Vaik­ka suh­taudun kri­it­tis­es­ti hal­li­tuk­sen esit­tämään laki­in velka­jar­rus­ta, en  halua tul­la liite­tyk­si niihin vasem­mis­to­laisi­in, joiden mielestä kan­nat­taa elää ilois­es­ti velka­an­tu­mal­la niin kauan kuin lainaa vielä saa. Julk­ista talout­ta on tas­apain­otet­ta­va voimakkaasti, mut­ta liika on aina liikaa. 

Min­ul­ta on use­ampikin kysynyt, mitä mieltä olen hal­li­tuk­sen esit­tämästä laki­in kir­joitet­tavas­ta velka­jar­rus­ta. Olen vas­tan­nut, että en oikein tunne esi­tys­tä. Olen­han tietysti lukenut siitä lehdis­tä, mut­ta olen olet­tanut, että lehdet selosta­vat asi­aa väärin. Eihän kukaan voi esit­tää mitään noin höh­lää. Kom­men­toin nyt kuitenkin esi­tys­tä sel­l­aise­na, kuin olen siitä lehdis­sä lukenut sil­lä varauk­sel­la, etteivät lehtien tiedot ole oikeista.

Täl­lä ker­taa huo­maan ole­vani samaa mieltä Raimo Ilask­iv­en kanssa, joka huo­maut­ti HS:n yleisönosas­tossa, että esi­tys estäisi järkevän suhdannepolitiikan.

Suh­dan­nevai­hte­lut ovat markki­na­t­alouden virhe, jota vas­taan val­tio­val­lan on toimit­ta­va. Keino­ja on kak­si: rahapoli­ti­ik­ka ja finanssipoli­ti­ik­ka. Omaa rahapoli­ti­ikkaa ei Suomel­la euroaikana enää ole. Jäl­jelle jää vain finanssipoli­ti­ik­ka. Hyv­inä aikoina on kerät­tävä markki­noil­ta rahaa veroina enem­män kuin sinne kyl­vetään sitä  ja huonoina aikoina pitää tehdä toisin päin.

Suh­dan­nepoli­ti­ik­ka ei ole tämän hal­li­tuk­sen vahvuuk­sia — onhan se omil­la toimil­laan syven­tänyt lamaa ja viivästyt­tänyt talouden nousua. Tämä on mak­sanut kansan­taloudelle miljardeja.

Voidaan tietysti sanoa, että suh­dan­nepoli­ti­ik­ka epäon­nis­tuu aika. Päätök­sen­teko on niin hidas­ta, että toimet osu­vat aina väärään suh­dan­nevai­heeseen. On kuitenkin myös automaat­tisia vakaut­ta­jia, jot­ka eivät vaa­di mitään päätök­siä. Kun suh­dan­teet heikkenevät, työt­tömyys­menot ja mon­et muut tulon­si­ir­rot lisään­tyvät ja vero­tu­lot laske­vat. Nousukau­den aikana käy toisin päin.

En tiedä mitä hal­li­tus tarkkaan ottaen esit­tää, mut­ta julk­isu­udessa puhutaan mekanis­tis­es­ta velka­an­tu­miskiel­losta. Se tarkoit­taisi sitou­tu­mista tuhoa­maan automaat­tis­ten vakaut­ta­jien toim­inta. Kun suh­dan­teet laske­vat ja vakaut­ta­jat alka­vat toimia, sitoudut­taisi­in leikkaa­maan meno­ja ja/tai nos­ta­maan vero­ja juuri sil­loin, kun näin ei pitäisi tehdä. Suh­dan­tei­den tasaus ei vain epäon­nis­tu­isi vaan sitoudut­taisi­in myötäsyk­liseen, siis suh­dan­nevai­htelu­ja jyrken­tävään talous­poli­ti­ikkaan. On vaikea uskoa, että hal­li­tus esit­täisi mitään näin älytön­tä, mut­ta täl­laista olen lehdis­tä lukenut.

Poli­it­tisille päät­täjille suh­dan­tei­den tasaami­nen on vaikea­ta. Vaikeimpia ovat hyvät ajat, jol­loin pitäisi kerätä yli­jäämiä huono­jen aiko­jen var­alle. Kun val­tion­talous kään­tyy yli­jäämäisek­si, päät­täjät joutu­vat hurmok­seen. Oikeis­to alkaa silmät kiilu­en vaa­tia vero­jen alen­tamista ja vasem­mis­to pysyviä meno­jen lisäyk­siä. Kumpaakaan ei nousukau­den aikana pitäisi tehdä.

Jos jostain pitäisi velka­jar­run nimis­sä sopia, niin hyvien aiko­jen yli pääsemis­es­tä. Sopimus siitä, että laskukau­sia pitäisi syven­tää, on sen sijaan kummallinen.

Velan lyhentämisen ajankohta aivan väärä

Finanssipoli­tikan myötäsyk­lisyys on oma ongel­mansa, jos­ta selvitään muo­toile­mal­la velka­jar­ru vähän järkeväm­min. Toinen ongel­ma on sitoutua laske­maan val­tion vel­ka 40 pros­ent­ti­in BKT:sta. Se on nyt noin 90 % ja EU:n tavoite on 60 %, joten tässäkin pitäisi olla vähän vaa­timuk­sia parem­pi. Tämä tarkoit­taisi, että seu­raa­vat vuosikymmenet val­tion­talouden pitäisi olla joka vuosi yli­jäämäi­nen määräl­lä, joka vas­taan noin yhtä pros­ent­tia BKT:sta.

Tätä tavoitet­ta pidän Suomen lähivu­osikym­menten näkymät huomioon ottaen kum­mallise­na. Meil­lä on samanaikaises­ti selvitet­tävänä demografinen pul­ma, ettenkö sanoisi katas­trofi. Työikäis­ten osu­us väestöstä vähe­nee jyrkästi ja eläkeläis­ten osu­us kas­vaa. Pienenevän työikäisen väestön pitäisi siis mak­saa sekä ikäih­mis­ten eläk­keet että hei­dän hoivansa. Tämän ajoi­tus yhteen val­tiove­lan jyrkän vähen­tämisen kanssa on kohtu­u­ton­ta hupenevaa työikäistä väestöä ajatellen mut­ta myös talous­poli­it­tis­es­ti erikoista. Tun­tu­isi kohtu­ulliselta men­nä tuon kuopan yli ensin ja alkaa lyhen­tää velkaa sit­ten. Tähän 40 pros­entin tavoit­teeseen ei ole järkevää sitoutua.

Ei velka vaan tase

Ei myöskään pitäisi tui­jot­taa pelkkään velka­an, kos­ka olen­naista ei ole val­tion vel­ka vaan mikä on val­tion vel­ka suh­teessa val­tion omaisu­u­teen. Pitäisi siis kat­soa koko taset­ta. Tämä itses­tään­selvyys on nous­sut esi­in, kun hal­li­tus on innos­tunut lyhen­tämään velkaa myymäl­lä tuot­tavaa omaisu­ut­ta. Se ei ker­ro vas­tu­ullis­es­ta talouden­pidos­ta vaan on puh­taasti ide­ologi­nen val­in­ta. Tämä ide­olo­gia tulee jopa kalliiksi.

Kun val­tio otti rahaa eläk­er­a­has­tostaan lyhen­tääk­seen velka­ansa, eläk­er­a­has­ton tuot­to pieneni paljon enem­män kuin velan korkomenot. Toimen­pide tuot­ti siis tap­pi­o­ta. Näin taitaa käy­dä myös siinä, kun postista osa myy­dään pörssi­in. Jos myy­dään sadal­la miljoon­al­la omaisu­ut­ta, jon­ka reaal­i­tuot­to on neljä pros­ent­tia, jot­ta voitaisi­in mak­saa pois velkaa, jon­ka reaa­liko­rko on yksi pros­ent­ti, hävitään kolme miljoon­aa euroa vuodessa. Täl­laista on tehty aika paljon.

(Val­tion velan korkoa pitää aina tarkastel­la reaa­liko­rkona eikä nimelliskorkona.)

Kansainväliset vertailut

Kun ver­rataan eri val­tioiden velka­an­tu­mista, on aivan pakko ottaa huomioon myös eläke­jär­jestelmän varat ja vas­tu­ut. Vaik­ka nämä yhtiöt ovat Suomes­sa ”yksi­ty­isiä”, ne ovat selkeästi osa julk­ista sek­to­ria. Onhan niil­lä jopa vero­tu­soikeus. Työeläkey­htiöi­den sijoi­tus­var­al­lisu­us on noin 270 mil­jar­dia euroa eli noin sata mil­jar­dia enem­män kuin val­ti­ol­la on velkaa. Se huomioon ottaen siis julki­nen sek­tori on vela­ton. Ennen kuin riemuit­semme tästä liikaa, on otet­ta­va huomioon eläkey­htiöi­den vas­tu­u­vel­ka, joka keikaut­taa niiden taseen vah­vasti negati­ivisek­si. Kerä­ty­il­lä rahas­toil­la ei läh­eskään voi­da kat­taa jo ansait­tu­ja eläkkeitä. Näin ajatellen eläkey­htiöi­den otta­mi­nen laskel­maan mukaan siis vain heiken­täisi julkisen sek­torin tasetta.

Mut­ta jos ver­rataan Suomen val­tion velkaa muiden EU maid­en velka­an, pitää eläkev­as­tuu laskea näis­sä samal­la taval­la. Mon­et maat eivät ole rahas­toi­neet eläkkeitä lainkaan. Eläkev­as­tu­ut ja ‑rahas­tot pitää tietysti laskea samal­la taval­la. Tämä paran­taisi huo­mat­tavasti Suomen ase­maa vertailussa.