Segregaatiokeskustelussa nousi jälleen esillä kysymys siitä, onko ongelmana vain köyhyys eikä se, että köyhät asuvat toistensa naapureina. Pitäisikö torjua köyhyyttä sen sijaan että käytetään rahaa eri tuloisten sekoittamiseen.
Siivotaanko segregaation torjunnalla vain tilastoja? Kun köyhät hajasijoitetaan, köyhyys katoaa alueellisista tilastoista.
Tämä asia ei itse asiassa ole aivan yksinkertainen. Sitä on tutkittu kokeellisesti Yhdysvalloissa. Linkki artikkeliin tässä. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Kiitos Tuukka Saarimaalle lähteen äärelle opastamisesta.
Yhdysvalloissa tehtiin koe, jossa arvottiin joukko köyhiä perheitä muuttamaan keskituloisten asuinalueille. Tuloksen mukaan vanhemmille ei tapahtunut mitään. Työttömien työttömyys ei helpottanut eikä päihteiden käyttökään. He todennäköisesti tunsivat itsensä entistä köyhemmiksi, koska ihminen vertaa osaansa naapureihin.
Lasten elämä sen sijaan koheni ja heidän sosiaalisen nousunsa todennäköisyys nousi.
Tulos vastaa sitä, mitä minäkin olisin odottanut, mutta pieni varoituksen sana. Koulut ovat Yhdysvalloissa hyvin eritasoisia. Tasoeroja on Suomessakin, mutta ei mitään verrattuna Yhdysvaltoihin. Muutto paremmalle alueelle merkitsi siirtymistä aivan olennaisesti parempaan kouluun. Niinpä tulos ei ole suoraan sovellettavissa Suomeen.
Suomalaista koetta ei ole järjestetty, eivätkä meillä juristit tällaista koetta varmaankaan hyväksyisikään. Joudumme siis turvautumaan oletuksiin ja yleiseen elämänkokemukseen.
Joku alan tutkija on sanonut sen näin: What you cannot see, you cannot be. Et voi valita elämänuraa, josta et tiedä mitään.
Törmäsin tähän kauan sitten, kun eräs nuori nainen maakunnasta oli kirjoittanut loistavasti ylioppilaskirjoituksissa. Kysyin mitä hän aikoo tehdä ja kertoi opiskelevansa sairaanhoitajaksi. Niillä papereilla olisi päässyt heittämällä lääkikseen. Hänen kuplassaan ei menty lääkikseen. Helsingissä olisi menty.
Köyhyys ei ole tarttuva tauti, mutta näköalattomuus on.
Onko sillä merkitystä, ketkä kohoavat sosiaalisesti? Eikö yhteiskunta ole yhtä eriarvoinen sen jälkeenkin, kun toiset ovat nousseet ja toiset laskeneet?
Lähtökohtien tasa-arvo on arvo sinänsä, mutta kyllä tästä hyötyy koko kansantalous. Työmarkkinoita vaivaa osaamisvinouma, eli tarvittaisiin enemmän koulutettuja kuin näitä on ja vähemmän pelkän perustyön tekijöitä. Kansakunta voi paremmin, kun senkoko lahjakkuusreservi saadaan paremmin käyttöön.