Avainsana: kapitalismin korjaus

Ilmas­to

Kymme­nen vuot­ta sit­ten kir­joitin, että 2010-luku on viimeinen vuosikym­men pelas­taa maa­pal­lo ilmas­tokatas­tro­fil­ta. Vuosikym­men meni, eikä oikeas­t­aan mitään tehty pait­si, että kysymys ilmas­tos­ta on julk­isu­udessa aivan eri taval­la kuin ennen. Vain teot puuttuvat.

Ilmas­ton­muu­tos­ta ei voi enää tor­jua, mut­ta sitä voi lieventää.

On eri­laista vapaae­htoista toim­intaa päästö­jen vähen­tämisek­si. Ne ovat ihan sym­pa­at­tisia, mut­ta minä uskon valitet­tavasti vain ankaraan talouso­h­jauk­seen. Vas­tu­ut­tomas­ta käyt­täy­tymis­es­tä pitää tehdä kan­nat­tam­a­ton­ta ja vas­tu­ullis­es­ta kannattavaa.

On siis pystyt­tävä sopi­maan taloudel­li­sista mekanis­meista. EU:ssa on valit­tu keinok­si päästökaup­pa. Ehkä se ei ollut oikea val­in­ta, mut­ta sen kanssa men­nään. Päästökaup­pa kuitenkin tekee tyhjik­si nuo vapaae­htoiset toimet, kos­ka päästöoikeudet vain siir­tyvät muualle. Tätä kut­su­taan vesi­pat­jaon­gel­mak­si. Hiiliv­erossa ei olisi tätä ongelmaa.

EU:n vähen­net­tävä liik­keelle las­ket­tavien päästöoikeuk­sien määrää nopeasti ja on hyväksyt­tävä se, että päästöoikeuk­sien hin­ta nousee korkeak­si, jon­nekin sataan euroon hiilid­iok­sidi­ton­nil­ta samal­la kun kaik­ki hiilid­iok­sidipäästöt on saata­va päästökau­pan piiri­in. Lievem­mät toimet eivät riitä.

Kiina, Intia ja Yhdys­val­lat on saata­va mukaan talkoisi­in. Muut on pakotet­ta­va kaup­pasaar­to­jen uhal­la – tai siis korkei­den hiil­i­t­ul­lien avul­la. Kiinan ja EU:n päästökaup­pamekanis­mit pitäisi yhdis­tää ja saa­da myös Yhdys­val­lat mukaan. Tämä kaik­ki tun­tuu aika utoop­piselta, mut­ta yritet­tävä on.

Mut­ta on myös varaudut­ta­va sopeu­tu­maan siihen, että ilmas­to muut­tuu. Suomen tapauk­ses­sa tämä ei ole kovin dra­maat­tista elleivät etelästä lev­iävät met­sä­tuho­laiset ala tap­paa met­siämme. Mut­ta emme me osat­tomik­si jää muun maail­man ahdingosta.

Sodan uhka kas­vaa, kun maa­pal­lo alkaa käy­dä ahtaaksi.

Sopeu­tu­mis­es­ta on puhut­tu aivan liian vähän.

Afrikan väestöräjähdys

Tiedän, että Afrikan väestöräjähdyk­ses­tä kir­joit­ta­mi­nen on pahek­sut­tavaa, mut­ta se ei tieto tyyn­nytä ahdistustani.

Viime vuosikym­men oli ehkä myös viimeinen mah­dol­lisu­us pelas­taa Afrik­ka väestökatas­tro­fil­ta. Useis­sa Afrikan mais­sa kehi­tys onkin ollut ilah­dut­tavaa, mut­ta ei sen väkirikkaim­mis­sa mais­sa. Kun syn­nyin kauan sit­ten, Niger­ian asukasluku oli 38 miljoon­aa, Nyt se on jo ylit­tänyt 200 miljoon­aa, kymme­nen vuo­den kulut­tua liki 300 miljoon­aa ja vuo­teen 2100 sen pitäisi nous­ta 900 miljoon­aan. Nykyisel­lä alueel­laan Nige­ria ei mis­sään tapauk­ses­sa pysty elät­tämään 900 miljoon­aa ihmistä, mut­ta väestönkasvua maan päät­täjät eivät pidä minään ongel­mana. SE vie maan malthu­sialaiseen ansaan, jos­sa väestönkasvu aiheut­taa kur­ju­ut­ta ja kur­ju­us ylläpitää syntyvyyttä.

Euroop­pa selvisi 1800-luvul­la ”malthu­sialais­es­ta ansas­ta” lähet­tämäl­lä liikaväestön Amerikkaan. Näin se sai aikaa demografiseen muu­tok­seen – siihen, että elin­ta­son nousu kään­tyi syn­tyvyy­den alen­tu­misek­si ja nopea väestönkasvu laan­tui. Afrik­ka ei voi tois­taa tätä temp­pua, kos­ka yhtään tyhjää maanosaa ei ole tarjolla.

Afrikan mai­ta on autet­ta­va väestöon­gel­man kanssa, mut­ta aut­taa ei voi, jos ei halua tul­la aute­tuk­si eikä tun­nista koko ongelmaa.

Olen kir­joit­tanut tästä blogillani vuon­na 2015. Valitet­tavasti siihen kir­joituk­seen ei ole viiden vuo­den kulut­tua muu­ta lisät­tävää kuin, että sen jäl­keen Suomes­sa syn­tyvyys on romahtanut.

Kap­i­tal­is­mi on korjattava

Talouden ja teknolo­gian kehi­tyk­sessä on tapah­tunut muu­tos, jos­sa teol­lisu­us­maid­en sisäl­lä onnekkaat ja kyvykkäät men­estyvät todel­la hyvin samal­la, kun suuren enem­mistön suh­teelli­nen ase­ma heikke­nee, sil­lä taval­lisen duu­nar­in työn kysyn­tä heikke­nee. Demokra­t­ian olois­sa ei ole mah­dol­lista, että kansan enem­mistö on kehi­tyk­sessä häviäväl­lä puolel­la. Vaik­ka se ei johtaisi kapinoin­ti­in kaduil­la kuten Ran­skas­sa, se voi johtaa häiriköin­ti­in vaal­i­u­urnil­la kuten Britanniassa.

Kap­i­tal­is­min kor­jaamisel­la on kiire. Muu­toin vas­tas­sa on voimakas eri­ar­voisu­u­den kasvu talouden alal­la ja bar­bariaan vaipumi­nen poli­ti­ikan alalla.

Tämä ongel­ma kär­jistyy nopeasti.

Kuvit­te­len saa­vani tästä aihep­i­iristä aikaan kir­jan vielä tänä vuon­na, joten ei tästä aiheesta täl­lä ker­taa enempää.

Alueelli­nen tas­apaino horjuu.

Vuosikymme­nen kulues­sa Helsin­gin seudun asukasluku kas­vaa 200 000 asukkaal­la, muiden kasvukeskusten maltil­lisem­min. Kun maan väk­iluku ei kas­va, muun suomen asukasluku las­kee neljän­nesmiljoon­al­la. Tätäkin dra­maat­tisem­mal­ta tilanne näyt­tää, kun kat­so­taan alueel­lisia ikä­jakau­mia. Nuori, akti­ivi­nen ja hyvin koulutet­tu väki pakkau­tuu kasvukeskuk­si­in, eri­tyis­es­ti Helsin­gin seudulle. Se vaikeut­taa tai lop­ul­ta jopa estää toimet kehi­tyk­sen suun­nan muut­tamisek­si muual­la maassa.

Jos­sain vai­heessa kan­nat­taa kysyä, vas­taako alue­hallinto kun­ti­neen ja maakun­tali­it­toi­neen ja ELY-keskuksi­neen taan­tuvil­la alueil­la enää tätä päivää ja paran­ta­vatko maakun­nat asi­aa lainkaan.

Elämästä tulee helpom­paa ja mielenkiintoisempaa

Yllä ole­vat koh­dat ovat aika pes­simistisiä. Entisenä poli­itikkona olen tot­tunut etsimään kor­jaus­ta vaa­tivia asioi­ta ja sik­si kar­toit­ta­maan asioi­ta, jot­ka ovat menos­sa vikaan. Opti­mis­mi­inkin on aihetta.

Vaik­ka talouden kehi­tys ei vaiku­ta sosi­aalis­es­ti kovin tas­apain­oiselta, ihmis­ten elämä tulee muut­tumaan helpom­mak­si ja mie­lenki­in­toisem­mak­si kaiken uuden ja kiehto­van vuoksi.

Vaa­di­taan hyvää yhteiskun­nal­lista insinööri­taitoa saa­da kaik­ki toim­i­maan niin, että vuosikymmen­estä tulee aiem­pia parempi.