Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi. Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.
===
Toinen tilanne, jossa voi luopua täyden maksun perimisestä joukkoliikenteessä on keskipäivän hiljaisen ajan liikenne. Vaikka vuoroja on keskipäivällä vähemmän kuin ruuhka-aikoina, niissä on hyvin tilaa. Kapasiteettia ei voi eri syistä laskea matkustajamääriä vastaavaksi. Silloin lippu voisi olla huomattavan paljon halvempi tai peräti ilmainen.
HSL kokeili tätä eläkeläisillä. He saivat ostaa lipun puoleen hintaan, mutta se oli voimassa vain klo 10 – 14. Aikarajoitus ärsytti eläkeläisiä niin paljon, että pahan mielen torjumiseksi HSL luopui koko lipusta.
Tällaiseen hinnoitteluun voi päätyä myös markkinaehtoisesti. VR ja lentoyhtiöt hinnoittelevat vuorot jyrkästi ajankohdan mukaan. Esimerkiksi VR:n toisen luokan lippu Helsingistä Tampereelle maksaa saman päivän aikana ja samaan aikaan ostettuna vähimmillään 5,90 € ja enimmillään 23,90 €. Tämä on lisännyt junien matkustajamääriä huomattavasti, koska ennen lähes tyhjinä kulkeviin hiljaisen ajan juniin riittää nyt matkustajia. Ruuhkavuorojen matkustajamäärät taas eivät ole vähentyneet, koska hinnoittelu tähtää siihen, että ne myydään liki täyteen. Toisin kuin ennen, nyt jokaiseen vuoroon saa todennäköisesti lipun. Myös matkustajat ovat voittaneet, koska lipun keskimääräinen hinta on laskenut. Monia vaihtelevat hinnat harmittavat. He haluaisivat, että liput olisivat halpoja aina. Jos dynaamisesta hinnoittelusta luovuttaisiin, hinnat eivät olisi aina halpoja vaan aina kalliita ja junat tyhjempiä.
Dynaamisen hinnoittelun ansiosta lentokoneet kulkevat nyt paljon täydempinä, minkä ansiosta liput ovat keskimäärin halvempia ja ilmastokuorma matkustajaa kohden on laskenut.
Mutta palatkaamme metron hinnoitteluun. Se, ettei metromatkustajilta kannata periä kuin muuttuvat kustannukset nojasi ajatukseen, että kapasiteettia on tarpeeksi. Ruuhka-aikoina ei ole. Metroliput voisivat olla hyvin halpoja, mutta eivät ruuhka-aikoina ruuhkan suuntaan. Optimaalinen hinnoittelu edellyttäisi siinäkin ajankohdan mukaan vaihtelevia hintoja, joskin halpoja tunteja voisi olla paljon enemmän kuin optimaalisessa bussiliikenteessä. Tämä tuottaisi suuria hyötyjä, mutta järjestelmästä tulisi monimutkainen ja eripuraa aiheuttava. Eiväthän eläkeläisetkään pitäneet heille myönnetystä hiljaisten aikojen alennuksesta.
Ruuhka-aikojen korkeampia hintoja vastaan voi esittää kaksi argumenttia. Sitä voi pitää vääränä, koska työssä käyviä rangaistaan. Hehän eivät voi mitään sille, että ruuhka-aikana on matkustettava. Kaikki eivät voi, mutta jotkut voivat. Monilla on liukuva työaika. Vaikka työaika olisi kiinteä, sen ei tarvitse alkaa klo 8. Jos henkilökunnan on halvempi tulla töihin yhdeksäksi ja lähteä iltaviideltä, yritys ehkä vaihtaa töiden alkamisajan.
Joku voi taas sanoa, että kustannusvastaavuus edellyttäisi, että hintojen on oltava ruuhka-aikoina halvempia. Ovathan bussit silloin täydempiä, eli bussikuskin palkkaa on jakamassa useampi. Monen mielessä on tällainen mekaaninen kustannusvastaavuus ja monia yhteiskunnallisia palveluja jopa hinnoitellaan sen mukaan, mutta kokonaisuutta ajatellen sellainen ei olisi järkevää. Samalla periaatteella voisi sanoa, ettei autoilta pidä periä ruuhkamaksua kaupungeissa vaan päinvastoin lisämaksua ajamisesta haja-asutusalueiden vähäliikenteisillä teillä. Siinä ei olisi mitään järkevää. Tieverkon rakentaminen haja-asutusalueille on kallista, mutta kun tiet on rakennettu, niillä ajaminen ei tuota mainittavaa lisäkustannusta.
Jos ei tarvitsisi ajatella transaktiokustannuksia ja järjestelmä monimutkaisuudesta aiheutuvia muita haittoja, joukkoliikenteen suurestikin vaihtelevilla hinnoilla voitaisiin saada paljon tehokkuussäästöjä, mutta näin monimutkaiseen järjestelmään ei ole mahdollista mennä. Siksi mahdolliset hiljaisen ajan alennukset olisivat optimoinnin kannalta parhaimmillaankin vain ”sinne päin”.
Seuraava luku tästä.
Kirjan alkuun tästä.