Olin eräässä suljetussa seminaarissa, jossa keskustelin Chatham house rule:n alaisuudessa Helsingin keskustan elinvoimaisuudesta. En siis kerro kenen ajatuksia varastan.
Kaikkien kaupunkien keskustojen tilanne on muuttunut työnjaossa. Helsingin keskustasta on poistunut paljon sellaista, mitä siellä oli ennen. Erikoiskauppa on mennyt nettiin, päivittäisostokset automarketteihin ja työntekijät etätöihin. Lisäksi venäläiset ja aasialaiset turistit ovat vähentyneet Putinista johtuvista syistä.
Toimintoja olisi poistunut keskustasta muutenkin, mutta korona joudutti sitä paljon.
Turistit
Helsingin tilastojen mukaan matkailijoiden yöpymiset helsinkiläisissä hotelleissa ovat jo yli edellisen ennätyksen, vuoden 2019 tason. Tämä ei kuitenkaan riitä. Olisihan matkailijoiden määrän pitänyt lisääntyä seitsemässä vuodessa paljon. Kaikissa hyvissä kaupungeissa turismi on keskeinen elinkeino. Siinä on edelleen kuoppa verrattuna siihen, ‚mitä sen pitäisi olla. Jatka lukemista “Helsingin keskustan elinvoima”