Oikeistovalta (5) Tarvitsemme kvantitatiivista sosiaalitiedettä

Istu­van hal­li­tuk­sen päätök­set tun­tu­vat minus­ta huonoil­ta myös sen takia, ettei hal­li­tuk­sel­la näytä ole­van san­ot­tavaa yhteiskun­nal­lista insinööriosaamista. Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan rak­en­t­a­mi­nen on vaikeaa, mut­ta sen purkami­nen tai kor­jaami­nen on vielä vaikeam­paa. Huono osaami­nen tuot­taa turhaa kärsimystä.

Sil­loin kun hyv­in­voin­tiy­hteiskun­taa raken­net­ti­in, sosi­aal­i­ti­etei­den osaami­nen oli voimakkaasti mukana.

Tämä muut­tui jo 1990-luvul­la. Olin neu­vot­tele­mas­sa Lip­posen ensim­mäisen hal­li­tuk­sen toteut­tamista säästöistä. Sosi­aalipoli­itikoista ei ollut san­ot­tavaa apua. He sanoi­vat vain, ettei mis­tään voi säästää, mikä tarkoit­taa samaa kuin että säästäkää mis­tä haluatte.

Kohta­laisen hyvin se silti meni, mut­ta yksi paha moka tehti­in. Hyväksy­imme val­tio­varain­min­is­ter­iön ehdo­tuk­sen  pois­taa sairaus­päivära­has­ta min­i­mi. Se kuu­losti loogiselta. Jos ei ole ollut tulo­ja ennen kuin mur­si jalka­nsa, mik­si tulo­ja piti olla sen ajan, kun jal­ka on kip­sis­sä, jon­ka jäl­keen ollaan taas ilman tulo­ja. Jos ei ole tulo­ja ter­veenä, ei voi menet­tää tulo­ja sairastuessaan.

Jos joku sosi­aalipoli­ti­ikkaa tun­te­va olisi ollut paikalla, olisimme tien­neet, että tuo min­imipäivära­ha oli mie­len­ter­veyskuntoutu­jien ain­oa tulon­lähde. Siinä käytet­ti­in väärää etu­ut­ta, mut­ta oikeatakaan etu­ut­ta ei ollut.

Ennen sosi­aal­i­ti­eteet oli­vat poli­ti­ikan suun­nit­telun keskiössä. Nyt­tem­min koko tieteenala on ajau­tunut syr­jäpoluille. Diskurssi­ana­lyysi voi lisätä ymmär­rystämme yhteiskun­nal­li­sista ilmiöistä, mut­ta päätök­sen­te­olle siitä ei ole hyötyä.

Ovat toki Heik­ki Hiil­amo ja Juho Saari, jot­ka ovat alal­laan auk­tori­teet­te­ja, mut­ta kaukana ollaan men­neistä ajoista.

En esitä puhdis­tus­ta sosi­aal­i­ti­etei­den laitok­sille. Sitä askelta ei pidä ottaa ja kuten san­ot­tu, diskurssi­ana­lyysitkin lisäävät ymmär­rystä. On paljon tieteenalo­ja, jot­ka eivät tuo­ta päätök­sen­te­olle olen­naista tietoa.

Pitäisi perus­taa uusi tieteenala, kvan­ti­tati­ivi­nen sosi­aalipoli­ti­ik­ka, joka olisi juuri sitä, miltä se kuu­lostaa. Yhteiskun­nal­lista suun­nit­telua tuke­vaa sosi­aal­i­tiedet­tä. Voi siinä tietysti olla sosi­olo­giaa ja sosi­aalip­sykolo­giaa mukana.

Olen ennenkin huo­maut­tanut, että talousti­eteet ovat tunkeu­tuneet sosi­aal­i­ti­etei­den revi­ir­ille täyt­tämään tyhjiötä. Tutkimuk­set koulu­jen posi­ti­ivisen diskrim­i­naa­tion hyödy­istä (Mikko Silliman/VATT) ja siitä, onko lah­jakkaalle koul­u­laiselle hyö­tyä pää­tymis­es­tä eli­it­tilukioon (Mika Kor­te­lainen, Las­si Ter­vo­nen ja Ohto Kan­ni­nen), ovat tutkimuk­sia, jot­ka kuu­luisi­vat aivan muulle tieteenalalle, mut­ta talousti­eteet ovat tunkeu­tuneet täyt­tämään syn­tynyt­tä aukkoa.

Luon­te­vim­min uusi oppi­aine sijoit­tuisi talousti­etei­den naa­purik­si Aal­to-yliopis­toon, mut­ta en tietenkään tunne kaikkia suo­ma­laisia yliopistoja.