23. Nimbyt kaupungistumisen jarruna

Kali­for­nia on tai ainakin on ollut USA:n vetovoimaisin osaval­tio. Sen väk­iluku on kas­vanut nopeasti, minkä vuok­si Kali­for­ni­as­sa on asun­tokri­isik­si kut­sut­tu paha asun­top­u­la. Asum­i­nen on kallista, asun­not­to­mia ja asun­to­vaunuis­sa asu­via on paljon ja osaval­tion köy­hyysaste on korkein USA:n osaval­tioiden kesku­udessa, vaik­ka Kali­for­nia on kansan­tuot­teel­la henkeä kohden mitat­tuna Yhdys­val­tain rikkain osavaltio .

Dis­ney­landin työn­tek­i­jät uhka­si­vat lakol­la heinäku­us­sa 2024, kos­ka palk­ka ei riit­tänyt asumiseen kalli­is­sa Kali­for­ni­as­sa. Lakko väl­tet­ti­in huo­mat­tavil­la palkanko­ro­tuk­sil­la, jot­ka muun muas­sa nos­ti­vat yhtiön mak­saman min­imi­palkan 24 dol­lari­in tun­nil­ta, eli run­saaseen 3700 euroon kuukaudessa, jos työai­ka on 40 tun­tia viikossa.

Asumisen kalleus on johtanut yri­tyk­sis­sä palkkakus­tan­nusten nousu­un. Yri­tyk­siä ja väestöä on alka­nut siir­tyä Tex­as­i­in, joka on nouse­mas­sa men­estyk­sen kär­keen Yhdys­val­lois­sa. Väestö ikään­tyy monin paikoin, kos­ka nuoret eivät enää mah­du osavaltioon.

Nim­by-ilmiö jar­rut­taa suuresti Kali­forn­ian asun­to­tuotan­toa. Ne onnel­liset, joil­la on jo asun­to, eivät halua, että tuli­joille raken­netaan enää asun­to­ja. Tämä uhkaa näivet­tää Kali­forn­ian kehi­tyk­sen. Ongel­maan on havah­dut­tu osaval­tion tasol­la. Osaval­tio patis­taa voima­toimin kaupunke­ja ja piirikun­tia sal­li­maan lisää asuntotuotantoa.

(Tässä kaipaisin apua luk­i­joil­ta. Luin vuosi, pari sit­ten jostakin, että Kali­for­ni­as­sa olisi säädet­ty laki, että jos jokin alue alit­taa sille asete­tun minim­i­tavoit­teen uusista asun­noista, sinne saa vapaasti rak­en­taa maan­omis­ta­jan päätök­sel­lä asun­to­ja mihin huvit­taa. En tätä artikke­lia ole löytänyt, enkä muu­takaan main­in­taa tähän käytän­töön. Joko uuti­nen ei pitänyt paikkaansa tai se ei lop­ul­ta ollut toimen­piteenä kovin merkittävä.)

Mitä Kalifornia edellä, sitä Helsinki perässä?

Myös Helsingis­sä van­ho­jen asukkaiden vas­tus­tus vaikeut­taa asun­to­jen kaavoit­tamista kaupunki­in muut­taville. On valitet­tu, että tulevil­la asukkail­la ei ole val­taa kaupun­gin kaavoitus­ratkaisu­ista. Mon­en van­han asukkaan mielestä ei pidä ollakaan, kos­ka  onhan kaupun­ki mei­dän eikä heidän.

Tähän voidaan vas­ta­ta, että mik­si raja vede­tään nyky­het­keen. Kun niitä aluei­ta kaavoitet­ti­in, jois­sa he nyt asu­vat, moni sil­loinen asukas olisi halun­nut kieltää hei­dän nyky­is­ten asun­to­jen­sa rak­en­tamisen. Kai heil­lä tuol­loin olisi pitänyt olla tähän yhtäläi­nen oikeus kuin heil­lä nyt on estää tule­vien asukkaiden asunnot.

Mik­si kaupun­gin on pakko kas­vaa? Nykyaikana taloudelli­nen kasvu toteu­tuu liki kokon­aan suurten kaupunkien kasvu­na. Nykyaikainen talous perus­tuu kasautu­mise­tu­i­hin, jot­ka edis­tävät tiedon lev­iämistä ja luovuutta.

Ennen vastustin alueellista keskittymistä minäkin

Jot­ka ovat luke­neet muis­tel­mani Voit­to­ja ja tap­pi­oi­ta, tietävät, että vielä 40 vuot­ta sit­ten vas­tustin Helsin­gin kasvua ja ylipään­sä alueel­lista keskit­tymistä täysin tietoise­na siitä, että kan­nat­ta­mani vai­h­toe­hto tiesi alem­paa vau­raut­ta. Pidin sitä silti parem­pana, kos­ka ajat­telin kan­nat­ta­mani vai­h­toe­hdon ole­van silti ihmisille parem­pi kuin taloudel­lis­es­ti vau­raampi elämä ”tehoy­hteiskun­nas­sa”. Sen jäl­keen olen vai­h­tanut kan­taa tyystin. Olen edelleen sitä mieltä, että kan­nat­ta­mani elämän­muo­to olisi ehkä ollut parem­pi kuin tämä nykyi­nen, mut­ta olemme jo men­neet sen tien­haaran ohi. Maakun­tien Suo­mi ei ole enää elin­voimainen eikä siitä sel­l­aista saa, eivätkä ihmiset olleet halukkai­ta luop­umaan vauras­tu­mis­es­ta. Ilman piikki­lanko­ja maan rajo­jen ympäril­lä täl­läi­nen hal­li­tun alban­isoi­tu­misen tie ei toimisi. Mie­len­muu­tok­seeni on vaikut­tanut myös se, että alueel­lis­es­ti hajau­tunut Suo­mi olisi paljon köy­hempi kuin alun perin kuvit­telin. En tun­tenut kasautu­mise­tu­jen vaiku­tus­ta kun­nol­la, eikä sitä tien­nyt oikein kukaan muukaan. Infor­maa­tioy­hteiskun­nan talouden kään­nös kohti suurten kaupunkien kasvua tapah­tui oikeas­t­aan vuosi­tuhan­nen vaihteessa.

Helsingin seutu hajautuisi amerikkalaiseksi autokaupungiksi

Kaupungis­tu­misen voima on niin suuri, ettei Helsin­ki kaavoit­tamista rajoit­ta­mal­la pysty­isi sitä myöskään patoa­maan. Kasvu kohdis­tu­isi muualle Helsin­gin seudulle. Kaupun­ki hajaan­tu­isi ja alka­isi muis­tut­taa amerikkalaisia autokaupunke­ja. Paljon enem­män maa­ta ja luon­toa menisi rak­en­tamisen ja paisu­van tiev­erkon alle. Espoon valmis­teil­la ole­va yleiskaa­va on tästä varoit­ta­va esimerkki.

Jos luon­to saisi äänestää, se äänestäisi tiivi­im­män, ei hajau­tuneem­man kaupun­gin puolesta.

Sik­si Helsin­gin on edelleen varaudut­ta­va noin 10 000 lisäa­sukkaaseen vuosit­tain, mut­ta se vaatii kaavoit­ta­jal­ta paljon enem­män työtä. Kun ennen voiti­in kaavoit­taa vapaasti viher­alueille kokon­aisia kaupungi­nosia, nyt on olta­va paljon huolel­lisem­pi ja arvioita­va ihmisille arvokkai­ta aluei­ta paljon tarkem­min. Tiivistävä kaavoitus on paljon vaikeam­paa kuin uusia aluei­ta val­loit­ta­va kaavoitus.

Jos asun­to­jen rak­en­tamista vähen­net­täisi­in, asun­top­u­la pahenisi ja tuot­taisi suuria sosi­aal­isia ongelmia. Tähän voidaan vas­ta­ta sanoen, että tämä tie on lop­u­ton. Niin onkin. Kun kaupun­ki kas­vaa, siitä tulee entistä vetovoimaisem­pi ja yhä use­ampia halu­aa muut­taa sinne. Tämä siis kuitenkin perus­tuu siihen, että kaupungista tulee entistä parem­pi. Eihän se muuten vetäisi ihmisiä puoleen­sa. Sik­si­hän kaikkial­la maail­mas­sa pienet kaupun­git pienenevät ja suuret kasvavat.

Seu­raa­va luku tästä.

Kir­jan alku­un tästä