Sarjan ensimmäiseen artikkeliin pääsee tästä.
Vanhusten hoivan kustannukset tulevat siis olemaan selvästi suuremmat kuin niiden piti olla, eikä tästä asiantilasta voi oikein syyttää Risto Murtoa.
Tähän voidaan vastata kolmella tavalla:
1) Hoidetaan vanhuksia huonommin;
2) nostetaan veroja;
3) luovutaan jostain muusta verorahoin rahoitetusta;
4) otetaan valtiolle ja kunnille velkaa vanhusten hoitamiseksi ja toivotaan, että joku sitä vielä antaa;
5) lisätään lasten velvollisuutta osallistua vanhempiensa hoivaan tai
6) käytetään vanhusten omaisuutta heidän hoivansa rahoittamiseen.
Ei tässä mitään uutta ole. Hoidon tasoa on jo leikattu siten, että vanhuksen on oltava entistä huonokuntoisempia ennen kuin pääsevät vanhainkotiin. Kun henkilökunnan määrää ei ole lisätty, vaikka sisään otetut vanhukset ovat raskashoitoisempia, on hoidon taso heikentynyt niidenkin osalta, jotka ovat vanhainkotiin päässeet. Laitospaikkaa odoteltaessa vanhukset ovat tosiasiassa yhä enemmän lastensa tai jonkin muun läheisen vastuulla tai he joutuvat ostamaan apua kotiinsa omilla rahoillaan. Tästä huolimatta vanhusten hoito vie julkisia rahoja enemmän. On makuasia, onko tämä nostanut verotusta vai syrjäyttänyt muita julkisia menoja vai onko se rahoitettu velkaantumalla.
Ei ole kansantaloudellisesti erityisen järkevä ajatus, että suuri joukko väkeä jäisi pois palkkatyöstä hoitaakseen omia vanhempia näiden viimeisinä vuosina. Kokonaistuotanto ainakin laskisi. Vanhainkodeissa kymmentä vanhusta hoitaa kuusi hoitajaa eikä kymmenen. Silti tilanne voi johtaa tähän, jos lapsia velvoitetaan osallistumaan taloudellisesti vanhempiensa hoitomaksuihin. Vaikka lapsen palkka olisi korkeampi kuin hoitajan palkka, verotuksen jälkeen lapsen nettopakka voi olla paljon pienempi kuin hoitajan bruttopalkka. Verokiila vääristävää vaikutusta pitäisi torjua jollain kotitalousvähennyksen kaltaisella järjestelyllä.
Vanhassa kotiäitiyhteiskunnassa vanhusten kotihoito sujui kotiäitien muiden töiden ohella eikä se siten vähentänyt työvoiman tarjontaa. Siihen aikaan on vaikea palata eikä edes kannata, koska kansantalous kärsisi.
En usko, että lainsäätäjä alkaisi sysiä vanhuksia lastensa vastuulle ja vaikka alkaisi, lain kirjottaminen ei olisi kovin yksinkertaista. Kaikilla ei ole lapsia ja joillakin niitä on kymmenenkin. Tästä on hankalaa saada oikeudenmukaista.
Silti uskon, että tilanne voi ajautua siihen, että lapset joutuvat kantamaan vanhemmistaan enemmän vastuuta näiden viimeisinä elinvuosina.
Seuraavaan osaan pääsee tästä.
Vaihtoehto 6 on yksi vaihtoehto 2:n alalaji, koska käytännössähän kyseessä olisi uusi perintöveron muoto. Pelkään pahoin, että heti kun yleisesti hoksataan, että se on sellainen, se tulee poliittisesti mahdottomaksi, koska Suomen kansa on niin perintöverovastaista kuin on ja koska pro-business-oikeisto ratsastaa tällä perintöverovastaisuudella.
(Yleensäkin tuntuu siltä, että mitä perustellumpana taloustieteilijät pitävät jotakin veroa, sitä intensiivisemmin kansalaiset vastustavat sitä. Vastustetuimpien verojen kärjessä ovat tyyliin perintövero, asuntotulon vero ja suunnilleen kaikki muutkin kiinteistöverot.)
Kuten Murto sanoi, monet vanhukset ovat lastensa vastuulla jo nyt ainakin osittain. Ei siihen lainmuutosta tarvita. Kun palveluita huononnetaan tarpeeksi, lasten on pakko ottaa vastuu vanhemmista. Harva lapsi kehtaa jättää vanhempansa täysin heitteille.
Yksi tehokas keino jäi (varmaan tarkoituksella) sanomatta: Annetaan kaikille halukkaille oikeus eutanasiaan, siis vaikkei olisi kovia kipujakaan. Muistisairaiden tulisi saada tehdä ratkaisu etukäteen, kun vielä ovat oikeustoimikelpoisia.