
Vihreillä on meneillään pormestariehdokkaan valinta jäsenäänestyksellä, jossa on noin 2 000 äänioikeutettua.
Helsingin pormestarin paikka on yksi Suomen merkittävimmistä poliittisista tehtävistä, sillä niin kuin olen monta kertaa tällä blogilla kirjoittanut, suuret kaupungit ovat ottamassa suunnannäyttäjän tehtävän valtioilta. Siihen nähden on kummallista, että tehtävä ei ole oikein kiinnostanut eri puolueissa maan ykkösluokan ehdokkaita. Tehtävä kilpailee merkittävyydessä pääministerin paikan kanssa, mutta voisiko yhtäkään ehdotetusta ehdokkaista ajatella pääministerinä? Se on oire politiikan epäsuosiosta, jonka takia kunnallispolitiikka potee kykypulaa.
Vihreiden oli tarkoitus asettaa ehdokkaaksi valtakunnallinen ykkösnimi, Pekka Haavisto, mutta kuten tiedämme, muutama tunti ennen asian julkistamista Haavisto sai puhelun, joka muutti hänen suunnitelmansa.
Kunnallispolitiikan kykypula ei vaivaa vihreitä, ainakaan vielä, joten hyviä ehdokkaita tehtävään vihreillä on. Paikan vapauduttua Haavistolta peräti viisi ehdokasta on ilmoittautunut kisaan. Heistä peräti kolme on toiminut kaupunginvaltuuston puheenjohtajia. Eivät he siis mitään politiikan untuvikkoja ole kukaan. Harmi että kampanja-aika jäi vähän lyhyeksi, vähän niin kuin Kamala Harrisillakin.
Esitän seuraavaksi arvion noista viidestä. Mietin esittelyjärjestystä ja päädyin puolueettomasti aakkosjärjestykseen, jottei järjestystä voisi tulkita väärin.
Fatim Diarra
38-vuotias kansanedustaja. Nopeaälyinen, suorapuheinen ja erittäin sanavalmis. Onhan hän Helsingin Sanomien retoriikkakisan voittaja vuodelta 2021. Räväkkyys on tuottanut hänelle myös ongelmia, mutta vaaliväittelyissä hän pesisi kyllä kilpakumppaninsa. Se yksi harkitsematon facebook-kirjoitus seitsemän vuoden takaa voitaisiin jo unohtaa. Entinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Ehdokasehdokkaista eniten ääniä vaaleissa saanut.
Minun silmissäni Munkkiniemessä asuva Fatu asemoituu vihreässä valtuustoryhmässä hieman keskiviivan oikealle puolelle, mutta en tiedä, mitä mieltä hän itse on asiasta. Käsitykseni ovat peräisin lähinnä siitä, kuinka johdonmukaisesti ja selväjärkisesti hän ajoi HITAS-järjestelmän alasajoa, kun tuo aikanaan järkevä järjestelmä oli tullut käyttöikänsä päähän.
Olisin itse luottavainen Helsingin tulevaisuuden suhteen, jos Fatu valittaisiin pormestariksi, mutta en ole varma, ovatko äänestäjät yhtä ennakkoluulottomia. Tämä on vihreidenkin hyvä ottaa huomioon, sillä vaaleissa on tarkoitus menestyä eikä vain olla oikeassa.
Fatu on tulevaisuutta ajatellen kova nimi.
Atte Harjanne
40-vuotias kansanedustaja. Kyvykäs poliitikko, joka on selvästi vihreiden oikealla laidalla. Kunnallispoliittinen kokemus ohuempaa, mutta on eduskunnassa osoittautunut osaavaksi poliitikoksi. Kunnallispolitiikan kyllä oppii nopeasti. Seuraajani Helen oy:n hallituksen puheenjohtajana.
En kannattanut häntä eurovaaleissa, koska pidin välttämättömänä, että hän jatkaa eduskunnassa.
Shawn Huff
40-vuotias koripallouran lopettanut maajoukkueopelaaja. Olen suhtautunut vähän vierastaen entisiin urheilijoihin politiikassa, koska he eivät yleensä ole olleet kovin hyviä. No, tietysti: Kalliomäki ja Kekkonen. Mutta Shawn on osoittautunut todella hyväksi monella tavalla. Niinpä vihreät valitsivat hänet kaupunginhallitukseen. Joukkuelajien edustajat sopivat politiikkaan paremmin kuin yksilölajien edustajat ja koripallossa tarvitaan erityisen hyvää kellotaajuutta.
Peliuransa hän vietti pääosin ulkomailla. Sellainen on hyvää valmentautumista Helsingin päättäjäksi tässä kansainvälistyvässä maailmassa.
Hän on valtuustoryhmämme lupaavimpia kykyjä, mutta silti sanoisin, että ei vielä. Neljän vuoden kuluttua ehkä.
Otso Kivekäs
45-vuotias filosofian maisteri pääaineena tietojenkäsittelytieto. Jos pitäisi valita ehdokkaista se, joka on kypsin pormestariksi välittömästi, se olisi Otso Kivekäs. Pitkä ura kunnallispolitiikassa, ollut myös valtuuston puheenjohtaja. Taitava neuvottelija, joka pystyy löytämään kaikkia tyydyttävän kompromissin. Tunnen häntä kohtaa sympatiaa myös, koska hän edustaa itseni kanssa hyvin samanlaista näkemystä kaupunkisuunnittelusta .
Ennen pidin häntä liiankin radikaalina, mutta nuoruus on tunnetusti tauti, joka menee ohi iän mukana.
Tuuli Kousa, 45, on kova nimi. Hänkin on toiminut kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Kiinnostuksen kohteet painottuivat tuohon aikaan kulttuuriin. Olin aikanaan harmissani, että hän siirtyi politiikasta elinkeinoelämään ja olen ilahtunut, että hän on tulossa takaisin. Yrityselämässä hän on ollut merkittävissä tehtävissä esimerkiksi OP-ryhmän viestinnän ja yritysvastuun johtajana. Nyt yrittäjänä. Jotain hänestä kertaa, että opiskellessaan London School of Economics-yliopistossa hänet valittiin oppilaskunnan puheenjohtajaksi.
Vihreiden pormestariehdokas ehdokkaista se, joka ei karkottaisi pois ketään. Voi kuitenkin olla, että on vihreiden nuorimmille jäsenille tuntematon.
Perusteellisemman esittelyn vihreiden ehdokas-ehdokkaista löydät tästä: Ehdokkaat Helsingin Vihreiden pormestariehdokkaaksi | Helsingin Vihreät