Segregaatiokeskustelussa nousi jälleen esillä kysymys siitä, onko ongelmana vain köyhyys eikä se, että köyhät asuvat toistensa naapureina. Pitäisikö torjua köyhyyttä sen sijaan että käytetään rahaa eri tuloisten sekoittamiseen.
Siivotaanko segregaation torjunnalla vain tilastoja? Kun köyhät hajasijoitetaan, köyhyys katoaa alueellisista tilastoista.
Tämä asia ei itse asiassa ole aivan yksinkertainen. Sitä on tutkittu kokeellisesti Yhdysvalloissa. Linkki artikkeliin tässä. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Kiitos Tuukka Saarimaalle lähteen äärelle opastamisesta.
Yhdysvalloissa tehtiin koe, jossa arvottiin joukko köyhiä perheitä muuttamaan keskituloisten asuinalueille. Tuloksen mukaan vanhemmille ei tapahtunut mitään. Työttömien työttömyys ei helpottanut eikä päihteiden käyttökään. He todennäköisesti tunsivat itsensä entistä köyhemmiksi, koska ihminen vertaa osaansa naapureihin.
Lasten elämä sen sijaan koheni ja heidän sosiaalisen nousunsa todennäköisyys nousi.
Tulos vastaa sitä, mitä minäkin olisin odottanut, mutta pieni varoituksen sana. Koulut ovat Yhdysvalloissa hyvin eritasoisia. Tasoeroja on Suomessakin, mutta ei mitään verrattuna Yhdysvaltoihin. Muutto paremmalle alueelle merkitsi siirtymistä aivan olennaisesti parempaan kouluun. Niinpä tulos ei ole suoraan sovellettavissa Suomeen.
Suomalaista koetta ei ole järjestetty, eivätkä meillä juristit tällaista koetta varmaankaan hyväksyisikään. Joudumme siis turvautumaan oletuksiin ja yleiseen elämänkokemukseen.
Joku alan tutkija on sanonut sen näin: What you cannot see, you cannot be. Et voi valita elämänuraa, josta et tiedä mitään.
Törmäsin tähän kauan sitten, kun eräs nuori nainen maakunnasta oli kirjoittanut loistavasti ylioppilaskirjoituksissa. Kysyin mitä hän aikoo tehdä ja kertoi opiskelevansa sairaanhoitajaksi. Niillä papereilla olisi päässyt heittämällä lääkikseen. Hänen kuplassaan ei menty lääkikseen. Helsingissä olisi menty.
Köyhyys ei ole tarttuva tauti, mutta näköalattomuus on.
Onko sillä merkitystä, ketkä kohoavat sosiaalisesti? Eikö yhteiskunta ole yhtä eriarvoinen sen jälkeenkin, kun toiset ovat nousseet ja toiset laskeneet?
Lähtökohtien tasa-arvo on arvo sinänsä, mutta kyllä tästä hyötyy koko kansantalous. Työmarkkinoita vaivaa osaamisvinouma, eli tarvittaisiin enemmän koulutettuja kuin näitä on ja vähemmän pelkän perustyön tekijöitä. Kansakunta voi paremmin, kun senkoko lahjakkuusreservi saadaan paremmin käyttöön.
Joku sanoi joskus parisentuhatta vuotta sitten: “köyhät teillä on aina keskuudessanne”. Kun varallisuuseroista on mahdoton päästä eroon (naapurissa aitä yritettiin sata vuotta sitten tunnetuin tuloksin), niin tärkeintä olisi antaa kaikille mahdollisuus.
Pohjoismaiden taloudellinen eriarvoisuus on pienempi kuin Neuvostoliiton, katso vaikka gini-kertoimet Wikipediasta. Neuvostoliiton ongelmat olivat jossain muualla kuin liian pienessä taloudellisessa eriarvoisuudessa.
Gini-kerroin mittaa tuloeroja . Joita ei ollut Neuvostoliitossa muodollisesti mutta todellisuudessa NKP:n eliitti nautti suuremmasta määrästä etuuksia kuin tavallinen neuvostoihminen. Kyllä Neuvostoliiton todelliset ongelmat oli talouden tuottavuuden pysähtyminen 1970-luvun lopulla joka sitten näkyi 1980-luvun lopulla kun järjestelmä yksinkertaisesti romahti. Tämähän näkyy tämänkin päivän Venäjällä. Venäjä on 11. Suurin kansantalous maailmassa. Vaikka se voisi olla jopa 6 suurin maan suurten luonnonvarojen takia. Näin ei ole. Venäjän roolia maailmantaloudessa pitäisi verrata Kiinan ja Intian sekä Brasilian kasvuun ja kehitykseen. Intia esimerkiksi tulee olemaan voittaja tämänkin sodan jälkeen.
Neuvostoliitossa ei ollut muodollisesti tuloeroja, kuinka niin? Kyllähän sielä oli eri töistä eri palkat, ja kuten viittasit myös eliitti joka rohmusi merkittävän osan varallisuudesta ja tuloista itselleen (aivan kuten nykyvenäjälläkin).
Neuvostoliitossa oli todellakin isoja ongelmia, mutta väitän että taloudellisen eriarvoisuuden puute ei todellakaan ollut edes ongelmien top10 listalla. Hyvin lyhyt katsaus Neuvostoliiton vikoihin vaikka täällä: https://jmkorhonen.fi/2021/09/03/tasaisempi-valta-tasajakoa-kokeiltiin-neuvostoliitossa/
Tämä asumisen segregaatio on nähtävissä myös ns. paperikaupungeissa, joissa on paljon vähäosaisuutta ja myös näköalattomuutta; vaikka lahjakkuutta ja sitä kautta mahdollisuuksia katkaista syrjäytymisuhan sukupolvinen kierre, ei tähän useinkaan saada tukea kodista tai asumisympäristöstä. Erittäin vaikea yhtälö.
”Kansakunta voi paremmin, kun sen koko lahjakkuusreservi saadaan paremmin käyttöön.”
Itse olen kokenut tämän ajatuksen käytännön toteutuksena koulutuksen hajasijoittamisen – kunnallisten keskikoulujen ja sen jälkeen lukioiden perustamisen sotien jälkeen kautta maan. Jossain sanottiin ”sotien jälkeen Suomeen perustettiin 300 lukiota 30 vuoden aikana.” Kai melkein joka pitäjään. Kova oli hinku silloin koulutuksen perään.
Mutta voisi sitä sanoa lahjakkuusreservien naaraamiseksikin, jos se oli ylhäältä ohjattua.
Risto Salmelalle muistuksena että sodan jälkeen Suomessa oli jälleenrakennus aikakausi joka kesti jonnekin 1970-luvun alkuun asti kunnes öljykriisi iski. Samaan aikaan luotiin kattava maakunta yliopistojen verkosto jotta maakuntien ylioppilaat eivät olisi joutuneet opiskelemaan etelän yliopistoissa. Jos Salmela haikailee jonnekin sotien jälkeisen hajasijoittamisen aikakauteen. Oleellinen kysymys on mistä näihin maakunta yliopistoihin löytyy opettajat ja oppilaat? Jopa pääkaupunkiseudulla asuvat ylioppilaat joutuvat menemään maakunta yliopistoihin koska Helsingin yliopiston kiintiöt ovat pienentyneet poliittisen päätöksen takia. Suomen suurin haaste on ulkomaalaisten opiskelijoiden houkuttelevuus Euroopan ulkopuolelta. Lukukausimaksuja on ehdotettu kun kulut on nousseet koska opiskelijoiden määrä ulkomailta on noussut suhteessa enemmän kuin esimerkiksi Salmelan aikakauteen jolloin Suomeen rakennettiin maakunta yliopistojen verkosto. Luonnollisesti ulkomaalaiset opiskelijat tulevat isoihin kaupunkeihin . Tämä koskee koko Eurooppaa. Aasiasta olevien opiskelijoiden houkuttelevuus Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä on erittäin kova kilpailu.
Hh…m! Nämä uudet 50.-60-luvuilla avatut yliopistot mahdollistivat sen, että vakiintuneiden yliopistojen professorinvirkoja “kuolaavat” terävät tutkijat pääsivät nuorina näiden uusien yliopistojen professoreiksi. Mm. Oulun ihme on seuraus tästä.
Eli yliopistojen hajasijoittaminen kannatti.
Mielestäni pitäisi lähtökohtaisesti torjua tuollaista yliyleistävillä yleiskäsitteillä kyhättyä käsiterealismia, jota jo otsikon kysymys edustaa.
Kun jutuista tulee käsitteellisten näennäisyyksien keskinäissuhteiden määrittelyä, tuskin on toivoa siitä, että jalat joskus laskeutuisivat maan pinnalle.
Puks puks.
Raimo Sailas kertoo muistelmissaan 1970-luvun valtiovarainministeriöstä, jossa yhä työskenteli vanhan polven virkamiehiä. He olivat yleensä miehiä ja nimen omaan lakimiehiä.
Sailaksen tapaiset nuoremmat virkamiehet olivat yliopistossa opiskelleet silloisen kansantaloustieteen uusimpia virtauksia, kuten keynesiläisyyttä. He uskoivat talouspolitiikkaa ja vaikuttamiseen. Vanhemmat konservatiiviset virkamiehet halusivat vain hoitaa valtion taloutta.
1970-luvulla Robert Lucas osoitti, miten talouden toimijat ottavat huomioon, jos politiikkaa muutetaan. Tämä puolestaan vie politiikalta tehoa, talous ei käyttäydykään, kuten laskettiin.
Jos halutaan tehdä aktiivista politiikkaa, pitäisi tietää, missä ollaan ja miksi ollaan sekä voiko tilannetta muuttaa omilla toimilla.
Muuttuuko tällaisella politiikalla lopulta mikään? Joku onnekas pääsee paremmalle alueelle, joku toinen jää huonommalle.
Pitää torjua molempia. Pitää huolehtia ihmisten yhtälaisista mahdollisuuksista, erityisesti mahdollisuuksista kouluttautua ja hyödyntää jokaisessa piilevä osaamispotentiaali. Tulee myös huolehtia siitä etteivät erilaiset väestöryhmät erkaannu liiaksi toisistaan. Eriarvoistumisen ja sen aiheuttamien haittojen ehkäisyyn tarvitaan monia toimia, joista tehokkaimpia ovat varmasti segregaation torjuminen sekä asumisessa että koulutuksessa, kuten myös köyhyyden torjuminen sekä köyhyyttä ylläpitävien rakenteiden määrätietoinen purkaminen.
Köyhyyden poistaminen ehdottomasti tärkeämpää, jos se ylipäänsä onnistuu.
Segregaatio poistuu tai ainakin heikkenee sitä mukaa kun Orpon hallitus ajaa keskiluokkaisia ahdinkoon leikkaamalla työttömyyskorvauksia, asumistukia, eläkkeitä ym ja pakottaa heidät rahapulassa muuttamaan halvempiin asuinalueisiin. Viiden vuoden päästä ei ole noloa enää insinöörille asua Korsossa tai Suvelassa.
O.S: “Törmäsin tähän kauan sitten, kun eräs nuori nainen maakunnasta oli kirjoittanut loistavasti ylioppilaskirjoituksissa. Kysyin mitä hän aikoo tehdä ja kertoi opiskelevansa sairaanhoitajaksi. Niillä papereilla olisi päässyt heittämällä lääkikseen.”
Kauan sitten ei päässyt lääkikseen ilman että kävi pääsykokeissa, vaikka oli kuinka hyvä ylioppilastodistus. Mutta tunnustan ilmiön. Maaseudulla tavallisesti pojat menivät maatalous- tai ammatikouluun ja jatkoivat tilan hoitoa tai ryhtyivät auto- ja traktoriasentajaksi ja sitä kautta yrttäjäksi. Tytöt opiskelivat sairaanhoitajaksi tai opettajaksi korkeintaan. Tärkeintä että pysyttiin lähiseudulla. Puolisokin oli usein valittu ennen koulutukseen lähtemistä.
Täh? Omat vanhempani olivat maatalojen tytär ja poika Itä-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta. Opiskelivat mies juristiksi ja nainen maisteriksi, 50-luvun alussa Hgin yliopistossa. Kummankaan ajatuksena eikä edes vanhempien toiveena ollut paluu kotiseudulle vaan mahdollisimman hyvään asemaan ja virkaan. Näin oli 90-luvulle saakka vietettyjen luokkakokousten perusteella myös luokkatovereiden laita. Lääkäreitä, maistereita, suurissa kaupungeissa asuvia. Ja puoliso useimmiten sieltä yliopisto- tai työympyröistä.
Suomessa on käynnistetty uusi isojako suurempien kaupunkien sisällä kun pienituloisia ajetaan sosiaaliturvaleikkauksilla muuttamaan pois parempien ihmisten tieltä. Tätä tilattiin vaaleissa. Toisen isojaon käynnisti Venäjä kun sodan takia Itä-Suomen autioituminen kiihtyy. Asuntojen hinnat ovat maan eri osien välillä revenneet, ja muuttotappioalueilla tullaan purkamaan taloyhtiöitä. Pähkinäsaaren rauhan raja piirtyy entistä selkeämmäksi. Koko maan kannalta kehitys on lähinnä murheellista, koska niitä jakoja on jo riittävästi muutenkin.
En muuten ymmärrä mitä pahaa siinä on, että lahjakkaat (naiset) hakevat sairaanhoitajiksi. Tällaiset näkemykset kertovat siitä, mitä hoitotyöstä ajatellaan. Vähän kuin hakisi puhelinmyyjäksi. Tunnen työn kautta monia sairaanhoitajia, jotka ovat väitelleet hoitotieteen tai kansanterveystieteen laitoksella. Ei ole mikään katastrofi päätyä sairaanhoitajaksi, vaikka varmaan nykyään suku yrittää jo estää sen.
Olen eronnut korkeakoulusta kolmella vuosikymmenellä, jotta saan työttömyyskorvausta.
Nolottaa tosin kertoa.
Mutta eiköhän se kerro jotain kansakunnan tilasta ja erityisesti sen kehityksestä?
Tosiaan. Yhdysvalloissa julkiset koulut rahoitetaan jokaisen koulupiirin alueelta kerättävistä veroista. Varakkaalla aluella myös jokaiselle ilmainen julkinen koulu on varakas. Köyhällä köyhä. Vanhempien halu laittaa lapset hyvään kouluuun on yksi syy joka johti asuntojen hintojen nousuun ja valtavaan asuntokuplaan.
Muistuttaisin että Yhdysvalloissa koulujen tarkistajat valitaan vaaleilla joten heidän työtä ohjailee poliittinen valinta. Yhdysvalloissa koulupiirijakoa voidaan muuttaa suorilla vaaleilla. Myös opetussuunnitelma on Yhdysvalloissa osavaltio kohtainen joten valtakunnan opetussuunnitelmaa ei ole olemassa. Suomessa koulupiirijaosta päättää lautakunnat ja valtuusto. Suomessa opetushallitus
laatii opetussuunnitelman jonka Valtioneuvosto päättää ja eduskunta hyväksyy.
Suomessa tilanne menee samaan suuntaan.
Julkisissa kouluissa on selkeä nokkimisjärjestyksensä.
Ylä-asteiden valintahierarkia on vain peitelty “painotettuihin luokkiin”.
Onnekseni tyttäreni pääsi tuollaiseen.
Kaikki on siis yhä mahdollista hänelle.
Hyviin kouluihin kerääntyy sekä varakkaat vanhemmat että parhaat opettajat. Jälkimmäiset pysyväasti ja kehittävät opetustaan aina vaan paremmaksi. Rahankeruu oppimista tukeviin lisätoimintoihin onnistuu tosta vaan.
Huonoihin kouluihin ei löydy pysyviä opettajia, sijaisrumbaa ja rauhattomat olosuhteet ja kaverien malli johtaa oletettuun lopputulokseen.
Tuoltakin tietty nousee yks kymmenestä, mutta ne kolme seuraavaa jää nousematta.
Kiva jos lasten isältä peruttu omaisuus 20.000 per lapsi viedään asumistuki mieltä. Ei oo isää elättämässä mutta jos iskä olisi elossa toki maksaisi lapsille harrastuksia ja huveja
^Saatko leskeneläkettä Jk? Eikö silloin kuulu eläkkeensaajan asumistuen, eikä yleisen asumistuen piiriin?
Suomessa kaikki koulut ovat yhtä hyviä. Sosioekonomisesti heikommin pärjäävällä alueella rahoitus oppilasta kohden on jopa suurempaa kuin paremmin pärjäävillä alueilla. Niinpä havainnot Yhdysvalloista tuskin yleistyvät meille.
Koulussa voi toki olla enemmän järjestyshäiriöitä, mikä heikentää motivoituneenkin oppilaan mahdollisuuksia tehokkaaseen oppimiseen. Koulu voi olla “huonompi” myös siinä mielessä, että lahjakas ja motivoitunut oppilas joutuu opetusryhmään, jossa edetään hitaammin, koska ryhmän oppimiskyky on kokonaisuudessaan (tai jonkin kvantiilin kohdalta katsottuna) heikompaa. Näitä ongelmia ei kuitenkaan pitäisi yrittää ratkoa segregaatiota vähentämällä vaan muilla keinoilla, kuten järjestyksen ylläpitämisellä ja tasoryhmiin eriyttämisellä. Lahjakkuus- ja soveltuvuustesteillä kullekin oppilaalle voitaisiin löytää sopivimpia jatkokoulutus- ja uranäkymiä – kenties testejä tehdään nyt liian vähän kouluissa ja siksi lahjakkuusreserviä ei ole saatu käyttöön parhaalla mahdollisella tavalla.
Nykyaikana lapset ja nuoret eivät tarvitse naapuriin esimerkkejä eri uravalinnoista tai elämänstrategioista. Jokainen näkee loputtomasti esimerkkejä (länsimaista) viihdettä seuraamalla, elokuvissa, televisiosarjoissa, Youtube-videoissa, videopeleissä.
“Suomessa kaikki koulut ovat yhtä hyviä.”
Ehkä 30 vuotta sitten.
90-luvun säästöt ajoivat nykytilanteeseen, jossa “koulushoppailu”, erityisesti yläasteella on vanhempien tärkein teko jälkikasvulleen.
Kun päästään lukioikään, shoppailu on jo ihan virallista, Ressuun oli tänä vuonna raja 9,69.
Ja vähän alempia sitten kymmenittäin.
80-luvulla tuollaisia keskiarvoja ei ollu kellään.
Kyllä eriytyminen on jo tapahtunut.
Toinen mikä on nyt entistä useammalla vastassa, on se, että jos tarvii uudelleenkoulutusta, pitää hukata omaisuutensa (ennakkoperintö ehkä ratkaisu?), jotta pystyy opiskelemaan. Vaihtoehtoisesti pitää tyytyä ammattikoulutasoon uudelleenkouluttautumisessa.
Segregaatiosta puheen ollen. Mitä itärajan sulkeutuminen tekee kaakkoisrajan takaa tulleen rahavirran varassa eläneelle väestölle? Itä-Suomen täytynee köyhtyä entisestään.
Puun tuonnin loppumisellakin on merkittäviä vaikutuksia. Yhden vähäpätöisen huomasin ostaessani saunapuita. Klapit oli kallistuneet, kun metsäyhtiöt kuulemma pyrkii rohmuamaan kaiken puun.
Tuntuu, että segregaatio on vain sellainen keksitty peruste, jolla oikeutetaan yhteisen omaisuuden suhmurointi joillekin etuoikeutetuille arvalla tai muutoin valituille.
Meidänkin perhe sai suhmuroimalla alihintaisen omakotitalon vuokratontin, josta arvioisin muiden veronmaksajien subvention olevan suuruusluokkaa noin 20000e tai noin 80e/kk. Useimmiten hyödynsaajat ei ole edes mitään pienituloisia vaan keskituloisia. Toki moni yrittäjä, kuten meidänkin perhe saa itsemme näyttämään pienituloiselle, jos tarve vaatii.
OS: “Törmäsin tähän kauan sitten, kun eräs nuori nainen maakunnasta oli kirjoittanut loistavasti ylioppilaskirjoituksissa. Kysyin mitä hän aikoo tehdä ja kertoi opiskelevansa sairaanhoitajaksi. Niillä papereilla olisi päässyt heittämällä lääkikseen. Hänen kuplassaan ei menty lääkikseen. Helsingissä olisi menty.”
Olen samaa mieltä siitä, että ympäristö vaikuttaa paljon lasten koulutukseen ja niihin liittyviin valintoihin, mutta olen eri mieltä siitä, että ero olisi tässä maakunta vs. Helsinki ‑akselilla. Kirjoitin itse 1980-luvulla ylioppilaaksi maalaispaikkakunnan ainoasta lukiosta, johon pääsi 6,5 keskiarvolla. Kyllä lukiossani pidettiin itsestään selvänä, että lukiossa parhaiten menestyneet lähtivät jatkamaan opintoja yliopistoon. Vuosiluokastani pääsi ylioppilaaksi 59 henkilöä, ja heistä ainakin 16 lähti yliopistoon, jokainen vähintään 200 kilometrin päähän kotipaikkakunnaltani. Näistä lähtijöistä ainakin neljä on nykyisin väitellyt oman alansa tohtoriksi. Toki suhde yliopistoon lähteneet / ylioppilaat on paljon pienempi kuin jossain helsinkiläisessä huippulukiossa, mutta näin voi olettaakin, jos lukioon pääsee alle 7 keskiarvolla.
Mainittakoon vielä, että yliopistoon lähteneillä luokkakavereillani yleisin isän ammatti on maanviljelijä ja yleisin äidin ammatti maatalon emäntä.
Joiltakin paperitehdaspaikkakunnilta kotoisin olevilta opiskelukavereiltani kuitenkin kuulin, että heidän paikkakunnallaan yliopistoon lähtemistä pidettiiin todella poikkeuksellisena ja tyypillisenä polkuna koulun jälkeen nähtiin mennä tehtaalle töihin. Epäilen, että maanviljelyvaltaisilla paikkakunnilla lasten koulutusta on yleisemminkin pidetty tärkeämpänä kuin paikkakunnilla, joissa on iso tehdas. Voisiko tämä liittyä myös siihen, että maatila siirtyy yleensä vain yhdelle perheen lapsista, jolloin muiden on pakko löytää työ muualta, kun taas tehdaspaikkakunnalla voitiin olettaa kaikkien perheen lasten pääsevän halutessaan tehtaaseen töihin?
Tästä olen samaa mieltä kuten edellä kirjoitin, ja myös muutkin havaintoni kuin vanhempiani jo 50-luvulla koskevat vahvistavat sen. Maanviljelyskodeissa on ollut sivistystahtoa jo Santeri Alkion ajoista lähtien. Lasten kouluttaminen on ollut monessa tapauksessa projekti, jonka ”sato” on ollut tämän mahdollisimman hyvä onnistuminen suuressa maailmassa, ei paluu kotiseudulle, toki sinnekin esim. lääkäriksi, nimismieheksi…
“…ja tyypillisenä polkuna koulun jälkeen nähtiin mennä tehtaalle töihin.”
Miltähän vuosikymmeneltä nämä tarinat olivat kotoisin?
Nykyään näiltä “paperitehtailla” (eli siis vastaavat perinteiset) kysyntää on uudelle työvoimalle sen verran vähän, että valtaosa kuitenkin joutuu miettimään jotain ihan muuta.
> arvottiin joukko köyhiä perheitä muuttamaan keskituloisten asuinalueille
Kiitos näistä segregoitumista ja mahdollisuuksien tasa-arvoa käsittelevistä kirjoituksista, näitä on aina mielenkiintoista lukea.
Mietin, että eikö Suomessakin ole käytännössä arvottu joukko köyhiä perheitä muuttamaan keskituloisten asuinalueille ARA-asuntoja käyttäen? Lienee siis olemassa perheitä, jotka ovat hakeneet ARA-asuntoa kaikista kaupunginosista, mutta jotka ovat saaneet lopulta asunnon Katajanokalta tai Kontulasta melko sattumanvaraisin perustein.
Tällaisten perheiden lasten elämänkulkua seuraamalla voisi paljastua, vaikuttaako asuinalue lapsen kouluttautumiseen Suomessa. Voisin kuvitella, että Kruununhaan yläasteen opetus ei ole välttämättä kovin paljoa parempaa kuin Vesalan peruskoulun, mutta muiden oppilaiden esimerkki vaikuttaa haluun opiskella ja jatko-opintopäätöksiin.
Vertailun tekeminen vaatisi tosin aluksi sen selvittämistä, määräytyykö ARA-asunnon kaupunginosa oikeasti sattumanvaraisesti. Voihan olla, että asuntoja jakavat palkitsevat tietoisesti tai tiedostamattaan perheitä, joilla menee hyvin, jakamalla näille asuntoja hyvistä kaupunginosista, tai voi olla, että asuntoa voi yrittää saada hyvästä kaupunginosasta kepulikonstein.