Olin torstaina Hanna Wassin emännöimässä pyöreän pöydän keskustelussa otsikkona Uuden presidentin Suomi. Nämä keskustelut ovat todella erinomaisia. Chatham House ‑säännön takia en voi kertoa muiden puheenvuoroista, mutta omani saan julkistaa. Tämä on puhuttua versiota vähän pidempi ja tietysti stilisoidumpi
Minä vanha neuvostovastainen
Tunnustan olleeni aikanaan henkisesti neuvostovastainen. En pitänyt siitä, mitä Neuvostoliitto teki omille kansalaisilleen, miten se kohteli alistamiaan kansoja enkä siitä, miten se puuttui Suomen sisäpolitiikkaan. Erityisesti en pitänyt suomalaista poliitikoista, jotka yrittivät pönkittää omaa poliittista asemaansa Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän tuella.
Hetken, mutta vain lyhyen hetken, olin optimistinen ja kuvittelin Venäjän kohoavan kunnialliseksi maaksi kunniallisten maiden joukkoon. Tästä harhaluulosta minut herätti Heidi Hautala, jolla oli jo kauan sitten varsin tarkkanäköinen analyysi Venäjän kehityksestä.
Nyt huomaan olevani rintaman toisella puolella. Minusta Suomi on tyrkyttäytymässä kritiikittömästi lännen ja erityisesti USA:n puudeliksi. Puheet esimerkiksi siitä, ettei Suomen ja Venäjän rajaa saa avata koskaan, ovat tolkuttomia. Niitä eivät esitä johtavat poliitikot, mutta hallituspuolueista niitä kyllä kuulee. Ei ole hyvä sekään, että Suomi on rähmällään USA:n edessä, varsinkin kun emme tiedä, mitä sille maalle tapahtuu.
Sanotaan nyt selkeästi: jos Venäjä leikkautuisi irti siitä maailmasta, johon Suomi kuuluu, Suomi olisi logistisesti toivottomassa asemassa oleva saari, joka olisi aivan periferiaa. Ensin tuhoutuisi Itä-Suomi ja sitten koko Suomi. Jos Putin soittaisi ja esittää, että he voisivat palauttaa rajan olosuhteet ennalleen, eivätkä päästä enää laittomia maahantulijoita rajalle, minusta siihen puheluun kannattaisi vastata.
Sinänsä minulla on käsitys, että Venäjän järjestämät ongelmat rajalla kertovat, että Venäjä haluaa rajan kiinni. Sulkivathan ne ”käytännön syistä” itse rajan Viroon päin. Miksi Venäjä haluaa rajan sulkea, on oman kirjoituksen arvoinen asia, mutta sivuutan sen tässä.
Mitä tulee Natoon, nykymuodossaan se ei ole järjestö, johon voi kriisiaikana luottaa. Viidenteen artiklaan sisältyvä vaatimus ysimielisyydestä tarkoittaa käytännössä, että Putinilla on veto-oikeus päätöksiin. Tietänette minkä maan kautta. Kahdenkeskinen sopimus USA:n kanssa on siksi tärkeämpi.
En äänestänyt valittua presidenttiä, mutta en pidä häntä merkittävänä turvallisuusuhkana joistakin vähän oudoista lausunnoista huolimatta. Peräytyihän hän ydinasekysymyksessäkin sitä tosin myöntämättä.
Suomi sinänsä tarvitsee sotilaallista tukea. Irlannilla ei ole sanottavaa vaaraa Krimin kaltaisesta ”ei-sotilaallisesta” valtauksesta, mutta Suomella on. Yksi syy Venäjän halulle pitää Suomen raja suljettuna on pyrkimys lisätä tyytymättömyyttä Suomen venäläisväestön keskuudessa, mutta en mene siihen sen pidemmälle. Om muitakin syitä.
Jännitystä ei kannata houkutella omille rajoille
Suomen ei kutenkaan kannata houkutella vastakkainasettelun painopistettä puoleensa. Siksi minusta tulee kieltäytyä ydinaseiden sijoittamisesta Suomen maaperälle. Tähän ei riitä vastaukseksi, ettei niitä juuri tällä hetkellä kukaan ole sijoittamassakaan. Kuuban kriisi oli viedä maailman ydinsotaan, kun Neuvostoliitto toi ydinaseet Kuubaan. Kuuba on paljon kauempana Yhdysvalloista kuin Imatra Pietarista.
Onko Natolla tulevaisuutta?
Vitsailin kymmenen vuotta sitten, että Suomella on kiire liittyä Natoon, jos aikoo tehdä sen ennen kuin järjestö lakkautetaan. Siihenkin on varauduttava, että USA eroaa Natosta. Jäljelle jäävä eurooppalainen Nato ei olisi mikään iso tekijä.
Naton joutuminen syrjään ei johdu vain Trumpista. Läntisen maailman päävastustaja ei ole enää Venäjä, vaikka siitä juuri nyt on niin paljon harmia. Maahan on kuin ydinaseille varustettu Burkina Faso. Todellisen pelin osapuolia on ”Lännen” ohella Kiina ja globaali etelä. Venäjästä on tulossa Kiinan siirtomaa.
Sinänsä Trumpilla on pointti siinä, että monet eurooppalaiset maat ovat turvallisuuspolitiikassa vapaamatkustajia.
Olen katsonut huuli pyöreänä, kuinka länsi työntää globaalin etelän autoritääristen maiden syliin. Gazan sota on länneltä hirveä virhearvio.
Todettakoon, että optimistienn käsitykseni Kiinasta kesti paljon kauemmin kuin optimistien käsitykseni Venäjästä. Kokonaan optimismini ei ole haipunut vieläkään, vaikka Xin aika on ollut suuri pettymys.
Liberaali demokratia mennyttä?
Olen kannattanut suuntautumista länteen, koska arvostan liberaalia demokratiaa. Se voi sulaa alta pois. Turkki, Unkari ja Puola menivät jo, tosin Puola tuli ainakin vähäksi aikaa takaisin. Mutta pahempaa on edessä. Ruotsi ja jopa liberaaleista liberaalein, Alankomaat. Onhan meilläkin perussuomalaisten tosiasiassa johtama hallitus.
Minä näen anti-intellektuaalin oikeiston nousun seurauksena meritokratiasta. Ensin meritokratia tarjosi sosiaalisen nousun välineet työväenluokan valopäille. Nyt se on syöksemässä laskevaan sosiaaliseen kehitykseen niitä, joiden kyvyt eivät riitä pärjäämiseen meritokraattisessa yhteiskunnassa.
Sosiaalisen aseman katkeruus ei tuokaa ääniä vasemmistolle. Perussuomalaiset ovat nyt suurin työväenpuolue Suomessa.
Piketty selittää tämän niin, että poliittinen oikeisto edustaa hyväosaisia, joilla on taloudellista pääomaa, vasemmisto (ja vihreät) hyväosaisia, joilla on sosiaalista pääomaa. Joilla ei ole kumpaakaan, kannattavat äärioikeistoa.
Naiset jyräävät miehet
Keskustelussa esitettiin kysymys, miten käy naisten nousulle yhteiskunnassa. Menikö se vaihe jo ohi?
Naiset ovat paremmin koulutettuja kuin miehet, ja ero kasvaa. Ennen pitkää naisen euro on yli sata senttiä, vaikka tätä yritetäänkin estää vientivetoisella palkkamallilla. Esimerkiksi yritysten johtotehtävistä naiset kamppailevat tasapuolisesti omalla paremmuudellaan. Ei ole kauankaan siitä, kun naisia oli yritysten hallituksissa vain kiintiönaisina. Se aika oli ja meni. Helsingin kunnallispolitiikassa sukupuolikiintiöt toimivat jo useammin miesten kuin naisten hyväksi.
Kun naisten asema nousee, miesten tietysti laskee. Laskeva asema saa kannattamaan konservatiivisia arvoja, olihan ennen paremmin. Jos vain miehillä olisi äänioikeus, suomalaisen politikka olisi perin kansalliskonservatiivista. Voisiko Sveitsistä hakea poliittista turvapaikkaa?