Matematiikan taitojen luisuminen pitää lopettaa

Kun aloitin työni Helsin­gin yliopis­ton tilas­toti­eteen laitok­sel­la 1970-luvun alus­sa, meil­lä oli yhteisenä murheena, että lukioista tule­vat opiske­li­jat osasi­vat matem­ati­ikkaa huonom­min kuin aiem­min. Sik­si jouduimme tosi­asi­as­sa ker­taa­maan lukion matikanopetusta.

Siir­ryin yliopis­tos­ta poli­ti­ikkaan. Kun 1990-luvun alus­sa kansa äänesti min­ut neljän vuo­den vuorot­telu­va­paalle eduskun­nas­ta, olin taas lähempänä yliopis­toa. Sil­loin valitet­ti­in, että opiske­li­jat osasi­vat matem­ati­ikkaa huonom­min kuin 20 vuo­ta aiem­min. Kun 2010-luvul­la siir­ryin osa-aikaisek­si Aal­to-yliopis­ton talousti­eteen laitok­selle, kuulin taas, että nyky­is­ten yliop­pi­laiden matem­ati­ikan taidot oli­vat huonon­tuneet siitä mitä ne oli­vat 1990. Nämä eivät ole mitään mutu­ti­eto­ja, vaan mitat­tua osaamista, siis sitä, mitä OAJ vastustaa.

Kat­sokaa vaik­ka mil­laisia tehtäviä oli yliop­pi­laskir­joituk­ses­sa ei aikoina.

Keskustelin vuosia sit­ten erään intialaisen miehen kanssa, joka oli suun­nitel­lut jäävän­sä per­hei­neen Suomeen. Hän oli kuitenkin tul­lut toisi­in ajatuk­si­in tutus­tut­tuaan suo­ma­laisen koulun matem­ati­ikan oppikir­jaan. Mies selit­ti min­ulle, että Inti­as­sa 15-vuo­ti­aat pan­naan testi­in, joka mit­taa lähin­nä matem­ati­ikan osaamista. Tuon testin jäl­keen tois­t­en tie johtaa yliopis­toon ja tois­t­en suo­lakai­vok­sille, jos nyt vähän kar­rikoin.  Suo­ma­laisia val­men­net­ti­in hänen mukaansa suo­lakai­vok­sille. Tätä kohtaloa hän ei halun­nut lapsilleen.

Kun opetin tilas­totiedet­tä yliopis­tossa, opin nopeasti, että toisil­la on paljon parem­mat edel­ly­tyk­set matemaat­tiseen ajat­telu­un kuin toisil­la. Toisil­la on myös parem­mat edel­ly­tyk­set oppia musi­ikkia tai kehit­tyä huip­pu-urheil­i­joik­si kuin toisil­la. Musi­ikissa ja urheilus­sa hyväksymme opetuk­sen tai val­men­nuk­sen eriyt­tämisen lah­jakku­u­den mukaan. Mik­si ei myös matematiikassa?

Vaa­ti­van matem­ati­ikan opiskelun aloit­ta­mi­nen vas­ta lukion jäl­keen tapah­tuu aivan liian myöhään. Herkkyyskausi on mennyt.

Suomen on vaikea men­estyä kan­sain­välis­es­ti, jos emme kehitä lah­jakkaimpi­en matemaat­tista ajat­telua, vaan panemme kaik­ki oppi­maan heikoimpi­en tahdis­sa – tai keskinker­tais­ten tahdis­sa, jol­loin myös huonoim­mat jäävät ilman opetusta.

Lah­jakkaim­mat eivät tarvitse matem­ati­ikan opiskelu­un opet­ta­jaa ainakaan kokoaikaises­ti. He voivat käy­dä läpi net­ti­aineis­to­ja tai oppikir­jo­ja omaan tahti­in­sa. Niin minäkin aikanaan koulus­sa tein. Myöskään yliopis­ton matem­ati­ikan luen­to­ja en juuri kuun­nel­lut, kos­ka luen­noit­si­jalle ei voin­ut sanoa, että tuo on triv­i­aalia, mene eteen­päin eikä toisaal­ta, että ole het­ki hil­jaa, mietin tuo­ta. Koulus­sa opiskelu net­tiopiskelu voisi olla luokas­sa, niin että opet­ta­jal­ta voi välil­lä kysyä. Opet­ta­ja opet­taisi niitä, joil­ta itsenäi­nen opiskelu ei suju.

Tässä on tietysti se vika, että toiset oppi­vat enem­män kuin toiset – tai se vahvuus.

= = = =

Kir­joitet­tu junas­sa matkalla Wienistä Udi­neen. Rata on kuop­painen, joten anteeksikirjoitusvirheet)