Vastakseni HS-Raadin kysymykseen.
1) Kyllä, mutta vain osittain.
Paperinen kirja ja sähkökirja tulevat elämään pitkään rinnakkain. Lukulaitteet ovat jo nyt aika hyviä, mutta kymmenen vuoden kuluttua ylivoimaisia. Jos lähtee pitkälle matkalle, on helpompi ottaa mukaan sähkökirja kuin kymmenen romaania. Sähkökirja on myös paperista parempi siinä, että siihen voi yhdistää sanahaun. Jos keskellä romaania ilmestyy henkilö, josta ei muista, onko tämä kokonaan uusi vai onko hän esiintynyt aiemmin, voi kysyä. Paperikirja ei vastaa, sähköinen vastaa.
Piratismille sähkökirja toki avaa ovet, mutta ne avautuvat, vaikka kirjaa ei julkaistaisi sähkökirjana, koska on olemassa myös skannereita. Muusikot voivat paikata levymyyntiä konserteilla, mutta kaikki kirjailijat eivät voi paikata tuloja esiintymisellä. Ei myöskään ole hyvä, jos kirjailijoiden tulot riippuvat pelkistä apurahoista. Palattaisiin Neuvostoaikaan, jolloin valtio päätti, kuka saa kirjoittaa ja kuka ei.
On törkeä virhe, että sähkökirjan alv on 23 prosenttia ja paperisen yhdeksän. Suuret kustantamot eivät ole elämöineet tällä, koska ne omistavat myös kirjapainoja.
Muistini mukaan luin paperisen kirjan viimeksi vuonna 1998.
Mulla oli melkein motti pokkareita, mutta olen lopulta päässyt siihen tilanteeseen, että kaikki hyvät kirjat ovat sähköisessä muodossa.
Scifin ystävän kannattaa etsiä verkosta sitä 20.000 kirjan 8 gigatavun PDF-torrenttia. Saattaa hyvinkin käydä niin, että parin vuoden päästä torrenttihanat on tukossa ja jokaisesta kirjasta joutuu tosiaan maksamaan 10 euroa kappaleelta. Mainittu tupla-DVD maksaisi siis 200 donaa.
Paperikirjojen paskin puoli on se, ettei niistä pääse eroon. Niitä ei kehtaa laittaa roskikseen, kun niistä on maksanut paljon rahaa. Mulle kävi onneksi niin, että ullakolla ollut kasa kastui ja alkoi homehtua, kun katto vuosi.
Tokko. Eipä tule länsimaiden historiasta mieleen yhtään luvatonta levityskanavaa joka olisi millään mahtikäskyllä mennyt tukkoon. Tekniikka, kuten esim. C‑kasetit, on tietty saattanut vanhentua. Napster suljettiin, mutta musiikkitiedostojen levitys vastaavilla tavoilla sen kun yltyi. Tietokoneiden ja tietoverkkojen kapasiteetti kasvaa edelleen nopeasti, mikä tekee kopioimisesta päivä päivältä helpompaa, ja tavara itse asiassa leviää ilman verkkoakin. Yhdysvaltalaisten yliopistojen kampuksilla syntyi kovalevyjen vaihto- ja kopiointibileitä, kun yliopistojen verkoissa kiellettiin musiikin levittäminen. Kannettaessa tämän päivän kovalevy naapurin luo dataliikenteen kaistanleveys on itse asiassa käytännössä suurempi kuin juuri missään verkkoyhteydessä. DRM-järjestelmissä puolestaan on lähtökohtaisesti se perustavaa laatua oleva vika, että käyttäjälle on pakko antaa sekä kryptattu data että sen avain, jotta elokuvaa voi katsella tai kirjaa lukea luvallisesti avaimen kanssa. Tämmöisissä systeemeissä on vain ajan kysymys, milloin joku innokas rikkoo kryptauksen, mikä on käytännössä havaittu kerta toisensa jälkeen. Viimeksi meni HD-videojärjestelmien HDCP. Homman voi tietysti kieltää lailla, minkä kiellon teho on tähän asti ollut nolla, plusmiinus jokunen raastupaan viety hakkeri.
Minulle esimerkiksi kirjahylly on jonkinlainen ‘mindmap’. Kun näen kirjat konkreettisesti hyllyssä, sen kautta jotenkin hahmottaa myös itseään (ja maailmaa). Esineen konkreetisuudella on jokin merkitys tässä. Sitä on vaikea avata. Epäilemättä sähkökirja tulee jopa vallitsevaksi tavaksi lukea kirjoja (tiedän kuuluvani tässä asiassa siihen vanhaan sukupolveen) ja itsekin voisin kuvitella sitä käyttäväni juuri esimerkiksi matkoilla ym. On tietysti mahdoton ennustaa vaikkapa 20-vuoden päähän mutta ainakin sen ajan paperinen formaatti säilyy jossakin muodossa (ainakin minun elinaikani, josta saan päättää kohdallani itse).
Miten sähköiseen laitteeseen saa sen tunnelman, kun kulkee antikvariaatissa ja selaa kaikenlaisia vanhoja kirjoja, jotka jopa tuoksuvat jotkut. Kun menee kylään, kirjahylly on aikaisemmin kertonut aika paljon ihmisestä ja perheestä. Nyt tämäkin ‘etu’ sitten menee…
Minun on vielä hyvin vaikea kuvitella, että istuisin lapsen sängyllä sähköinen lukulaite kädessä lukemassa iltasatua ja tutkimassa kirjan kuvia.
Toisaalta, onhan tässä jo googlen kuvahaulla haettu kännykän selaimeen traktoreita ja junia.
Toisaalta taas, vahinko on pienempi, jos kuvakirja putoaa lapsen kädestä pissapottaan kuin jos lukulaite sinne putoaa (vaikka hyvin kännykkä tämänkin jälkeen toimi).
Summa summarum: molemmille on paikkansa.
Ennusteeni: Paperikirja ei kuole koskaan. Sähköinen kirja tulee sen rinnalle, mutta sähköinen kirja on aina palvelu, siinä missä paperinen kirja on tavara. Sikäli kun ostan kirjoja tukeakseni kirjailijoita, en ikinä ostaisi sähköistä kirjaa. Haluan, että itselleni jää jokin kuittia arvokkaampi todiste siitä, että olen kirjasta maksanut. Sama koskee muuten äänilevyjä; CD epäilemättä häviää pikku hiljaa markkinoilta samaan tapaan kuin c‑kasetti on oikeastaan hävinnyt, mutta vinyyliäänilevyjä tullaan tekemään aina. Digitaaliset levityskanavat korvaavat vain toisia digitaalisia levityskanavia (CD on oikeastaan sellainen)̣.
Ainoa insentiivi maksaa digitaalisesta levityksestä on se, että rahan vastineeksi saa palvelua. Vaikka iskulause “informaatio haluaa olla vapaata” kuulostaa ehkä jo vanhentuneelta, se pitää mielestäni paikkansa. Luvatonta nettilevitystä ei pystytä ikinä estämään. Sen kanssa voidaan kilpailla tarjoamalla palvelu, josta ihmiset ovat valmiita maksamaan. Esim. Applen iTunes on tässä onnistunut.
Vastaan kysymykseen: varmasti syrjäyttää. Sähköinen sisällönlevitys tulee syrjäyttämään kaikki muut levitystavat kaikilla niillä sisällöillä, joilla se on mahdollista (verbaalinen sisältö, musiikki, elokuva — sen sijaan kuvataide tuskin sähköistyy).
Odotan kiihkeästi sähkökirjaa. Kävin Suomalaisessa katsomassa Sony-lukulaitetta livenä. Katselukulma ja valaistus eivät haitanneet luettavuutta, joka oli kuin hyvän painetun paperisivun. Sitä ihmettelin että laite oli niin pieni, pienen muistilehtiön kokoinen, kerrallaan voi nähdä vain pienen palasen kirjan sivua. Laitteen pitäisi olla normikirjan kokoinen.
Iso ongelma on se, miten kirjastosta saa sähkökirjoja. En voi ruveta ostamaan luettaviani, en mitenkään, eikä kirjastoilla ole samanlaisia oikeuksia lainata sähkökirjaa kuin paperille painettua kirjaa. Tilanne muistuttaa elokuva-aineistoa: kirjastot eivät voi mennä markettiin ostamaan halpaa DVD-leffaa — tai voivat tietysti ostaa, mutta eivät voi lainata sitä asiakkaille. Kirjastoleffoilla on erikseen myönnetty lainausoikeus.
Asiaa ei helpota myöskään se, että sähkökirjan sisältöä ei myydä pysyvästi ostajan omistukseen vaan käyttöoikeus on määräaikainen.
Kirjastojen ongelmista sähkökirjan suhteen voi lukea enemmän kirjastoväen foorumikeskustelusta.
Paperikirjalle tulee käymään kuin sähkösanomalle: annetaan lahjaksi suurina juhlapäivinä vanhuksille.
Sähkökirja tarvitsee vielä yhtenäisen dataformaatin, kirjanmerkkien automaattisen synkronoinnin (jotta voin jatkaa samaa kirjaa eri lukulaitteella, kotona iso laite, bussissa pieni ja kännykkä aina mukana), asiakasta loukkaavan DRM:n poistumisen (jotta saan sen kirjan automaattisesti kaikkiin), toimivan bisnes-mallin ja muita yksityiskohtia, kuten miten taittaa kuvakirja erikokoisille lukulaitteille. Ja lukulaitteet kehittyvät vielä: sähköinen väripaperi, muistiinpanot, käytettävyys.
Ei kannata jämähtää vertailemaan muutaman sadan vuoden aikana huippuunsa kehitettyä kirjan ja sanomalehden formaattia hetki sitten syntyneeseen sähköiseen kirjaan. Ennemminkin kannattaa ällistellä miten hyvin jo ensimmäiset lukulaitteet toimivat ja pohtia kuinka paljon käyttöliittymää on vielä keksimättä.
kiravuo
Riccado,
“Miten sähköiseen laitteeseen saa sen tunnelman, kun kulkee antikvariaatissa ja selaa kaikenlaisia vanhoja kirjoja, jotka jopa tuoksuvat jotkut.”
Sähkökirjaan siirtyneet ihmiset vievät kaikki paperikirjansa antikvariaatteihin. Hylättyjen, tuoksuvien kirjojen määrä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti tulevina vuosikymmeninä. Bibliofiilien tulisi hyppiä riemusta sähkökirjan johdosta.
Ihme homekorvia Hesarin raatilaiset:
Juu ei, eivät sähköposti, tekstiviestit ja sosiaalinen verkko syrjäyttäneet paperikirjeitä.
Eikö 72% raatilaisista osannut irtautua siitä, mikä nyt tuntuu kotona kivalta ja hyvältä ja kuvitella sen sijaan aikaa 50 vuoden kuluttua?
Jösses, enhän minäkään enää juokse kirjastoon hakemaan hakuteoksia jos löydän tiedon verkosta, en liioin tekemään varausta kun voin tehdä sen verkossa.
Yksi selitys homekorvaisuuteen lienee se, etteivät vastaajat ole nähneet lukulaitetta livenä vaan luulevat sähkökirjan lukemisen olevan samaa kuin tietokoneen ruudun ääressä kököttämisen ja sen värisevältä näytöltä lukeminen — paksua kirjaa ei tietokoneen näytöltä lukisi erkkikään.
Riccado:
Vielä näyttää vähän synkältä sen suhteen, kun kustannusala ei näy oppineen mitään musiikkiteollisuuden DRM-fiaskosta ja tarjoaa pelkästään DRM-pilattuja kirjoja, joita kenenkään vähänkään ajattelevan kuluttajan ei pitäisi ostaa.
Sähkökirja tekee paperikirjalle saman kuin sähköposti kirjeelle. Ja kun vauhtiin päästään niin muutos tapahtuu uskomattoman nopeasti. Vuosikymmenen lopulla tämä ketju “sähköinen kirja” ‑nimityksineen näyttää antiikkiselta.
Kustannusalan kannattaisi oppia musiikkibisneksen virheistä ennen kuin se opettaa asiakkaansa laittomien palveluiden käyttöön.
Kirjojen kuluttajat tosin eivät ole teininuorisoa, joten ehkä lopultakin DRM-järjestelmien ja copyright-lakien järjettömyydet saadaan korjattua.
Eihän sähköautoakaan voi menestyä, koska se ei sovi joka tarkoitukseen. HS-raati taas koostuu pääosin … no, antaa olla.
En tiedä, varmaankin tusinatavarakirjan luen sähköisesti tulevaisuudessa — varsinkin jos se on edullisempi kuin paperinen kirja. En näe ostavani lukulaitetta ja jos en saa pdf-muodossa tms. helpossa muodossa laillista kirjaa, päädyn varmaankin piraattituotteeseen.
Toisaalta hyvät kirjat ostan aina paperiversiona ja lahja on aina mielyttävämpi antaa paketissa kuin virtuaalimuodossa. Eikä sähkökirjaan saa nimikirjoitusta. Mutta jos paperikirjojen hinnat nousevat ylellisyystuotteeksi, niin voi olla että ne katoavat joskus hamassa tulevaisuudessa. Ja kirjan voi kierrättää divarissa.
“Sähkökirjaan siirtyneet ihmiset vievät kaikki paperikirjansa antikvariaatteihin. Hylättyjen, tuoksuvien kirjojen määrä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti tulevina vuosikymmeninä. Bibliofiilien tulisi hyppiä riemusta sähkökirjan johdosta.”
Ostin juuri Pelastusarmeijan kirpparilta kasan lähinnä mytologiaa (Jungia, Levi-Starussia) ja psykoanalyysiä käsittelevää kirjallisuutta á €0,20. Vielä parempi tarjous on eräässä sivukirjastossa (sijaintia en paljasta), joka myy vähitellen kaikki kirjat, joita ei ole lainattu kahteen vuoteen kymmenellä sentillä kipale. Sillä hinnalla niitä jo ostaa saunanlämmitykseen.
Tämä kirjojen — hinnan — inflaatio ei tosin kai voi johtua sähkökirjasta.
Se piti vielä sanoa, että sähkökirja on tosiaan vaiheessa, kuten joku sanoi. Nykyinen käyttöliittymä on matkalla kömpelö: puhelin pieni, padi (vai mikä se on) iso. Sitten kun A4:n kokoisen padin saa kätevästi taiteltua taskukokoon, miksi kukaan enää kantaisi kirjoja mukanaan?
A.: “Sähkökirjaan siirtyneet ihmiset vievät kaikki paperikirjansa antikvariaatteihin. Hylättyjen, tuoksuvien kirjojen määrä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti tulevina vuosikymmeninä. Bibliofiilien tulisi hyppiä riemusta sähkökirjan johdosta.”
Siispä minä hypin!
Anna-Liisa epäili, että kuvataide ei voisi siirtyä sähköisiin viestimiin. En usko, että tämäkään on mikään este. Nekin muuntunvat (jollakin tapaa) lopulta sähköisiksi. Mutta esimerkiksi klassisen musiikin konsertin haluan mieluummin kuunnella livenä, vaikka äänentoisto ei ole tällöin niin ‘puhdas’ kuin digitaalisena (se on kyllä toisella tavalla puhtaampi, vaikka joku joskus vieressä pärskiikin) — juuri sen(kin) vuoksi (on siinä tietty sosiaalinen ilmapiiri myös). Sama nyt koskee vaikkapa teatteria — sitä ei esimerkiksi voi muuttaa mihinkään muuhun muotoon. Nämä yksilölajit (kuten kirjallisuus) ovat myös yhteisöllisiä vaikka vähän eri tavalla. Minkälaiset ovat ‘sähköiset’ kirjamessut?
Hinta tulee olemaan määräävä tekijä e‑kirjan leviämisessä. Siinä vaiheessa, kun lukulaitteeseen saa saman tekstin murto-osalla siitä hinnasta, mitä painettu maksaa, siirtyy neoluddiititkin lukulaitteiden ääreen.
Tietokirjat ovat jo nyt jääneet täysin reliikeiksi, ja todennäköisesti näin tulee käymään kaikelle muullekin painetulle faktatekstille. Sähköinen haku on kertakaikkisen ylivoimainen tiedonhaussa.
Sen sijaan eri painotekniikoiden materiaalisuus puolustaa paikkaansa nyt ja aina. Kaunis painotuote laadukkaalle paperille on vaan esteettisesti lyömätön, oli kyseessä minkä teknisen sukupolven painotuote hyvänsä.
Lukulaitteiden suosiota tulee kasvattamaan myös vanhenevat tekijänoikeudet, kun Project Gutenbergin kaltaisten sivustojen kautta laitteeseen saa ilmaiseksi kaiken materiaalin, jossa tekijänoikeudet ovat vanhentuneet.
Jos puhutaan vain romaanista (kirja), niin sitä on vaikea kotioloissa sivuuttaa sähköisesti. Se makaa makuusängyn vieressä pöydällä ja sen voi aina ennen unta kallistaa sivuun.
Matkaoloissa voin kuvitella, että sähköinen versio on parempi keksintö. Luen parisataa romaania vuodessa, mutta kirjahyllyssäni ei ole juuri yhtään romaania, ne löytyvät kirjastoista. Kävi niin tai näin, toivon kirjastoille menestystä edelleen. Köyhän yliopisto.
“Tietokirjat ovat jo nyt jääneet täysin reliikeiksi, ja todennäköisesti näin tulee käymään kaikelle muullekin painetulle faktatekstille. Sähköinen haku on kertakaikkisen ylivoimainen tiedonhaussa.”
Kyse tietokirjoissa ei ole pelkästään tiedonhaussa. Se tiedonhaku on toki jo sähköistetty. Tietokirjoissa on kyse myös tietystä kokonaisuudesta, sosiaalisesta konstruktiosta, maailman hahmottamisen tavasta, isomman kokonaisuuden luomisesta. Ei pelkällä tiedolla mitään tee. No toki sen Allardt-Littusen tai Pekkarinen-Sutelan (opiskeluaikojen pääsykoekirjoja) voi laitaa sinne sähköiseen versioon, mutta voiko niitä esimerkiksi sutata ja kirjoittaa marginaaliin ja yöllä kaivaa teos esiin ja äkkiä vilkaista miten se nyt olikaan. Jo koneen aukeaminen kestää nykyään(kin) ihan liikaa, verrattuna kirjaan. En usko, että hinta on tässä kovin suuri tekijä (kirjankaan suhteen). Ne, jotka kirjoja haluavat myös yleensä maksavat (tietyt tietokirjat ja tieteelliset julkaisut, esimerkiksi ulkomaiset, ovat toisinaan poikkeus). Toki kirja on kallis, mutta ilmaiset kirjastotkin meillä ovat (ja taas niiden sosiaalinen ilmapiiri on monelle tärkeä). Ei painettua kirjaa tarvitse lopulta mitenkään puolustaa, kirjojen evoluutio hoitaa homman. Tämä on oma näkemykseni ja valistunut arvaus. Sitä paitsi, jos kirjoja ei olisi, millä me kalustaisimme kaksi huonetta ja tekisimme lähes tyhjällä vaatehuoneella?
Pitkän aikavälin trendi voi olla sellainen, että kirjat alkavat muistuttaa kelloja. Digitaalisen muovikellon saa halvalla, mutta laadukkaiden mekaanisten metallikellojen tekijöillä on silti paikkansa. Vaikka sisältö eli ajan kertominen on kelloissa sama (ja digitaaliset kellot ovat monesti tarkempia kuin mekaaniset), esineen materiaalinen laatu saattaa houkutella monia kalliiseen ostokseen.
Vaikea juttu. 1980 luvulla, kun PC tuli hehkutettiin, että nyt loppuu konekirjoitus ja tulee paperiton konttori.
Miten kävi? PC:llä oli helppo kijoittaa, printata ja ei kun kopiokone laulamaan. Kokousaineistot sun muut turposivat uusille mittaluvuille.
Eduskunnassa kansanedustajilla on kaikilla kottikärryllinen paperia nokan edessä — paitsi kuppilassa.
1980-luvulla PC maksoi 50.000 markkaa ja siihen sai käyttikset ja Word Perfectit ja muut ohjelmat ilmaiseksi. Sitten kävi niin että laitteiden hinta romahti ja milteipä voi sanoa, että kun hommasi Microsoftin lisenssit firmaan sai päytäkoneet puoliilmaiseksi.
Voipi olla että sama kehitys tulee printti-puolelle. Teoksia myydään kryptattuna yhden viiden — kymmenen käyttäjän lisenssinä ja voipi saada lukulaitteen halvalla kylkiäisenä.
Fyysiseen nykykirjaan liittyy kosketus-sijaintimuisti. Muistan missä kohtaa asiasta oli juttua, mieli yhdistää sijainnin peukalon alla olevaan paksuuden tunteeseen.
Jo tässä tietokoneessa pdf:iä lukiessa kosketus-sijaintimuisti puuttuu, ja sijainnintunto katoaa. (Mieli ei rekisteröi abstraktia sivunumeroa koske keskittyy lukemiseen).
Kaikkea ei löydy “search”:lla, jos se asia on vain suurinpiirtein epämääräisesti mielessä. (Varsinkin jos ei muista itse termiä vaan juuri se on hakusessa !).
Olen tosin jo harkinnut omien kriittisten tärkeiden tietokirjojeni valokuvaus“skannausta”, koska läppäriin mahtuu hyllymetreittäin ja helpompi raahata. Mutta ne on kriittiseen tarkistukseen/etsintään — ei lukunautinto. (Ja valokuvista ei voi sanoja etsiä).
Riccardo: tarkoitin, että erilaisiten lukutapojen suhteen sähkökirja tarjoaa suurempaa variaatiota, joka on varsinkin tietokirjapuolella lyömättömäksi eduksi. Ihan perus lähdeviitteiden tarkistaminen käy sähkökirjalla kiusallisen nopeasti verrattuna siihen, että tekstiä pläräisi fyysisesti (itse odotan juuri tältä puolelta siunausta huonoille muistiinpanoilleni). Ja mun käsittääkseni useimmissa lukulaitteissa on myös monipuolisest mahdollisuudet reunahuomioiden tekemiseen.
Vaikka eipä siinä, en lukunautinnon saati materiaalien puoleen ole mikään edistysuskovainen. Kirjoitan suurimman osan muistiinpanoistanikin yhä käsin, kun paperi ja hyvä kynä tuntuu niin oivilta kapineilta.
Tuleehan se, mutta paljon hitaammin kuin 80-luvulla jotkut kuvittelivat. Euroopassa on paperinkulutus lähtenyt laskuun, mistä hyvästä näillä Pohjolan perukoilla on jokunen paperi- ja sellutehdas suljettu.
Vielä kymmenkunta vuotta sitten esimerkiksi työntekijän sairastuessa täyteltiin paperilappuja ja haettiin niihin allekirjoituksia. Nyt sama homma menee täyttämällä sähköinen kaavake intrassa ja tiedot siirtyvät siitä sähköisesti esimiehen hyväksyttäväksi ja edelleen palkanlaskentaan. Ainoastaan lääkärintodistus on vielä paperinen. Vastaavanlaisia pieniä esimerkkejä on lukuisia.
Sähköinen toimisto ja firma on viimein toteutunut. Ei enää kirjoiteta koneelle ja sitten printata lukematon määrä A4:ää (siis meillä). Nyt jaetaan vaikkapa projektit ja tieto sähköisesti, ei paperilla. Mutta en usko, että UPM:n kurssi tästä laskee. Esimerkiksi takapuolta ei kai voi vielä pyyhkiä digitaalisesti?
Osmon aloituksen perään lisäisin, että milloinkahan nykymaailmassa toimivat pölynimurit myydään sellaisina, että niillä ei voi ainakaan imuroida.
Muusikot voivat paikata levymyyntiä konserteilla, mutta kaikki kirjailijat eivät voi paikata tuloja esiintymisellä. Ei myöskään ole hyvä, jos kirjailijoiden tulot riippuvat pelkistä apurahoista.
Minua inhottaa hiukan tästä huokuva ajattelu että musiikin piratismi on “ihan ok”, koska muusikot voivat “paikata tuloja” “esiintymisellä”. Mutta että sitten kirjojen kohdalla piratismi pitääkin ottaa tosissaan ja keksiä valtiollisiakin metodeja, joille tulonmenetykset korvataan.
Eihän se niin mene. Moraalisesti kyse on täsmälleen samasta asiasta.
Erittäin suuri osa suomalaista populaarimusiikkia toimii tällä hetkellä aivan äärirajoilla. Markkinamme ovat vain niin pienet, että live-puolen markkinaehtoisilla tuloilla ammattimainen musiikintuotanto on äärimmäisen haastavaa, “urista” puhumattakaan.
Henk. koht. uskon kirjapuolen suljettujen järjestelmien drm:n pelastavan kirjakustannuksen. Kindle ja iPad ovat vain niin toimiva yhdistelmä.
Luonnollisesti kirjastolla on samanlainen oikeus lainata sähkökirja kuin paperikirjakin. Elokuvista on erikseen säädetty poikkeus, niitä ei saa lainata ilman lupaa. Eri asia tuleeko olemaan mitään DVD:itä vastaava lainattavissa olevia sähkökirjoja.
Pekka Pessi kirjoitti 30.10.2010 kello 4:57:
Kirjastojen tekijänoikeusasiantuntija sanoo:
Akateemisen latauskaupan toimitusehdoissa sanotaan:
Anna-Liisa:
Ymmärtääkseni paperisen kirjan käyttöön liittyy sama rajoite. Sitä ei saa skannata ja panna verkkolevitykseen. Kun kirja on jo sähköisessä muodossa, tuo sama raja on vain silloin vähän lähempänä, koska se skannausvaihe puuttuu välistä.
Samainen tekijänoikeusasiantuntija, Heikki Poroila, sanoo myös:
Mitä elokuviin tulee (joiden lainaamiseen sähkökirjan lainaamista vertasin, ontuvasti kylläkin):
Osmo, tarkoitatko että Pekka Pessi puhuu digimuotoon skannatun paperikirjan digiversion lainaamisesta sanoessaan, että paperikirjalla ja sähkökirjalla on samat lainausoikeudet? Minä ymmärrän hänen puheenvuoronsa niin, että PP puhuu nimenomaan paperille painetun kirjaesineen eli fyysisen teoskappaleen lainaamisesta — siitä minä itse joka tapauksessa puhun, kun näitä vertaan. Mitä itua on verrata kahta samanmuotoista?
Taisin sekoittaa, kuka sanoi mitäkin ja kuka siteerasi ketä. Yritin vain sanoa, että ostaessaan paperisen kirjan ei senkään sisältöön saa täyttä omistusoikeutta. Sitä ei saa skannata ja levittää tiedostoa vapaasti. Tältä osin siihen liittyvät oikeudet ovat yhtä rajoitettuja kuin tiedostona ostetun kirjan käyttöoikeudet.
Täytyy tässä ohimennen muistuttaa, että tosielämässä suomalaista kirjallisuutta ei ikinä uhkaa mitkään piraatit.
Nimittäin vain hyviä kirjoja varastetaan.
Amerikan varastetuin kirjailija on Chuck Palahniuk, se oikeen diivailee sillä ja antaa neuvoja, miten sen kirjoja voi varastaa lisää.
Yhden ainuan suomalaisen piraatin olen ikinä nähnyt. Se oli Sofi Oksasen kirjan norjalaisversio.
Tämä suomalaisten “kirjailijoiden” turhanaikainen mölinä liittyy ilmeisesti siihen, että yritetään saada aikaan kirjallisuuden Teosto, joka voisi verottaa lukulaitteita ja jakaa rahaa omalle sisäpiirille tutkimatta lainkaan sitä kuka on oikeasti menettänyt tuloja piraattien takia.
Joku voisi miettiä, mitä sähkökirja tekee informaation ja kulttuurin maksuttomuudelle! Privatisoituuko maksullinen tieto? Jos kirjasto ei pysty tehokkaasti ja ilmaiseksi levittämään sähkökirjaa, näin voi käydä. Miten silloin käy “tietoyhteiskunnan”? Syntyykö luokkajako informaatioköyhiin ja informaatiorikkaisiin?
E‑kirja taitaa olla jo vanhan aikainen parin vuoden sisällä. Ladattava äänikirja ohittaa sen hyvin pian. Nyt jo voi ladata netistä äänikirjoja kännykälle tai koneelle MP3 muodossa eikä ne tarvitse erillistä laitetta. Näitä kuunellaan autossa ja lenkillä, siellä missä silmille on hommia, mutta työ yksinkertaista.
Ei tarvita lukulaitteita, kuuntelu välineet on jo. Juuri tuo ladatavuus tekee niistä helpon, musiikille on jo käynyt näin. vaikka minä luulin että pitää olla jotain konreetista kädessä.
kktalo, mitä mahdat tarkoittaa sähkökirjan vanhanaikaisuudella nimenomaan äänikirjaan verrattuna? Kuunneltavaa kirjaa ja luettavaa kirjaa käytetään aivan erilaisissa tilanteissa, ei kuunneltava ikinä luettavaa korvaa eikä luettava tee kuunneltavasta tarpeetonta.
“Voipi olla että sama kehitys tulee printti-puolelle. Teoksia myydään kryptattuna yhden viiden – kymmenen käyttäjän lisenssinä ja voipi saada lukulaitteen halvalla kylkiäisenä.”
Jep, pelikonsoli puolella tämän kaltainen on ollut jo ainakin yli kymmenen vuotta arkipäivää. Konsolit myydään tehtaalta tappiolla. Siksi läjä jotakin playstationin 2 konsoleita on yhdistetty maailman halvimmiksi supertietokoneiksi. Aikanaan muuten playstation 3 konsoleissa oli markkinoiden paras bluray-soitin ja jotkut ostivat pelkästään sen takia koko konsolin. Peleissä sen sijaan katteet ovat loistavia. Peliliikeistä jos osti tarpeeksi monta peliä saattoi saada konsolin kylkiäiseksi.
Nyt paljon hypetetty lukulaite Amazonin Kindle3 ei ole karvalakkimallina kuin vähän yli sata dollaria. Laite ei tue erästä Amazonin kilpailijoiden paljon käyttämää formaattia. Minkähänlaiset katteet tuossa laitteessa ovat?
Anna-Liisa; Äänikirjahan on itsessään vaha keksintö. Rajoittavana tekiänä oli CD, Ei kovin mobiili väline. Autoilijat vähinsä kuunteli äänikirjoja, mutta harvat kotonaan, lähinnä lukurajotteiset.
Nyt on tilanne toinen, ladatavuuden ansiosta. MP3 soittimiin, känekseen, kohta melkein mihin vaan, pieneen tilaan. Saattaa olla että tämä haastaakin eniten musiikkia, Lenkipolulla ei soikkaan Leidi Gaga, vaan Antti Tuurin romaani.
Kyse onkin siitä siirtyykö vanha kirjan lukia kaarti lukulaitteelle, hieman epäilen. Joka tapauksessa nopeat lukiat jatkaa lukemista, alustasta riippumatta, mikäli heillä on aikaa siihen. Laatuajasta on tullut työtä tekevälle yhä harvinaisempi ilmiö, mutta korvat on vapaan monellakin, tähän saumaan se äänikirja puree.
E‑kirjan parhaan mahdollisuuden näen koulukirjojen korvikkeena. Repussa lukulaite, koulun Wlan lataa läksyt siihen, nopeasti päivitettävissä, Jos vielä tiedoston voit kuunella äänenä ja kuvat ja kaaviot liukuvat sen mukaan, ollaan todelisessa oppimis multimediassa.
Tähän sisältyi enneusteita, katsotaan miten käy.
Paperinkulutuksen lasku taitaa enemmän johtua siitä että mainoksia ja muita vastaavia läpysköitä on vähemmän, ei kovinkaan paljoa siitä, että toimistoissa kuluisi vähemmän paperia.
Nykyään kun ihan yhdenmiehentoimistoissakin on yleensä kunnon kopiokoneet, semmoiset joilla voi helposti hurauttaa vaikka 100 kopiota. Samaan aikaan netistä imuroitavat katalogit ovat yleistyneet ja niitähän on kaikkein paras plärätä paperiversioina.
mutta mitä tapahtuu kustantamiselle? Kun kirjan monistaminen ei maksa mitään eikä pitkä kirja ole lyhyttä kalliimpi, niin alkaako markkinoille tulvia pitkiä, viimeistelemättömiä sepustuksia?
Varmaankin kustantajan brändistä tulee yhä merkittäväpi. Hyvän brändin luominen vaatii paljon rahaa ja osaavia kustannustoimittajia. Siispä kustannusala tulee e‑kirjojen myötä sekä keskittymään että hajoamaan eri tasoisia kirjoja julkaiseviin ryhmiin.
Minua tämä kehitys huolestuttaa. Jos e‑kirja yleistyy merkittävästi, niin kirjojen hinnat tulevat väistämättä tippumaan. Kirjoja tuskin tullaan kuitenkaan lukemaan merkittävästi nykyistä enemmän.
Tämä tulee johtamaan kirjailijoiden tulojen vähenemiseen ja myös lahjakkaiden kirjailijoiden, joilla olisi tärkeää sanottavaa tai kuvattavaa motivaation ja houkuttimien alenemiseen.
(Kirjailija ei voi mennä keikalle siinä mielessä kuin muusikko, vaikka kuinka yritettäisiin WSOY:n tapaan brandata kirjailijoita.)
Tämä kehitys olisi tragedia ihmiskunnan intellektuaaliselle, taiteelliselle ja filosofiselle kehitykselle. Syvällisyys vähenisi, laadun arvostus vähenisi ja vastaavasti pinnallisuus ja nopea aikarajaan sidottu tulospainotteinen kirjoittaminen lisääntyisivät.
Kehitys on jo muutoinkin mielestäni mennyt tähän suuntaan, joten tilanne huonontuisi entisestään.
Kun kirjat olivat paljon nykyistä kalliimpia, ja kun niitä kirjoitettiin pääasiallisesti ylemmälle keskiluokalle, olivat kirjat ja kirjoittajat erilaisia kuin nykypäivänä. Tämä on vain oma subjektiivinen tuntoni, mutta useimmat suosikkiteokseni ovat vuosikymmenten takaa.
En myöskään lämpene e‑kirjalle henkilökohtaisesti. Kuten MrKatille yllä, itsellenikin lukemiseen liittyy enemmän kuin vain teoksen sisältö. Lukutilanne luo “oman maailmansa”, johon uppoutuu. Käsin kosketeltavat ja käännettävät sivut kuuluvat siihen. Pidän myös usein vanhoihin kirjoihin tarttuneesta tuoksusta. E‑kirja on jotenkin “out of place” kokemuksena. Kliininen, hieman kuin huonosti sisustettu ja epäkodikas ravintola, vaikka ruoka olisi aivan samaa laatua kuin viihtyisämmässä paikassa.
TomiA:
Tällainenkin kehitys on traagista. Kun vanhoja kirjoja poistetaan kirjastoista, niiden yleinen saatavuus romahtaa. Teosten säilyttämisen pitäisi olla kulttuuriarvo, vaikka niitä ei olisi lainattu vuosikymmeneen. Varastotilaa uskoisi löytyvän, vaikka kaupungin laitamilta, josta kirjan voisi varata muutaman päivän viiveellä.
En usko kovin monen suomalaisen lukeneen tai olevan kiinnostunut lukemaan Arthur Koestlerin teosta Act of Creation. Onneksi se vielä löytyi yhdellä kappaleella pk-seudulta kun sitä muutama vuosi sitten etsin. Montaa muuta vanhaa kirjaa ei ole löytynyt. En ole varma olisinko sitä koskaan tilannut amazonista, koska ennen lukemista kirja oli “mahdollisesti kiinnostava”. Nyt useamman lukukerran jälkeen se on itselleni selkeästi merkittävin teos, jonka olen lukenut.
Toinen vanha kirja pk-seudun kirjastosta, jonka voisi mainita on Gustave Le Bonin Joukkosielu. Se löytyy yhtenä kappaleena, joka on painettu Otavan kirjapainossa vuonna 1912 (alkuperäinen teos on vuodelta 1895). Kirja on paitsi erinomaisen ajatuksia herättävä, ja keskeinen osa Euroopan 1900-luvun historiaa, niin tämän vanhan painoksen mukana tulevat lähes vuosisadan ajalta kirjaa lukeneiden marginaaleihin tekemät kommentit, joissa on käyty jopa pienimuotoista keskustelua.
Jotenkin havahtuu, kuinka monien käsien läpi kirja on kulkenut. Ketkä kaikki sitä ovat lukeneet. Millaisissa tilanteissa. Mitä he ovat kirjasta ajatelleet. Millaisia ihmisiä he ovat olleet.
Az: Eivät kirjastot poista minkään teoksen viimeistä kappaletta, mutta Ahti Karjalaisen muistelmen kolmekymmentä nidettä tuskin enää kannattaa säilyttää hyllyssä. Hyllymetri ja lämmitettävä kirjastotilakin maksavat.
Kenneth Falckin mahtava blogimerkintö mahtavine kommentteineen aiheesta: E‑kirjabisnes tuhon tiellä.
Tuo Kenneth Falckin kolumni meni asiassa aivan harhaan. Halusi protestoida sitä, että ladattua kirjaa ei saa panna kotisivuilleen koko muun maailman ladattavaksi, mutta käyttikin keppihevosenaan ohjelmistojen alkuhankaluuksia, jotka varmaankin poistuvat. Kun tekniset vaikeudet ovat poistuneet, Kenneth on tyytyväinen?
Hannu Oksala:
En sanonut, että musiikin piratismi on OK vaan että kirjoihin samanlainen piratismi vaikuttaa tuhoisasti. Kuluttajat saavat käyttöönsä yhä tarpeeksi musiikkia, joskin kotimaiset artistit ja yleensä vähemmän tunnetut kärsivät. Kirjojen osalta tuotanto aidosti köyhtyy ja kirjoista pitävä kuluttaja tosiasiassa kärsii siitä, että saa kirjansa ilmaiseksi koska ilmaisuudesta ei ole hyötyä, jos kirjoja ei kirjoiteta.
Se, ettei musiikkipuolella ole keksitty tapaa, jolla kuluttaja maksaa ja joutuu maksamaan musiikista kohtuullisesti, on pilannut hyvän jakelukanavan. Pitäisihän helpon jakelun olla sekä kuluttajan että muusikon etu, mutta nyt se ei sitä ole.
Kirjakauppahinnasta kirjailija saa alle 15 prosenttia kirjan hinnasta.- Sähköisessä levityksessä kirjailijan osuus voi nousta olennaisesti — eli pysyä euromääräisesti yhtä suurena vaikka kirjan hinta alenee selvästi. Kirjan painaminen tosin ei paljon kasa, mutta paljon maksaa reitti kirjapainosta kirjakaupan kautta kuluttajan käteen.
Akateemisen kirjakaupan latausehdot:
“Käyttäjällä ei ole oikeutta levittää, julkaista, välittää, saattaa yleisön saataviin, myydä, käyttää, esittää muutoin julkisesti, vuokrata tai myöntää käyttöoikeuksia muokata, edelleen lisensoida, kääntää tai muuttaa aineistoa taikka luovuttaa sitä kolmannen käyttöön.”
Korostus minun. Ymmärränkö nyt rajallisella suomen kielen taidollani oikein, että akateemisen e‑kirjakaupan käyttöehdoissa lukee, että “Käyttäjällä ei ole oikeutta käyttää aineistoa.”?
Sopimusjuridisen tekstin lukutaitoni on vielä suomen kieltäkin heikompi, joten jos jollain on hyllyssä Suomi — Juristi — Suomi ‑sanakirja, niin voisiko hän vahvistaa, että käyttöehdot ihan suomeksikin sanovat, että en saa lukea ostamaani e‑kirjaa?
Kirjastojen poistoista huolestuneille: Ruotsissa huolestuttiin 80-luvulla siitä, että kirjastojen käyttö ei vastannut niihin tehtyjä investointeja. Ruotsin kirjastothan ovat, kuten varmaan kaikki tietävät, pohjoismaista huippulaatua. No. Erään ruotsalaisen kirjastoalan gurun (Anna-Lena Höglund, jos en väärin muista — ei ole sähköistä lähdettä eikä minulla tutkimusraporttipaperiakaan enää hallussani) toimesta toimeenpantiin tutkimus, jossa muutamissa maalaispaikkakuntien kirjastoissa poistettiin mekaanisesti hyllyistä kaikki viisi vuotta vanhemmat kirjat. Tulos: lainauslukujen huima nousu sekä asiakkaiden kommentit: ojdå, olette saaneet paljon uusia kirjoja viime aikoina!
Vanhojen kirjojen suuri osuus kirjaston avohyllyssä haittaa uusienkin lainausta, sanoi tutkimus.
Vanhat kirjat tulee ilman muuta pitää varastoissa halukkaiden saatavilla. Ja mikä muu näille olisikaan mainiompi ratkaisu kuin niiden saattaminen digitaaliseen muotoon, tekijänoikeudetkaan eivät enää ole esteenä?
Tunnelmoiville nostalgikoille: maailma ja elinympäristö muuttuu ja sen mukana se, mikä saa aikaan nostattavan tunnelman. Ihan oikeasti: eivät nettinatiivit enää tunne viihtymystä samoista asioista kuin me homekorvat.
Ei tulevaa kehitystä saa arvioida sillä perusteella miltä meistä nyt tuntuu, vaan täytyy pystyä empatian avulla kuvittelemaan miltä tulevista sukupolvista tuntuu.
Se sitten on toinen juttu että jutustelemme siitä mitä itse haluamme tai emme halua tehdä ja missä itse viihdymme tai emme viihdy.
Lohduttautukaamme sillä tiedolla, että minkään nyt elävän nettinatiiveja vanhemman polven elinaikana ei paperikirja häviä mihinkään.
az:
Tuo ei kyllä mitenkään automaattisesti seuraa e‑kirjan yleistymisestä. Kuten Osmo sanoi, helpon ja nopean jakelukanavan pitäisi olla sekä kirjailijan että lukijan etu. Yhdessä sähköisessä verkkokaupassa voisi nykyään helpostikin olla vaikka kaikki suomeksi koskaan kirjoitetut ja käännetyt kirjat, välittömästi saatavilla ja sähköisesti haettavissa ilman divareiden tonkimista, ja luultavasti kommenttien ja arvioiden kera. En ymmärrä, miten tämä vähentäisi lukemista tai laskisi tasoa, päin vastoin. Eri asia on se, jos rahastusta ei saada toimimaan ja kirjailijan ammatti käy taloudellisesti mahdottomaksi, ja se, että joku osa porukkaa jää varmasti kaipaamaan kirjakauppoja ja divareita. (Itse asiassa on jo jäänyt, kun valikoimat ovat nähtävästi kaventuneet tämän vuoden bestsellereihin yms.)
kktalolle äänikirjoista: ei tule mitään. Ainakin itselleni lukemisessa on oleellista oma tahti ja oma mielikuvitus, enkä missään tapauksessa halua ääninäyttelijää lusikoimaan korvaani pakkotahtia omaa tulkintaansa tarinasta. Kuunnelmat kuunnelmina. MP3 ei ole mikään uusi keksintö ja soitin/puhelin on jo ollut kaikilla vuosikaudet. Jos MP3-äänikirjat olisivat jokin ryntäyksenomainen mullistus, ryntäys olisi jo tapahtunut.
Osmo:
Ero on siinä, että tiedoston lainaaminen on käytännössä kopioimista, kun kopiointi ei maksa mitään ja kaveri kuitenkin tarvitsee e‑kirjan omalle kovalevylleen/muistitikulleen kun koko tietokonetta/lukulaitetta ei ole tarkoitus lainata. DRM-järjestelyissä lukeminen on yleensä sidottu yhteen tai muutamaan ostajan laitteeseen, jolloin perinteinen lainaaminen ei enää onnistu. Fyysisen paperikirjan omistamiseen ja lainaamiseen ei tekijänoikeuksien haltija voi puuttua samassa määrin. Pahimmillaan DRM-järjestelmissä kryptausavain on mahdollista tappaa verkon kautta, jolloin asiakkaan jo ostamat kirjat lakkaavat toimimasta kesken kaiken. Tätäkin on ainakin musiikkitiedostojen osalta tapahtunut tilanteissa, joissa verkkokauppa menee nurin tai kilpailija ostaa ko. DRM-tekniikan pois markkinoilta.
Mikko H
En tunne ohjelmoinnin suomia mahdollisuuksia, mutta ideaali olisi sellainen suojaus, joka sallii kopioinnin, jos alkuperäinen tiedosto poistetaan. Saman pitäisi toimia palautettaessa laina alkuperäiselle tiedoston omistajalle.
Jotkut tuntuvat suunnittelevan suojausta, joka perustuu siihen, että kuluttajalla ei ole hallussaan koko tiedostoa ja se puuttuva osa edellyttää yhteyttä johonkin keskuslaitteeseen. Tällaista tekstiä ei voi ĺukea lentokoneessa ei8kä muuallakaan, jossa ei nettiyhteyttä ole. Ei hyvä.
Osmo:
Täh? Eihän Falck missään kohtaa sano haluavansa jaella kirjaa edelleen.
Ongelma on siinä, että Akateeminen ei myy kirjaa formaatissa, joka toimisi Falckin haluamassa laitteessa eli iPadissa. Tämä taas johtunee siitä, että Applella ja Adobella on enemmän ja vähemmän sukset ristissä Adoben tuotteiden tukemisesta iPhonessa ja iPadissa (Apple vastustaa ensi sijassa Adoben Flashia, muut tuotteet lienevät toissijaisia). Kuulostaa triviaalilta tekniseltä alkuvaikeudelta, mutta ihan siitä ei ole kysymys. Ohjelmistojen sovittaminen ei olisi suuren suuri ongelma. Ongelma on se, että DRM-järjestelmien ja verkkokauppojen pyörittäjät hamuavat yltiöpäisen tiukkaa kontrollia markkinasta. Apple haluaa kaikki asiakkaat iTunes-kauppaansa ja oman DRM-järjestelmänsä piiriin. Adobe tietysti haluaa kustantajien/kirjailijoiden käyttävän Adoben systeemiä.
Ratkaisu ongelmaan olisi jonkun sortin de facto standardi, johon kaikki kauppiaat voisivat suostua (tai tulisivat käytännössä pakotetuiksi) ja jonka DRM-rajoitukset olisivat asiakkaiden kannalta siedettäviä. Musiikkimarkkinoilla lähimmäksi tätä on ilmeisesti päässyt Applen iTunes, mutta se on täysin Applen oma valtakunta. Monopoli tuskin voi olla ratkaisu tilanteeseen, ja tähän mennessä musiikkikauppiaat eivät ole yleistä standardia saaneet aikaan. Lopputulema on se, että kaupat ovat alkaneet luopua DRM-rajoitteista jotta asiakas saa kaikissa laitteessa soivaa ja kaverille lainattavaa musiikkia. iTunes porskuttaa, mutta niin porskuttaa laiton verkkolevityskin. Falck on täysin oikeassa siinä, että Akateeminen ei ole oppinut koko musiikkialan sekoilusta mitään.
Ode, Falck on ihan oikeassa ja sinä harot nyt kyllä tyhjää. DRM ei ole mikään tekninen ongelma, kysymys on yksinkertaisesti siitä että mitään yleistä standardia ei ole eikä tule niin kauan kun erillaisia laitteita ja ohjelmistoja on lukematon määrä, semminkin kun niiden valmistajilla on intressi olla tekemättä yhteensopivia tuotteita. Esimerkiksi Applen myyntivaltti kustantajille päin on nimenomaan se että heidän ketjussaan päätelaitteella saakka on joten kuten toimiva ansaintamalli, Amazonilla, Nokilla, Sonylle, Googlella, jne. ketä ne pelurit nyt sitten onkaan on tietenkin oma ketju mitä he kauppaavat.
Kuluttujan kannalta tämä on täysin toivoton malli, joko ostat kaikki laitteesi koko perheelle yhdeltä valmistajalta tai sitten voit unohtaa sisällön siirtämisen niiden välillä. Eli vaihtoehto on joka hakea piraattikopio joka on parempi kuin alkuperäinen jostain tai ostaa laillinen DRM-suojattu jonka käsittely ainakin minun kohdalla tarkoittaa käytännössä sitä että soitan pikkuveljelle ja kysyn että mistä näitä nykyään waretataan, ja haen sen laittoman kopion jotta saan sen toimimaan eri laitteissa, mihin taas palaa aina joku tunti tai kaksi tottumattomalta. Omalla kohdallani tämä on johtanut siihen etten yksinkertaisesti osta mitään, enkä itseasiassa edes wareta. Ei vaan jaksa ja musiikkia tulee nyt vaikka radiostakin.
Ja kun siitä DRM:stä ei ole edes mitään hyötyä. Käytännössä se ehkäisee sen tyyppistä kopiointia että nakkaan kaverille kopion vaikkapa Oden kirjasta. Tämä ei ole kustantajien ansaintalogiikan kannalta sen kummempi ongelma kuin että lainaan kaverille sen kirjan, ongelma on se kun ihmiset jakaa sen kirjan miljoonan lähimmän ystävänsä kanssa netissä. Ja tuohon ei DRM pure, ei tarvita periaatteessa kuin yksi suojaamaton kopio niin se leviää.
Täydellisessä Maailmassa olisi yksi (1!) digitaalinen kirjakauppa/kirjasto josta voi ostaa kaikkia maailman kirjoja itselleen sanotaan nyt vaikka noin viiden euron kappalehintaan, tai tilata ne painettavaksi itselleen johonkin lähipisteeseen. Se että onko nämä DRM-suojattuja on yhdentekevää, olennaista on että tuollainen yksi hyvin tehty palvelu olisi niin helppo että se pesee sekavat piraattipalvelut koska tahansa.
Olen tpyyluoman kanssa samaa mieltä siitä, että nämä eri valmistajien standardit ovat mahdottomia. Järjestelmjä toimii kunnolla vasta kuin on olemassa vain yksi standardi. Tämän jälkeen ennustan (ennustan, en ehdota) että suojaamattoman tiedoston hyallussapidosta tulee rangaistavaa, koska sellaista ei voi laillisesti olla olemassa.
Jos ostat sähköiseen näyttöön kirjan, et voi siirtää sitä puhelimeesi. Miten tämä poikkeaa tilanteesta paperisen kirjan osalta? Ei sitäkään voi siirtää puhelimeen.
Tuo kaverille lainaaminen olisi hyvä, jos samalla alkuperäinen tiedosto häviäisi sinun laitteeltasi. Vasta sitten tilanne vastaisi paperisen kirjan tilannetta. Jos annat sen kaverillesi, sitä ei ole enää sinulla.
On selvä, että kaikki tällainen on mahdollista vain, jos sähköisten kirjojen hinnat ovat olennaisesti8 pienempiä kujin paperisten nyt.
Seppo Ryväs:
“Nimittäin vain hyviä kirjoja varastetaan.”
Enpä usko. Maku vaihtelee ihmisryhmittäin, ja tietynlaiset ihmiset varastavat enemmän.
“Amerikan varastetuin kirjailija on Chuck Palahniuk”
Miten yllättävää. Myös Bukowski ja Burroughs ovat varkaiden suosiossa. Näitä kirjailijoita lukevat juuri sellaiset nuoret miehet, jotka eivät muuten lue paljon.
Sähköisten kirjojen kanssa yritetään ilmeisesti hartaasti toistaa samat DRM-virheet kuin musiikin ja elokuvien kohdalla:
http://www.exceem.co.uk/forums/humour/53675-why-piracy-better-than-buying-dvd.html
Kirjastojen tilanne on Osmo kuvailemaasi pahempi. Uusi käytäntö Helsingin kirjastoissa on se, että jos joku teos katoaa, sitä ei korvata uudella. Se tarkoittaa sitä, että vaikkapa Saarikosken jo valmiiksi harvinaiset runokirjat tulevat poistumaan ennen pitkään hyllyistä (varastokappaleita lukuun ottamatta) ja niiden tilalle saadaan niitä liehuvia liekinvarsia ja ahtikarjalaisen muistelmia.
Kirjastoihin on tullut käytännöksi tarkastella hyllystöjä lainauslukujen mukaan. Se tuottaa painetta tumpata Tsehovia pihalle 50 sentin poistohintaan ja lyödä uutuushyllyyn pari metriä reijomäkeä. Kirjallisen kulttuurin vaalimisen tehtävässään kirjastot ovat siis alamäessä. Tämän huomaa jokainen, joka kiinnostuu klassikoista ja yrittää löytää niitä sivukirjastoista.
Mitä taas tulee e‑kirja spekulaatioon, suosittelen tutustumaan aihetta tuntevien näkemyksiin: tässä Karri Kokon mainio kritiikki mainiosta Kirja tienhaarassa vuonna 2020 ‑opuksesta:
http://www.parnasso.fi/kritiikit/2010–10/mista-puhumme-kun-puhumme-kirjan-kriisista/
Osmo:
Missä hän sellaista vaatii? Eikös tuossa blogissa vaan ihan asiallisesti kauhistella, että kirjabusiness ei ole oppinut mitään historiasta ja kuvittelee voivansa saada kuluttajat ostamaan DRM-pilattuja kirjoja.
Osmo mikä on sinun DRM-kantasi?
Ennustan, että kirjojen käy lopulta samalla tavalla kuin uutisten ja musiikinkin: ne voidaan ladata netistä ilmaiseksi.
Tämä on vääjäämätöntä, kunhan tekniikka vielä vähän kehittyy. Kirjailijat eivät luonnollisesti tule saamaan penniäkään näistä latauksista.
juhaq: jos kirjailijat eivät saa penniäkään kirjoista, kirjoittavatko ne kuitenkin ihan vain hyvää hyvyyttään? Onko netissä silloin mitään ladattavaa?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010103112613025_uu.shtml
Milloin muuten Vihreät lakkaavat matkustamasta Ranskaan ja kieltäytyvät syömästä ranskalaisia juustoja yms. koska he tuottavat 78% sähköstään ydinmiiluilla? Liberaalipuolue hyvinnii.
Äh. Kirjailija saa siis pari euroa per kirja. Tuon rahan perimiskustannukset ovat enemmän kuin pari euroa, oli mekanismi melkein mikä tahansa.
Tässä meillä on kirjailija joka antaa kirjan luettavaksi ilmaiseksi ja toivoo saavansa pari taalaa:
http://www.neverend.com/ebooks
Väittäisin, että jos lukija jaksaa lukea kirjan loppuun, niin se todennäköisesti myös maksaa. “Manhattan Transfer” on tosiaan aika hyvä kirja, testatkaapa maksuhalukkuutta omakohtaisesti.
Paperipaskassa ei kuluttajansuoja toimi lainkaan yhtä hyvin. Jos ihminen ostaa paskan kirjan, jota ei viitti lukea, niin rahoja ei saa takas.
Argumentti voisi olla pikkuriikkisen uskottavampi, jos sen esittäjä ei ylläpitäisi hyvää hyvyyttään suhteellisen aktiivisesti blogia ja julkaissut hyvää hyvyyttään merkittävän osan usean edellisen kirjansa sisällöstä täysin ilmaiseksi eri blogialustoilla.
Olen julkaissut vain yhden kirjan netissä, itse kustantamani. Yhden luvun julkaiseminen ei välttämättä vähennä kirjan myyntiä, voi käydä myös toisin päin.
On meillä ihmisiä, jotka kirjottavat romaaneja pöytälaatikkoon eivätkä saa niitä julkaistuksi koskaan. Näitä hengentuotteita varmaankin ilmaantuu nettiin ilmaiseksi, mutta sellaisia huolella kirjoitettuja kirjoja, joihin joku uhraa kaksi vuotta elämästään, tulee aika vähän.
DRM on ajatusvirhe, sen ongelmia ei ratkaista “yhdellä standardilla”. Järjestelmä edellyttää ubiikkia oraakkelia joka osaa minkä tahansa teoksen ja kuluttajan kohdalla tuottaa oikean vastauksen kysymykseen “onko kuluttajalla A käyttöoikeus teokseen B”. Tämä on tietysti mahdotonta.
Vakavasti kannattaisi harkita mahdollisuutta tehdä kirjastolaitoksesta jättimäinen sähköisen median myyntikanava ja häivyttää omistamisen ja lainaamisen ero. Sähköisen sisällön myynti on joka tapauksessa niin marginaalista ettei markkinahäiriköinnistä oikein voi puhua, ja Akateemisesta saa joka tapauksessa parempaa lattea joten tuossakaan suhteessa ei sotketa markkinoita.
Se mitä minustakin pitäisi löytää on jonkinlainen tasapainotila. Yhtälö menee näin: ostohinta + ostamisen vaiva + lainkuuliaisuuden arvostus > kopioimisen vaiva + rangaistusriski. Kun tämä toteutuu tarpeeksi monen kuluttajan kohdalla niin laillinen digitaalinen jakelu toimii. Sillä ettei se toteudu persaukisen teekkariopiskelijan kannalta ei ole mitään taloudellista merkitystä koska ei hän joka tapauksessa osta mitään, vaan kopioi tai lainaa niin kuin tähänkin saakka. DRM parhaana mahdollisenakin toteutuksena, jota ei siis tule tulemaan, nostaa ostamisen vaivaa vähintään saman verran kuin se nostaa kopioimisen vaivaa. Se on yksinkertaisesti aivan järkyttävän huono idea, se että kaikkia ulkoishyötyjä julkaisuista ei saa sisäistettyä hintaan on väistämätöntä eikä se ole ennenkään ollut mikään ongelma.
En todella tiedä. Sanoin vähän provokatoorisesti, mutta kyllähän uutisia ja musiikkia sekä tietokonepelejä saa netistä ilmaiseksi. Ei tietysti kaikkea mahdollista mutta paljon.
Uskoisin, että kirja tulee kokemaan samantyyppisen kohtalon kunhan sitä aletaan jakelemaan netissä. Mutta mikä on koko kuva, sitä en tietysti tiedä. Ehkäpä esim. suurina painoksina leviävät kirjat myydään kirjoina ja pienet painokset ilmaiseksi netissä tms.
Kommenttiini (johon oletan tämän viittaavan) pääsi painovirhepaholainen, siitä jäi puuttumaan sana “oleellisesta”. Eli kirjojesi oleellisesta sisällöstä olet julkaissut omalla blogillasi ja hesarin nizza-blogissa enemmän kuin yhden kappaleen verran.
Ja kun siis nyt käytät kirjoja ansaintavälineenä ja blogeja niiden markkinointivälineenä, tulevaisuudessa tuo saattaa olla päinvastoin.
Demografia on kohtalo. Muita kuin viihdekirjoja lukeva yleisöä on erilaista kuin rockmusiikkijengi. Siksi kirja-alan tulevaisuus näyttää noita paremmalta lukuunottomatta Ilkka Remes tyyppejä ja kumppamneita. Tietysti joitakin kirja-alalla toimivia tuo harmittaa, mutta perinteisesti pelkkä rahanteko ei ole ollut se pointti. Laadukkaiden kirjojen myyntivoisi oikeastaan jopa kasvaa, jos nettikirjakauppa tarjoaa heräteostoksille ennennäkemättömät valikoimat. Toivottavasti kustantajat tajuaisivat suhtautua _kunnioitukselle_ omiin asiakkaisiinsa.
Epäilin kyllä, että kirjastot säästävät sen yhden kappaleen, mutta 30 tai 50 vuoden päästä se on hyvin suurella todennäköisyydellä yhtä kuin ei säästäisi yhtään kappaletta. Monet kirjat, joita ei ole löytynyt Helsingistä, ovat olleet sellaisia aikoinaan suosittuja teoksia, että niistä on varmasti kopioita silloin ollut. Ensin on kirjan lukeminen vähentynyt, sitten se on siivottu siksi yhdeksi kappaleeksi, ja lopulta joku on tämän yhden kappaleen hukannut/varastanut/tiputtanut kylpyammeeseen/löytänyt koiran/kissan leikin jäljiltä. Sitten ei ole enää yhtään kappaletta, eikä kirjasto hanki korvaavaa tilalle.
Ei luulisi olevan yhteiskunnalle tavattoman kallista pitää yhtä suurta kansallista varastoa lämmitettynä jossakin Helsingin laitamilla, jossa kirjoista voitaisiin säilyttää riittävä määrä kopioita. Ei sen tarvitse olla 30, mutta kuitenkin enemmän kuin se yksi ainut.
kansalliskirjasto säilyttää kaikki suomessa julkaistut kirjat. Kannattaa käydä unioninkadulla tutustumassa palveluihin.
Iso kirjavarasto on rakenteilla mikkelissä. Lisätietoja vaikkapa uudesta tekniikan maailmasta.
Ei kannata keksiä kansalliskirjastoa uudestaan. Se on toiminut jo ammoisista ajoista ja palvelee ihan jokaista palvelua kaipaavaa.
Anna-Liisa,
Ilmeisesti kommenttini oli aika vaikealukuinen, koska näit paljon vaivaa kertoaksesi siitä ilmenevät asiat uudelleen.
Vertauksesi DVD-elokuviin ei ollut vain ontuva, vaan rullatuolissa työnneltävä. Laissa erikseen kielletään elokuvien lainaaminen. Kirjastoilla on edelleen oikeus lainata sähkökirjoja, kunhan lainaavat tekijän luvalla valmistettuja teoskappaleita. Ne voivat esimerkiksi lainata lukulaitetta, jonka muistiin luettava sähkökirja on tallennettu, tai lukulaitteisiin muistikortteja. Luonnollisesti tällainen teoskappaleiden lainaaminen on verkkoon verrattuna hyvin hankala ja hidas tapa jakaa tietoa.
Pekka Pessi: olisit tosiaan voinut avata ajatuksiasi. Puhut siis teoskappaleen lainaamisesta: teos on kiinnitetty alustalle eli lukulaitteeseen, ja kirjasto lainaa lukulaitetta jossa on myös sisältö. Voi hyvin verrata paperikirjaan, todellakin. Tuo viestisi sanoma ei tullut mieleeni koska se olisi aivan pöhkömäinen ratkaisu sähkökirjoille kirjastolevityksessä.
Oletetaan että kirjastot eivät voisi levittää sanataidetta ja ‑informaatiota verkossa ja painetut kirjat muuttuisivat kalliiksi lahjatavaroiksi. Kirjaston hyllyissä olisi yhtä paljon lukulaitteita kuin nyt painettuja kirjaniteitä. Aivan hullu skenaario, mutta kyllä minä sitäkin pitäisin parempana kuin sitä että demokratian yksi kulmakivi sortuisi: vapaa ja maksuton tiedonsaanti.
Et ihan hirveästi selvästikään etsinyt. Parin minuutin pikainen paneutuminen kirjastojen tietokantoihin kertoo, että Arthur Koestlerin The Act of Creation ‑teoksesta on lainattavia kappaleita
- Kansalliskirjastossa,
— Helsingin kaupunginkirjastossa,
— Helsingin yliopiston opiskelijakirjastossa,
— Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden kirjastossa,
— Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä kirjastossa,
— Svenska handelshögskolanin kirjastossa Kampissa,
— Aalto-yliopiston kirjastossa Arabiassa.
Eli peräti seitsemässä helsinkiläisessä kirjastossa, jotka kaikki ovat yleisölle avoimia ja lainaavat kokoelmistaan kirjoja kenelle tahansa niitä tarvitsevalle, on kyseinen kirja. Ja jos ei olisi, sitä on kaksi kappaletta myös Kuopion varastokirjastossa, josta se tilattaisiin tänne päivässä parissa. Itsekin olen aikoinani lainannut ja lukenut Koestlerin kirjasta muistaakseni käyttäytymistieteellisen kirjaston kappaleen.
Tämäkään ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Joukkosielusta on lainattavia kappaleita
- Eduskunnan kirjastossa,
— Helsingin kaupunginkirjastossa,
— Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä kirjastossa,
— Työväenliikkeen kirjastossa Sörnäisissä.
Lisäksi siitä on käsikirjastokappaleita Kansalliskirjastossa ja käyttäytymistieteiden kirjastossa.
Mainitsepa nyt vaikka ihan muutama aikoinaan suosittu kirja, joita et ole löytänyt Helsingistä, niin minä kerron, mistä ne löytyvät Helsingistä — todennäköisesti useampana kuin yhtenä kappaleena.
En puutu asiaan, koska en tiedä miten teknologia tulee kehittymään.
Mutta tpyyluoman yhtälössä on kaksi ylimääräistä muuttujaa. Jos liiketoiminnan tuottavuus nojaa siihen, että ihmiset noudattavat lakeja jotenkin abstraktisti, liiketoiminta on rent-seekingiä.
juha kirjoitti 31.10.2010 kello 15:24
“Ennustan, että kirjojen käy lopulta samalla tavalla kuin uutisten ja musiikinkin: ne voidaan ladata netistä ilmaiseksi.”
Ei se näin välttämättä mene. Otetaan esimerkiksi Microsoftin ohjelmistot. Oli muutama vuosi, kun Wordit ja muut olivat suhteellisen helppo ladata netistä. Sitten Microsoft muiden päivitystensä seassa lähetti koneisiin aitous-agentin. Jos ohjelmisto ei ollut aito, homma tyssäsi siihen. Muistaaksen jossain Tsekeissä asiasta nousi melkoinen poru. Siellä oli totuttu pitämään Microsoftia ilmaisohjelmana.
Digitaaliseen kirjaa voidaan tehdä, ellei ole jo tehty, samanlainen tilaajan aitoustarkistus ja polttaa se kirja niin laitekohtaiseksi kuin vain voi olla. Voihan sen tietenki kuvaruutukopioina tai digikameralla kuvantaa, jos on tarpeeksi hullu ja raivopäinen hakkeri.
Pekka Pessille: Kirjastoilla olisi oikeus lainata esim. CD-levylle poltettu kirjallista informaatiota tiedostomuodossa sisältävä tallenne. Tällaisia tuotteita ei vain ole tarjolla eikä tule olemaankaan. Kustantajat pitävät kiinni lain tarjoamasta 100-prosenttisesta hallinnasta verkkojakelussa. Muun kuvitteleminen on haihattelua.
Ehdottomasti virheellinen on Pekka Pessin kuvitelma siitä, että kirjastot voisivat lainata e‑sisältöjä lukulaitteiden avulla kuten paperikirjoja. Jotta sen sisällön saa laillisesti lukulaitteeseen, täytyy tehdä sopimus oikeudenhaltijan kanssa. Sisältöä voi käyttää vain tuon sopimuksen puitteissa, sen lataaminen lukulaitteeseen ei synnytä vapaasti lainattavissa olevaa fyysistä tallennetta. Ei niitä lukulaitteita kirjastoille muuten tyrkytettäisi.
Verkon kautta levitettävät sisällöt tulevat perinteisten rinnalle, kuten musiikissa ja elokuvan puolella on jo tapahtunut. Näitä sisältöjä tullaan käyttämään erilaisilla mobiililaitteilla, ei erikoistuneilla lukulaitteilla.
Tämä kaikki tosin sillä edellytyksellä, että maltaita maksava standardisota saadaan nopeasti käydyksi, kustantajat lopettavat typerryttävän ylilhinnoittelunsa ja minkä tahansa luovan sisällön jakelu opitaan näkemään teollisuuden puolella asiakaspalveluna, ei orjakontrahtina.
Tommi on täydellisen oikeassa, että useimmat kuviteltavissa olevat kirjat kyllä jostain aina löytyvät. Ongelma on se, että niiden tilaaminen muualta Suomesta tai edes kaupungin sivukirjastosta on maksullista.
Olen tehnyt opiskeluaikanani useita projekteja, joihin olen tarvinnut spesiaalikirjoja. Mihin tahansa aiheeseen vähääkään syventyminen vaatii helposti kymmeniä kirjoja. Yliopiston tilaustaksa oli kymppi per kirja. 200 euron kuukausibudjetilla olen joutunut keräämään tietoa useat kerrat ruoan kustannuksella (Tampereella asuessani sain tosin tiskin alta jeesiä, kun kaveri työskenteli yliopiston kirjastossa).
On tietysti selvää, että kaikissa kirjastoissa ei kannata pitää laajinta mahdollista valikoimaa. Kirjojen tilaamisen ja kappalemäärän suhteen kuitenkin helposti toivoo parannusta, kun on tehnyt muutamia bussimatkoja Pasilaan (2,5€ suunta) saadakseen sulkemisaikaa vastaan plarata käsikirjaston uniikkikappaleita.
Se on yksi komponentti, väitän että ihmiset ovat valmiita maksamaan jonkun preemion siitä että kahdesta identiteettistä tuotteesta toinen on laillinen. Voi sen nähdä sen rent-seekinginä, ts. mikä tahansa lainsäädännöllinen jakelumonopoli on toki määritelmällisesti sellainen. Tämä muuten koskee sitten esimerkiksi tuotemerkkejäkin.
Skandaali! Helsingin kaupunginkirjastossa se on neljä euroa, ja sillä kolutaan myös muut pohjoismaat, ellei Suomesta löydy. Ei siis aivan ilmaista, mutta yhden ainoan uuden kovakantisen tieteellisen kirjan hinnalla saa sentään tilattua jopa 20–30 kirjaa lainaksi.
Tai jopa: useimmat useimpien ihmisten kuviteltavissa olevat kirjat löytyvät useimmista isommista kaupungeista. Esimerkiksi tuo Koestlerin The Act of Creation, ei jälkimaineeltaan erityisen tunnettu 46 vuotta vanha kirja, jonka väitettiin olevan pääkaupunkiseudulla yhtenä ainoana kappaleena — oikea luku oli siis 7 — on suoraan oman paikkakunnan kirjastosta saatavana Helsingin lisäksi myös Oulussa, Rovaniemellä, Joensuussa, Turussa, Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella.
Olen itse todella suuri fyysisten kirjastojen ystävä — ne ovat yhteiskunnan instituutioista ylipäänsä ainoat, joita erikseen kiitän nimeltä mainiten esimerkiksi omassa uudessa kirjassani — ja haluaisin mielelläni itse antaa niille rutkasti lisää resursointia. Mutta kyllä minun on samalla myönnettävä, että esimerkiksi sinun tarpeesi tai omat tarpeeni kirjastojen valikoimien suhteen ovat niin harvinaislaatuisia, että jossain määrin kiitollisia meidän on oltava nykyisestäkin tilanteesta. Jo se, että ylipäänsä asuu ainakin yhden kunnollisen tieteellisen kirjaston lähistöllä, on niin uskomaton etuoikeus, että päätä huimaa. Esimerkiksi minusta ei ehkä olisi tullut lainkaan sellaista ihmistä kuin olen, ellei silloisen Joensuun yliopiston kirjasto olisi ollut vartin matkan päässä kotoani ja avoin kaikille tarvitsijoille, myös 15-vuotiaalle peruskoululaiselle.
tpyyluoma kirjoitti: “ostohinta + ostamisen vaiva + lainkuuliaisuuden arvostus > kopioimisen vaiva + rangaistusriski”
Muokkasin vähän yhtäklöä, ja vaihdoin lainkuuliaisuuden arvostuksen lain rikkomisen häpeäksi, koska muutkin termit ovat haittoja kuvaavia. Muokkasin yhtälöä vähän muutenkin.
ostohinta + ostamisen vaiva + käyttörajoitusten haitat ostohinta + ostamisen vaiva + käyttörajoitusten haitat
Yhtälö on aika vaikea laittaa toimimaan, mutta periaatteessa hyvin alhainen ostohinta (ehkä jopa 0€ + mainoksia, tai jopa vapaaehtoiset lahjoitukset + hyvin pieni ostamisen vaiva) ja hyvin kevyt DRM (vaikkakin turvallisuusmielessä heikko) voisi toimia. Tai ainakin joku voisi kokeilla.
MK:“Mutta mitä tapahtuu kustantamiselle? Kun kirjan monistaminen ei maksa mitään eikä pitkä kirja ole lyhyttä kalliimpi, niin alkaako markkinoille tulvia pitkiä, viimeistelemättömiä sepustuksia?”
Eikö kustantajien rahasampo ole juuri oppikirjat? Tätä bisnestä ei mikään teknologia uhkaa. Suurin osa kirjoistahan ei ole ennenkään tuottanut voittoa.
Ensiksi hajanaisia huomioita:
Kaikki teokset jotka taipuvat nolliksi ja ykkösiksi tulevat löytymään bittiavaruudesta ennemmin tai myöhemmin. Kyllä — myös kaikki ne “paskat” teokset.
Suojaukset tullaan aina rikkomaan. Jo pelkästään siitä syystä, että halutaan nähdä onko se mahdollista. Tietysti on.
Nettiaikakaudella tiedonvälitystä ei yksinkertaisesti enää kyetä kontrolloimaan vaikka yritettäisiinkin.
On väistämätöntä, että aina tulee löytymään se yksi tyyppi tai löyhähkö kollektiivi joka ottaa asiakseen saattaa maksuttomat piraattiversiot interjnettiin — olkoon syy siihen mikä hyvänsä. Yksi vuoto riittää.
***
Mitä tulee itse sähköisiin lukulaitteisiin…
Kokeilemani e‑ink näyttötekniikka oli ainakin pk-seudun kirjastosta lainaamassani laitteessa vielä lapsen kengissä. Paska kontrasti ja hidas kuin mikä. Tämä tulee kyllä muuttumaan ja ymmärtääkseni uusin Kindle on jo näyttötekniikaltaankin “riittävän hyvä”. Mutta kehitys ei tietenkään pysähdy tähän.
iPadin ja vastaavien lcd-näytöllisten laitteiden lukukokemus vastaa läppärin/monitorin näytöltä lukua. Siis jota kuinkin sama asia kuin yrittäisi lukea samaan aikaan kun kaveri pitää taskulampun valoa lukittuna silmiisi. Omasta mielestäni hyvinkin perseestä, mutta tähänhän meitä on kovasti totuteltu.
En keksi yhtäkään syytä miksi halpa/ilmainen n. 100 gramman painoinen, viikkoja (tulevaisuudessa ehkä kuukausia) latinkinsa pitävä lukulaite kaikkine muine lisäarvoa tuottavine ominaisuuksineen EI syrjäyttäisi fyysistä kirjaa.
Tämä pitää erityisesti paikkansa kaunokirjallisuudessa jota luetaan tyyliin “alusta loppuun” ja “kerran elämässä”. Hyvän (valitettavasti myös huonosti kirjoitetun) tietokirjan pariin palaaminen on paljon todennäköisempää ja siinä myös pläräily muistinvirkistämiseksi on fiktiota paljon oleellisempaa.
Pläräilyssä perinteinen kirja vie kyllä sähköistä lukijaa 10–0. Vaikka pläräily tuntuu vaikkapa hakusanaa näpyttelyä nopeammalta tavalta etsiä tietoa, tämä ei välttämättä pidä todellisuudessa paikkaansa. Kyse voi olla asennevammasta ja/tai huonosta toteutuksesta. Vielä on liian aikaista sanoa minkälaisiksi lukulaitteet tulevat kehittymään, varmaa on se, että niitä kehitellään erilaisiin tarpeisiin, erilaisille ihmisille.
Tämänkin palstan kommenteista käynee selväksi ensinnäkin se, että liian moni ei ole edes vaivautunut tutustumaan sähköisten lukulaitteiden tarjontaan, saati itse kokeilemaan niitä. Luultavasti yllättyisit — mahdollisesti positiivisesti. Toiseksi, painettujen kirjojen “paremmuus” tuntuu nyt näyttäytyvän lähinnä siten, että kirjaa/kirjahyllyä voidaan esitellä muille spedeille osoituksena lukeneisuudesta, älykkyydestä, hyvästä mausta tai milloin mistäkin syistä.
Oleellista on, että painettu kirja (media ylipäätään) haaskaa resursseja — ja täysin turhaan. Pitäisi pikemminkin lailla kieltää tai vähintäänkin asettaa niin kova haittavero, että kirjasta kirjahyllyssä tulisi jälleen kerran “bättre folkin” yksinoikeus.
En tiedä onko fyysisen omistamisen halu (tai fyysisen omistamisen osoittamisen tarve) lopultakaan sukupolvikysymys. Jokainen voi suorittaa nopean empiirisen kokeen vierailemalla nettisukupolvea edustavien ihmisten kodeissa.
Harvassa ovat ne kodit joista ei kirja- ja levyhyllyä enää löytyisi. Uskaltaisin myös väittää, että hyllyistä löytyvistä teoksista valtaosa on ihan omaksi ostettu (vaikkei niitä enää ikinä kuunneltaisi — saati luettaisi). Ja, että niitä ostetaan hyllyn täytteeksi edelleenkin. Jostain syystä.
Omistaminen näytön ja olemattoman käytön vuoksi on kieltämättä hölmöä. Tällaisiin tarpeisiin sopisi paremmin väliaikaisen omistamisen muoto eli vuokraus.
Musiikin puolella Spotify toimii kuluttajan näkökulmasta ihan riittävän hyvin. Tämä voisi olla yksi reitti jota kautta kirjailijatkin voisivat saada kirjoistaan edes jotain takaisin. Tai ehkäpä maineen (taidon?) kasvaessa sepustaja luovuttaisikin teoksensa maailmalle vasta kun hintavaraus huutokaupassa ylitetään.
Paljonko olisin itse valmis maksamaan kuussa siitä hyvästä, että voisin milloin tahansa lukea mitä tahansa millä laitteella hyvänsä — mainosvapaasti? 5€? Jo vain. 10€? Työssäkäyvänä ehdottomasti. 20€? En tiedä, ehkä. Kesäisin?
Oikein hyvästä tarinasta tai tiedonmurusesta voisin jälkikäteen vaikka jokusen lantin tekijälle lahjoittaakin…
Hyvä teksti luetaan aina. Ja joku sen haluaa aina kirjoittaa. Sosiaalisen median avulla helmien poimiminen lantakasasta tulee aina vain helpommaksi. Ja huonot tekstit jäävät jatkossa useammin lukematta mikä oikeus ja kohtuus onkin.
Elämme mielenkiintoisia aikoja tälläkin saralla. Ei mene kauaa kun virallinen ärrimurri Antti Nyleeeenkin joutuu nöyrtymään ostamaan tuon parjaamansa sähköisen lukulaitteen. Vuan suophan sitä nuori mies huuella.
Ei vaan, “pienempikuin” ja “suurempikuin”-merkit tulkittiin kontrollimerkeiksi. Siispä kaavat olivat (toivottavasti nyt luettavissa):
ostohinta + ostamisen vaiva + käyttörajoitteiden kiusa “pienempikuin” kopioimisen vaiva + rangaistusriski + lain rikkomisen häpeä
lisäksi: palvelun arvo “suurempikuin” ostohinta + ostamisen vaiva + käyttörajoitteiden kiusa
anonanon: “Omistaminen näytön ja olemattoman käytön vuoksi on kieltämättä hölmöä. Tällaisiin tarpeisiin sopisi paremmin väliaikaisen omistamisen muoto eli vuokraus.”
Sellaisen hyödykkeen vuokraus jonka lisäarvo on olla tarvittaessa käytettävissä vaikka käyttö olisi harvinaista tuo mieleen riemastuttavan Toll Doorin Philip K Dickin Ubikista:
“Five cents, please,” his front door said when he tried to open it. One thing, anyhow, hadn’t changed. The toll door had an innate stubbornness to it; probably it would hold out after everything else.
(Arvaa viitsinkö ryhtyä pläräilemällä etsimään tuota kohtaa vaikka kirja on käden ulottuvilla).
Ai niin vielä yksi näkökulma kirjojen tulevaisuuteen. Suomessa on muistaakseni jäljellä enää yksi paperitehdas, joka valmistaa kirjapaperia.
Saattaa siis olla, että kirjan tulevaisuus on uhattuna myös toimitusketjun muista osista johtuen, kuin vain uudesta näyttöpäätteestä.
Sanomalehtipaperitehtaathan ovat jo menneet kiinni yksi toisensa jälkeen… summa, kajaani, varkaus… Ei tietysti pelkästään netin vaikutusta, mutta suunta on sama.
Sähkökirjan ja paperikirjan mukavuusvertailu on toisarvoinen asia. Kirjailijoiden toimeentulo on toisarvoinen asia. Ensiarvoisia ovat Jennin ja Anna-Liisan esittämät kysymykset, koska ne sisältävät kysymyksen kirjallisuuden yhteiskunnallisesta merkityksestä.
Siis: Mitä sähkökirja tekee informaation ja kulttuurin maksuttomuudelle? Privatisoituuko maksullinen tieto? Syntyykö luokkajako informaatioköyhiin ja informaatiorikkaisiin? Miten käy demokratian?
Näihin on selvä vastaus. Niin kauan kuin pyritään lisäämään yhteiskunnalle hyödyllisen taiteen/tieteen tuotantoa lainsäädännöllä, joka antaa tekijälle kaupallisen yksinoikeuden teoksensa kaupalliseen hyödyntämiseen, informaatiorikkaiden ja ‑köyhien välinen kuilu syvenee. Näin on käynyt tähänkin asti, mutta tietotekniikan kehitys tulee syventämään sitä tavalla, jota ei voida enää perustella millään yhteisellä edulla.
Tekijänoikeudet ja niillä ansaitut rahat kasaantuvat yhä voimakkaammin ja yhä harvemmille menestyjille. Vapaa pääsy taiteeseen/tieteeseen tulee yhä vaikeammaksi, jotta parhaiden menestymistä ei haitattaisi. Oikeuksien haltijoiden ja piraattien välinen kilpailu tulee kuluttamaan yhä enemmän yhteisiä voimavaroja ja johtamaan lisääntyvään byrokratiaan ja järjettömiin rangaistuksiin. Kaikki tämä murentaa demokratiaa.
Ehkä vielä vakavampaa on kuitenkin se, mitä tämä kehitys tekee taiteen/tieteen laadulle. Sen lauluja laulat, kirjoja kirjoitat ja tieteitä tutkit, jonka leipää syöt. Kun tekijän palkka riippuu tekijänoikeusjärjestelmästä, on selvää että tekijät kannattavat tätä järjestelmää ja sen filosofista perustaa, kapitalismia, eikä se voi olla näkymättä heidän tuotannossaan. Puhtaimmillaan tämä ”kapitalistinen realismi” ilmenee TV:n ohjelmaformaateissa (tekijänoikeudellista tavaraa) tyyppiä Big Brother, joiden keskeinen viesti on: uhraa elämäsi menestyksen markkinoille tai sinut karkotetaan joukosta. Mitään et voi. Älä paremmasta unia näe.
Tommi Uschanov,
Tarkoitin toki kaupunginkirjastoja, joita käytän ensisijaisesti, koska ne ovat kätevimpiä ja lähimpänä. Toki käytän myös yliopistonkirjastoa. Kyllähän sieltä löytyy noita teoksia yhtä kappaletta enemmän, olet oikeassa. Osaltani siis hivenen liioittelua, myönnän. Olisi pitänyt tarkistaa.
Yleensä en maksa useita euroja tilaushintaa, ellen ole varma teoksen merkityksestä. Usein sitä ei etukäteen voi olla.
Yksi teos monista, mitä en ole löytänyt, sikäli kun osaan kannoista hakea, on Luigi Barzinin (sr.) Peking to Paris (eng.) vuodelta 1908, joka on aikanaan ollut suosittu teos, lainaus wikipediasta:
As a journalist of the Corriere della Sera, in 1907 he accompanied Prince Scipione Borghese in the famous Peking to Paris motor race, winning it after a journey of months in an Itala car across China and Siberia, traveling amongst regions and people that had never seen a car before. Of this adventure, he left a wonderful memoir, filled of hundreds of photographs, in his book Peking to Paris, that was published in 1908 in eleven different languages
Näitä on monia muita, mutta en lupea nyt luettelemaan kiinnostuksieni kohteita.
Löytyy vuonna 1972 julkaistuna uusintapainoksena Varastokirjastosta, joka on siis Kuopiossa. Sinne on pyritty aivan tietoisesti keräämään muissa Suomen kirjastoissa poistojen kohteeksi joutuneita kirjoja ainakin yksi kappale, jotta ne olisivat suomalaisten käytettävissä jatkossakin.
Kansalliskirjaston kautta tilaamalla Varastokirjaston kirjat saa lainaan täysin veloituksetta. Ne tulevat parissa päivässä ja niitä saa pitää jopa monta kuukautta, kunhan lainan uusii neljän viikon välein. Käynti Senaatintorin nurkalla ei liene liikaa vaadittu.
Kiitokset Tommi,
Vaikka saatan lukea lähemmäs 200 kirjaa vuodessa, tässä asiassa olen kyllä ollut ilmeisen saamaton. Löytyykö jostain hakupalvelu, jossa näkee teoksen saatavuuden kaikissa Suomen lainakirjastoissa?
Varastokirjasto Kuopiossa on OKM:n rahoittama laitos, jonka tarkoitus on olla se viimeinen sijoitus- ja turvapaikka teoksille, joille ei muualla enää löydy hyllytilaa (Kansalliskirjasto pitää huolta vain Fennicasta ja lainaksi saaminen ei välttämättä onnistu).
Varastokirjasto ei peri kirjastoilta maksua lähettämistään lainoista tai artikkelikopiosta. Toisin sanoen on kiinni välittävän kirjaston politiikasta, joutuuko Varastokirjaston lainoista maksamaan mitään. Asia kannattaa tarkistaa käyttämästään kirjastosta.
HelMet-kirjastojen yhteinen musiikkivarasto Tikkurilassa toimittaa kaukolainat maksutta.
Jos on tietokone käytettävissä, kirjan saatavuuden selvittäminen on yksinkertaista.
Yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda on nykyisin vapaasti käytettävissä.
Yleisten ja kaikkien muidenkin kirjastojen yhteistietokanta Frank kuuluu kirjanetsijän välttämättömiin työkaluihin.
Osmo
Tämä ei käytännössä onnistu, jos tavaran on tarkoitus olla normaali tiedosto käyttöjärjestelmän piirissä, muuten pelien julkaisijat olisivat varmasti näin toimineet kotitietokoneiden alkuajoista lähtien. Tiedostojen kopiointi kuuluu tietysti aina tietokoneiden käyttöjärjestelmien perussettiin, eikä kopiointitoiminto katso tiedoston sisältöön. Kuviteltavissa olisi jonkunlainen ‘olen ainoa kappale’ ‑lätkä tiedoston metadataan ja käyttöjärjestelmä, joka noudattaisi lätkän ohjetta eikä suostuisi tekemään kopiota, mutta lätkän poistaminen olisi kenelle tahansa hakkerille triviaalia. Lisäksi lätkää pitäisi saada noudattamaan kaikki käyttöjärjestelmien toimittajat (Linux-kehittäjille olisi aivan turha mennä moista esittämään) ja jo myydyt ja asennetut systeemit, eli käytännössä hammastahnaa ei saa takaisin tuubiin. Nykyään kopioita syntyy kaikenmaailman välimuisteihin mennen tullen muutenkin, mm. tästä webbisivusta jää palvelimen ja oman ruudun välillä väliaikainen kopio mahdollisesti useammallekin koneelle matkan varrella ja lisäksi oman koneen selaimen välimuistiin.
Näitähän on jo tullut ja mennyt. Tavallisempi variaatio teemasta on se, että tiedosto on salakirjoitettu ja avain on verkkoyhteyden takana keskuslaitteessa. Tässä tullaan DRM:n perustavaa laatua olevaan ongelmaan: joko käyttöehdot ovat täysin kohtuuttomat kuten Osmo edellä esittää, tai sitten kuluttajalle on annettava sekä kryptattu tuote (esim. DVD) että avain sen avaamiseen (esim. DVD-soitin, joka voi olla sovellus tietokoneessa). Tämä johtaa väistämättä siihen, että joku ulkopuolinen taho purkaa kryptauksen, koska avainta ei voi pitää salassa. Nettovaikutus on se, että lainkuuliaisten käyttäjien elämä hankaloituu ja vähemmän lainkuuliaiset kopioivat minkä kerkiävät.
Ennusteeni, ei siis ehdotukseni on, että tiedoston, josta kryptaus on purettu, hallussapidosta tulee hyvin rangaistavaa.
Joskus kauan sitten joitakin ohjelmia suojattiin antamalla niiden mukana fyysinen avain (nyt varmaankin pantaisiin USB-porttiin). Joku ehkä innostuu kehittämään myös tätä teknologiaa.
Osmo: “Ennusteeni, ei siis ehdotukseni on, että tiedoston, josta kryptaus on purettu, hallussapidosta tulee hyvin rangaistavaa.”
Hehheh. Mulla on tässä sattumalla kesken varastettu kirja. Nyt kun Osmon kirjapoliisit alkaa kierrellä asunnosta toiseen, teen kaikille kirjoille näin:
zip ‑me jemma.zip SongsOfDistantEarth.txt
Enter password: sanasala
Nyt kirja on siis jemmassa salasanan takana.
Jotta en joutuisi hetkeksikään siihen tilanteeseen, että hallussani olisi kyseinen piraatti ei-krypatyssa muodossa, luen sitä aina ja vain suoraan ruudulta:
unzip ‑eM jemma.zip
Enter password: sanasala
—
Apropoo. Tulikin mieleeni, että Laser-printterini tarkkuus on 2000x4000. Siis 8 miljoonaa bittiä per sivu. Siihenhän mahtuisi kaikki Osmon kirjat. Kyseisestä sivusta voisi taitella lennokkeja, tapetoida vessanseiniä, painaa T‑paitoja ja valmistaa kirjankansia.
Tuntuu kyllä siltä, että Osmon kirjapoliisit on häviöllä heti alkumetreillä.
Osmo
Amerikan Yhdysvalloissa kopiosuojauksen kiertämisestä on laissa aika kovat rangaistukset, kun lain ovat kirjoittaneet levy- ja elokuvateollisuuden etujärjestöt. Tilanne on käytännössä johtanut siihen, että ko. etujärjestöt ja levy-yhtiöt haastavat raastupaan esimerkkitapauksenomaisesti satunnaisotannalla vertaisverkkojen käyttäjiä. Isojen tuomioiden lätkiminen satunnaisille rahattomille opiskelijoille sun muille ei ole varsinaisesti kohentanut teollisuudenalan mainetta eikä havaittavasti hidastanut laitonta kopiointia. Tämä siis koski tiedostojen levittäjiä (ei välttämättä mitenkään erityisen merkittäviä sellaisia) vertaisverkoissa. Jos otettaisiin tällä sekunnilla pikatarkistus suomalaisten kovalevyistä, niin epäilenpä, että tekijänoikeusrikkomusten osalta puhtaat olisivat aika pienenä vähemmistönä. Voihan sitä tietysti yrittää koko kansaakin rangaista.
Tuo järjestely on edelleen sama kuin muissa DRM-systeemeissä, eli käyttäjällä on sekä kryptattu data että sen avain. Käytännössä se ei siis eroa DVD-soittimesta mitenkään, soittimessa avain on vaan vehkeen sisuksissa eikä erillisellä tikulla. Avaimeen käsiksi pääsemisestä voi tehdä teknisesti hankalaa (piilottaa se tikulle eikä antaa esim. Microsoft-tyylistä ihmisen luettavaa numero-kirjainsarjaa), mutta sen täytyy joka tapauksessa olla systeemin itsensä luettavissa ja siksi se on aina altis hakkeroinnille. Toisin sanoen: kun salaisuuden jakelee kaikille asiakkaille niin se lakkaa olemasta salaisuus, ja koko muuta maailmaa on vaikea lakiteitse vaatia pitämään tämmöisiä salaisuuksia.
Ohjelmistot tietysti ovat jonkin verran eri juttu kuin musiikki tai kirjat siinä mielessä, että ohjelmaan itseensä voi upottaa mielivaltaisen määrän lisenssitarkistuksia ja lisenssisysteemin tekniikkaa voi vaihtaa vaikka ohjelman joka versiossa, mikä olisi kirjojen lukulaitteen tai DVD-soittimien tapauksessa niin tuskallista, että myynti varmasti tyssäisi siihen.
Lisäyksenä edelliseen heittoon suomalaisten kovalevyistä ja keskusteluun kopioiden syntymisestä: esim. webbiselainten Flash-lisäke ainakin joissakin järjestelmissä tallentaa Youtube- yms. webbivideoistä väliaikaisen kopion koneen kovalevylle (näin ei käy aina, vaan tämä riippuu mm. Flashin ja käyttöjärjestelmän versiosta ja webbisivun toteutustavasta). Moniko on sattunut katsomaan Youtubesta pätkän, jonka musiikkiin tekijällä ei ollut oikeuksia ja joka musiikki tuli alun perin kryptatusta tiedostosta? Videonpätkä saattaa hyvinkin maata koneen kovalevyn uumenissa viikkokausia jälkikäteen. Tuossa Osmon ennusteskenaariossa tämmöinen webbisurffailija olisi siis rangaistava rikollinen.
Softan kanssa tuo toimii että se jatkuvasti pollaa sitä avainta kun sitä käytetään, tosin se on niin kankea malli että tuosta on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta luovuttu. Dokumenttien kuten teksti kanssa taas ei, jos se teksti näkyy ruudulla sen voi aina kopioida.
Seppo Ryväs: “Apropoo. Tulikin mieleeni, että Laser-printterini tarkkuus on 2000×4000. Siis 8 miljoonaa bittiä per sivu. Siihenhän mahtuisi kaikki Osmon kirjat. Kyseisestä sivusta voisi taitella lennokkeja, tapetoida vessanseiniä, painaa T‑paitoja ja valmistaa kirjankansia.”
Niinpä — mutta lukeahan sitä ei voi — se siitä sitten.
Seppo Ryväs: “Apropoo. Tulikin mieleeni, että Laser-printterini tarkkuus on 2000×4000. Siis 8 miljoonaa bittiä per sivu. Siihenhän mahtuisi kaikki Osmon kirjat. Kyseisestä sivusta voisi taitella lennokkeja, tapetoida vessanseiniä, painaa T‑paitoja ja valmistaa kirjankansia.”
Raimo K: Niinpä – mutta lukeahan sitä ei voi – se siitä sitten.
Otetaan vessan seinästä digikameralla kuva ja annetaan se vaikka Tesseract-ohjelmalle, se ymmärtää viivakoodeja.
Viivakoodeja taas tuottaa vaikka Zint.
Olisi mielenkiintoista tietää missä kohtaa jakeluketjussa tarkalleen tapahtuu laittomuuksia.
Koodatessa, printatessa, liimatessa, kuvattaessa vaiko dekoodatessa?
Seppo Ryväs: “Otetaan vessan seinästä digikameralla kuva ja annetaan se vaikka Tesseract-ohjelmalle, se ymmärtää viivakoodeja.”
Kun normaali luettava A4 tekstisivu on muistaakseni noin 2 kiloa, se tarkoittaa sitä, että se 8 gigaa on niin pientä, että siitä ei pirukaan ota selvää, eikä ainakaan mikään normaali digikamera. Kuva vessan seinästä on vain kuva vessan seinästä.
Suojatun tiedoston tuhoaminen ei liene laitonta missään vaiheessa.
2000 x 4000 = 8 000 000 bittiä. Yksi tavu on 8 bittiä, eli tällä mitoituksella A4:sen kapasiteetti olisi noin miljoona tavua eli yksi megatavu. En ole katsonut Osmon kirjojen tiedostokokoja, mutta epäilen, etteivät ne kaikki mahtuisi PDF-tiedostoina kerralla tuohon tilaan. Paperin resoluutioon vaikuttaa printterin lisäksi paperilaatu, jossa on joku määrä epätasaisuuksia ja jossa muste leviää jollain tavalla.
Onneksi tällaisen kauhukuvan varalle on jo nyt olemassa “Deniable encryption” ‑systeemejä (en tiedä miten tuo kääntyy suomeksi, wikipedia kertoo lisää), joiden avulla minun parhaan ymmärrykseni mukaan kukaan ei pysty edes osoittamaan, että minulla olisi kovalevylläni itse salaamiani tiedostoja, niiden sisällöstä puhumattakaan.
Tällöin lopputulema on täsmälleen sama kuin kaikkien muidenkin viritelmien kanssa. Ne joita kiinnostaa, kopioivat helposti, ja tavallisten asiakkaiden elämä tehdään vaikeaksi.
Ja olisi kyllä mielenkiintoista kuulla ennusteen lisäksi myös kantasi moiseen ajatukseen?
Mikko H: “Yksi tavu on 8 bittiä, eli tällä mitoituksella A4:sen kapasiteetti olisi noin miljoona tavua eli yksi megatavu.”
Voihan sen noinkin ajatella.
Toisaalta kun sille A4 kokoiselle arkille mahtuva 12 pisteen kokoinen tekstitiedosto on noin 2 kiloa (ilman Wordin ohjausmerkkejä yms. lisäyksiä) niin se 8 gigan teksti pitäisi pienentää 40.000.000 kertaa — teksti olisi aika pientä, mikä mahtaisi pistekoko olla?
Jälkisytytyksellä tuohon Osmon kommenttiin fyysisestä avaimesta tietokoneohjelmaan: tällä hetkellä ilmeisesti laajimassa käytössä ammattilaisohjelmistoissa on erilaiset floating license ‑järjestelyt, joissa työkoneessa pyörivä ohjelma kysyy käynnistyessään palvelimelta, että onko sillä lupa käynnistyä. Asiakas ostaa lisenssipalvelimeen jonkun määrän ns. tokeneita eli suomeksi vaikka poletteja. Palvelin pitää huolen siitä, että paikallisverkossa käynnistyvät ohjelmat saavat pyytäessään tarvittavan määrän poletteja, tai vastaa ‘ei oo’ kun poletit loppuvat. Kun käyttäjä sulkee ohjelman koneellaan, sille varatut poletit vapautuvat. Lisenssi siis toimiii kaikissa työpaikan koneissa ja myös vaikka työntekijän kotona kannettavalla jos lisenssikysely pääsee palomuureista läpi työpaikan palvelimeen. Yhtaikaa käytössä olevien kopioiden määrä on rajoitettu ja käynnistykseen tarvitaan toimiva verkkoyhteys. Polettisysteemillä on sitten mahdollista jyvittää ohjelmiston eri toiminnot, siis siten, että joku osa ohjelmistoa kuluttaa enemmän poletteja kuin joku toinen, mikä edistää ohjelmistofirman hinnoittelumahdollisuuksia ja voiton maksimointia.
Lisenssipalvelin on puolestaan sidottu yhteen tiettyyn koneeseen ja siihen myydyt lisenssit eivät suostu toimimaan muissa palvelinkoneissa. Linsenssijärjestelmän toimittaja vakuuttaa systeemin olevan “tamper proof”, mutta voin tässä tunnustaa, että itse olen täysin triviaalilla kikalla saanut lisenssipalvelimen toimimaan muussa kuin alun perin identifioidussa koneessa (tuli tarve ottaa uusi kone hajonneen tilalle eikä ollut aikaa taikinoida ohjelmistotoimittajan kanssa) ja myös ajanut saman tempun avulla lisenssipalvelinta yhtaikaa rinnakkain useassa muussa kuin identifioidussa koneessa, mikä käytännössä laittomasti moninkertaisti saatavilla olevien polettien määrän. Tämä tapahtui takavuosina suomalaisessa korkeakoulussa puhtaasti tieteen edistämisen nimissä sen jälkeen, kun hermot olivat menneet rahanahneen ohjelmistotoimittajan viritelmään, joka toimi niukkojen polettien kanssa ennalta-arvaamattomasti.
En tiedä, voiko tästä mitään oppia, mutta tuommoiseen järjestelyyn on päätynyt aika moni ammattikäytössä oleva ohjelmisto jonkun sortin eliminaation kautta, tai ainakin lisenssijärjestelmän toimittajan markkinoinnin vaikutuksesta. Näitä käytetään yleensä aina koneissa, joissa on toimiva verkkoyhteys ja pienimpienkin lisenssipakettien vuosihinnat liikkuvat monen tuhannen euron luokassa. Vastaavat verkosta tiedoston avaamiseen lupaa kyselevät DRM-järjestelmät musiikki- yms. tiedostoille ovat tainneet jo epäonnistua markkinoilla.
http://en.wikipedia.org/wiki/QR_Code
Voidaan lukea kännykällä.
Näppärä tapa julkaista laitonta materiaalia olisi metron rullaportaat.
– Nythän meillä onkin taas tusinoittain laittomia teoksia. Vuonna 2000 ei tainnut olla yhtään. Historiallinen hengähdystauko Valpon ja Vihreiden välissä.
Hih, Antti Nylén se vasta irrottelee! HS mielipideosastossa on tänään 4.11.2010 Nylénin vastaus Petteri Järviselle, joka aikaisemmin otti mielipidesivulla kantaa sähkökirjan puolesta.
Näin Antti Nylén:
😀 😀 😀 Minä aina tykkään siitä että annetaan tulla tulta ja tulikiveä eikä surkeilla.
Mutta ihan pöhköjähän Nylén tietysti kirjoittaa.
Jos kopiointisuojattu (eli “DRM-rajoitettu”) kirja on salattu tarpeeksi hyvin, sitä ei voi käyttää ilman valmistajan olemassaoloa ja lupaa. Tämä johtaa siihen, että kun valmistaja menee nurin, on kirjojen käyttöoikeus hävinnyt sekä oletettavasti hintojen nousuun.
Onneksi pelkkä teksti on aina niin helppo kopioida — vaikka käsin lapsityövoimalla — että kopiointisuojaukset eivät tule toimimaan. Muissa medioissa ongelma on paljon suurempi.
Ongelma ei ole se, että jotkut kopioivat materiaalia. Ongelma tulee silloin kun kukaan ei kopioi ja valmistajalta häviää vastapaino. Piratismi on yhteiskunnan paras ystävä.