Valtion tuottavuusohjelma ja sektoritutkimus

10.10.2008 · Aihe: _ 

(Artikkeli on julkaistu Suomen Kuvalehdessä)

Valtion tuottavuusohjelman tavoite on täysin ymmärrettävä: työtä tekevien suomalaisten määrän laskiessa pitää väen vähentyä myös valtion palveluksessa. Muuten yksityisiltä aloilta loppuu työvoima ja valtiolta veronmaksajat.

Kuten monessa muussakin hyvässä asiassa, ongelma on yksityiskohdissa. Tuottavuusohjelman nimissä tapahtuu paljon sellaista, jossa ei näytä olevan järjen häivää.

Jo nimi on varkaus. Tuottavuuden nousu on myönteinen asia: saamme enemmän aikaan vähemmällä työllä, ja elämästä tulee mukavampaa. Valtio tuottavuusohjelma on kuitenkin pelkkä henkilöstön supistamisohjelma. Jos tuotavuudella tarkoitettaisiin tätä, Suomen metsäteollisuudessa olisi Venäjän puutullien takia meneillään huikea tuottavuuden nousu. Väen vähentäminen ei muutu muuksi sillä, että se verhoillaan tuottavuuden myönteisellä imagolla. Sen sijaan tuottavuuden nostamiselta menee maine, minkä jälkeen on vaikea toteuttaa myöskään oikeita ja aitoja tuottavuusohjelmia.

Paras olisi, jos pystyttäisiin puuttumaan vinoutuneisiin kannusteisiin, jotka ovat todellisen tuottavuuden nousun tiellä julkisessa hallinnossa. Kun yritys lisää tuottavuuttaan, se menestyy paremmin kilpailussa toisten yritysten kanssa ja tästä koituu henkilökunnalle monia etuja. Työpaikat eivät ole uhattuina, koska toiminta voi laajentua. Kun valtion laitos parantaa tuottavuuttaan, rahat siirtyvät jonnekin muualle ja laitokseen jää vain paha mieli työtovereiden irtisanomisista ja entistä hiostavampi ilmapiiri. Siksi virastoissa ei ole intoa etsiä rationalisointikeinoja.

Avuttomalta tuntuu, että henkilökuntaa pitää vähentää juustohöylän tavoin yhtä paljon kaikkialta. Se ei voi olla toiminnan kannalta optimaalista, mutta hallinnon kannalta se ilmeisesti on vaivattominta.

Kaikelle arvioitavalle toiminnalle on tärkeä valita onnistumista kuvaava mittari. Tuottavuusohjelmassa on valittu vain ja ainoastaan valtion virastojen nuppiluku. Miten juuri valtiovarainministeriö keksii ohjelman, jossa raha hylätään mittarina ja rahan säästäminen ei kelpaa? Henkilökunnan määrää on vähennettävä, vaikka se lisäisi menoja. Ihmistyön korvaamisessa koneella ei ole järkeä, jos kone tulee ihmistä kalliimmaksi. Mitä järkeä on käyttää oman henkilökunnan vähentämiseksi ostopalveluja silloinkin, kun itse tekeminen olisi halvempaa! Kyse ei siis olekaan valtion menojen vähentämisestä, vaan työvoiman turvaamisesta yksityiseen tuotantoon, mutta miten työvoima riittää paremmin, jos jokin valtion virasto korvaa 50 omaa työntekijää 60 konsultilla?

Pääosa julkisen sektorin työntekijöistä on töissä kunnissa, eikä tuottavuusohjelma koske kuntia. Tämä voi vääristää työnjakoa valtion ja kuntien kesken. Kun elatustuet ja niiden periminen velvollisuutensa laiminlyöneiltä siirrettiin kunnilta Kansaneläkelaitokselle, työ hoitui Kelassa murto-osalla siitä väestä, joka siihen oli tarvittu kunnissa; Kelan tietokoneet tietävät kaiken. Tehtävien siirto nosti tuottavuutta julkisessa sektorissa, mutta työmäärä Kelassa kasvoi. Tämä oli mahdollista vain, koska eduskunnan alaisena laitoksena Kela ei ole tuottavuusohjelman piirissä.

Sisäministeriö voisi teoriassa kuitata koko tuottavuusohjelman siirtämällä järjestyspoliisin kuntien vastuulle, kuten monessa muussa maassa on tehtykin. Tämä tuskin läpäisisi valtiovarainministeriön seulaa, mutta on aito riski, ettei tehtävien siirtoja kunnilta valtiolle voi edes harkita. Seuraavaksi olisi vuorossa toimeentulotuen laskentaruljanssin siirtäminen kuntien virkamiehiltä Kelan tietokoneille. Onneksi Kela on siis ohjelman ulkopuolella.

Yllä olevan kaltaista jupinaa tuottavuusohjelmasta on kuulunut vähän kaikkialta. Vuosi sitten pidin sitä vain pahansuopana muutosvastarintana. Uskoin, että tehtävien siirto esimerkiksi varmasti otettaisiin huomioon. Enää en ole yhtä varma.

Valtion tutkimuslaitoksiin tuottavuusohjelma vaikuttaa järjettömällä tavalla. Tästä on esimerkkinä Kansanterveyslaitos, joka on maailman parhaita tutkimuslaitoksia alallaan. Siksi se saa paljon tilauksia ulkomailta, erityisesti Maailman terveysjärjestöltä, WHO:lta. Suomessa voi tutkia helposti ja halvalla paljon sellaista mikä muualla olisi paljon hankalampaa, koska meillä rekisteröidään ja tilastoidaan melkein kaikki mahdollinen järjestelmällisesti. Mikä olisikaan parempi vientituote, kuin myydä tutkimusosaamista!

Mutta sitä ei voi myydä. Jos Kansanterveyslaitos ottaisi vastaan tutkimustehtävän, joka hyvää korvausta vastaan työllistäisi 20 suomalaista tutkijaa, sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta pitäisi panna pihalle 20 vakituista työntekijää. Siksi Kansanterveyslaitos on joutunut hylkäämään ulkomaista tulleita tutkimustarjouksia.

Vastaavanlainen tilanne on Säteilyturvakeskuksella, jonka osaamista ydinvoimaloiden rakentamisen valvojana arvostetaan kansainvälisesti suuresti. Tälle osaamiselle olisi nyt käyttöä, mutta STUK ei voi osaamistaan myydä. Niinpä STUK ei voi myöskään rekrytoida uutta väkeä, vaikka osaamisen ylläpitäminen Suomessa sitä vaatisi.

Tästä eri tahot ovat huomauuttaneet valtiovarainministeriön virkamiehille monta kertaa, ja nämä ovat myöntäneet ongelman. Minäkin ehdin jo kuvitella, että asia kyllä hoituu, mutta ei näytä hoituvan. Tästä kumpuaa epäilyni siihen, onko koko ohjelman toteutus muiltakaan osin järkevä.

Valtiovarainministeriön selitys on, etteivät he voi jäljittää, mikä virka on perustettu ulkopuolisella ja mikä budjettirahoituksella. Olisiko kyse epäilystä, että ministeriöille tulisi houkutus kiertää tuottavuusohjelmaa maksamalla ”ulkoista rahoitusta” omille tutkimuslaitoksilleen; siis jos STM:ssä tarvittaisiin virkaa, johon kiintiössä ei ole tilaa, STM voisi perustaa viran Stakesiin ja ostaa työsuorituksen? Tällaisen puliveivauksen luulisi olevan estettävissä. Nyt työsuorituksen voi joka tapauksessa ostaa ulkopuoliselta yritykseltä.

Sektoritutkimuslaitosten valitus on saanut VM:n höllentämään nyörejä lähinnä VTT:n kohdalla niin, että VTT:n suuri ulkoisen rahoituksen osuus oikeuttaa työ- ja elinkeinoministeriön supistamaan oman hallinnonalansa henkilöstöä muita hitaammin. Siellä on siis vähän väljempää, mutta vääristävää kannustinta tämä ei sielläkään korvaa. Jos VTT lisää toimintaansa ulkopuolisen rahoituksen turvin, ministeriön on vähennettävä henkilökuntaa vaikkapa työvoima­toi­­mistoista ja jos VTT vähentää henkilökuntaa, ministeriölle jää enemmän liikkuma-alaa. Mikrotaloudellisten kannusteiden mallintamisen pitäisi olla VM:n ydinosaamista.

Valtion sektoritutkimus on merkittävien ratkaisujen edessä. On valittava, säilyttääkö valtio Kansanterveyslaitoksen kaltaiset tutkimuslaitokset ominaan vai ulkoistaako tutkimus yliopistoihin. Minusta on hyvin tärkeätä ylläpitää omaa tutkimusosaamista samasta syystä kuin Nokiakin haluaa pitää tutkimuksen omissa käsissään sen sijaan, että ostaisi sitä korkeakouluilta. Oma tutkimus johtaa osaamisen kumuloitumiseen, tilaustutkimuksesta käsiin jää vain tutkimusraportti. Jotta sektoritutkimus ei eristyisi ja jotta sen taso säilyisi, sillä on oltava myös kytkennät korkeakoulumaailmaan. Ulkopuolisella rahoituksella toteutetut tilaustutkimukset pitävät laitokset trimmissä, vireinä ja dynaamisina samalla kun ne rahoittavat suuren osan välttämättömästä osaamisen ylläpitämisestä.

Tuottavuusohjelma ohjaa sektoritutkimusta aivan väärään suuntaan.

Kommentit

2 Vastausta artikkeliin “Valtion tuottavuusohjelma ja sektoritutkimus”

  1. Traveller kirjoitti 10.10.2008 kello 15:02

    Juustohöylämalli ei toimi oikeistaan juuri missään. Koko julkinen sektori pitäisi suunnitella tehtävälähtöisesti alusta alkaen uudelleen. Ei se “sataan kertaan” paikattu bysanttilaiskoneisto jäsenkirjavirkamiehineen mihinkään järkevästi muutu. Siitä olen kuitenkin aivan varma että hallinnosta vapautuisi helposti paljon osaavaa väkeä paikkaamaan huutavaa työvoimapullaa. Asialla on jo kiire, pihinää kuuluu..

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Pentti Alanen kirjoitti 14.11.2008 kello 14:29

    Peruskysymykseni kuuluu: koskeeko valtion tuottavuusohjelma eduskuntaa, hallitusta ja ministeriöitä? Ei näytä siltä. Jos koskisi, kansanedustajien määrä voitaisin laskea noin 150:aan, ja avustajien ym määrästä vähentää noin puolet. Jokaisen kansanedustajan pitäisi joutua olemaan yksi vuosi yliopiston virassa toteamassa, että esim professorin virkaan ei kuulu senttiäkään käyttövaroja, vain oma palkka, työhuone ja tietokone. Jos aikoo tehdä tutkimusta, rahat on siihen itse hankittava, ja siitäkin menee vero keskushallinnolle. On moraalitonta, että eduskunta voi olla niin tuhlaileva omassa työssään kuin mitä se on, ja samaan aikaan pakottaa esim. tutkijat jatkuvaan epävarmuuteen ja ajan käyttämiseen jatkuvaan rahoituksen hakuun. Olisi välttämätöntä, että eduskunta ja ministeriöt supistaisivat kulujaan samassa suhteessa kuin mitä vaaditaan yliopistoilta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus