Miksi ja milloin pikaratikka voittaa bussin

Tekniikka- ja talous -lehti julkaisi kirjoituksen Akkusähköbussi haastaa raitiovaunun – Liikennealan kahden veteraanin mielestä raidehankkeet ovat verorahojen totaalista tuhlausta.  Siinä Jussi Sauna-aho ja Antti Talvitie argumentoivat bussien puolesta paikallisjunia ja raitiovaunuja vastaan.

Päätin vastata kirjoitukseen blogillani, mutta muiden kiireiden jälkeen ehdin vasta nyt.

Sauna-ahon ja Talvitien mukaan sähköbussin energiankäyttö  matkustajaa kohden on välillä Helsinki – Leppävaara pienempi kuin paikallisjunan, koska juna on niin painava. Näin voi olla, vaikka ihmettelenkin, sillä bussi joutuu pysähtymään yhtenään liikennevaloissa ja risteyksissä, kun taas juna lähtökohtaisesti vain pysäkeillä. Olennaista on, että juna pyyhältää tuon välin 16 minuutissa. Bussi ei ole tainnut siinä ajassa päästä edes Tullinpuomiin.  Suurten matkustajamäärien kuljettamiseen paikallisjuna on aivan ylivoimainen kapasiteettinsa ja nopeutensa ansiosta. Samalla on todettava, että pienten matkustajamäärien kuljettamiseen juna ei sovellu. Siksi en ole innostunut kaikista vaatimuksista lisätä paikallisjunaliikennettä sielläkin, missä matkustajat mahtuisivat hyvin bussiin – tai jopa taksiin.

Kiinnostavampi on ratikan ja sähköbussin vertailu, koska ne ovat edes vähän samaa sarjaa. Yksinkertaisuuden vuoksi puhun vain busseista, sillä sähköbussi voittaa paikallisliikenteessä dieselbussin niin selvästi, että dieselbussit taitavat poistua markkinoilta. Jatka lukemista ”Miksi ja milloin pikaratikka voittaa bussin”