Monilla Suomessa on käsitys, että talous voi sitä paremmin, mitä suuremmat ovat tuloerot. Empiria ei oikein tue väitettä. Suurten tuloerojen maat ovat pääsääntöisesti köyhiä ja pienten tuloerojen maat pääsääntöisesti rikkaita. Vuonna 2017 kansainvälinen valuuttarahasto arvioi, että optimaalinen Gini-kerroin talouskasvun kannalta on noin 0,27, mikä sattuu olemaan se, jolla tasolla tuloerot ovat olleet Suomessa pitkään. Tämän hallituksen vaikutusta tuloeroihin ei tilastoista vielä näe.
Olen kirjoittanut asiasta tällä blogilla monta kertaa, viimeksi tämän vuoden tammikuussa. Tähän artikkeliin pääsee tästä. En kertaa sitä tässä.
Tavoiteltuun tuloerojen kasvuun pääsee alentamalla rikkaiden veroja ja köyhien saamia tulonsiirtoja. Koska tulonsiirrot rahoitetaan veroilla, nämä kaksi menevät käsi kädessä. Jatka lukemista “Oikeistovallan paluu (3) Lisää rahaa rikkaille”