Uusi hyvinvointivaltio 9: luonnollisen niukkuuden verottaminen

Olen häm­mästyt­tänyt luk­i­joi­tani esit­tämäl­lä joukon tapo­ja vähen­tää julk­isia meno­ja. En tee sitä alen­taak­seni vero­tus­ta, vaan kos­ka malli­ni tarvit­see rahaa ja paljon. Rahan tarpeesta myöhem­min. Keski­tyn tässä ja seu­raavas­sa osios­sa tulopuoleen.

Kuin tilauk­ses­ta Heik­ki Pur­si­ainen (kok) twi­it­tasi aiheesta, johon olin aikeis­sa tarttua:

Kap­i­tal­is­mi ei ole mer­i­tokra­tia. Se ei palk­itse ahkeru­ud­es­ta, vaan niukko­jen voimavaro­jen omis­tamis­es­ta. Tämä kap­i­tal­is­min olen­nainen piirre johtaa resurssien tehokkaaseen käyt­töön ja on vau­rautemme perus­ta. Se kuitenkin tarkoit­taa, että rikas­tu­mi­nen on paljolti tsägää.

Voin nyt siis puhua suul­la suuremmalla.

Jotkut asi­at ovat luon­nos­taan niukko­ja. Sik­si niiden arvo nousee ilman, että omis­ta­jal­la on mitään osaa eikä arpaa asi­aan – tai oikeas­t­aan, arpaonnes­ta juuri on kyse.

Tont­ti Raati­huoneen­torin var­rel­la kaupun­gin keskus­tas­sa on tyyp­illi­nen täl­lainen. Ton­tin arvo ei riipu sen eri­no­maisu­ud­es­ta, vaan ympärille raken­netus­ta kaupungista. Hehtaari maa­ta Kata­janokan ran­nas­sa mak­saa 25 miljoon­aa euroa ja aivan saman­lainen ranta­tont­ti Inkoos­sa noin tuhan­nesosan tästä. Asun­to­jen hin­nat ovat kolmes­sakymme­nessä vuodessa kolminker­tais­tuneet nimel­lis­es­ti Helsin­gin keskus­ta-alueil­la ja reaalis­es­tikin kaksinker­tais­tuneet. Tätä kut­su­taan ansiot­tomak­si arvonousuksi.

Joku var­maankin sanoo tähän, että pitäisi toimia toisin päin. Sään­nöstel­lä asun­non vuokra Raati­huoneen var­rel­la niin alas, että hänel­lä oli varaa muut­taa sinne. Hän pää­sisi silti tuskin unel­ma-asun­toon­sa, kos­ka tuli­joi­ta olisi tuhansia.

Niukan hyödyk­keen kan­nat­taa olla käyt­täjälleen kallis, kos­ka jono­tu­songel­maan ei ole muu­ta ratkaisua. Kysymys on tästä syn­tyvästä tulovirrasta.

Luon­nolli­nen niukku­us on eri­no­mainen vero­tusko­hde, kos­ka sen tuot­ta­ma raha ei oikeas­t­aan kuu­lu kenellekään, jos asi­aa ajatel­laan ansioiden, ei lot­tovoiton näkökulmasta.

Tonttimaan kiinteistövero

Kaupunki­maalle pitäisi määrätä niin korkea kiin­teistövero, että se leikkaa tont­tien hin­nat läh­es samoik­si sijain­nista riip­pumat­ta, eli siis kon­fiskoi kaupunki­rak­en­teen tuot­ta­man ansiot­toman arvon­nousun yhteiskun­nalle. Näin suun­nilleen tehdään esimerkik­si New Yorkissa, eikä sitä pide­tä siel­lä sosial­is­mi­na. Tähän liit­tyy tosin melkoisia siir­tymäkau­den ongel­ma, jot­ka johtu­vat siitä, ettei tähän ole ryhdyt­ty aiem­min. Muu­tos kan­nat­taisi aloit­taa pikim­miten ja toteut­taa hitaasti.

Osit­tain tämä on jo toteu­tunut Helsingis­sä. Helsin­ki omis­taa suuren osan tont­ti­maas­taan. Siitä kaupun­ki saa vuokrat­u­lo­ja määrän, joka vas­taa noin pros­ent­tiyk­sikköä kun­nal­lisveros­ta. Vuon­na 2019 asun­to­ton­tit tuot­ti­vat kaupungille vuokrat­u­loa 120 miljoon­aa euroa, nyt var­maankin selvästi enemmän.

Mitä kaikkia asun­to­tont­te­ja koske­va kiin­teistövero tuot­taisi? Helsingis­sä asun­topin­ta-ala on noin 25 miljoon­aa ker­rosneliötä. Jos ton­tin arvok­si las­ke­taan keskimäärin (vain) 600 €/k‑m² ja siitä per­itään kiin­teistöveroa 3%, tuo­tok­si saadaan 450 M€. Lisäk­si tuli­si­vat kiin­teistöverot toim­i­ti­la­ton­teista. Tästä sum­mas­ta pitäisi tietysti vähen­tää nykyi­nen vuokratuot­to samoista tonteista.

En siis tarkoi­ta, että tont­ti­maan kiin­teistövero olisi sama kaikille, vaan päin­vas­toin, että se vai­htelisi ton­tin sijain­nin mukaan rajusti, kuten vai­htel­e­vat asun­to­jen hinnatkin.

Sil­loin kun tärkein pääo­ma oli maat­alous­maa, mon­et yhteiskuntafilosofit kaavaili­vat sen ottamista samal­la taval­la yhteiskun­nalle. Ricar­don maan­vuokralain mukaan­han pel­lon tuo­to­s­ta kas­va­va osa menee sen omis­ta­jalle. Vuokrav­il­jeli­jä oli tuomit­tu köy­hyy­teen ja omis­ta­va luok­ka eli mukavaa kar­ta­noelämää. Ainakin Suomes­sa maat­alous­maa ei ole enää samas­sa ase­mas­sa. Sen sijaan, että sen tuot­toa verotet­taisi­in, vil­jelemistä tue­taan hehtaar­i­tu­il­la. Jos­sain muual­la maail­mas­sa ehkä maat­alous­maakin kuu­luu tähän kategoriaan.

Yhteiskun­ta­rauhan säi­lyt­tämisek­si en sano mitään metsämaasta.

Luonnonvaravero

Kan­nat­taisi siirtää yhteiskun­nalle tulot esimerkik­si fos­si­il­i­sista polt­toaineista. Öljyn­tuot­ta­ja­mail­la saat­taa olla tähän toinen näkökul­ma. Raakaöljylle kan­nat­taa aset­taa niin korkea vero, että öljyn­viejä­maid­en tulot laske­vat ja raha siir­tyy kulut­ta­ja­maid­en hal­li­tuk­sille. Sama kos­kee tietysti kivi­hi­iltä ja maakaa­sua. Jos Suo­mi aset­taa yksin veron raa­ka-öljylle, polt­toainei­den hin­nat nou­se­vat Suomes­sa, mut­ta raakaöljyn hin­ta ei laske. Jos kaik­ki teol­lisu­us­maat tekevät saman, vero menee suurim­mal­ta osaltaan öljyn­tuot­ta­ja­maid­en mak­set­tavak­si. Kan­nat­taisi ehdottomasti.

Joskus kaavailti­in wind­fall-voit­toveroa vesivoimalle, mut­ta siitä on aika ehkä ajanut ohi.

Kaivosvero olisi hyvä vero Suomes­sa, ellemme halua tehdä maas­tamme Euroopan Kon­goa. Mon­et muut maat sovelta­vatkin sitä.

Kaupunkiliikenteen vero

Luon­nol­lista niukku­ut­ta on kuitenkin eniten kaupunkielämässä. Tont­ti­maan ohel­la kaupunkili­ikenne on asia, jota kan­nat­taa verot­taa. Siinäkin on kyse niukan tilan hin­noit­telus­ta. On järkeväm­pää hin­noitel­la asukaspysäköin­tipaikat Töölössä riit­tävän kalli­ik­si, jot­ta tun­nus takaisi myös pysäköin­tipaikan. Ruuhkia kan­nat­taa verot­taa sen sijaan, että liiken­net­tä säädel­lään jonot­ta­mal­la. Täl­lä ei olisi suur­ta rahal­lista merk­i­tys­tä. Sen hyödyt tuli­si­vat liiken­teen parem­mas­ta suju­mis­es­ta ja pysäköin­tipaikan löytymisestä.

Luon­nol­lista niukku­ut­ta esi­in­tyy todel­la paljon.

Ympäristö- ja hait­taverot verot ovat myös hyviä vero­ja. Niiden ongel­mana hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan rahoituk­sen kannal­ta on, että tavoit­teena on syödä veropo­h­ja pois. Niukku­usverot toimi­vat toisin. Tont­tia raati­huoneen­torin var­rel­la ei ole tarkoi­tus verot­taa tyhjäksi.