenkilökunta saa tehdä töitä, jotka he katsovat lääkärin yksinoikeudeksi ja sairaanhoitajat vastustavat perushoitajien työnkuvan muuttumista. Hauska esimerkki tästä on se, että eräässä keskussairaalassa saatiin läpi päätös, etteivät perushoitajat saa annostella lääkkeitä – paitsi öisin.
Joskus jossain televisiokeskustelussa vastasin kysymykseen, miten voisi kustantaa röntgenvalmiuden pieniin syrjäisiin terveyskeskuksiin, että voihan se röntgenlaite siellä olla – ei se niin kallista ole. Kallista on erikoistunut henkilökunta, mutta voihan kuvan lähettää sähköisesti muualle analysoitavaksi. Seuraavana päivänä sähköpostissani oli 58 viestiä röntgenhoitajilta, joissa sanottiin, että ehdotukseni on laiton, koska kuvaaminen kuulu yksin röntgenhoitajille, eikä sitä muut saa tehdä. Yhdessäkään viestissä ei puhuttu mitään turvallisuusongelmista vaan yksinomaan oikeudesta työsuoritteeseen. Sain tuohon aikaan palkkaa lakien muuttamisesta, joten laki oli minun mielestäni pelkkä hidaste, vaan ei lopullinen este.
Terveydenhuollossa minkään ammattiryhmän ei tulisi olla huolissaan työllisyydestään. Pikemminkin olisi hyvin järkevää, että jokaisen ammattiryhmän työnkuvaa hilataan vaativampaan suuntaan niin, että vähemmän vaativat siirretään vähemmän koulutetuille.
Yksi tekoälyn tuomista häkellyttävistä asioista on, että se tulee myös potilaiden käyttöön. Koska sitä ei voi mitenkään estää, on parempi, että julkinen terveydenhuoltojärjestelmä tarjoaa tämän mahdollisuuden. Muuten käyttöön tulevat lääkeyritysten tuunaamat versiot, joiden ominaisuuksiin kuuluu, että syöttää niihin mitä hyvänsä, aina ne päätyvät suosittamaan tämän lääkeyrityksen tuotteita.
Yksi ammattikunta, joka on alalle kovasti tunkemassa ovat nämä Otaniemen tuotantotaloustieteilijät, niin sanotut kellokallet. Nämä ovat analysoineet koko terveydenhoitojärjestelmän toimintaa ja sairaaloiden toimintaa erityisesti. Olen muutaman tällaisen raportin lukenut, ja aika murskaavaa tekstiä niissä on. Lääkärit oat taitavia hoitamaan potilaita ja tekemään diagnooseja, koska siihen heitä on opetettu, mutta heillä ei ole erityistä osaamista suurten organisaatioiden kuten sairaaloiden johtamisesta. Tekin olette varmaan jotain koulutusta saaneet organisaatioiden johtamiseen, mutta se ei voi mitenkään olla niin perusteellista kuin se on tähän tarkoitukseen kouluttautuneilla, koska onhan teillä pitänyt jäädä aikaa myös niille lääketieteellisille opinnoille.
On aivan väitämätöntä, että tuotantotaloustieteellinen osaaminen tulee mukaan sairaaloiden ja terveydenhuoltojärjestelmien johtamiseen, sillä yksityispuolelle se tulee joka tapauksessa. Yksityiset hakkaavat julkisen terveydenhuollon mennen tullen, ellei tämä osaaminen pääse parantamaan julkisten organisaatioiden toimintaa. On vain hyväksyttävä, että näin se on, että tätäkin osaamista tarvitaan.
Viime aikoina on puhuttu apteekeista vähän muussa merkityksessä. Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä ei käytä hyväkseen sitä lääketieteellistä osaamista, jota apteekeista löytyy. Paljon puhutaan siitä, että kun joka paikkaan ei ole mahdollisuutta panna terveysasemaa, verkostoa voitaisiin täydentää terveyskioskeilla. Keski-Euroopassa sellaisen läytää jokaisesta apteekista. Euroopassa paljon pyöräilleenä olen oppinut, että jos matkalla tulee vähän kolhuja, apteekista löytyy ensiapu – toisin kuin meillä. Meillä tätä käytäntöä ei ole.
Meillä on erittäin koulutettua henkilökuntaa apteekeissa, koska lainsäädäntö on ajalta, jolloin lääkkeitä sekoitettiin apteekeissa — siitähän lääkereseptin nimikin juontuu. Tämän seurauksen apteekeissa on aivan ylikoulutettua henkilökuntaa, jota voisi käyttää johonkin vaativampaankin.
Erilainen kehon toimintojen kotimittaus tulee yleistymään räjähdysmäisesti. Aiemmin kotona ainoa mittari oli kuumemittari, mutta nyt kotimittaukseen tulee nopealla tahdilla uusia laitteita. Verenpaine, veren sokeri, INR, sykkeen tarkkailu ja niin edelleen. Tämän varaan ei voi laskea. Kyse on toistaiseksi vähän elitistisestä suuntauksesta, joka soveltuu vain puolelle tai kahdelle kolmasosalle ihmisistä, mutta se on siis kuitenkin peräti puolet tai jopa kaksi kolmasosaa. On tottuva potilaisiin, joka tulevat lääkärin vastaanotolle suuren datamäärän ja valmiin diagnoosin kanssa, vaikka se jonkun silmissä voikin heikentää lääkärin auktoriteettia.
Sairaan hoidossa diagnoosi on vain yksi lähtökohta vaikka lääkärien mielestä toki keskeisin. Sen lisäksi pitää usein selvittää muita asioita: mistä sairaus tms. on peräisin, millä tavoin potilaan pitäisi suhtautua ongelmaansa edesauttaakseen “lumevaikutusta”, miten pitäisi elämäntapoja muuttaa, mitä läheisten pitää ottaa huomioon jne.
Näissä asioissa tekoälyllä on myös paljon annettavaa, jos siis oletetaan, että se osaa sijoittaa potilaan oikeaan ryhmään ja kokemustensa perusteella suositella todennäköisimmin oikeita toimenpiteitä. Kun tällainen tekoäly saadaan netiin, vaikutukset voivat olla paljon dramaattisemmat kuin diagnoosin teossa. Jo nyt netistä löytyy ainakin mielenterveyteen liittyviä palveluja, joissa pääosin ollaan vuorovaikutuksessa koneen kanssa ja vain jossain määrin lääkärin/terapeutin kanssa (varmaan siellä on ainakin englanniksi kaikkea muutakin mtta toi tuli tsekattua, kun yhdellä kaverilla oli pahoja nukkumisvaikeuksia).
Toki itsediagnoositkin tulevat yleistymään sitä mukaan, kun teknologia kehittyy. Jos nykyään pystyy diagnosoimaan, että päässä on täitä, tulevaisuudessa samalla varmuudella pystyy kone kertomaan, että sydämessä on häiriö, joka aiheuttaa hengästymisen.
Useimmat tapaukset kuitenkin kai tarvitsevat jossain kohdin ihmiskontaktin vaikka diagnoosi ja hoito sujuisikin “kotikonstein” — eli tietskalla/kännykällä, ehkä jollain antureilla sekä nettiyhtydellä lääkäriin tai tekoälyyn.
Joku tai jotkut röntgenhoitajat antoi kyllä tällä palstalla vähän täsmällisempää kritiikkiä miksei röntgenkuvan ottamista oikein pitäisi verrata valokuvan ottoon; säteilyturvallisuus, potilaan asettelu oikeaan asentoon jne vaatii oman ammattitaitonsa. Ja justhan joku labra myös kunnostautui käyttämällä samoja neuloja useampaan näyttöön ottoon, ei levinnyt kuin hepatiitti. Eikös siinä ollut takana toimistotyöntekijän käyttö veritestin ottamisessa…?
Aivan varmasti moni preferoisi jubailla lääkärin kanssa face to face jatkossakin vaikka vain kuullakseen, että kone on oikeassa, mutta tulevaisuudessa ihmisten väliseen konsultaatioon on luultavasti varaa vain hyvätuloisilla.
Kaikkein köyhimmillä — siis länkkäreissä — on varaa vain julkisen puolen tekosoftaan (hih) joka sitten jonkinlaisella tarkkuudella arpoo suurin piirtein tepsivät tropit.
Maailman kaikkein köyhimmät sen sijaan poolaavat rahansa ostaakseen chinamanin halvimman softan sekä saman jampan toimittamat lääkkeet.
Softa on 14-vuotiaan juipin koodaama johon on syötetty tekijänoikeusvapaa lääketieteellinen corpus vuodelta 1956. Lääke on sahanpuruun sekoitettua kaninpaskaa joka auttaa koska plasebo.
Softa-Lääkitys ei kuitenkaan auta pelastamaan veljen kuolioon joutunutta jalkaa. Vaikka väitti niin.
Reklamaatio johtaa $2 voucheriin jonka voi vähentää seuraavan hoidon hinnassa. Everybody wins.
Tarkoittaa käytännössä siis sitä, että X‑määrä julkisen puolen potilaita tulee kuolemaan hoitovirheeseen jolta oltaisi voitu välttyä parhaimmillaan pelkällä diagnostiikkasoftan päivittämisellä (mutta jota ei tehty koska ei ollut varaa ja/tai koska sairaalan it-jamppa on ollut lomautettuna viime talvesta saakka).
Rikas varmistaa konediagnoosin joka tapauksessa alan spesialisti(e)lla ja saa täsmälääkitystä juuri oikeina komboina juuri oikeaan aikaan juuri siihen kehon kohtaan mistä kyseinen aine nopeiten ja vähiten sivuvaikutuksin vaikuttaa.
Bonuksena joku piukea hoitsu silittää koko ajan päätä. Jota lisämaksusta saa vähän kouriakin.
Virtuaalitodellisuuden myötä on mahdollista saada maailman top 10 spesialistia saman “pöydän” ääreen.
Väistämättömän egopullistelun ylilyöntien minimoimiseksi pöydän ääreen ilmestyy yllättäen ja pyytämättä maailman kaikista muista alan spesialisteista koostettu oikeasti virtuaalinen komposiittilääkäri ynnä koomisena helpotuksena perähikiän maalaisdokdori kriittisillä hetkillä jotka pelkällä läsnäolollaan suitsivat nerot toimimaan sittenkin potilaan hyväksi ja kiistelemään krediiteistä ja palkkioista vasta after the fact.