Suomen ensimmäinen ydinreaktori oli Otaniemeen keskellä korttelirakennetta rakennettu tutkimusreaktori, Se oli pieni eikä tuottanut sähköä.
Neljä ensimmäistä ydinvoimalaa olivat suunnittelutalouden tulosta. Valtiollinen IVO rakensi kaksi ydinvoimalaa, koska käskettiin ja IVOn ”viholliset” kaksi TVO:n voimalaa, jotta vapautuisivat IVOn kahleista. Siinä oli mukana paljon teollisuusyrityksiä ja muun muassa Helsingin kaupunki. Ainakin Helsingille TVO:n ydinvoimalat olivat pitkään taloudellinen taakka, jonka CHP-laitoksilla rikastunut Helsingin energia pystyi kuitenkin kantamaan. Lopulta myös Fortum tuli osakkaaksi TVO:hon.
Suomessa on torpattu yksi ydinvoimala vuonna 1992 Tsernobylin jälkimainingeissa. Se tapahtui energiapoliittisen selonteon yhteydessä vuonna 1992 hyväksytyllä ponnella. Varmaankin vihreätkin äänestivät tämän ponnen puolesta, mutta ei 15-henkinen eduskuntaryhmä sitä kyllä yksi saanut läpi. Muistaakseni ponnessa aloitteellinen oli Suomen keskusta. En ole varma, koska en ollut silloin eduskunnassa.
1990-luvun loppupuolella Fortum pyysi lupaa Loviisan ydinvoimaloiden tehon nostamiseen, ja tämän vihreät hyväksyivät. Itse puolustin tätä puoluevaltuuskunnan kokouksessa sillä, että jos ensin aiheutetaan onnettomuusriski ja ydinjäteongelma, olisi hyvä, että saataisiin edes sähköä.
Vihreät lähtivät hallituksesta, kun Olkiluoto 3:lle annettiin lupa, mutta eivät siis onnistuneet estämään sitä. Itse äänestin puheenjohtajana hallituksesta lähtöä vastaan.
Vuonna 2010 hallitukselle tuli kolme ydinvoimahakemusta, Loviisa 3, Olkiluoto 4 ja EOS-vetoinen Fennovoimahanke Simoon tai Pyhäjoelle. Hallitus puolsi näistä Olkiluoto 3:a ja Fennovoimaa, mutta ei Loviisaa, koska Suomeen ei mahtunut kolmea suurta uutta ydinvoimalaa. Minä protestoin aikanaan tätä valintaa, koska olisi maksanut kaksi miljardfia vähemmän rakentaa se Loviisaan, jossa oli infra valmiina, mutta Suomen keskustan mielestä mikään ei ole liian kallista, kun on kyse aluepolitiikasta. Nyt tiedämme, että tämä valinta oli hirvittävä virhe. Ilman sitä Fortum ei olisi lähtenyt seikkailemaan Venäjälle ja Saksaan, kun sillä olisi ollut käyttöä rahalleen kotimaassa.
Vihreiden ydinvoimakanta oli lieventynyt eikä puolue lähtenyt hallituksesta, mitä osa sen kannattajista suuresti paheksui.
Kun EON vetäytyi hankkeesta ilmeisesti taloudellisista syistä (saattoi mukana olla myös Saksan sisäpolitiikkaa, en tiedä) ja tilalle tuli venäläinen Rosatom, vihreät erosivat hallituksesta, koska tätä emme voineet hyväksyä. Vihreille sanottiin, että voitte kyllä vastustaa ydinvoimaa sinänsä , mutta olkaa ystävällisiä, älkääkä arvostelko Rosatomia sen toteuttajana.
Olkiluoto 4:sta ei koskaan rakennettu, koska sille ei enää nähty taloudellisia edellytyksiä.
Huonossa hapessa oli taloudellisesti myös Fennovoiman hanke jo ennen Ukrainan sotaa. Fortum pakotettiin osallistumaan siihen vastoin yhtiön tahtoa. Moni mukaan lähtenyt yritti hankkeesta eroon, kun se alkoi näyttää taloudellisesti toivottomalta, mutta yhtiösopimus oli kirjotettu niin, ettei eroon päässyt kuin osakkaan konkurssin kautta.
Vihreät vastustivat pitkään ydinvomaa periaatteellisista syistä, mutta ovat nyt lieventäneet kantaansa huomattavasti. Huomattakoon, että yhtään ydinvoimalaitosta ei ole Suomessa jätetty rakentamatta vihreiden vastustuksen takia. Kaksi kertaa puolue on kyllä lähtenyt hallituksesta ydinvoiman takia.
Jaan historialliseen katsaukseen omaa muisteluani.
Vuonna 2005 istuin nuorena teekkarina Otaniemessä energiatekniikan massaluennolla. Eläkeiän kynnyksellä ollut professori kritisoi kärkkäästi juuri käynnistynyttä OL3-projektia: ”tuo homma ei millään voi onnistua, valmistua ajallaan ja vielä budjetissa”.
Syy oli yksinkertainen — mutta kenties yllättävä. OL1: ja 2:ta 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa rakennettaessa proffan mukaan Suomessa oli ”maailmanluokan ydinvoiman rakentamisosaamista”. Vaan kun Tšernobylin myötä projektit loppuivat, ”kyvykkäät kaverit hakeutuivat muihin hommiin”. Vaikka 2000-luvun alussa monet heistä lienivät eläkeiän kynnyksellä, olisi osaamisella kenties saatu OL3 pystyyn nopeammin.
Joku voisi pohtia, ettei tällaisen menneisyyden teknologiaksi koetun osaamisreservin pitäminen ole järkevää. Tässä tapauksessa investoinnilla olisi ehkä säästetty jotain niistä sadoista miljoonista, jonka myöhästyminen TVO:lle maksoi.
Nyt ollaan siis vähän samassa tilanteessa kuin 70–80 ‑lukujen vaihteessa. OL3 on saatu tuotantoon, luvittaminen ja prototyypin mukanaan tuomat ongelmat ratkaisuineen ovat vielä työelämässä toimivilla ihmisillä tuoreessa muistissa.
Voidaan kysyä olisiko nyt oikea hetki maksaa kapasiteetista jolla luotaisiin edellytykset rakentaa samanlainen 1600MW voimala tai kaksi vaikkapa Loviisaan.
Modulaariset ydinvoimalat ovat sitten seuraavan sukupolven juttu, ja ne ovat alussa prototyyppiprojekteja asiaankuuluvien ongelmineen, eivätkä varmasti valmistu ajallaan eivätkä budjetissa.
Kirjoiteltiinhan aiheesta kriittisesti muutenkin. Muistelen ainakin, että jo heti hankkeen alkuvaiheessa ihmeteltiin sitä, että Areva otti pääurakoijan roolin vaikka aiemmissa voimalaitoshankkeissa Ranskassa pääurakoijana oli yleensä joku ranskalainen rakennusurakointijätti ja Arevan vastuulla oli toimittaa vain reaktorisaarekkeen suunnitelmat ja laitteistot. Samoin ihmeteltiin sitä, että Areva aikoi hoitaa suunnittelun lennosta projektin aikana vaikka tällaisesta ei ollut kokemuksia. Myös se, että suunnittelutyötä ulkoistettiin Intiaan yms. herätti paljon epäilyjä — jotka sitten osoittautuivat oikeaksi, kun rakennuspiirrustukset menivät uusiksi, kun ne eivät vastanneet suomalaisia standardeja ja rakenteista puuttui varautuminen pakkasiin jen.
No, halvalla saatiin, mutta uskoiko joku TVOssa ihan oikeasti, että ranskalaiset olisivat noilla projektikäytännöillä ja ‑kokemuksella saaneet voimalan valmiiksi ajoissa?
Hyvä katsaus. Yksi kommentti. Eiköhän ole aika selvää se, että syy e.on:n vetäytymiseen ollut nimenomaan se, että Saksassa vastustettiin siihen aikaan niin voimakkaasti ydinvoimaa.
Saksa on politiikallaan tehnyt aivan järkyttävästi vahinkoa koko Euroopalle.
Niin, ei Suomessa ole Taernobylin jälkeen tehty päätöstä lisäydinvoiman rakentamisesta kuin vihreiden ollessa hallituksessa.kerran (1993) tehtiin kielteinen päätös, mutta silloin vihreät oli oppositiossa.
Aivan kohdallaan oleva synopsis ydinvoiman keskeisiin tapahtumaketjuihin Suomessa.
Merkittävä huomio katsauksessa on kolmen ydinvoimalan lupahakemuksen lupaprosessi ja sen lopputulos V. 2010. Todella todella kallis virhepääätös monella tapaa.
Fortum lähti rahoineen seikkailemaan Venäjälle, kun ei saanut lupaa Loviisa 3 laitokselle . Jos olisi saanut, aika suurella todennäköisyydellä laitos olisi nyt käynnissä, emmekä tarvitsisi rimpuilla uhkaavan sähköpulan ja pilviä hipovien sähkön hintojen kourissa. Luultavasti ryntäys tuulivoiman perään olisi myös ollut maltillisempaa. Silloin olisi vältytty edessä olevien tuhansien kilometrien uusien voimalinjojen rakentamiselta, kun voimantuotanto olisi keskittynyt sinne missä on kulutuksenkin. pääpaino. Loviisan laitokselta lähtevistä linjoissa on jo valmiina varaus yli 1000 MWn siirtokapasiteetin kasvatukselle. Uudet maata halkovat voimajohdot eivät välttämättä ole kauneimpia luontokatselukohteita, vaikka niitä rakennetaankin vanhojen linjojen yhteyteen. Leveyttä niille kertyy silloin 100–200 metriä. — Fennovoiman surullinen tarina ja laitospaikan valmustelutöihin hukatut rahat olisi myös vältetty, jos eduskunta (keskusta) ei olisi evännyt Fortumin Loviisa 3 hakemusta.
Ei voi muuta sanoa kuin että kalliiksi käy kansanvaltaan nojaava puoluepoliittinen päätöksen teko. Mutta minkäs teet kun parempaakaan ei ole tarjolla.
Fortum lähti tietääkseni Venäjälle voimaloita rakentamaan jo 2005 eikä vasta 2010. Tietääkseni ovat olleet jotenkin kannattaviakin, mutta nyt ongelma päästä niistä eroon muulla kuin pilkkahinnalla.
Suuri kysymys onkin, miksi Loviisa 3 ei saanut periaatelupaa 2010. Katselin tuolloin asiaa lähellä sisäpiiriä, mutta en sen ytimessä. Vuonna 2008 osallistuin TEM:n teettämään taustaselvitykseen ja tehtäväni oli mallintaa ydinvoimalaratkaisujen vaikutus Suomen sähköntuotantoon. Ministeriö itse määritteli sähköntarpeen, ja heidän mielestään se oli pikaisesti nousemassa reilusti yli 100 TWh/a. Laskelmat osoittivat, että kolme uutta suurta ydinvoimalaa olisi teknisesti passeli määrä tuossa tilanteessa, mutta ymmärsin, että kaksi oli poliittinen maksimi. Kolmesta hakijasta piti yksi pudottaa pois. Selvitin, että kaukolämmön tuottaminen Loviisasta ei olisi yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, mm siksi, että se korvaisi paikallista (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kerava) CHP tuotantoa , mistä saadaan sähköä, mutta Loviisan ydinkaukolämpö vähentäisi sähkön tuotantoa, ja juuri sähkön takia niitä ydinvoimaloita pikaisesti tarvittaisiin. Lisäksi paikallinen kaukolämmön saatavuus pitäisi varmistaa paikallisella varakapasiteetilla. Ymmärsin, että poliittista ratkaisua ei tehty kaukolämmön argumentein vaan jotenkin muuten, mitä ei ole vieläkään julkisesti paljastettu. Tosin Fennovoimakin varautui kaukolämpökortin käyttöön ja sijoitti ensimmäisen ehdotuksensa Loviisan läheisyyteen. Kun kaukolämpöön ei päädytty, sijoituspaikka muuttuikin Pyhäjoelle.
Sitten tulikin lama, ja Suomen sähkönkulutus asettui vuosikymmeneksi reiluun 80 TWh/a. Tässä yksi mahdollinen syy ydinvoimahankkeiden kompasteluun myöhemmin. Kaksi periaatelupaa kuitenkin ajettiin epätietoisessa tulevaisuustilanteessa läpi. Teimme muuten TEM:n kahvipydässä ennusteen Suomen tuulivoimatuotannosta. Yhteisesti oletimme, että se ei tule koskaan ylittämään 6 TWh/a, koska suuremmasta määrästä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Ei meitä voi ennustajanlahjoista kehua!
“Fortum lähti rahoineen seikkailemaan Venäjälle, kun ei saanut lupaa Loviisa 3 laitokselle .”
Loviisa 3 olisi ehkä tilattu Venäjältä joka tapauksessa, kun Fortumin suhteet sinne on vanhastaan läheiset. Fennovoiman alkuperäinen rahoittaja E.on oli (ja on) samanlainen “Venäjä-seikkailija.”
Eurooppalaisella energia-alalla on aika vaikea välttää Venäjä-kytköksiä.
Eikös OL4 kaatunut siihen, ettei OL3:sta näyttänyt tulevan valmista eikä TVO:n (omistajien) hartiat olisi riittäneet kahden kahden samanaikaisen rakennusprojektin rasitusten kantamiseen? Jälkikäteen tarkasteltuna ehkä ihan fiksu päätös, koska OL3 on vasta nyt käynnistymässä — ja jos rinnalla olisi pitänyt rahoittaa vielä toisen laitoksen rakentamista (jota ei taatusti olisi saanut samatasoiseen pilkkahintaan), niin aika montaa TVO:n osakasta olisi varmaakin alkanut meno hirvittämään.
Hanhikiven Rosatom-seikkailu yhdessä Nordstreamien kanssa ovat kyllä oiva esimerkki maamme poliittisen eliitin vankasta jälkisuomettuneisuudesta ja punamullan haikailusta “vanhojen hyvien aikojen” perään. Tietysti syyllisiä tai vähintäänkin hyödyllisiä idiootteja löytyi muualtakin, mutta kepuloiset ja demarit tässä eniten painoivat päälle.
Suomessa viidettä ydinvoimalaa oltiin rakentamassa milloin Helsingin Seudun Lämpövoima oy:n toimesta 1970–1980 ‑luvuilla (YLE), milloin Olkiluodon voimalan jatkeeksi 1980-luvun puolivälissä, 1992 ja sitten 2002.
Vielä 1992 olisi Ruotsista löytynyt ydinvoimalaitosten rakentamisen kokenut osaajataho, joka oli rakentanut voimaloita sarjana. 2002 ei enää ruotsalaista ollut tarjolla. Parinkymmenen vuoden tauko Länsi-Euroopan ydinvoimarakentamisessa hävitti rakentamisprojekteihin tarvittavan osaamisen ja organisaatioinfrastruktuurin, mikä näkynyt muun muassa Arevan ongelmissa OL3:n kanssa. Tämä on suuressa määrin kansainvälisten ja kansallisten ympäristöjärjestöjen kampanjoinnin tulosta. Joka sukupolvesta pitäisi löytyä alaa opiskelevat insinöörit, jotka työskentelisivät jatkumona oppien kokeneemmilta.
Vanhat suunnitelmat eivät edes ole sellaisenaan kopioitavissa. Valmistustekniikka on muuttunut ja voimaloiden ohjaustekniikka muuttunut digitaaliseksi. Lisäksi tullut lisää turvallisuusvaatimuksia, jotka ovat kyllä hyvä asia. Tsunamissa hajosivat vanhimmat kohdalle osuneet reaktorit, eivät uudemmat.
2010 ydinvoimalupapäätös tulee olemaan koulukirjaesimerkki siitä, ettei poliitikkojen pidä yrittää valita voittajia. Samoin huonosta esimerkistä käy ydinvoimalaki, jonka mukaisissa luvissa ei sijaintipaikkaa tai reaktoritoimittajaa voinut projektin kesken vaihtaa. Fennovoimakin olisi muuten voinut sulautua OL4:een tai Fortumin kanssa Loviisa 3:eksi.
Sivuhuomiona: tuntuu toki hienolta toivoa Saksan nykyisille reaktoreille lisää käyttöaikaa, mutta se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Henkilöstöä on epäilemättä jo lähtenyt pysyvämpiin työpaikkoihin, kunnossapitohuollot jätetty minimiin eikä polttoainettakaan liene hankittu ylimääräistä. Näistä todennäköisesti 10 vuoden saattohoitohuolto lienee vaikein jälkikäteen korjattava. Jos ja kun niitä käytetään nyt yliajalla, toivoakseni Saksan ydinvalvontaviranomaiset ja turvallisuudesta vastaavat työntekijät ovat tehtäviensä tasalla.
Kokoomus kannatti 2010 Fennovoimaa, koska se oli yksityinen (tai “yksityinen”) ja siinä oli iso ulkomainen rahoittaja. Saksalaiset tuovat rahaa Suomeen ydinvoimalan rakennusta varten! Sehän on ihan täydellinen kuvio meille. No sitten tuli Fukushima ja atomeista saksan kieleen uusi kirosana. E.on pyöritti saksalaisia ydinvoimaloita, jotka hallitus päätti sulkea 11 vuoden sisällä. Mahdotonta että firma olisi osallistunut johonkin suomalaiseen ydinvoimahankkeeseen enää.
Ilman ulkomaista rahoitusta Fennovoiman voimalaa ei ollut mahdollista toteuttaa, ja Fukushiman jälkeen ainoa ulkomainen rahoittaja oli Venäjä. Rosatomia ei valittu laitostoimittajaksi sen vuoksi että pöydän alta livautettiin nippu ruplia, vaan Toshiban tai Arevan laitoksiin ei enää yksinkertaisesti ollut rahaa.
Loviisa 3:ssa yksi potentiaalisista (ja kenties todennäköisin) laitostoimittaja oli muuten Atomstroieksport, eli Rosatom, sama laitosmalli kuin Hanhikivessä.
Mitenkä Suomeen tuotettais tarvittava sähkö huonoinakin aikoina? Ovatkos ydinvoima ja vesivoima ainoat vaihtoehdot vai unohdinko jotain? Mistä johtuu vakaa usko vakaa usko että tuulivoima ratkaisee ongelmat. Pitäiskö Suomen väkiluku pitää sellaisena, että nuo kaksi riittävät? Mitenkä nuo Arevat ja muut pystyvät myymään asiakkailleen prototyyppejä.
On vähän yksinkertaistavaa typistää poliittinen vaikuttaminen pelkkiin äänestyksiin eduskunnassa. Ydinvoiman äänekkäällä vastustamisella ja kannattamisen syyllistämisellä on ollut vaikutuksensa myös muihin puolueisiin, äänestäjäkuntaan, ja niihin päätöksiin joita lopulta on tehty (kuten ylikokoinen OL3). Vaikka syyllistä ei etsittäisi, on ihan perusteltua arvioida Vihreiden historiallista kykyä päätyä oikeisiin kantoihin ydinvoimakysymyksen kannalta.
Tikulla silmään!
Vihreillä on ihan riittävästi virheellistä politiikkaa tänäänkin.
Kolmannelta sivulta (s. 4201) alkaen tuolta
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Documents/ptk_140+1992.pdf
löytyy Eduskunnan täysistunnon käsittely vuoden 1992 energiapoliittisesta selonteosta. Ensimmäisen kauden kansanedustajien Matti Vanhasen (kesk) ja Eila Rimmin (vas) ydinvoiman vastainen ponsi meni läpi.
Vihreiden Eero Paloheimon ja Heidi Hautalan ponsi ei mennyt läpi. Siinä ehdotettiin Vuotoksen rakentamisesta luopumista, energiansäästöä 2 %/vuosi, maakaasuverkon laajentamista, biomassan ja maalämmön energiakäytön lisäämistä sekä panostusta uusien aurinkopohjaisten energiamuotojen kehittämiseen. Maakaasua ja biomassaa lukuunottamatta olisivat edelleen kannatettavia yhdessä ydinvoiman kanssa.
Fortum lähti Venäjän seikkailuille vuonna 2008 jo ennen ydinvoiman periaatepäätöksiä, jotka tehtiin vasta vuonna 2010. Jos Fortum olisi saanut luvan rakentaa Loviisa 3:n, laitos olisi jouduttu ostamaan myös kokonaistoimituksena Arevalta. Oma suunnitteluväki potkittiin pois jo vuonna 2001. Voimalan hinta olisi ollut kaksinkertainen Olkiluoto 3:een verrattuna.
Ainoa halvempi voimala olisi saatu Rostatomilta ja laitos olisi ollut edullinen, jos se olisi rakennettu IVO:n suunnitteleman Tianwan ydinvoimalan piirustuksilla. Nyt Kiinassa on käytössä neljä IVOn suunnitelmiin perustuvaa voimalaa Tianwan 1, 2, 3 ja 4. Piirustukset tehtiin alun perin Loviisa 3 varten vuosina 1976–1984. Tuskin Fortum olisi kuitenkaan sellaista ostanut, koska oli saanut Rosatomilta jo alustavan tarjouksen AES-2006 laitoksesta, Sen suunnittelu oli täysin pielessä, mutta Fortumin johto ei sitä edes tiennyt.
Jo vuonna 2008 tiedettiin, että tuulivoiman avulla tuotetaan halvempaa sähköä kuin ydinvoimalla. Vuonna 2014 tästä tehtiin LUT:ssa selvitys, joka herätti melkoisesti huomiota. Tänään uuden ydinvoimalan tuottama sähkö maksaisi jo noin 80 €/MWh, joka olisi kaksinkertainen tuulivoimasähköön (40 €/MWh) verrattuna.
Tuulivoimaa rakennetaan nyt niin paljon, että Suomesta tulee sähkön vientimaa jo vuonna 2025. Ei täällä ydinvoimaa kannata enää rakentaa. Sen sijaan rakennetaan tuulivoimaa ja sen balansointiin tarvittavaa säätövoimaa. Sitä saa edullisesti esimerkiksi Wärtsilältä.
Mitä säätövoimaa ja kuinka paljon saadaan edullisesti Wärtsilältä?
“Tuulivoimaa rakennetaan nyt niin paljon, että Suomesta tulee sähkön vientimaa jo vuonna 2025.”
Suomi vie silloin kun sähkö on halpaa ja tuo silloin kun se on kallista
Tänään HS kohtuu kattava artikkeli Saksan Vihreiden suhtautumisesta ydinvoimaan. Vaikuttaa enemmän uskonnolta kuin yhteiskunnan eteenpäin viemisellä politiikan avulla.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009139418.html
Eikö Pyhäjoki-päätöksen yhteydessä hehkutettu myös sitä, että Pohjois-Suomessa on paljon energiaintensiivistä teollisuutta (paperitehtaita, Outokummun Tornion tehdas, Rautaruukki/SSAB Raahe Hybrit-hankkeineen), jolloin ei tarvitse kuljetella sähköä niin paljon edestakaisin?
Vihreät tuntuu viljelevän mantraa, jossa väitetään että yhtäkään ydinvoimalaa ei suomessa ole heidän takia jätetty rakentamatta. Toisaalta samaan aikaan voidaan todeta, että kolmen uuden voimalan tarve oli tunnistettu, mutta poliittisesti ei uskallettu antaa kolmea lupaa. Eli siinä mielessä kyllä vihreiden änkyröintipolittiikka kantoi “hedelmää” ja onnistui välillisesti torppaamaan kolmannen voimalan. Kerrassaan harmillista kuinka paljon vahinkoa moisesta on ollut niin vihreälle siirtymälle kuin kansantaloudellekkin.
Kaksi ydinvoimalaa on jäänyt periaateluvasta huolimatta rakentamatta, koska ei löytynyt halukkaita uhraamaan siihen miljardeja.