Suomesta on viime vuosikymmeninä kadonnut huomattavan paljon sellaista suorittavaa työtä, johon ei paljon koulutusta tarvita. Tämä johtuu pääasiassa teknologian kehityksestä. Yksinkertaista työtä on helpoin automatisoida.
Toki myös globalisaatio on vaikuttanut asiaan. Yksinkertaista teollista työtä on ulkoistettu halvan työvoiman maihin. Tämän vaikutus rajoittuu kuitenkin teollisuuteen. Samanaikaisesti kun teollisuutta on siirtynyt paljon Euroopan ulkopuolelle, teollisen tuotannon volyymi on kuitenkin kasvanut Suomessa reippaasti.
Automaatio ja digitalisaatio vaikuttaa kaikkeen. Hyvä esimerkki ovat elokuvateatterit. Ennen lippukassalla piti jonkun myydä liput, projektorissa pyöri valtava filmirulla, joka vaati koneen käyttäjän jokaiseen saliin. Nyt liput ostetaan netissä ja koko elokuva mahtuu muistitikuille eikä sen näyttäminen vaadi jatkuvasti paikalla olevaa koneen käyttäjää. Kaiken kaikkiaan kymmenen elokovateatterin kokonaisuus työllistää nyt yhtä paljon väkeä kuin yksi teatteri ennen, lähinnä myymässä syötävää ja tarkistamassa liput ovella.
Sen asema työelämässä on heikentynyt pahasti, jolla on tarjota työnantajalle vain kaksi kättä, mutta ei mitään erityisosaamista. Heitä on paljon vähemmän kuin ennen, mutta vielä vähemmän on heille soveltuvia työpaikkoja.
Ennen pärjättiin pelkän kansakoulun turvin
Ennen yli puolet työvoimasta oli töissä pelkän kansakoulun turvin ja työllisyys oli hyvä. Moni kehittyi työssä oppien todella hyväksi taitavaksi Nyt pelkän peruskoulun varassa olevien työllisyys on alle 50 %, työikäisistä on työvoiman ulkopuolella noin 40 % ja työvoimaan kuuluvistakin on 27 % työttöminä.
Vaikka vanhojen muistelusta saa tikulla silmään, en voi olla muistelematta nuoruusvuosieni keskustelua peruskoulusta. Moni kokoomuslainen vastusti peruskoulua, koska kuka tekisi ikävät työt, jos kaikki koulutetaan herroiksi? Peruskoulun piti siis merkitä kansan ylikouluttamista. Voiko mikään ennustus mennä pahemmin pieleen?
Työmarkkinoilla on paha osaamisvinouma. hyvin koulutetuista on ylikysyntää ja vähän koulutetuista alikysyntää. Näin ei ole ollut aina. Vielä 1980-luvun lopulla työmarkkinat olivat hyvin tasapainossa. Kaikki terveet kelpasivat töihin. Minusta oli kuitenkin helppo ennustaa, miten tulevaisuudessa kävisi. Siksi esitin kirjassani Ratkaiseva aika (1986) että työmarkkinoilla alettaisiin subventoida heikosti koulutettua työvoimaa.
Osaamisvinoumaa pahentaa Suomessa korostunut tuijottaminen tutkintoihin. Moneen tehtävään tarvitaan tutkinto, vaikka työn tekeminen onnistuisi ilmankin. Työnantajan kannalta merkonomi on parempi kuin pelkän peruskoulun suorittanut0, koska tutkinto osoittaa, että on pystynyt suorittamaan tutkinnon. Kolmen vuoden tutkinto on vähän kallis lahjakkuustestiksi. Suomessa tarvitaan toisen asteen tutkinto tehtäviin, joita Intiassa tekevät lukutaidottomat.
Julkinen hallinto on miinoitettu tutkintovaatimuksilla. Niiden pääasiallinen tehtävä on vähentää kilpailua työpaikoista ja läänittää työt eri tutkintojen omaaville. On tietysti myös perusteltuja pätevyysvaatimuksia mutta on myös perustelemattomia. Siksi maahanmuuttajat eivät juuri työllisty julkiseen hallintoon.
Low skilled käännetään suomeksi väärin
Kun melkein kaikki tekevät peruskoulun jälkeen toisen asteen tutkinnon, pelkän peruskoulun vasassa olevat ovat vahvasti negatiivisesti valikoitunut joukko. Kouluttamattomat maahanmuuttajat taas ovat positiivisesti valikoitunut joukko. Vaatiihan Suomeen pääs jotain aloitteellisuutta. Niinpä kouluttamattomat maahanmuuttajat pärjäävät työpaikoilla paremmin kuin kouluttamattomat kantasuomalaiset.
Englannin kielessä käytetään käsitettä low skilled. Se on käännetty suomeksi matalasti koulutettu. Tämä käännösvirhe erehdyttää kuvittelemaan, että puutteet lahjakkuudessa ovat aina korjattavissa koulutuksella. Onneksi Flynn-efekti on vähentänyt heikkolahjaisten määrää, sillä esimerkiksi älykkyystesteissä älykkyyden nousu on tapahtunut niin, että jakauman vasen laita on supistunut. Uskon sen johtuvan turvallisemmista synnytyksistä, jolloin aivovaurioita tulee vähemmän, mutta tämä on puhdas arvaus. Jos ajatellaan pelkkää älykkyyttä, Suomessa ei ole juuri enää ihmisiä, joiden lahjakkuus ei riittäisi työn tekemiseen.
Johtuu osaamattomuus sitten koulutuksen tai lahjakkuuden puutteesta, faktaksi jää, että tätä low skilled ‑joukkoa meillä on paljon ja heille pitäisi löytää työpaikka.
Palkkaerot ja negatiivinen tulovero
Olen noin 40 vuotta esittänyt, että tarvitsemme suurempia palkkaeroja, jotta huono osaamista voisi kompensoida hinnalla. Jotta tämä ei tuottaisi työssä käyvien köyhien joukkoa, esitän täydentäviä tulonsiirtoja, lähinnä perustuloa tai negatiivista tuloveroa täydentämään pientä palkkaa.
Suuremmat palkkaerot johtaisivat työnjakoon, jossa työpaikoilla olisi enemmän avustavaa työvoimaa. Näin on käynyt Saksassa, jossa minijobs-järjestelmä on tuonut työpaikoille avustaviin tehtäviin paljon väkeä, joka oli ennen työttömänä. Tähän minijobs-järjestelmään liittyy paljon ongelmia, mutta tämä matalapalkkatuen periaate kannattaisi kopioida.
Tiedän, että tämä esimerkki ei luonnehdi enää nykyistä työskentelytapaa, mutta esitän sen silti: Jos muurarilla ja tiilenkantajalla on sama palkka. muurari saa kantaa tiilensä itse.
Dreze ja Malinvaud
Kun kansa määräsi minut eduskunnasta vuorotteluvapaalle vuonna 1991, minulla oli jonkin aikaa työpöytä Työväen Taloudellisessa Tutkimuslaitoksessa. Laitoksen esimies, Jukka Pekkarinen, antoi minulle luettavaksi Jacques Drezen ja Edmond Malinvaudin artikkelin Growth and employment: The scope of a European initiative, jossa esitettiin mm. pitkäaikaistyöttömyyden leikkaamista poistamalla pienimmistä palkoista kaikki verot ja sosiaaliturvamaksut. Siinä ei ollut minulle sinänsä mitään uutta Jotain tällaista olin esittänyt pitkään, mutta näin arvovaltainen tuki ajatukselle matalapalkkatuen tervehdyttävästä vaikutuksesta antoi minulle itsevarmuutta argumentoinnissa.
Unohdin itsetunnon merkityksen
Kaikki maat pystyvät kyllä työllistämään parhaan työvoimansa. Maiden väliset erot syntyvät siitä, miten työllistetään vähemmän kurantti työvoima. Kaikki maat, jotka ovat onnistuneet nostamaan työllisyysasteensa korkeaksi, tukevat tavalla tai toisella matalapalkkatyötä. Ruotsissa maksetaan runsaskätisesti palkkatukea, Saksassa on minijobsjärjestelmä, Yhdysvalloissa Earned Income Tax Credit (EITC) ja niin edelleen. Suomessa tässä ollaan nuukempia ja nykyinen hallitus on luopunut ajatuksessa jokseenkin kokonaan. Työväenliikekään ei lämpene ajatukselle, koska ei halua tukea pieniä palkkoja maksavia työnantajia. Se on vähän sama kuin MTK vastustaisi maataloustukia, jotta ei tuettaisi kitsaita ruoan ostajia.
Viime aikoina olen ymmärtänyt heikkouden ajatuksessani. Se loukkaa niitä joita sillä on tarkoitus tukea.
1960-luvulla Sumea vaivasi maatalouden paha ylituotanto. Traktorit olivat korvanneet hevoset, eivätkä traktorit syöneet heinää. Valtavasti peltoa vapautui ruuan tuotantoon. Ylituotannon dumppaaminen maailmanmarkkinoille tuli kalliiksi. Keksittiin pellonvarauskorvaukset. Viljelijöille maksettiin siitä, etteivät vieljelleet mitään. Tämän piti olla viljelijöiden kannalta silkkaa plussaa. Kenenkään ei tarvinnut tilaisuuteen tarttua, mutta jos halusi, tämäkin vaihtoehto oli tarjolla.
Viljelijät eivät siis menettäneet rahassa mitään, mutta menettivät oman työnsä arvostuksen. Suo kuokka ja Jussi tunsivat itsensä häväistyksi. Se synnytti raivoa, tuotti SMP:lle valtaisen vaalivoiton ja synnytti suuren muuttoryntäyksen kaupunkeihin ja Ruotsiin.
Vain palvelut voivat työllistää
Teollisuus on työpaikkana muuttumassa yhä vain elitistisemmäksi. Vain palvelut voivat työllistää taviksia. Henkilökohtaiset palvelut ovat pahasti alikehittyneitä. Esimerkiksi ravintoloissa syöminen on perin harvinaista Helsingin ulkopuolella.
Palvelut eivät Suomessa menesty, koska palkkaerot ovat niin pieniä ja koska palvelujen arvonlisävero on niin korkea. Lisäksi ei ole totuttu käyttämään palveluja. Itse tekeminen on paljon arvostetumpaa. Samaan ilmiöön liittyy se, että halutaan omistaa auto itse, vaikka auton vuokraus tarvittaessa ja taksin käyttö lyhyilla matkoilla tulisivat paljon halvemmaksi.
Helsingissä lähes puolet ravintoloissa työskentelevistä on maahanmuuttajia.
= = = =
Kokonaisuudessaan tuloerot eivät ole juuri kasvaneet, vaikka suorittavaa työtä onkin tarjolla vähemmän, mutta monen sosiaalinen asema on heikentynyt suhteessa muihin. Sillä on suuri yhteiskunnallinen vaikutus.
Palvelut eivät Suomessa menesty koska meiltä puuttuu palvelukulttuuri. Kotitalouksissa tehdään valtavasti sellaista työtä joka muualla Euroopassa on työllistävää elinkeinonharjoittamista. Ikkunanpesua ym.
Tilaisin heti jonkun pesemään ikkunani, jos se onnistuisi hintaan, joka minusta tuntuu järkevältä. Jos hyväpalkkaisena senioriasiantuntijana isossa yrityksessä joudun maksamaan ikkunanpesijälle suunnilleen saman tuntihinnan tai enemmän kuin mitä itse saan työstäni (verot huomioiden), voin ihan hyvin ottaa palkattoman lomapäivän työstä ja pestä ikkunani itse. Hinta on sama ja saanpa hieman vaihtelua tietokoneen ääressä kököttämiseen.
Olemme saaneet sellaisen yhteiskunnan jota olemme pitkään rakentaneet: Lähes kaikki irtoava raha kiertää yhteisen kassan kautta ja rahan käytöstä päättävät poliitikot vaihtelevin intressein. Kuusta asti katsoen kyllä näyttää, että kaikilla on melkein sama palkka. Elintaso on yhteneväistä, vain pienin sävyeroin (laminaatti vs. puuparketti, olut vs. erikoisolut, Antalya vs. Amalfi).
Sarkastisesti ehdotan tässä että yksityistetään eläkejärjestelmä. Varmat ja muut nykyiset puolijulkiset eläkeyhtiöt yksityistetäisiin kokonaan. Eläkemaksut muodostavat n. neljänneksen kokonaisveroasteestamme ja julkisista menoistamme. Toki säästäminen eläkkeisiin pitäisi olla jossain määrin pakollista jonkin mekanismin kautta (työmarkkinaosapuolet voisivat vaikka sopia?), ettei yksilö voi humpata kaikkia rahojaan työikäisenä ja sitten heittäytyä yhteiskunnan maksaman sosiaaliturvan varaan eläkeiässä (kuten yrittäjille on ollut mahdollista ennen kun yrittäjät saivat itse määritellä omat eläkemaksunsa).
Mutta kuitenkin, yhdellä nuijankopautuksella saataisiin veroastetta laskettua neljänneksellä, julkisia menoja vähennettyä 40 miljardia. Oltaisiin tämän jälkeen selkeästi vaikkapa EU maiden keskiarvon alapuolella kokonaisveroasteessa.
Toki palkansaajan rahavirtojen näkökulmasta mikään ei sinänsä muuttuisi. Eläkemaksut pitäisi edelleen maksaa, mutta nyt yksityisiin eläkeyhtiöihin. Maksut varmaan nousisivat ja/tai eläkemaksuista saatava tuotto alenisi jonkin verran kun saataisiin kaikenmaailman helppoheikkejä eläkepotteja hallinnoimaan, eli maailmalta tutut yksityisten eläkerahastojen kaikenmaailman pyramidihässäkät, “joku kähvelsi rahat ja katosi” jutut rantautuisivat myös meillekin ja jonkun niidenkin hinta pitäisi maksaa.
Mutta tärkeintähän on on vähemmän veroja ja että julkista sektoria saataisiin pienemmäksi! Maksoi mitä maksoi. Unohdetaan juurisyy, eli väestön vanheneminen, räjähtänyt eläkepommi ja romahtanut huoltosuhde. Siirrellään kansituoleja Titanicin kannella eikä muuteta kurssia.
Voidaan tehdä myös esimerkiksi niin, että luovutaan lapsilisistä niidedn osalta, jotka maksavat veroa ja korvataan tämä euromääräisesti yhtä suurella veronalennuksella. Tulottomat saisivat edelleen lapsilisiä. Mikään ei muuttuisi paitsi veroaste.
Tai meiltä puuttuu rikkaat joilla on varaa maksaa. Kaikki verotetaan niin keskiluokkaisiksi, että on halvempaa uhrata aikaa ja tehdä itse rempat ja ruuat. Joten kun palvelulle ei ole asiakkaita ei ole myyjiäkään
ODE otti esille tärkeän asian, eli Suomen matalapalkka-työpaikkojen vähenemisen.
Tämä on hyvin tyypillinen “matalan tuottavuuden työn” ongelma: Jos työnantajalle työn kokonaiskustannus (palkka + sivukulut) ylittää sen, mitä työntekijän työ tuottaa (etenkin alussa), työpaikkaa ei synny – vaikka työntekijä itse olisi valmis tekemään työtä.
Kysyin ChatGPT:ltä, että miten muissa Euroopan maissa tätä ongelmaa on ratkottu:
Euroopassa tätä on ratkottu käytännössä neljällä työkalupakilla, usein niitä yhdistämällä.
1) Työnantajan sivukulujen kevennys juuri matalissa palkoissa
Idea: tehdään juuri matalapalkkaisesta työllistämisestä halvempaa työnantajalle, ilman että nettotulo putoaa.
Belgia: järjestelmällisiä työnantajamaksujen alennuksia (“structural reduction”) ja lisäksi politiikkaa, joka nostaa matalapalkkaisten käteen jäävää osuutta (“work bonus” ‑tyyppiset ratkaisut).
Alankomaat: pitkään ollut työnantajalle erilaisia palkkakustannuksia laskevia etuja ja tukia (mm. “labour cost advantage / LKV” ‑tyyppiset instrumentit, sekä muita kohdennettuja kevennyksiä). Huomio: yksi nimenomaan “low-wage hiring subsidy” ‑tyyppinen tuki on myös voitu lopettaa (Alankomaissa se lakkautettiin 1.1.2025), eli näitä muutetaan ajan mittaan.
Plussat: lisää kysyntää matalan kynnyksen työpaikoille.
Miinukset: voi lukita osaa ihmisistä pysyvästi matalapalkkasegmenttiin, ellei rinnalla ole etenemispolkuja (osaamisen kasvu, palkkatuen porras, tms.).
2) “In-work benefits”: tuki kulkee työntekijälle (ei työnantajalle)
Idea: työnantaja maksaa markkinaehtoisen palkan, mutta valtio täydentää pienituloisen ansioita → työn vastaanottaminen kannattaa ja köyhyys vähenee ilman, että työnantajan kustannus nousee.
Ranska: prime d’activité on nimenomaan pienituloisten työntekijöiden (myös osa-aikaisten) tulonlisä.
Iso-Britannia: Universal Credit ‑järjestelmässä tuki pienenee tulojen kasvaessa (taper), eli tukea voi saada myös työtä tehdessä. Virallisen kuvauksen mukaan jokaista ansaittua puntaa kohden UC pienenee 55 penniä (tietyin poikkeuksin, kuten work allowance).
Ruotsi: ansiotulojen verotusta on kevennetty “earned income tax credit” ‑tyyppisillä ratkaisuilla (jobbskatteavdrag), eli työnteosta jää enemmän käteen suhteessa moniin muihin tulomuotoihin.
Plussat: auttaa suoraan työntekijää ja voi lisätä työn tarjontaa/työn vastaanottamista.
Miinukset: jos tukien ja verojen yhteisvaikutus tekee rajaveroasteesta korkean, voi syntyä “kannustinloukkuja” (tähän moni maa joutuu säätämään portaita ja suojaosuuksia).
3) Palkkatuet / tuottavuusvajeen kompensointi (kohdennetusti)
Idea: jos henkilön tuottavuus ei (vielä) yllä minimipalkan / työehtojen kustannustasoon, yhteiskunta paikkaa erotusta tilapäisesti tai kohderyhmille.
Alankomaat: Participation Act ‑kokonaisuuden alla on käytössä mm. työkykyyn/tuottavuuteen liittyviä mekanismeja, joilla työnantajan palkkakustannusta voidaan kompensoida (esim. “wage dispensation” / “wage cost subsidy” ‑tyyppisesti).
Plussat: hyvin kohdennettuna tehokas juuri pitkäaikaistyöttömyyteen ja osatyökykyisyyteen/alentuneeseen tuottavuuteen.
Miinukset: vaatii arviointia ja hallinnointia; riskinä “tukityömarkkina”, jos tuki ei porrastu pois tai jos se syrjäyttää normaalia työtä.
4) Erityiset “matalan kynnyksen” työsuhdemuodot + aktiivipolitiikka
Idea: sallitaan kevyempi kustannus-/vakuutusrakenne hyvin pienille ansioille tai madalletaan rekrytointiriskiä, ja samalla panostetaan siihen, että ihmiset siirtyvät eteenpäin.
Saksa: mini-job ‑malli (ansioraja, kevyempi sosiaalivakuutus/järjestely) on ollut tapa tuoda ihmisiä osa-aikatyöhön matalalla kynnyksellä; ansiorajoja säädetään ja ne linkittyvät mm. minimipalkkaan.
Tanska (”flexicurity”): ei niinkään “halpaa työtä”, vaan yhdistelmä: työnantajille suhteellisen joustavat palkkaus/irtisanomiskäytännöt + työntekijöille vahva turva työnvälissä + aktiiviset toimet (koulutus, työnhakuvelvoitteet ja tuki).
Plussat: voi alentaa sisäänpääsyn kynnystä ja lisätä dynamiikkaa.
Miinukset: voi lisätä epävarmuutta ja osa-aika-/keikkatyön “loukkua”, ellei etenemistä tueta.
Mitä tästä voi oppia Suomessa?
Euroopassa harva “ratkaisee” tätä vain yhdellä keinolla. Toimivimmat paketit ovat usein jotain tämän kaltaista:
Matalapalkkatyön työnantajakustannusta alas (kohdennetusti)
TAI
Työntekijän käteen jäävää ylös (in-work benefit / verokevennys) tai molemmat, mutta niin että samalla rakennetaan etenemispolku: oppisopimus, täsmäkoulutus, palkkatuen porrastus, työnhaku- ja osaamispalvelut, jotta ihmiset eivät jää pysyvästi “halvan työn” segmenttiin.
Eikö tuo palveluiden korostamisesi ole aika ristiriitaista? Aiemmin ole neuvonut työaikaa lyhentämään, koska pitkä työaika vie elämänilon. Jos lyhentää työaikaa, niin eikö ensimmäinen karsintakohde ole turhat palvelut? Miksi ostaa lounas ravintolasta, jos samalla rahalla voi itse tehdä kahden päivän ruoat?
Blogistin kannattaisi joskus käydä Helsingin ulkopuolella. Ei enää sen jälkeen väittäisi ravintoloissa syömistä siellä perin harvinaiseksi. Näin ehkä oli 20 vuotta sitten. Ei ole enää.
Tieto siitä, että vain Helsingissä syödään ravintoloissa yleisesti on peräisin Maralta, siis majoitus- ja ravintolaliitolta.
Maran tiedot ovat usein kyseenalaisia ja puolueellisia. Maran tiedoilla on aina tavoite. Ulkona syödään kaupungeissa muuallakin. Vaan kun kaikki pk yrittäjät ei ole Maran jäseniä ja ei tilastoissa. Toki jossain. Pikkupaikkakunnalla ei ole edes ravintoloita. Silti Kespron mukaan uli puolet suomalaisista syö spontaanisti ulkona.
No, Maran sivuilta löytyy myös ilmeisesti tuorein tieto ravitsemistoiminnan vaikutuksista maakunnittain. Tuossa on toki mukana myös elintarvikekauppa, mutta työllisyyden osalta sen on pienempi osa kokonaisuudesta:
https://www.mara.fi/media/toimiala/toimiala/luke-2024_ruoka-alan-taloudellinen-ja-alueellinen-merkitys-suomessa.pdf
Alan työllistävä vaikutus ei ole suurin Uudellamaalla. Toki se on kärkijoukoissa. Kaikkiaan Satakuntaa, Kainuuta ja Etelä-Pohjanmaata lukuun ottamatta luvut ovat melko tasaisia.
Mara puhuu perinteisistä ravintoloista, joiden osalta biasta täällä onkin jo kommentoitu. Maakunnassa ns. ulkona syöminen tarkoittaa monesti myös ABC:llä syömistä. Keski-Suomen pienellä kesämökkipaikkakunnallani on kolme ravintolaa: yksi on keskittynyt liemiruokiin, joiden menekki tuntuu tasaiselta. Toinen on liikenneasema, joka on täynnä lounasaikaan keltaliiviväkeä. 25 vuotta sitten näiden isät söivät lounasaikaan eväitään työkoneensa kopissa. Kolmas on vesireitin varrella, avaa ovensa vappuna ja sulkee syyskuussa. Kauniina kesäpäivänä täynnä, sadepäivinäkin käydessä aina joku asiakas.
Jossain 5000 asukkaan kunnassa on Suomessa harvoin muita kuin kebuloita ja juottoloita. Keski-Euroopassa tilanne on jo asukastiheydestä johtuen aivan toinen.
Maaseudulla ei ole lainkaan perinteitä kotikylän ravintolassa istumiselle muussa kuin juopumistarkoituksessa.
Ongelma on hyvin todellinen heti isompien kaupunkien ulkopuolella.
“Ei-suorittavaa työtä” kuvaa aika hyvin se, miten eri eri tavalla Japani ja Etelä-Korea ovat teollistumisen jälkeen kehittyneet verrattuna länsimaihin. Jos työssä olisi yhä kyse tunneista, Etelä-Korean pitäisi olla maailman talousveturi. Työpäivät ovat luokkaa 14 h ja työhaastatteluihinkin valmistaudutaan kuukausia. Ylellä oli tästä hyvä juttu jokunen vuosi sitten. Etelä-Koreassa on myös maailman matalin syntyvyys eli ainakaan perheen takia ei ole niin kiire töistä minnekään. Etelä-Korean itsemurhaluvuissa korostuvat vanhukset, kuulemma syynä on että he kokevat olevansa taakka perheelleen. Siis lapsiluvut ovat aika hälyttäviä, mutta onneksi eläkepommi osataan ratkaista ihan oman käden kautta!
Samaan aikaan Yhdysvalloissa jotenkin kummasti osataan rinnakkain kasvattaa taloutta paremmin, kehittää akkuja, sähkömoottoreita ja tekoälyä ja tehdä enemmän lapsiakin siinä sivussa.
On sekin kyllä kumma että vaikka Japanissa ja Etelä-Koreassa on osattu hienosti ottaa käyttöön kaikki uusimmat teknologiat (rautatie, auto, puhelin, radio ja tietokone), niiden keksintöjen historiassa ei juuri itämaisia nimiä ole. Ehkä minut on vain aivopesty eurosentrismillä? Vai onko ongelma vaan se että keksiminen vaatii omapäistyyttä sen sijaan että sokeasti toteltaisiin ja uskottaisiin vanhempia, opettajia ja pomoja?
Olen ymmärtänyt, että Saksan minijobeista saa suunnilleen saman verran palkkaa kuin Suomen pienimmät palkat. Eikö palkkataso ole muutenkin melko sama? Ei siis minusta kuulosta siltä, että työtä saisi erityisen halvalla. Palkkaamisen vaatima paperityö on näissä hommissa pyritty tekemään simppeliksi, mutta sitä en osaa sanoa mitä se on sitten Suomeen verrattuna.
Kai sitten Suomessa pitäisi matalimpien palkkojen olla vielä matalampia. Pieniä tuloja meillä kyllä verotetaan varsin kevyesti jo nyt. Pari tonnia tienaava ei maksa edes 15% veroja ja maksuja.
Onkohan vain niin, että Suomen maantiede ei mahdollista enää täystyöllisyyttä? Asutus on liian harvaa, jotta syntyisi riittävät markkinat palveluille. Keskiluokka taitaa myös tienata liian vähän.
Suomessa kaikkea palkallisen työtä verotetaan vähintään n. 24% verran (ok, on joitain harvinaisia keinoja päästä alemmilla maksuilla, esim. merimieseläke), sillä eläkemaksut ovat sen verran eikä niistä pääse eroon työtulovähennyksin tai vastaavin keinoin.
Mutta eihän 24% eläkemaksuja näy palkkalaskelmassa saatat kysyä? Ei niin, sillä suurin osa eläkemaksuista on ns. työnantajamaksuja. Mutta työntekijä toki maksaa ne työnteollaan jokatapauksessa, ja ero siinä että mikä on työnantajan ja mikä työntekijän maksuja on viime lopulta ero vain siinä näkyykö kustannus palkkalaskelmassa vai ei.
Yksi tapa tehdä matalapalkkatuki olisi tehdä eläkemaksuistakin progressiivisia. Silloin joku 1000€/kk palkat voisi vaikka vapauttaa eläkemaksuista.
Nythän matalapalkkatyötä tekevä muutenkin hyötyy eläkemaksuistaan vain 50% verran suhteessa hyvätuloisiin, sillä matalilla palkoilla eläke jää niin pieneksi että se täydentyy kansaneläkkeellä, ja työeläke pienentää maksetun kansaneläkkeen määrää 50% suhteella. Tämä oikeuttaisi osaltaan progressiivisuutta.
Saksassa maksetaan minijobeista eläkemaksua näköjään 15%.
Kun vertailee veroja, maksuja ja palkkataso niin minusta näyttää siltä, että Suomessa voi teettää silpputöitä aivan yhtä edullisesti kuin Saksassakin.
“Viljelijät eivät siis menettäneet rahassa mitään, mutta menettivät oman työnsä arvostuksen. Suo kuokka ja Jussi tunsivat itsensä häväistyksi. Se synnytti raivoa,…”
Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Toivottavasti kirjoitat tästä vielä lisää omista havainnoistasi, miten ilmiö näkyy ja vaikuttaa tämän hetkisessä tilanteessa. Mitä olen lukenut, niin Yhdysvalloissa tämän Loss of Dignity ‑ilmiön on katsottu olevan esim. populismin nousun ja opioidikriisin mahdollisena syynä.
“Automaatio ja digitalisaatio vaikuttaa kaikkeen. Hyvä esimerkki ovat elokuvateatterit. Ennen lippukassalla piti jonkun myydä liput, projektorissa pyöri valtava filmirulla, joka vaati koneen käyttäjän jokaiseen saliin. Nyt liput ostetaan netissä ja koko elokuva mahtuu muistitikuille eikä sen näyttäminen vaadi jatkuvasti paikalla olevaa koneen käyttäjää.”
Ennen digitalisaatio oli pakko mennä elokuvateatteriin, jos halusi nähdä suhteellisen tuoreen elokuvan. Digitalisaation myötä elokuvat ovat nähtävissä jokaisen taskusta, puhelimesta, ja niitä on paljon myös itsenäisesti maksutta tarjolla niin Ylellä kuin muillakin toimijoilla. Elokuvien kulutuksesta varmaan selvästi yli 90 % tapahtuu nykyään elokuvateatterien ulkopuolella.
Suomessa elokuvateatterien kävijäennätykset on tehty 1950-luvulla. 1950-luvulla julkaistu Tuntematon sotilas jo yksinään keräsi 2,8 miljoonaa katsojaa. Nykyään kaikkien suomalaisten elokuvien vuositason kävijämäärät elokuvateattereissa yhteensä ovat suunnilleen sitä luokkaa. Elokuva-ala julkaisee siksi nykyään kävijäennätykset vasta tältä vuosituhannelta laskennan aloittaen, kun menneen ajan kävijäluvut ovat omaa suuruusluokkaansa, etenkin suhteessa väestön kokonaismäärään, joka on ajan edetessä kasvanut.
Filmikelojen postitus oli aikoinaan todella kallista ja työllistävää. Keloja lähettiin konkreettisesti ulkomailta Suomeen, ja käytön jälkeen ne piti myös palauttaa. Liputkin ostetaan elokuviin nykyään pääasiassa netistä, eikä enää aiempaan tapaan juuri ennen näytöstä kassalta, mikä aiheutti kassan henkilöstötarpeelle kysyntäpiikkejä.
Miksi ostaisin työtä kun itse voin tehdä halvemmalla ja osaan ja saan mieleistä. Meillä työn ostaminen on niin kallista että ei kannata muilta ostaa jos ei ole pakko. Ravintolassa syöminen ei ole rahojen eikä terveyden kannalta fiksua. En saa myöskään omasta työstä verojen jälkeen sellaista tuloa joka sallii palvelut. Siivous maksaa noin 50 euroa per tunti ja veroetu ei korvaa niin paljon. 200 per kk on liikaa pois perheeltä
Milloin Edenred ja Epassiveroetuhässäkät puretaan? Ne nostavat ravintolapalveluiden hintaa keinotekoisesti ja kallein lounari on minimihinta nykyään
Vähän off topic: työ ei ole itseisarvo. Kyse on aina siitä onko siinä jotain järkeä.
Palvelut voisivat kyllä työllistää, mutta nyt ne eivät työllistä palkkatyöhön kun Suomesta on tehty ja tehdään itsepalveluyhteiskuntaa.
Yksityiskohta peruskouluun liittyen: käsittääkseni oikeiston perustelu liittyi koulumaailman tuolloin voimakkaaseen politisoitumiseen, ja oppikoulujen, erityisesti yksityisten, ajateltiin vastustavan vasemmistosuuntausta. Tähän liittyi myös kysymys korvaavista kouluista.
Esimerkki ”herroiksi kouluttamisesta” ei kielellisesti oikein istu 60–70-lukuun.
Tuo ei nyt oikein täsmää ajallisesti. Oli kyse 1950-luvun lopusta ja aivan 1960-luvun alusta. Ei puhuttu herroiksi kouluttamisesta vaan siitä, kuka tekee ikävät työt. E peruskoulu voinut politisoitua ennen kuin se oli olemassa.
Peruskoulua vastaan taisteltiin oikeiston taholta 70-luvulla, juuri tuohon aikakauteen liittyi kiista ja vaatimus korvaavista kouluista, kyseessä oli viivytystaistelu. Kävin kouluni Espoossa, koko keskikouluajan Etelä-Espoon yhteiskoulussa, joka siirtyi peruskouluaikaan vasta 1977. Peruskoululaki oli hyväksytty 1968, ja järjestelmään siirryttiin vaiheittain Pohjois-Suomesta alkaen. Peruskoulun alkuvuosina käytössä olivat tasokurssit, eikä suppealta kurssilta ponnistettu lukioon.
Nimenomaan oppikoulut politisoituivat voimakkaasti kouluneuvostoineen jo ennen peruskoulua.
Tuo keskutselu peruskoulusta kansan ylikoulutukseen vedoten käytiin kuitenkin paljon ennen. Kysymys korvaavista kouluista tuli myöhemmin ja oli luonteeltaan kovin erilainen. Siinä kuitenkin koulutettiin koko ikäluokka eikä sitä silloin kyseenalaistettu.
Ehkä tässä pitäisi hyväksyä se, ettei ALV sovi yhteen palveluyhteiskunnan ja teknologisen murroksen kanssa?
Helposti skaalattavilla palveluilla, kuten monet tietotekniset palvelut ovat, niin ALV:in merkitys on vähäinen kun palvelun kokonaishinta on vähäinen muutenkin. Mutta sitten työvoimaintensiivissä töissä, kuten monet palvelualat ovat, niin ALV asettaa valtavan kynnyksen jo valmiiksi kalliiseen ja tehottomaan palveluun.
Suomessa lisäksi tämä on ryssitty löyhällä yhteiskuntarakenteella ja paikoituksen ongelmilla. Te voitte jokainen koittaa vähän miettiä vaikka kotisiivouksen käytännön logistiikkaa. Etäisyyksillä ei ole niin iso merkitys jos ihmiset tilaavat jonkun kerran kuussa tai harvemmin koko kodin siivouksen ja siivooja tulee 6–8 tunniksi hommiin. Suurin osa ei varmaan vaan tilaa tällaisia, eli jos ihmiset ostavat kevyitä siivouksia niin siivooja käyttääkin yhtäkkiä isomman osan päivästä vain ajelemalla kohteesta toiseen ja kaupunkikorttelialueella sitten auton jättäminen muodostuu ongelmaksi helposti. Joku tämän tehottoman ympäriinsä ajamisen maksaa ja se joku on asiakas. Jos työntekijällä menee vaikka 2 tunnin työkeikkaa varten 30 minuuttia kaikkeen muuhun kuin varsinaiseen työhön ja pysäköinnistä lisäkuluja niin hinta nousee. Sitten vielä ALV:it ja muut verot päälle niin onhan se selvää, että hintaa tulee. Tuntipalkka pakollisine maksuineen on jo valmiiksi jotain 25 €/h vähintään että pääsee 2500 €/kk palkkaan, sitten tähän päälle ALV:it ja muut kulut. 2 h työtä + 30 min tehotonta laskee työtehoa jo 20%, eli tuntipalkkaa pitää nostaa siis lukuun yli 30 €, tosin tämäkin tehokkuus on mielestäni jo yliarvioitu ja harvoin mahdollista. Sitten jos joka päivälle ei saa sovittua keikkoja täydeksi 8 h niin silloin hinta joustaa ylöspäin, pitäisi olla ihan selvää kaikille ettei tämä vaan ole mahdollista.
Eli tästä saadaan jo nopeasti arvioitua ettei alle 40€/h veloituksella + ALVi päälle eli 50€/h pysty selviämään ja minusta tämäkin on jo todella positiivisesti arvioitu. Käytännössä oletin, että keikkaa saadaan 6h joka päivälle, mikä on ylioptimistinen. Eikä tässä oltu vielä minkäänlaisia väline ja autokustannuksia laskettu. Mä en itse näillä raapustuksilla uskaltaisi edes yrittää pyytää alle 60€/h. Asiakkaiden houkuttelu ja “sitouttaminen” alennuksilla alkuun turhan ajamisen minimoimiseksi ja hinnan nostaminen myöhemmin ei todennäköisesti toimi tai hinnat pitää nostaa vuosien kuluessa. Lisäksi suomalaisten tapa laittaa valtaosa rahoista asuntoon tarkoittaa melko varmasti sitä, että kaikesta muusta sitten säästetään eli ostetaan vähemmän palveluita, tosin tämäkin tuntuu monelle olevan aivan ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää.
Moni ongelma näistä liittyy suoraan matalaan väestöntiheyteen ja tätä kautta hajallaan olevaan kysyntään eli vähäiseen kysyntään, mikä suoraan nostaa hintoja. Vastaava koskee monia muitakin kotiin tarjottavia palveluita, kuten kotihoitoa ja avustajia. Näistä raapustuksista myös selviää, ettei ALV:in ja muiden pakollisten maksujen lasku edes laske palvelujen hintaa merkittävästi. Ei kukaan fiksu ja ahkera ihminen ala yrittäjänä huhkimaan alle 2000€ lopullisena nettotulona käteen teidän koteja siisteiksi, saman rahan saa PALJON helpommallakin.
Lisäksi korostaisin, että tällaiset kodin siivous ja ruokakuljetuspalvelut ovat juuri tällaisia äärimmäisen matalan tuottavuuden tehotonta työtä, näissä ei ole juuri minkäänlaisia skaalausmahdollisuuksia. Lisäksi kotien siivous on varmasti sellainen työ, että jos asiakas on edes puoliksi tyytymätön työn jälkeen niin varmasti he lopettavat palvelun ostamisen mutta samalla hyvin tietoisia hinnasta, kuten täälläkin on valitettu muissa kommenteissa ja keskusteluissa kotipalveluiden hinnoittelusta selvästikään ymmärtämättä yhtään niiden käytännön toteutuksesta.
Jos meillä ei olisi vahvasti subventoitua asukaspysäköintiä, siivoojienkin pysäköinti olisi helpompaa ja halvempaa.
Ja lisäksi edellisen kommenttini jatkona tällainen periaatteellinen ja filosofinen kysymys asumisesta:
Jos Suomessa on matala väestöntiheys ja kaupungit hajanaisesti rakennettuja niin miksi asuminen on silti niin kallista?
Asuminen on Suomessa halpaa verrattuna eurooppalaisiin kaupunkeihin tai vaikka Kaliforniaan. Suuressa osdassa Suomea asunnon voi ostaa muutamalla sadalla eurolla neliötä kohden.
Suomessa palkat ovat huonommat kuin keski-Euroopassa ja muissa Pohjoismaissa eli suhteessa palkkoihin on asuminen kallista.
Asuminen Helsingin seudulla on kallista koska kilpailevaa metropolialuetta ei ole sillä etäisyydellä että pendelöinti joka päivä onnistuisi.
Asuminen keski-Euroopan keskikokoisissa eli alle 1 miljoonan asukkaan kaupungeissa jotka eivät ole maidensa pääkaupunkeja, on halvempaa kuin Helsingissä koska kaupunkien väliset etäisyydet ovat niin lyhyet että pendelöinti onnistuu niiden välillä.