Suomen sosiaaliturva on rakenteeltaan erilainen kuin muissa maissa. Ei vaikuta siltä, että muut ovat valinneet väärin ja me ainoina oikein. Meidän on kuitenkin erittäin vaikea muuttaa omaa järjestelmämme muiden kaltaiseksi.
Aika moni alan toimija ottaa yksityisesti esille perustuslain siis sen, että sosiaaliturva rakenteellisen uudistamisen tiellä on hyvää tarkoittava perustuslaki. Tätä he eivät kuitenkaan uskalla sanoa julkisesti. Koska minulla ei ole enää mitään urasuunnitelmia, katson aiheelliseksi tuoda tämän julki.
Tarkoituksena on ollut taata perustuslailla sosiaalisia oikeuksia, mutta juristit puhuvat juristien kielellä ja se kieli on tähän tarkoitukseen kovin kömpelöä. Lopputuloksena sosiaaliturvassa on kiinnitetty joitakin palikoita, jotka vaikuttavat aivan sattumalta valituilta. Niinpä, kun rahapula pakottaa säästämään, säästöt on kohdistettava niihin kohtiin, joita ei ole kiinnitetty, vaikka sen sosiaalinen hinta olisi paljon korkeampi. Rakenteen uudistamisesta perustuslaki tekee mahdottoman.
Olen huono juridiikan tulkinnassa, joten seuraavassa voi olla virheitä. Korjaan ne, jos joku niistä huomauttaa.
En nyt kuitenkaan keskity pelkkään perustuslakiin vaan laajemmin siihen, miten meidän järjestelmämme poikkeaa muiden järjestelmästä ja miksi sitä on niin vaikea muuttaa, vaikka muilla olisi paremmin.
Muissa maissa työttömyysturvaa ei voi nostaa ikuisesti. Meillä työmarkkinatukea voi nostaa koulun päättymisestä vanhuuseläkeikään saakka keskeytyksettä. Työvoimahallinnon voimavaroja menee hukkaan, kun työttömyysturvaan liittyy erilaisia aktivointitoimia, joiden tarkoituksenmukaisuus on vähintäänkin kyseenalainen, jos on ollut työttömänä kymmenen vuotta keskeytyksettä.
Työttömyysturvan takaama minimitaso on meillä henkilökohtaista – siis puolison tulot eivät niihin vaikuta. Minulle on kerrottu, että myös tällä tulkitaan olevan perustuslain tarjoama suoja vaikka itse perustuslaissa ei tällaista virkettä löydykään. Tällä tähdätään siihen, ettei työssä käyvä puoliso olisi velvollinen elättämään työtöntä puolisoa. Tarkoitus ei kuitenkaan toteudu, koska työmarkkinatuen tarjoama turva on niin vaatimaton, ettei se riitä elämiseen eikä ainakaan asumiseen, joten käytännössä työssä käyvä puoliso joutuu joka tapauksessa elättämään työttömän puolisonsa. Työmarkkinatuki on niin vaatimaton juuri sen henkilökohtaisuuden vuoksi.
Tähän henkilökohtaiseen sosiaaliturvaan liittyy myös ongelma nimeltä vuorineuvoksen rouva, joka olisi siis kotiin jäädessään oikeastaan oikeutettu työmarkkinatukeen. Jos joku sellaista yrittäisi, työvoimaviranomaiset toivottavasti osoittaisivat hänelle oitis työpaikan tai määräisivät työvoimapoliittiseen koulutukseen ja jos hän siitä kieltäytyisi, määräisivät pitkän karenssin.
Asumistuki ja toimeentulotuki taas ovat henkilökohtaisia, mikä tekee mahdottomaksi tehdä työttömyysturvan tarjoamasta vähimmäisturvasta, toimeentulotuesta ja asumistuesta johdonmukaista kokonaisuutta. Muiden maiden esimerkki viittaa perhekohtaisen vähimmäisturvan suuntaan. Epäjohdonmukaisuus ei taas ole pelkkä kauneusvirhe. Se tulee joko kalliiksi tai johtaa heikkoon turvaan.
Arvostelin edellisessä kirjoituksessa turhista työhakemuksista, joihin työttömät nyt velvoitetaan. Tähän eräs henkilö vastasi minulle , että se johtuu perustuslain vaatimasta tarkkarajaisuudesta, jolloin pitää olla selvä normi siitä, mitä vaatimus aktiivisesta työnhausta merkitsee. Sama normi eri asemassa oleville on kuitenkin hölmö, mitä nämä turhat työhakemukset osoittavat. Minä olen ajatellut, että on oikein asettaa samassa asemassa oleville samat velvollisuudet, mutta eri asemassa olevia voi kuitenkin kohdella eri tavalla.
Meidän perusongelmamme on rakenteellisen työttömyyden raju kasvu. Vielä 50 vuotta sitten maahan runnottiin hätätilahallitus, kun työttömien määrä on ylittänyt sadantuhannen rajan. Nyt työttömiä on vähän määritelmästä riippuen 350 000 – 500 00. Tarkka luku on tulkinnanvarainen ja riippuu siitä, kuinka monia työvoiman ulkopuolelle tilastoituja pidetään työttöminä.
Minä seuraan yleensä työllisyysastetta, koska työttömyyden käsite on vähintäänkin ailahteleva. Tämän hallituksen aikaisesta työttömyyden kasvusta valtaosa johtuu siitä, että työvoiman ulkopuolelta on siirrytty työttömiksi. Mutta verrattuna Ruotsiin, meidän työllisuusasteemme on neljä prosenttia alempi. Tämä ero on jopa suurempi kuin ero työttömyydessä.
Järjestelmämme perustuu oletukseen, että kaikki voivat halutessaan työllistyä. Virheellinen oletus johtaa tehottomaan sosiaalipolitiikkaan.
Tästä pääsemme mieliaiheeseeni, marginaalisten tuottavuuserojen kasvuun, josta seuraavassa kirjoituksessa.
Tästä voisi päätellä, että sinulla pitäisi olla vielä urahaaveita. Teksti on sen verran terävää. Amerikassakin ollaan töissä melkein satavuotiaaksi. Osa huonon eläkkeen takia, mutta myös yhteiskunnan huipulla liikutaan kepin kanssa. Minimissään voisit vetää jotain uudistustyöryhmää, kuuntelevana mutta diktaattorin valtuuksin. Uudistusta selvästi tarvitaan, mutta yksimielisyyttä voi olla mahdotonta löytää.
No mutta mitä tässä sitten tekee?
Kannustava perustulo johtaa vääjäämättä nykyistä muistuttavaan jyrkkään ja korkeaan progressiiviseen veroon.
Sitten oikeistopuolueet ja asunnon omistajien puolue (johon iso osa kansanedustajista kuuluvat) ei tule ikinä viemään maaliin järkevää maapohjanveroa.
Täällä on tiettyjen ryhmien edunvalvonta on voimakasta ja tehokasta, että lopputuloksena todetaan olevan poliittisesti helpointa vain piestä köyhää lisää, jotta tämä olisi ahkerampi. Nykyinenkin hallitus on todennut, että helpointa on säästää valmiiksi huono-osaisilta. Valitettavasti nykyinen teknologinen yhteiskunta on liian monimutkainen, että kouluttamattomat ja pitkään työelämän ulkopuolella olleet voisivat työllistyä mihinkään tuottavasti. Sitten oikeistossa kyllä estetään koulutuksen tarjoaminen ja kansan taitotason nostaminen, mielummin jopa vähentävät koulutustarjontaa, jotta omille jälkeläisille jäävät parhaat paikat.
Perusturva ei riitä elämiseen? Minulla riittää.
Työmarkkinatuki ei riitä elämiseen (paitsi jos asuu velattomassa omistusasunnossa,) Toimeentulotuki riittää.
Vai että laintulkitsijoiden ehdoilla pitäisi mennä. Eduskunta on menettämässä valtansa. Siellä ei valtion etu edellä mennä, vaan liian usein puolueen (tai eu:n?)etu ensin.
EKn ja pahimmillaan SYn.
Tärkeää olisi ymmärtää, että pienituloiset ja vähävaraiset ovat kaksi eri ryhmää. Vuorineuvoksen rouva voi olla hyvinkin pienituloinen. Yrittäjällä voi olla pelkkää velkaa, mutta kovat tulot. Kumpaako halutaan tukea?
Mielestäni kannattaisi lopettaa nuo jatkuvat kommentit “vuorineuvosten rouvista”.
Minullakin on ollut rouva joka ei ole käynyt töissä yli 20 vuoteen mutta se on johtunut sairaudesta. Ensimmäisinä vuosina hän ei saanut mitään korvausta mistään vaan minä jouduin elättämään 100%, vaikka en ole vuorineuvos. Silti meillä oli nippa nappa varaa asua omistusasunnossa, ihan rivitalossa Espoossa, emme siis pitäneet itseämme vähävaraisina mutta ulkomaanmatkoista ja ravintolakäynneistä piti luopua. Vasta myöhemmin vaimo alkoi saada Kelan minimisairaspäivärahaa ja sitten v 2015 paikkeilla työmarkkinatukea kun puolison tulorajat poistettiin, ja vuodesta 2019 työkyvyttömyyseläkettä. Mutta aika monet vuodet hänen tulonsa oli nolla.
En usko että kukaan todellinen vuorineuvoksen rouva kehtaa ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi kaikkine byrokratioineen ‚vaan elää sitten miehensä palkalla jos perheessä on sovittu niin että hän on kotona.
Jos on yhtään talousoptimointia osaava vuorineuvos, niin tämä osaa laskea, että omaisuuteen liittyvistä tuloista osa kannattaa maksaa vuorineuvoksen rouvallekin palkkana, niin perheen kokonaisverotus tulee optimoiduksi eli minimoiduksi paremmin kuin jos rouva olisi nollatuloinen ja vuorineuvoksen tulot verotettaisiin korkeammalla prosentilla. Yrittäjäperheissä se on yleistä, että tuloja suunnitellusti jaellaan puolisoiden verotuksiin niin, ettei kumpikaan ole ihan nollatuloinen. Ensimmäiset tuhannet eurot palkkatulosta ovat Suomessa jopa täysin verotonta tuloa.
Olen sosiaalioikeutta tunteva juristi ja tekstissäsi on suuri määrä ihan perustavanlaatuisia virheitä. En edes jaksa korjata kaikkia, mutta aloitetaan tästä.
Perustuslaki takaa vain viimesijaisen toimeentulon, millä tarkoitetaan ltoimeentulotukea. Työmarkkinatuki ei ole tällainen. Sen saamiselle asetetaan ihan tavallisessa laissa ehtoja, kuten työmarkkinoiden käytettävissä olo, jotta tukea voi saada. Ehkä olet julkisessa keskustelussa huomannut, että ihmisiä uhkaa ”tippua” toimeentulotuelle, kun muiden ei-viimesijaisten edellytyksiä on kiristetty.
Lainsäädännön tarkkarajaisuuden vaatimus taas on ihan perustavaa laatua oleva oikeusperiaate ja toimii sinunkin eduksesi. Se koskee erityisesti rikosoikeutta mutta muutenkin yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia.
En näe, että perustuslaki mitenkään estäisi sosiaaliturvan uudistamista.
Laitoinkin kirjoitukseen varauksen, että tietoni voivat olla kuulopuheina vääriä. Tarkistan nyt vielä: jos työmarkkinatuen saaminen rajataan viiteen vuoteen, perustuslakiasiantuntijoilla ei ole asiaan mitään huomattamista eikä silloinkaan, jos se muutetaan perhekohtaiseksi etuudeksi niin, että puolison ja lasten(!) abnsiot vaikuttavat työmarkkiatukeen
Mutta tuleeko tällainen kysymys ratkaistavaksi koskaan. Suomessa on vuosikymmenten aikana luotu järjestelmä, jossa perustuslain takaama viimesijainen turva on vain viimesijainen. Tosin toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut, ja viime aikoina on keskusteltu myös sen leikkaamisesta. Ainakin aikaisemmin puhuttiin minimitasosta, jota ainakaan ei saa alittaa. Työmarkkinatuessa on omat tavoitteensa. Puolison ansiot vaikuttivat työmarkkinatukeen vielä muistaakseni vajaat 10 vuotta sitten, tästä haluttiin pois.
Ode:
Väärin menee; asumistuki on “asuntokohtainen”.
Asumistuessa muuten tapahtui tämän hallituksen toimesta suuri muutos. Kun muutoksesta tuli tieto, niin pohdin kovasti sen perustuslaillisuutta. Saamani tiedon mukaan asumistuesta saa säätää ihan mitä huvittaa, koska perustuslaki ei sinänsä suojele omaa kotia.
Muutoksessa siis vietiin perinteinen sosiaaliturva pois: jos omistat asunnon ja kohtaat työttömyyden tai sairauden, saat asumistukea vasta kun olet myynyt asuntosi ja syönyt siitä saadut varat. Aiemmin “koti” oli silleen pyhä paikka, ettei siitä ajettu kirveellä pakkaseen. Toisinsanoen omistusasujia ja vuokra-asujia kohdeltiin yhdenveroisesti. Tehdyllä muutoksella tietysti valtio säästää vähän, mutta toisaalta asunto-omaisuus kasaantuu yhä harvemmalle ja koko kansalta on mennyt turvallisuudenusko hyvinvointivaltion sosiaaliturvaan, kun alta viedään koti ennen kuin saa apua. Voi olla, että vähän niinkuin on tekemätön savotta rakentaa luottamus Venäjään tai poistaa valtionvelanpelko kansan mieleistä, niin samalla tavalla usko kansakuntamme turvaverkkoon voi olla ikuisesti kadonnut. Pitkällä aikavälillä nuoremmat sukupolvet eivät tosin ole pitkään aikaan uskoneet, että eläkesysteemi turvaa heidän vanhuuttaan eli epäusko ei nyt alkanut, mutta se siis laajenee entisestään.
Nyt tehty muutos asumistukeen ei tietenkään ota huomioon “puolivuokra-asujia”, jotka maksavat vuokraa tontista. Vaikka se voi olla tasan puolet juoksevista kustannuksista.
Nykyhallitus ei viitsinyt muuttaa edes asumistukilain alkua, jossa sen kerrotaan koskevan kaikkia Suomessa asuvia. Kun sitten vasta 7 § kertoo sen uuden rajauksen. 13 § kertoo sitten, ettei saa olla varallisuutta.
JHsanoo:
24.3.2026 6:53
Ehkä historia eli nykyhetki osoittaa, että epätodennäköisiinkin asioihin pitää varautua.
Kuka olisi uskonut, että asumistukea tarvitsevan työttömän tai sairauslomalle olevan pitää myydä asuntonsa, hukata varansa ja vasta sitten hän saa sitä perusturvaa, jota on ilman noita toimia saanut 50 vuotta.
Jos ja kun työmarkkinatuki on ollut talouskohtainen alle vuosikymmen sitten, niin miten kuvittelet sen takaisinmuuttamisen olevan jotenkin käytännössä mahdotonta? Mä ennustaisin ennemminkin, että jos kävisi niin, että oikeistohallitus jatkaisi, niin tuo olisi ennemminkin todennäköistä.
Ja kun ne kaksi muuta “suurta” tukea eli as.tuki ja ttt ovat jo talouskohtaisia, niin olisihan se loogista, ettei poukkoiltaisi tarkastelutavasta toiseen, kun luovitaan tuossa tukihetteikössä?
Toisaalta epävarmuus tuosta talouskohtaisuudesta hieman syö sitä auktoriteettia, jolla keskustelun aloitit…
Varoitin kirjoituksessani, että siinä voi ola virheitä. Kysyn silti?
Olisiko perustuslakiasiantuntijoiden mukaan ihan ok, jos päätettäisiin, että työmarkkinatukea/peruspäivärahaa saa vainviisi vuotta, tai jos päätettäiksiin muuttaa työmarkkinatuki perhekohtaiseksi niin, että molempien puolisoiden tulot vaikuttavat siihen-
Minä muistelisin perustuslakiasiantuntijoiden sanoneen tästä ainakin painavat sanansa.
Jotenkin se taisi mennä niin, että kaikki ovat vakuutettuja jotain kautta tulottomuutta vastaan syyperusteisessa sosiaaliturvassa ja siksi siinäkään ei saisi olla aukkokohtia, joten työmarkinatuen pitää kestää eläkkeelle siirtymiseen saakka.
Näin maallikon on vaikea selvittää, mitä perustuslaki edellyttää ja mitä se ei edellytä, koska se ei selviä perustuslakia lukamalla vaan pitäisi lukea suuri määrä perustuslakivaliokunnan mietintöjä ja tuomioistuinten ennakkopäätöksiä.
En tiedä miksi jumiutua joidenkin perustuslakijuristien yms. asiantuntijoiden kantoihin, kun Suomessa perustuslaillisuuden tulkitsee eduskunta itse. Nähtiinhän tämä ns. käännytyslainkin kohdalla, perustuslakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat olivat muistaakseni käytännössä yksimielisiä sen ongelmallisuudesta ja siitä että laki pitäisi palauttaa uudellenvalmisteluun eli käytännössä muuttaa. Mutta niin se vain runnottiin lävitse ja voimaan.
Toisin kuin useimmissa maissa, valta perustuslaillisuuden tulkitsemiseen on Suomessa eduskunnalla itsellään. Useimmissa maissa se on jollain muotoa oikeuslaitoksella. Täällä lainsäätäjät voivat toimia mielensä mukaan, kuten käännytyslaki osoitti.
Suomessa perustuslaki ja sen kirjaukset tarkoittavat sitä mitä poliitikot päättävät sen tarkoittavan.
Tästä on hyvä artikkeli tämän päivän HS.
Minun juttuni perustui keskustelln Pasi Moision kanssa eräässä tilaisuudessa.
Perustuslaki on niin ympäripyöreä, että sitä voi tulkita hyvin monin tavoin. Eduskuntahan sen tulkinnasta ensisijaisena lähteenä vastaa. Ja käsittelee lakien mahdollisia ongelmakohtia usein hyvin poliittisesti valikoituneista näkökulmista. Oikeuslaitos tulkitsee sitä lisäksi myös. Pykälien tulkinnat ovat aikojen edetessä monin tavoin muuttuneet, ja niin tapahtuu täysin varmasti tulevaisuudessakin, että muutosta tulkintoihin tulee. Tulkinnantarvetta aiheuttaa jo sekin, että perustuslaki on lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitainen säätäessään mm. erilaisista perusoikeuksista, jotka ovat tiukasti ja äärimmilleen tulkittuna vähintäänkin osin keskenään ristiriidassa.
Esimerkiksi perustuslain mukaan: “Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.”, mutta ei perustuslakivaliokunta ole koskaan edes käsitellyt kysymystä, että miten lasten perustuslain mukaan tulisi saada vaikuttaa vaikkapa itseään koskeviin toimeentulotukipäätöksiin.
Tai perustuslain mukaan “Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.”, mutta ei perustuslaista kauheasti silti välitetä esim. vanhuksia hyvinvointialueilla sijoiteltaessa kauaskin heidän valitsemastaan asuinpaikasta.
Perustuslaissa sosiaaliturvasta on säädetty: “Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.”
Tulkinnanvaraista on se, että mikä on raja sille, kuka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Tuossa ei sanota, että kuka ei kykene ITSE hankkimaan ihmisarvoisen elämän turvaa, eli jos perheenjäsen kykenee, niin sekin voi riittää. Perustuslain mukaan “Jokaisen omaisuus on turvattu.”, mutta nykyinen toimeentulotukilakikin lähtee silti siitä, että saman ruokakunnan jäsenen pitää kattaa toisen menot, eli sosiaaliturvan kohdalla ei kuitenkaan katsota, että “jokaisen” omaisuus on turvattu, vaan vakiintunut tulkinta on ollut, että perheen tarpeet ohittavat yksilöille perustuslaissa taatun omaisuudensuojan, vaikkei sellaisesta ole perustuslaissa säädettykään. Jos sellainen tulkinta on vakiintunut toimeentulotuessa, niin vaikea on nähdä, miksi perhekohtainen tarkastelu ei voisi perustuslain puolesta olla mahdollista työttömyysetuuksissakin.
Perustuslakiasiantuntijoiden kommenteista pitäisi erottaa välttämättömänä pidetyt tulkinnat ja akateemisluonteinen pohdinta erilaisten asioiden ongelmallisuudesta. Ongelmallisuuttahan voi löytää melkein mistä tahansa lakiesityksestä tai nykyisestäkin laista, jos vain pohtii riittävän pitkään, että minkä perustuslain pykälän kanssa jokin asia on potentiaalisesti ainakin ristiriidassa.
Oman käsitykseni mukaan perustuslaki takaa jokaiselle viimesijaisen turvan, ja vaatii lisäksi että ensisijaisia etuuksiakin pitää olla tarjolla — mutta ei ota loppujen lopuksi kantaa siihen, kauanko ensisijaisia etuuksia pitää voida saada, tai millä ehdoilla niitä pitää myöntää. Siinä perustuslaki on kuitenkin ehdoton, että monista ensisijaista etuuksista sääntelyn pitää olla toteutettu eduskunnan hyväksymänä lakina, eli pelkkä asetus ei riitä toimivallan antamiseen niistä.
Kirjoittajalle “t” vastauksena:
“”
Perustuslaissa sosiaaliturvasta on säädetty: “Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.”
“”
Tuo antaa ymmärtää, että ne keillä on vaikeuksia hankkia toimeentuloa ja pitää huolta itsestään, pitäisi antaa ohjausta, koulutusta ja kuntoutusta. Nyt taidetaan mennä nopeasti vain vastikeettoman toimeentulon ja minimaalisen huolenpidon tarjoamiseen.
Minusta työmarkkinatuen/toimeentulotuen/yleistuen pitäisi olla vastikkeellista mutta yhdessä asiantuntijoiden kanssa mietittyä. Eli jokainen joutuisi tietyn työttömyysjakson jälkeen tekemään suunnitelman, mutta vapaammin kuin nykyinen malli, joka on liiankin rajaava koulutuksen suhteen. Aikaisemmin ja ilmeisesti pitkälti nykyäänkin työmarkkinatuella sai opiskella vain hyvin rajattuja aloja, yksi suosituimmista “pakkovalinnoista” oli lähihoitaja-linja.
Idea tässä olisi se, että henkilölle annettaisiin suurempi autonomia kuin aikaisemmin.
Oikeastaan rakentaisin järjestelmän niin, että eräänlaisen minimi-yleistuen saa aina, mutta sitten kun osallistuu aktivointitoimiin (joita kuvasin yllä, koulutusta, ohjausta, kuntoutusta jne) niin saa korotetun yleistuen. Sitten se minimi-yleistuki olisi niin pieni, että sillä juuri ja juuri selviää, korotettuna taas sellainen, että opiskelu onnistuu ja kuntouttava työ on lähellä minimipalkkoja. Tässä syntyisi aina kannustin osallistua aktivointitoimiin ilman pakon tuntua, koska henkilöllä jäisi autonomiaa osallistua aktivoinnin ja kuntoutuksen suunnitteluun.
Valitettavasti meidän järjestelmä ei toimi nykyään lähellekään tällä tavoin, sen sijaan meidän järjestelmälle on hyvin lähellä sellaista kuin joku savupiippu-demari tai porvari suunnittelisi, eli työttömän autonomiaa ei tueta vaan häneen kohdistetaan kaikenlaisia pakkotoimia. Tärkeintä on näköjään pitää työttömät ja työntekijät nöyrinä sen sijaan että tavoiteltaisiin minkäänlaista kuntoutusta ja taitotason nostoa ja tätä kautta yhteiskunnan kokonaishyötyä. Syynä taustalla lienee se, että työttömän katsotaan olevan meritokraattisesti epäonnistunut ja menetetty tapaus, johon ei kannata “tuhlata” resursseja. Tietenkin nykyaikana vielä tuodaan mielummin ulkomailta työntekijät ja korkeakoulutetut, koska mikään muu on resurssien tehotonta käyttöä.
Tarkastin, niin työmarkkinatuen “talouskohtaisuus” eli puolison tulojen vaikutus poistui 2013 alusta.
Epäilen, että perustuslaki ei mitenkään pakottanut tuohon muutokseen.
Joten voidaan yhtä kätevästi peruuttaa takaisin vanhaan moodiin.
MOT
Sosiaaliturvan pahin ongelma on nähdäkseni, että alan “asiantuntijat” keskittyvät pääkaupunkiin.
Muistatteko kun laskin paikkakuntien välisiä tuloeroja PPP-korjatusti? Kun vastaavan menetelmän laajentaa postinumeroalueille, totuus esim helsinkiläisten ja vantaalaisten alisteisesta asemasta espoolaisiin (mutta lähinnä tiettyjen alueiden) ja kauniaislaisiin osuu erittäin hyvin vastaamaan stereotypioita.
Lähteenä on kaava: PPP ~ nimellistulot / (0,3*(asunnon neliöhinta alueella)/2729 + 0,7)
Luvut 2729 ja 0,3 juontuvat kansallisista keskiarvoista, edellinen tarkemmin pelkistä vanhoista osakehuoneistoista. Alueille, joista osakehuoneistodata puuttui, käytin paljon epätäsmällisempää vanhojen omakotitalojen keskihintaa mutta parempi sekin kuin ei mitään. Voin selittää tarkemmin miksi käytin vanhojen asuntojen hintoja enkä uusien.
Suomen reaalisesti pienituloisimmat postinumeoalueet ovat kyllä pitkälti samoja joukosta erottuvia kuin nimelliset, mutta katsotaanpa 5‑vuotiaan naiiviudella:
-90590 — Oulun teknologiakylä. Moniko tuonne kotiinsa jostain opiskelijabileistä tms. palannut muistelee nyt niitä vuosia pahalla?
‑02150 — Otaniemi. Sama kysymys kuin yllä.
‑16970 — Hämeen ammattikorkeakoulun kampus metsän siimeksessä. Sama kysmymys kuin yllä.
‑10350 — Tämä on kyllä kiinnostava laitos: https://www.hubfeenix.fi. Rakennuksen historia parantolana on kyllä aika valaiseva.
‑45750 — psykatrinen sairaala. Tähän en enää oikein tiedä mitä sanoa. Ehkä vääräoppisille talousajattelijoille on muukin verorahoitteinen paikka kuin sossun luukku?
Helsingin köyhin alue on myös aika mielenkiintoinen: 00500 — paremmin tunnetaan kai “Kurvina”. Zilleniaalina voin todeta, että meidän ikäisille tuo on kyllä paljon siistimpi asuinpaikka kun vaikka isotuloisempi Kontula eli 00940.
Westin Skaala-kirjan ja omien henk. koht. kokemusten perusteella ns. “asiantuntija-alat” käyvät nykyisin dialogia paljon enemmän muiden maiden suurkaupunkien kanssa kuin Kehä III:n sisä- ja ulkopuolen välillä. Niin kauan kun talouspoliittinen keskustelu ei ota tätä postinumerovinkkeliä tosissaan, en minäkään ota talouseksperttejä tosissaan.
Kuten tästä sarjasta ja erityisesti sen kommenteista voi huomata, niin jo ihan vaikka 30 vuoden aikana sotu-järjestelmässä on ollut paljon merkittäviä muutoksia.
Mutta mikään niistä ei kuitenkaan pureudu siihen, miten se tukea tarvitseva voisi päästä taloudellisesti itsenäiseen tilaan.
Tärkein ongelma varmasti on terveys- ja päihdeasioiden jälkeen osaaminen eli ammattitaito.
Kiteyttäen: työtön ei saa opiskella itseään ulos työttömyydestä.
Erikoiskikkailureittejä on, jotta voidaan sanoe niiden olevan olemassa, mutta käytännössä ne eivät laajasti toimi.
Olis hirveen yksinkertaista, että työttömälle laitettais työnhakupakon lisäksi tai vaihtoehdoksi opiskelupakko.
Josta sitten päästään siihen, että miten suomalainen koulutusjärjestelmä saataisiin päivitettyä sellaiseksi, että kaikki halukkaat pääsisivät opiskelemaan? Paljonko syntyvyyden pitää vielä laskea, että kaikki mahtuvat veneeseen?