Hallitusohjelman mukaan ARA-vuokra-asuntoihin palautetaan tulorajat. Lisäksi asukkaiden tulotasoa seurattaisiin ja liikaa vaurastuneet joutuisivat muuttamaan pois.
Asia koskee lähinnä Helsinkiä, jossa vuokrat ARA-asuntojen vuokrat alittavat vapaiden markkinoiden vuokrat keskimäärin kuudella eurolla neliöltä, suosituimmilla alueilla vielä paljon enemmän. Muualla maassa ARA-vuokrat ovat suunnilleen markkinavuokrien tasolla.
Mitä enemmän halvoissa ARA-asunnoissa asuu suurituloisia, sitä useampi pienituloinen joutuu maksamaan asunnostaan korkeaa markkinavuokraa ja sitä enemmän veronmaksajien rahaa menee asumistukeen ja toimeentulotukeen.
Ehdotettu ylituloisten häätäminen ARA-asunnoista synnyttää pahan tuloloukun. Tästä ei ole haittaa, jos tulot ylittävät rajan roimasti. Paljon yleisempää kuitenkin on, että tulot ylittivät rajan vähän. Syntyy ongelmallisia tilanteita, jos vuositulorajan ylittyminen eurolla merkitsee satojen eurojen kuukausittaisen edun menettämistä lopullisesti. Tästä ei pääse sillä, ettei häätöä tule jos tuloraja ylittyy vain vähän, koska sekin on kerrottava, paljonko tuo vähän on. Syntyy uusi raja, joka on vähän korkeammalla, mutta jonka ylittäminen eurolla merkitsee edelleen häätöä.
Helsingissä joka viides asuu kaupungin vuokra-asunnossa. Ei ole aivan pieni ongelma, jos koko tämä joukko pakotettaisiin vahtimaan tulojaan ja kieltäytymään häädön pelossa ylitöistä.
Kaupungin vuokra-asunnoissa asuu pääosaltaan työssä käyviä kansalaisia. Työelämässä menestyneiden häätäminen ARA-taloista johtaisi lähes väkisin siihen, että vanhoissa ARA-taloissa asuisi ennen pitkää voittopuolisesti pitkäaikaistyöttömiä, ellei suurituloisina häädettyjen tilalle valittaisi aina pienipalkkaisia ohi työttömien.
Haluamme edistää sosiaalista sekoittumista, koska uskomme, että syventäisi huono-osaisuutta, jos huono-osaiset keskitettäisiin omiin kaupunginosiinsa. Erityisesti lasten kohdalla uskomme, että kaupunginosien sosiaalinen eriytyminen voimistaa köyhyyden periytymistä. Eikö sama päde talokohtaiseen segregaatioon?
= = =
Yhdysvalloissa on havaittu, että työmatkat ovat pidemmät kaupungeissa, joissa harjoitetaan eurooppalaista sosiaalista asuntopolitiikkaa säädeltyine vuokrineen, kuin niissä, joissa ei harjoiteta. Vapailla markkinoilla on voi maksukykynsä puitteissa valita asuinalueensa, mutta säädellyillä markkinoilla on otettava minkä saa ja pidettävä siitä kiinni. Ison asuntokannan haltija voi asuntojen vaihtoja helpottamalla lievittää ongelmaa, mutta ei pysty sitä poistamaan. Erityisesti suosituilla alueilla asukkaiden valinnassa ei pysty suosimaan niitä, jotka hyötyvät hyvästä sijainnista vielä enemmän kuin muut koska ne muutkin haluavat suosiotuille alueille.
Lukitusvaikutuksen haitallisuutta ei Suomessa ole oikein tiedostettu. Jostain syystä valtiovalta haluaa lukita myös omistusasujat epätarkoituksenmukaisiin asuntoihin ja vaikeuttaa työn perässä muuttamista perimällä asunnon vaihdosta varainsiirtoveroa, joka vastaa tasoltaan puolen vuoden markkinavuokraa.
Tulorajonen kannustinongelmat, talokohtainen segregaatio ja ARA-asuntojen lukitusvaikutus aiheutuvat siitä, että pienituloisten asumista tuetaan rakentamalla heille erillisiä vuokrataloja. Jos seinien sijasta tuettaisiin pienituloisia asukkaita missä nämä asuvatkin, tuki voisi pienentyä liukuen tulojen noustessa, eikä kenenkään olisi pakko lähteä kodistaan. Pienituloisia ei tarvitsisi keskittää erillisiin vuokrataloihin.
Moni on minulta kysynyt, miksi asuntopulasta kärsivällä Pääkaupunkisedulla ylipäänsä järjestetään edullisia asuntoja työttömille. Eikö nekin asunnot pitäisi antaa työssä käyville, ja ohjata työttömät asumaan seuduille, joissa ei ole asuntopulaa?
Jo Aristoteles sanoi aikanaan, että työttömät kuuluvat kaupunkeihin. Työtä vailla olevien kannatti jo hänen aikanaan hakeutua maalaiskylistä kaupunkeihin, joissa heidän on paljon helpompi saada töitä. Sen lisäksi, että työttömien lähettäminen syrjäkyliin olisi tylyä, se myös tuomitsisi heidät jokseenkin lopullisesti elinikäiseen työttömyyteen. On sitä paitsi heilläkin ystävänsä ja sosiaalinen elämänsä.
= = =
Perusongelma tietysti on, että kasvukeskuksissa on liian vähän asuntoja. Kaupunkien rakentaminen olisi nyt parasta elvytystä.
En pidä ajatuksesta houkutella asuntotuotantoa lupaamalla rakentajilla suuria voittoja, koska pullonkaulana on tonttitarjonta ja sen takana kunnilta vaaditut investoinnit infrastruktuuriin ja palveluihin. Raadollisten markkinahintojen ja selvästi markkinahintaa halvempien ARA-asuntojen väliin tarvittaisiin järkevän hintaisia vuokra-asuntoja, joissa ei olisi tulorajoja, mutta joissa olisi ARA-hintaisia asuntoja pienituloisille muiden asuntojen lomassa. Näiden vuokra nousisi liukuen tulojen mukana.
Tällaiset asunnot tuottaisivat omistajilleen tai tontin omistajalle melkoisesti voittoa. Sillä voitolla pitäisi rahoittaa niitä pullonkaulana olevia kunnallisia investointeja.
= = = =
Halpoja ARA-vuokria ei muuten kannata kadehtia. Oletetaan, että Pekka ja Kalle muuttivat vuonna 1970 parikymppisinä samanlaisiin asuntoihin, Pekka asuntolainan turvin omistusasuntoon ja Kalle kaupungin vuokra-asuntoon. Laskemalla elinaikaiset asuntomenot yhteen huomattaisiin, että Kalle onkin maksanut asumisestaan enemmän. Pekalla on lisäksi velaton omistusasunto.
(Kirjoitus on julkaistu näkökulma-artikkelina Suomen Kuvalehdessä)
Eikös tuo tarkoittaisi vähän samanlaista kuin nykyinen asumistuki, joka nyt vaan on varattu vieläkin pienituloisimmille? Ja sehän valuu vuokranantajille, tavalla tai toisella. En usko, että se toimisi: nytkin Helsingin minimivuokra on käytännössä se, millä asumistuen saa täysimääräisenä, mistä syystä myös asumistukea saamattomat maksavat saman hintatason vuokria.
Sen ajattelisin toimivan, että kaupungin omakustannusperiaatteella toimivia vuokrataloja pitäisi rakentaa huomattavasti enemmän ja laittaa niiden vuokraan alennus tulojen perusteella siten, että kun tulot nousevat, vuokrakin nousee, mutta aina vähemmän kuin tulot. Sitten, kun asukas tienaa tarpeeksi, ollaan jo markkinavuokrissa ja asukas voi sitten joko jatkaa asumista sillä hinnalla (jos tykkää talosta) tai muuttaa muualle (koska ei enää saa alennusta vuokraankaan). Tällöin tuki ei valu kenellekään muulle, koska mitään tukea ei makseta rahana kenellekään.
Pitkäaikainen vuokralainen voisi myös ostaa asuntonsa, jolloin talot hiljalleen muuttuisivat vuokrataloista puolittaisiksi omistustaloiksi ja ehkäistä vuokrakasarmien syntymistä. Kaupunkihan voi vastaavasti rakentaa lisää uusia vuokrataloja ympäriinsä, jolloin hyväksi havaittu eri sosiaaliluokkien tasainen ripottelu helpottuu myös.
Eli noillakaan perusteilla ARA-järjestelmässä ei ole päätä eikä häntää. Se on vain markkinahäiriö, jonka kansalaiset maksavat.
Onko kukaan edes viitsinyt laskea, paljonko sekä vuokra-asumistuen, omsitusasumisen korkotuen että ARA-järjestelmien kaltaisten hölmöilyjen lopettaminen tuo säästöä? Onko siinä koko tämänhetkinen säästötarpeemme?
Olen ihan varma, että yhden euron ylitys tuloissa ei vaikuta yhtään mitään. Tuollaisen tapauksen voi vieldä oikeuteen ja todennäköisesti yhden euron ylitys tulorajaan tuomittaisiin kohtuuttomaksi häädön perusteeksi. Jotain järkevämpiä lukuja olisi ehkä hyvä käyttää. Suurempi ongelma ovat asukkaat, jotka ovat herran armosta saaneet joskus edullisen vuokra-asunnon, mutta jälleenvuokraavat sitä.
Eikö tehtäisi Tukholman kokoomukset ja annetaan vuosikausia kaupungin parhaiden alueiden halpavuokrista nauttineille hyvätuloisille mahdollisuus lunastaa asunto niin sanotusti asevelihintaan.
http://www.svd.se/ett-paradigmskifte-pa-stockholms-bostadsmarknad
Kysymys kuuluu, eikö voisi edes kerran kymmenessä vuodessa tehdä tällaisen tulojen ja varallisuuden tarkistuksen? Vielä parempaa olisi, jos kaupungin vuokra-asunnot olisivat aina määräaikaisia. Uuden saisi heti, jos olisi siihen yhä oikeutettu. Nyt jonottaminen on kuin arpapeliä.
“En pidä ajatuksesta houkutella asuntotuotantoa lupaamalla rakentajilla suuria voittoja, koska pullonkaulana on tonttitarjonta ja sen takana kunnilta vaaditut investoinnit infrastruktuuriin ja palveluihin.”
Jos tuota infrastruktuuria ei voi kaupunki rakentaa lainalla (esim. investointikaton vuoksi), voisiko rakentajien antaa tehdä myös infran ja antaa vaikka infrakustannusten verran alennusta tontin hinnasta?
Asumistuki ei ainakaan ole hyvä järjestelmä, vaan luo ainoastaan minimitason vuokrille. Luukusta kuin luukusta voi pyytää sen minkä kela ja sossu suostuvat kyselemättä maksamaan. Jos ei asukkaaksi löydy sillä hinnalla omalla rahalla maksavaa vuokralaista, asuntopulatilanteessa löytyy kyllä joku muu. Ainoastaan hölmö vuokraa asuntoaan alle tukihinnan ja sen kyllä huomaa kun lukee ilmoituksia.
Järkevämpää olisi ihan ensiksi siivota rakennusmääräyskokoelma kaikesta turhasta ja tyhmästä. Näitä on paljon käsitelty, mutta puhutaan siis pommisuojista, esteettömyydestä, parkkipaikoista, kokomääräyksistä jne. Kun näin toimien olisi saatu ylipäätään mahdolliseksi rakentaa “edullisesti”, voitaisiin asumistuki jäädyttää ja lopettaa omavastuuosuuden maksaminen toimeentulotukena kokonaan. Sen lisäksi kunta voisi luoda painetta edullisenkin vuokra-asuntokannan rakentamiselle tuottamalla itse omakustannusvuokralla toimivia kämppiä, mutta niitä olisi syytä rakentaa jonnekin ihan muualle kuin kaupungin paraatipaikoille. Tulorajoja ei tarvitsisi tarkastella, jos asunnot eivät sijaitsisi Katajanokalla ja Arabianrannassa, vaan asukkaiden kierto toimisi luonnostaan hyvätuloisten muuttaessa mahdollisuuksien mukaan paremmille alueille.
Asumistuen korvaamat korkeimmat vuokrat ovat huomattavasti alle markkinavuokrien, joten näin ajatellen asumistuki ei nostaa vuokratasoa enempää kuin palkankorotukset. Jos tarkoitatte toimeentulotukea, kannattaa puhua toimeentulotuesta eikä sotkea toimeentulotuen ongelmia asumistukeen ja vastustaa niiden perusteella asumistukea.
En ymmärtä miten tonteista ei saa sitä vertaa myyntituloja, mitä se infra maksaa?
ARA-vuokra-asumisen kehittäminen koskee myös muita kuin kaupungin vuokra-asuntoja. Helsingissä on kaupungin ARA-vuokra-asuntojen (43700 kpl) lisäksi 26200 muuta ARA-vuokra-asuntoa. Tosin näistä osa on opiskelija-asuntoja, joissa on oma kontrollinsa. Mitenkähän tämä uudistushanke on otettu vastaan esim. VVO:ssa ja Satossa?
Jos vaikuttaa siltä, että myyntitulot ylittävät infrakulut, niin kaupsu piirtää kunnon motariliittymähärdellin tai nätin kanavan, jolla asia saadaan kuntoon.
Asumistuessa ei ole neliörajoja ja Helsingissä korvataan asumismenot 660 euroon asti. Esim. 20 m² yksiön kohdalla tämä tarkoittaa yli 30 euron neliövuokraa (toki asumismenoissa on myös sähkö yms.), mikä ei mielestäni ole selvästi alle markkinavuokran. Ja mitä toimeentulotukeen tulee, se on nykyään tosiasiassa kansalaispalkka eikä sitä varsinkaan Helsingissä voi erottaa muista tukimuodoista korkeiden asumiskustannusten takia. Taitaa olla lähinnä poikkeustapaus, että toimeentuloasiakkuus kestää vain kuukauden tai kaksi, kuten on alunperin ollut tämän tukimuodon kohdalla tarkoitus.
Niin tai näin, vuokranantaja tietää voivansa vaatia 660 €/kk vuokraa eikä sillä ole asukkaalle mitään väliä koska vuokran noustessa nousee tukipottikin.
Mikko,
Suurin hyväksyttävä asumismeno yhden hengen ruokakunnalle Helsingissä on 508 € ja siitä korvataan korkeintaan 80 % eli 406,40 €. Sotketko taas asumistuen toimeentulotukeen.
En usko. Mallia ja kavereita saa naapuritalostakin. Koulurajat varmaan merkkaa jotaan.
Ara-vuokra voitaisiin sitoa tuloihin liukuvaksi, jolloin häädöstä ei olisi vuokralaiselle taloudellista merkitystä. Aivan kuten asumistuki.
Kustannuksista puhuttaessa usein unohtuu, et sossu maksaa paljon vapaita vuokria, kun ei halpaa kaupungin kämppää ole tarjota.
Iso ongelma on Saton ja VVOn muuttuminen halpojen kämppien tarjoajasta vapaiden kiskurihintojen kiskojiksi.
Ja linkki erikseen, kun herkästi kolahtaa spämmiksi:
http://www.etvk.fi/sosiaalisen-asuntotuotannon-voitot-suuremmat-kuin-supercellin/
Erona wabhaan on se, että toi 508€ voidaan nyhtää kymmenen neliön kanakoposta tai parinsadan neliön omakotitalosta. Yksinkertaistaminen Aiheutti taas yhden lukitusvaikutuksen: yksin kannattaa nyt asua isossa kämpässä, jos neliöhinta on halpa. Ja pienten yksiöiden hinta nousee, eli niiden kaikista köyhimpien…
Hyvä ja analyyttinen kirjoitus Soininvaaralta.
Kaupungin vuokra-asuntoihin pitäisi suhtautua henkilöön kohdistuvana subventiona. Jos vuokrakaksio Pukinmäessä irtoaa vapailta markkinoilta 750e/kk ja kaupungin asuntona 400e/kk, on jokseenkin sama, asuuko esimerkin Kalle kaupungin kämpässä vai saako hän 350e käteen asuessaan yksityisellä.
Toki Kallen näkökulmasta on perin ikävää, jos vuosikausia jatkunut saavutettu etu otetaankin yhtäkkiä pois. Toisaalta Kallen entiseen asuntoon muuttavat Jani ja Jessica kokevat vastaavansuuruisen kasvun hyvinvoinnissaan.
Tulorajat muuttaisivat Stadin kämpissä asumista opiskelija-asumisen suuntaan. Hoas:lta on ikävä muuttaa pois kun valmistuu. Muuttopakon takia asunnot eivät kuitenkaan ole ikuisia nautintaoikeuksia ja monet pääsevät hyödyntämään mahdollisuutta (näennäis)edulliseen asuntoon.
Johtaisiko optimaalisimpaan tilanteeseen malli, jossa seurattaisiin takautuvasti asuntokunnan kahden vuoden vuosituloja. Kahden vuoden tuloylityksen jälkeen asukasta informoidaan edessäolevasta muutosta 6–12kk:n irtisanomisajalla: mikäli tulot tippuvat kolmantena vuonna, asukas voi antaa erillisen selvityksen asiasta ja asuminen jatkuu.
Mikäli tulorajat olisivat voimassa, tulee uusien asukkaiden valintaan kiinnittää erityistä huomiota. Slummiutuminen estetään, kun asukkaiksi valitaan porukkaa laajalta skaalalta tulorajan alapuolelta: ei niin, että asunnon saavat vain kaikista hädänalaisimmat.
Tekee sen tulorajasäännön miten tahansa, tuo sääntö on julkistettava jolloin vastuullinen henkilö tietysti seuraa jatkuvasti omia tulojaan. Jos ne ovat menossa yli reilusti, antaa mennä vain, mutta jos ne menevät yli vain vähän, pitää niille tuloille tehdä jotain. Mitä pidempi on seuranta aika, sitä helpompaa on tietysti säätää tulojaan niin, ettei häätölappua tule.
Helsingin kannalta ajatus, että viidennes asuntokunnista pakotettaisiin seuraamaan tulojaan ja välttelemään liikaa tienaamista, on vaihtoehtona todella huono.
Osmolle: Miten tehokasta mahtoi olla joukkoliikenne Aristoteleen aikaan?
Jos tietyt alueet ovat halutumpia kuin toiset, eikö silloin ole luonnollista, että siellä myös asuntojen hinnat nousevat korkealle? Etäisyyden niistä kasvaessa, ja alueen (tai vyöhykkeen) haluttavuuden sen myötä oletettavasti (ei aina!) vähentyessä, hinta oletettavasti laskee. Eikö tämä ole markkinatalouden perusoppia?
Näinollen, jos ja kun meillä vain on edullista joukkoliikennettä, on asumista turha tukea, sillä se tuki valuu aivan liian helposti ihan vääriin taskuihin. Yhteiskunnan tulee vain huolehtia siitä, että liikennejärjestelmä toimii ja on siis tehokas.
Kaukaa Kehä-III:n takaa, voi sitten jokainen vähävarainen tai pienituloinen, esim. maasta turvapaikan ja asunnon (osittain tai kokonaan) yhteiskunnan tuella saanut “Frank” aloittaa omat ponnistelunsa opiskelun ja työnteon avulla, ja jo ulkokehää vähän mukavampien/halutumpien välietappien kautta, kohti “Kaivopuistoa ja Eiraa”.
Ei lyhyttä etäisyyttä halutuimmille paikoille pidä kenellekään yhteiskunnan tuella lahjoittaa, vaan sinne pitää yrittää omien tienestiensä antamien mahdollisuuksien (ja mieltymystensä) mukaan.
Jos Kalle olisi sijoittanut vaikkapa osakkeisiin vastaavan rahasumman kuin Pekka omistusasuntoonsa ja saanut niistä keskimääräisen markkinatuoton, kummalla olisi nyt enemmän varallisuutta Kallella vai Pekalla?
Paras ratkaisu asuntopulaan olisi lopettaa asumistuki ja lapsilisän yksinhuoltajakorotukset asteittain.
Moni pariskunta alkaisi asumaan yhdessä osoitteessa, jotkut nuoret asuisivat pidempään vanhempiensa luona ja kimppakämppä tyyppiset ratkaisut yleistyisivät niillä, jotka välttämättä haluavat asua kalleimmilla alueilla.
Tämä hiljalleen hillitsisi asuntojen hintojen ja vuokrien nousua, kun asumisen hinnalle asetettaisiin oikea markkinatalouden määrittämä painoarvo suhteessa muihin hyödykkeisiin.
Valitettavasti uskon, että poliittisesti tällainen ei ole mahdollista, koska niin moni on vedetty mukaan tähän kuppaukseen.
Asumisen itse maksavana päädyin äänestämään jaloillani ja jätin Helsingin tehden tilaa kunniakansalaisille. Toki siihen oli myös muita henkilökohtaisia syitä.
Ongelman ydin ovat juuri tuet. Kun vuokra-asumisen tukeminen lopetetaan, markkinat sopeutuvat ja yllättäen löytyy edullisempiakin vaihtoehtoja. Toinen asia kokonaan on, että kohtuuttoman korkeat tuet mahdollistavat syrjäytymisen.
Tässä Osmolle järkevän hintaisia asuntoja vuokra-asunnoiksi. Mutta tossahan poliitikot ja puolueet menettäisivät oman vuokra-asuntobisneksensä, joten tuskin tollainen halvalla rakentaminen Suomessa toteutuisi poliittisten esteiden takia.
“Kiinalaisfirma printtasi kymmenen taloa päivässä
Jättimäisellä 3d-tulostimella tehty talo maksaa vain 3 600 euroa.”
“Yhtiö käyttää talojen tulostamisessa valtavia 3d-printtereitä, jotka ruiskuttavat talojen elementit sementistä ja jätteistä valmistetusta, nopeasti kuivavasta betonista. Printterit ovat 32 metriä pitkiä, kymmenen metriä leveitä ja 6.6 metriä korkeita. Laitteilla voi rakentaa 200 neliömetrin kokoisen talon.”
“Tulostimien kehittäjä ja yhtiön toimitusjohtaja Ma Yihe on suunnitellut laitteitaan 12 vuoden ajan. Hänen mukaansa tulostettavilla taloilla on monta etua puolellaan: ne maksavat vain noin 3 600 euroa, ja niiden rakentaminen on ympäristölle ystävällisempää. Talon halpa hinta tulee osin siitä, että työvoimaa tarvitaan rakentamisessa huomattavasti vähemmän kuin perinteisillä rakennustyömailla.”
“Voimme printata minkä tahansa rakennuksen asiakkaamme digitaalisen suunnitelman mukaisesti. Se on nopeaa ja helppoa”, Ma sanoi uutistoimisto Xinhuan mukaan. Man mukaan teknologia soveltuu jopa pilvenpiirtäjien rakentamiseen.”
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1398746969817
Kaupunki ei hyödy mitenkään rakentamisen kalleudesta. Mitä halvempaa on rakentaminen, sitä arvokkaampia ovat tontit.
3d-tulostetun talon valmistaminen tuottaa vähemmän rakennusjätettä.
Ei kaupungista olekkaan kyse vaan kaupungin päättäjistä siis poliitikoista ja puolueista. He ovat hyvin kiinteästi sidoksissa asuntobisnekseen. Vuokra-asuntoja on erilaisilla yhtiöillä, joissa poliitikot ja rakennusliikkeet ovat mukana, ja jälkimmäisissä on myös poliitikoja. Näin päättäjät ohjaavat omien sidostensa mukaisesti kaavoituspolitiikkaa. Jos asuntorakentamisen hinta romahtaisi 3d-tulostamisen seurauksena, pitäisi tonttien hinnat sitten nousta rajusti ylöspäin.
Kuinkapaljon sitten niitä pitäisi nostaa niin jotain voi saada käsitystä suhteesta, kun Kiinalainen 3d-tulostettu talo maksaa 3600€. Niin jos vaikka samantyylisen talon saisi Suomen ilmaston vaatimuksilla noin tavallisen henkilöauton hinnalla. Teknologia pudottaa myös kerrostalorakentamisen hintoja, jos halutaan lähteä pudottamaan rakennuskustannuksia teknologian hyödyntämisen avulla.
Keneltä saa osakekaupoihin 10–20 vuotista lainaa semmoisella 5…10-kertaisella vivulla ja asuntolainan marginaalilla, ilman osakkeiden realisointipakkoa, mikäli osakkeiden hinnat laskevat?
Ei kukaan.
Pekka ja Kalle ovat ihan hyvä esimerkki. Jos markkinat toimisivat, Pekka vuokra-asujana maksaisi noin 6% (voittomarginaalin verran) enemmän asumisestaan kuin Kalle, mutta Suomessa markkinat ovat voimakkaasti säädellyt ja ero on omien kokemusteni mukaan paljon suurempi. Ihan teoriassakaan sääntelyllä ei voida voittaa markkinoita.
Sen sijaan, että tuhlataan paukkuja typerään sääntelyyn, jossa kaikki asujat häviävät, pitää keskittyä markkinoiden toiminnan takaamiseen. Monopolit, oli kyseessä kunnan kaavoitusmonopoli tai eräät puolueita lähelä olevat vuokrakasarmiyhtiöt, on saatava purettua. Kilpailu tuo asiakkaalle, tässä tapauksessa asukkaalle, edullisimman tuotteen eli kodin.
Eikö olisi kätevämpää säätää asunnosta maksettavaa vuokraa suoraan vuokralaisen tulojen perusteella? Järjestelmä pitäisi vain rakentaa sellaiseksi, että siinä voittaisivat kaikki.
On täysin perusteetonta kylvää verovaroja joutilaan tai “mitään hyödyllistä” tuottamattoman joukon asuttamiseen kaupungin kalleimmilla alueilla. Siitä ei synny kuin hillittömät määrät kuluja, joihin ei enää näinä aikoina ole varaa. Vaikka ajat tästä paranisivat, kannattaisi yhteiset varat käyttää silloinkin paljon nykyistä paremmin. Verovarojen nieluja ja pohjattomia pusseja on syytä supistaa aiemmasta.
Jos kaupungissa on haluttuja asuinalueita, ja niillä asumista kaupungin tai valtion tuella, olisi syytä miettiä, miten tuollaista houkutinta voisi käyttää parhaiten, esim. työnteon tai sitä toisinaan edeltävän opiskelun, sekä yritteliäisyyden motiivina.
Kuka tahanssa saa rakentaa torpan minne tahansa, kunnan on sitten vain otettava lusikka kauniiseen käteen ja järjestettävä palvelut vaikka keskelle korpea! Tai sitten jonkun alueen voi sumputtaa asunnoilla, jonka jälkeen sinne ei saa mistään enää järkevää tietä.
Onpas kyllä tosi toimiva konsepti!
Minkä takia kunnan pitäisi rakentaa palvelut? Kunnalla on keskustaajama, jossa on palvelut. Ajatus, että kaikilla on palvelut yhtä lähellä, on hölmö. Ihminen tekee valintoja ja yksi valinta on asuinpaikka. Jos olet muuttanut kauas palveluista, sinä asut kaukana palveluista.
Kun katselee kaavoituksen tulosta, ei vapaampi rakentaminen voi ainakaan huonompaa jälkeä synnyttää. Esimerkiksi Helsingin tiukka kaavoituspolitiikka on tehnyt koko sodanjälkeisen ajan äärimmäisen huonoa tulosta. Lähiörakentaminen osittain jopa täydellisen katastrofin.
Kalle
Kaavoituksen vaikutusta voi tutkia vertaamalla kaupungin kaavoittamia ja alueraken5tamissopimuksella yksityisten suunnittelemia alueita keskenään. Ne aluerakentamiskohteet, joissa rakennusliike rakensi niin kuin halusi, eivät mitenkään loista erinomaisuudellaan.
Juu, en ajatellut, että lainarahalla pitäisi sijoittaa. Mutta omistusasuja investoi asuntoonsa aluksi omia säästöjään, nykyään vähintään kai noin 25 % kauppahinnasta. Tässä vaihtoehtoisessa tilanteessa vuokralla-asuja sijoittaisi saman summan osakkeisiin.
Ennen kuin asunto on maksettu pankille, omistusasuja yleensä kai käyttää vastikkeeseen, lainanlyhennyksiin ja ‑korkoihin sekä remontteihin enemmän rahaa kuin vuokralainen vuokraansa. Tämän erotuksen vuokralainen sijoittaisi myös osakkeisiin.
Ja kysymyshän siis oli, että kumpi on lopulta varakkampi: omistusasuja vai osakesijoittamista harrastava vuokralla-asuja?
Aamun lehteä (HS/28.6.2015, sivut D6-D7) lukiessa tuli mieleen muutama seikka, jotka saattavat vaikuttaa meillä vuokra-asumisen niukkuuteen ja hintaan asumistukien lisäksi: tässä ryhmässä ovat liikaan säätelyyn liittyvät epäkohdat.
Jos Helsingissä on peräti 30000 asuntoa tyhjillään, luulisi tilannetta helpottavan, mikäli aikaa, jonka vuokralainen voi vuokraamassaan asunnossa asua irtisanomisen jälkeen lyhennettäisiin selvästi nykyisestä kuudesta (6) kuukaudesta, esimerkiksi kahteen (2) kuukauteen, eli kolmasosaan. Vuokrasopimuksen irtisanomisehdot voisivat myös olla nykyistä tasapuolisemmat, ottaen huomioon vuokralaisen etujen ohella myös vuokranantajankin edut (ajan suhteen tasapuolisemmin).
Olisi ehkä hyvä kokeilla, toisivatko tuollaiset muutokset vuokra-asuntojen markkinoille lisää sellaisia asuntoja, jotka nyt voivat jäädä vuokraamatta, kun pitkän irtisanomisajan takia saattaa näin melko usein käydä. Ainakin tuollainen muutos tehostaisi vuokra-asuntomarkkinoitamme.
Kynnys asunnon vuokraamiseen on nykyisin tehty meillä asunnon omistajan kannalta monin tavoin aivan liian korkeaksi, ja nimenomaan säätelijöiden toimesta. Nopeammin uudelleen vuokrattavaksi vapautuvat vuokra-asunnot olisivat ainakin hyvillä paikoilla varmaankin monen sellaista tarvitsevan toivelistalla.
Hankalasta tai huonosti käyttäytyvästä vuokralaisesta on nykyisin liian vaikea päästä nopeasti eroon. Tästä syystä vuokranantaja joutuu sietämään liian kauan tilannetta, jossa esim. vuokraa ei asunnosta aina vuokrasopimuksen mukaisesti edes saa, tai asunto (ja sen välitön ympäristö!) muuttuu vuokralaisen toimien tai laiminlyöntien takia nopeutetussa tahdissa esim. kallista remonttia vaativaan kuntoon.
Asialla on aivan varmasti vaikutusta tyhjillään olevien asuntojen vuokraamishalukkuuteen (asunnon omistajan taholta), vaikka tuollainen ongelmavuokralainen ei edes kovin yleinen tapaus olisi. Moni tyhjän asunnon omistaja saattaa silti vältellä tarpeetonta riskiä, harmia ja vaivaa, sekä saamatta jäävää vuokratuottoa ym. kuluja, joita ongelmatapauksista lähes aina koituu.
Jos esimerkiksi em. sääntelyä koskevin muutoksin saataisiin vaikkapa vain kuudesosakin Helsingin nykyisin tyhjillään olevista asunnoista (eli 5000 = 30000/6) vuokrattavien asuntojen joukkoa kasvattamaan, vaikuttaisi lisääntyvä tarjonta, tässä joukossa, myös vuokra-asunnoissa asujien asumiskustannuksia alentaen, eli auttaisi asumisen hintatason muuttamisessa järkevämpään suuntaan. Kannattaisi ehkä kokeilla!
Noin määrittelemällä Omo, olet täysin oikeassa. Tosin aluerakentamisen paikat ja tavoitteet ovat poliittisia päätöksiä. Poliittisia päätöksiä taas ohjasivat kuntien, poliittisten puolueiden ja yllättäen myös seurakuntien maanomistus.
Jos ratkaisu olisi tehty kaupunkirakentamisen pohjalta, välittämättä kenen maalle ruutukaavaa tehdään, oltaisiin tilanteessa jossa lähellä keskustaa, ruutukaava-alueella olisi kolmi- ja nelikerroksisia huonokuntoisia taloja joita ei kannata korjata. Tässä yhtälössä olisi nähtävissä ansaintalogiikka, jolla talot voidaan purkaa kannattavasti ja rakentaa uutta. Nyt sitä logiikkaa ei ole ja lähiöiden ihmisille on jäämässä mustapekka käteen.
Mitä näitä gryndattuja alueita Helsingissä on? Matinkylä, Pihlajamäki? Roihuvuoressa Roihuvuorentien länsipuoli? Muita?
Käytännössä lähes kaikki kerrrostalokanta 50-luvulta eteenpäin. Heti sodan jälkeen tehtiin vielä hetki jollain muulla rahoituksella.
Kyse oli aluerakennetuista alueista, joissa rakennusliike tekee kaiken asemakaavasta alkaen.
Aluerakentaminen oli myös gryndausta, eli rakentaja ja rakennuttaja oli sama. Gryndatussa rakentamisessa syntyy lähes poikkeuksetta eturistiriita rakennusliikkeen ja asukkaiden välillä. Grynderillä on mielessä vain voiton maksimointi, eikä sillä voi itään muuta yhtiölain mukaan ollakkaan.
Asukkaalla taas on erilaisia grynderin tavoitteista eriäviä tavoitteita aina rakentamisen laadusta, huonekorkeuteen ja autopaikkojen määrästä talonmieheen, jolle tarvitaan asunto. Kun rakentamisen rahoitus on korporaatioilla, eivät asukkaiden tarpeet toteudu. Eli perussyy huonoon rakentamisen laatuun ja asukkaille sopimattomiin tiloihin on pääomaköyhyys. Toki poliittisella ohjauksella aina ARAVA-ajoista asti on pyriitty maksimoimaan epäsopivuutta.
Aluerakentaminen lisää vain ongelmaan yhden ulottuvuuden, kun taloja rakennetaan erilaisten sidosryhmien (kunta, poliittiset puolueet, seurakunta, vaimo) maille kauas kaupungeista. Ei ole nähtävissä ansaintalogiikkaa, jolla nuo voitaisiin purkaa ja rakentaa uutta kannattavasti. Ongelma, että yhtiön rakennusten purkukustannukset ovat pahimmillaan enemmän kuin tontin hinta, ei koske vain syrjäseutuja.