
Matkallamme raitiovaunuja oli kaikissa vähänkin isommissa kaupungeissa. Vain Bialystok, Lund, Udine ja Como tekivät poikkeuksen. Kirjoittaessani silloin tällöin kaupunkipolitiikasta, määrittelen vähän ilkikurisesti kaupungin taajamaksi, jossa liikutaan raitiovaunuilla tai metrolla. Myönnetään: Jyväskylässä, Oulussa, Kuopiossa ja Joensuussakin on kaupungin piirteitä, vaikka niissä ei olekaan ratikkaa.
Euroopan kaupunkeihin ratikka kuuluu kuin nenä päähän. Kiskoleveys on jokseenkin yhtä usein helsinkiläistä metrin levyinen tai eurooppalaisen rautatien levyinen. Riiassa se oli venäläisen (ja suomalaisen) rautatien leveys 1,524 m, mikä oli selvästi liian paljon. Metrin levyinen vaikutti ketterämmältä kääntymään kadunkulmissa.
Ratikan käyttökelpoisuutta edisti eurooppalainen tiivis kaupunkirakenne, joka Helsingistä puuttuu.
Maksaminen on tehty helpoksi. Kaikkialla muualla kuin Saksan Bremenissä maksun saattoi tehdä luottokortilla. Bremenissä paperinen lippu piti ostaa automaatista. (Muistatteko vielä ajan, kun pidimme Saksaa teknologisesti edistyksellisenä maana?) Nythän myös HSL hyväksyy kortin, joskin se on vähän kalliimpaa kuin muilla tavoin maksamalla. Nopeasti on yleistynyt käytäntö, joka alkoi Lontoosta. Kertamaksuilla on yläraja joka on päivälipun hinnan suuruinen. Ei siis tarvitse aamulla tietää, montako matkaa aikoo päivän mittaa tehdä. Myös HSL on siirtynyt tähän käytäntöön. Muualla kertalippu oli yleensä vähän halvempi Helsingissä, mutta vain vähän.
Bremenissä on 1,80 euron hintainen lippu lyhyille matkoille. Lyhyt matka on neljä pysäkin väliä. Meillekin se sopisi ratikkaan, mutta ei oikein Z‑junaan.
Bremen oli myös ainoa paikka, jossa piti käyttää käteistä rahaa. Kävimme Puolassa, Unkarissa, Tanskassa ja Ruotsissa, mutta emme joutuneet vaihtamaan rahaa.
Saksalaista mielenlaatua sattumoisin tuntien:
Ei niinkään teknologia, vaikka siinäkin puutteita vrt ns edelläkävijöihin. Vaan heidän suhtautuminen yksityisyyteen ja käteiseen. Anonymiteetti-käteinen raha. Heillä tämä muodostaa takamatkan mistä edetä. Sveitsi (saksankielinen) sama, muttei ihan niin syvällä kulttuurissa.