Viimeinen vastalauseeni: mietinnöstä ilmenevistä syistä esitys tulee hylätä.

Jätin tänään elämäni viimeisen vasta­lauseen valiokun­nan miet­intöön. Asia kos­ki arvon­lisäveron alara­jan nos­toa  8500 eurosta 10 000 euroon ja huo­jen­nusalueen ylära­jan nos­toa 22 500 eurosta 30 000 euroon. Vasta­lauseeni kuu­lui lyhyesti

Valiokun­nan mietinnössä ilmenevistä syistä johtuen kat­son, että hal­li­tuk­sen esi­tys tulee hylätä.

Myön­nän, että tässä oli mukana vähän ilkikurisu­ut­ta.  Täl­laista tilaisu­ut­ta ei voin­ut jät­tää käyttämättä.

 

Arvon­lisäveron pois­t­a­mi­nen pien­im­miltä yri­tyk­siltä on kaikkien puoluei­den, myös vihrei­den ohjel­mas­sa. Olen­pa sitä minäkin esit­tänyt ihan oma-aloit­teis­es­ti. Vero­jaos­ton asiantun­ti­jat kään­sivät kuitenkin pään. Esi­tys on hyödytön niiden tavoit­tei­den kannal­ta, joi­ta sil­lä aje­taan, haaskaa rahaa ja on  hallinnol­lis­es­ti hyvin raskas. Raskaut­ta aiheut­taa juuri tuo huo­jen­nusalue, jos­sa verovuo­den jäl­keen jo mak­set­tu­ja arvon­lisävero­ja palaute­taan osit­tain hyvin mon­imutkaisten sään­tö­jen puit­teis­sa takaisin. Näitä aika pien­ten raha­sum­mien käsit­te­lyä tekee ja neu­voo 30 vero­hallinnon virkami­estä. Har­maa­ta talout­ta tor­juu 24 virkami­estä. Vero­hallinto esit­ti kom­pro­missi­na alara­jan nos­tamista 20 000 euroon ja huo­jen­nusalueesta luop­umista kokon­aan, mut­ta se taas tuo­taisi has­sun kan­nusti­non­gel­man siihen rajalle. Liike­vai­h­tora­jan ylit­tymi­nen eurolle voisi teo­ri­as­sa (mut­ta vain teo­ri­as­sa) mak­saa 4800 euroa.

 

Kaikkien puoluei­den ohjel­mas­sa esitetään alara­ja nos­tamista huo­mat­tavasti niin, että joku voi oikeasti ansai­ta elan­ton­sa yri­tyk­ses­tä, joka on arvon­lisävero­ton. Tämä mak­saisi paljon, mut­ta ei toisi juuri lainkaan työ­paikko­ja. On paljon tehokkaampia vero­tukia työl­lisyy­den nos­tamisek­si. Käytän­nössä tämä johtaisi vain ole­vien yri­tys­ten pilkkomiseen. Kymme­nen hen­gen kam­paamos­ta saa arvon­lisäverot­toman pakkoyrit­täjyy­del­lä tekemäl­lä jokaises­ta kam­paa­jas­ta oma yri­tyk­sen­sä. Ja voihan samal­la henkilöl­lä olla näitä Minä Oy:tä kak­sikin kappaletta.

 

Vero­jaos­to pää­tyi yksimielis­es­ti hylkäämään esi­tyk­sen – tai ei oikeas­t­aan hylkäämään, kos­ka se olisi hal­li­tuk­selle niin noloa – vaan päästämään sen raukea­maan. Tämä taas ei kel­van­nut ryh­män­jo­hta­jille, jot­ka käskivät viedä esi­tyk­sen eteenpäin.

 

Vero­jaos­to kir­joit­ti mietinnön, jos­sa perustel­laan esi­tyk­sen hylkäämistä, mut­ta pani sen ensim­mäisek­si virk­keek­si, että hal­li­tuk­sen esi­tys on hyväksyttävissä.

 

Kos­ka min­ul­la on vähän aamu­ja, päätin pitää pääni ja kun­nioit­taa sitä tietoa, jon­ka olimme asiantun­ti­joil­ta saa­neet. Vasta­lauseen tekem­i­nen oli help­poa, kos­ka hylkäämi­nen oli seikkaperäis­es­ti perustel­tu mietinnössä. Sai vero­jaos­ton jäse­niltä run­saasti kan­nus­tus­ta vasta­lauseen tekemiseen juuri tuos­sa muodossa.

Tämä on osa yleisem­pää poli­it­tista ongel­maa, jota olen valais­sut kir­jas­sa Jäähyväiset eduskun­nalle. Asioista päätetään sen perus­teel­la, mikä näyt­tää hyvältä, vaik­ka tiedet­täisi­in, ettei se oikeasti ole hyvä.

Tässä meni taas 41 miljoon­aa euroa Kankku­lan kaivoon. Se on hyvä muis­taa hal­li­tus­neu­vot­teluis­sa, jois­sa pitää sopia vähin­tään parin mil­jardin menoleikkauk­sista. Viimeisiä ja vaikeimpia leikkauk­sia saadaan kiit­tää tästä vaal­itäkys­tä, kos­ka ne helpot leikkauk­set tehdään joka tapauksessa.