Kasvu on luovaa tuhoa

Suomen talous ei ole kas­vanut 17 vuo­teen. Van­hat seli­tyk­set Nokian ja idänkau­pan rom­ah­tami­sista eivät enää kelpaa.

Taloudelli­nen kasvu on luo­vaa tuhoa. Työvoimaa siir­tyy mata­latuot­toisil­ta aloil­ta korkea­tuot­toisille.  Ei voi olla kasvua ilman, että jotain tuhoutuu.

Tuhou­tu­mis­es­ta vas­tasi Suomes­sa noin 50 vuo­den ajan maa- ja met­sä­talous, jos­ta vapau­tui noin miljoona ihmistä mui­hin elinkeinoi­hin. Köy­hä olisi maamme, jos meil­lä yhä puo­let väestöstä olisi sidot­tu maat­alouteen. Tämä työvoiman lähde on nyt ehtynyt.

Väistyvän elinkeinon ei tarvitse tuhoutua. Riit­tää, että sen työ­paikko­ja tuhoutuu. Maa- ja met­sä­talouden tuotan­non määrä jopa kasvoi aikana, jol­loin sen sit­o­ma työvoima putosi alle kymmenesosaan.

Tek­sti­ili­te­ol­lisu­ut­ta tuhou­tui oikeasti. Se työl­listi parhaim­mil­laan 40 000 henkeä, nyt enää noin 1 300 henkeä.

Työikäis­ten määrä on kään­tynyt Suomes­sa lasku­un. Samal­la hoi­va-alan työ­paikko­jen määrä on nous­sut kahdessakymme­nessä vuodessa noin kahdel­lasadal­la tuhan­nel­la, kos­ka van­huk­sia on niin paljon. Hiipu­vien elinkeino­jen olisi siis luovutet­ta­va työvoimaa jopa enem­män kuin kas­va­vat sitä rekrytoivat.

Jos val­tio­val­ta halu­aa edis­tää tuot­tavu­u­den ja talouden kasvua, sen pitäisi edis­tää luo­vaa tuhoa, mut­ta se toimii aivan toisin. Yri­tys­tuk­i­na jae­tu­ista euroista val­taosa suun­tau­tuu huonos­ti kan­nat­ta­van toimin­nan teko­hen­git­tämiseen – siis luo­van tuhon ja sitä kaut­ta taloudel­lisen kasvun jarruttamiseen.

Yri­tys­tu­ista vain inno­vaa­tiotoimin­nan tuki edis­tää tuot­tavu­u­den kasvua. Valitet­tavasti uud­is­tavista tuista kar­simi­nen on poli­it­tis­es­ti hel­poin­ta. Tule­vis­sa työ­paikois­sa ei ole kukaan töis­sä, hiipu­vis­sa on.

Mut­ta mihin tarvit­semme luo­vaa tuhoa, kun meil­lä on niin paljon työt­tömiä? Valitet­tavasti työt­tömien vara-armei­ja on aika huonos­sa hapes­sa. Jus­si Pyykkösen Etlalle tekemän selvi­tyk­sen mukaan työt­tömistä puo­let on vaikeasti työl­lis­tet­täviä. Tämä on maal­tamme paha epäon­nis­tu­mi­nen, jolle pitäisi tehdä kiireesti jotain.

Taloutemme voisi parem­min, jos suo­ma­laiset muut­taisi­vat herkem­min työn tai korkeam­man palkan perässä. Työt­tömät eivät kovin herkästi muu­ta. Muut­to­tap­pioaluei­den asun­to­jen rom­ah­tanut arvo on merkit­tävä este, mut­ta meil­lä on myös jär­jetön ran­gais­tusvero työn perässä muut­tamiselle. Jos uudessa työ­paikas­sa kuukausi­palk­ka on 500 euroa parem­pi, varain­si­ir­tovero saat­taa viedä tästä jopa kymme­nen vuo­den hyödyn.

En esitä kovin mielel­läni val­tion tuen jakamista ympäri­in­sä, mut­ta työn perässä muut­tamis­es­ta hyö­tyy eniten julki­nen talous.

Aikanaan siir­tokar­jalaiset men­estyivät Suomes­sa mui­ta parem­min, kos­ka heil­lä ei ollut jar­rua muut­taa korkeam­man palkan perässä. Oli­han hei­dän kotin­sa jäänyt rajan taa. Samas­ta syys­tä nyky-Suomes­sa mahan­muut­ta­jat ovat määrään­sä merkit­tävämpi osa työvoimaa.

Suurel­la työvoima-alueel­la työ­paikan vai­h­t­a­mi­nen on hel­poin­ta, kos­ka ei tarvitse muut­taa. Sik­si tuot­tavu­us niil­lä nousee nopeam­min kuin har­vaan asu­tu­il­la seuduil­la ja sik­si meil­lä on aidosti vaikeaa esimerkik­si tiheään asut­tuun Tan­skaan nähden.

= = = =

Tek­sti on julka­istu vieraskolumn­i­na Talouselämä-lehdessä. Tek­sti on jätet­ty toim­i­tuk­selle ennen kuin tuli tieto Talous-Nobelin antamis­es­ta luo­van tuhon tutkijoille.