Minusta kohu Chempolis-yrityksen mukana olo Sipilän vienninedistämismatkalla on turha, typerä ja vastenmielinen.
Tarkastellaan asiaa ensin siltä kannalta, että oletetaan tämän matkan tuottaneen yhtiölle 110 miljoonan euron kaupan Intiaan, niin kuin Iltalehti antoi ymmärtää tai ainakin moni lukija ymmärsi. Edes silloin tämä ei olisi ollut kohun arvoinen asia.
Toimintansa puolesta yhtiö on sellainen, että sen mukana ole deletgaatiossa oli aika luonnollista. Vaatimus, että yhtiö olisi pitänyt pudottaa pois delegaatiosta ja näin estää kaupan syntyminen, koska Sipilän lapsilla on yhtiössä viiden prosentin (joidenkin tietojen mukaan kahdeksan) omistusosuus. Miten tämä olisi perusteltu niille muille osakkeenomistajille? Olisiko tämä ollut jotenkin tasapuolista ja oikeudenmukaista?
Olisiko todella pitänyt jättää 110 M€:n vientitulot ottamatta ja sadat työpaikat synnyttämättä? Jotain suhteellisuuden tajua! Jatka lukemista “Kohu Sipilän Intian matkasta on aivan perusteeton ja typerä”