Markkinatalous on kesytettävä hyvien asioiden edistäjäksi

EVA:n 50-vuo­tispäivil­lä ruot­salainen taloushis­to­ri­oit­si­ja Johan Nor­berg ja ruot­salais­tunut Björn Wahlroos pitivät palop­uheet markki­na­t­alouden puoles­ta. He osoit­ti­vat vaku­ut­tavasti, että maat men­estyvät sitä parem­min taloudel­lis­es­ti mitä vapaam­min markki­nat saa­vat niis­sä toimia.

Tämä on viisas­ta uskoa, mut­ta kan­nat­taa kuitenkin myös muis­taa mitä talous­no­belisti Amartya Sen on sanonut. Hänelle taloustiede on oppi markki­navirhei­den kor­jaamis­es­ta, eikä hän oikein ymmär­rä ajat­telua, jos­sa olete­taan, ettei mitään markki­navirheitä ole.

Yhteiskun­nan tehtävä on oikaista markki­navirheitä, sil­lä muuten markki­na­t­alous ajaa koko voimal­laan väärään suun­taan. Sil­loin sen voima muut­tuukin pahuudeksi.

Yksi markki­na­t­alouden ikävistä piirteistä on syr­jäaluei­den kur­jis­tu­mi­nen. Itä- ja Pohjois-Suo­mi ovat kur­jis­tuneet Suomen sisäl­lä. Kur­jis­taako yhteis­val­u­u­tan olois­sa sama mekanis­mi Suomea Euroopan sisäl­lä – eri­tyis­es­ti nyt kun itära­ja on kiin­ni? Onko Itä-Suomen tie lop­ul­ta koko Suomen tie?

Infor­maa­tioy­hteiskun­nas­sa kas­va­va osa tuot­teista on sel­l­aisia, joiden melkein kaik­ki kus­tan­nuk­set ovat kiin­teitä, ja tuot­teen monist­a­mi­nen ja jakami­nen on jok­seenkin ilmaista. Viral­lisen ter­min puuttues­sa kut­sun näitä ker­takus­tan­nus­tuot­teik­si. Kaik­ki bit­teinä jaet­ta­vat tuot­teet esimerkik­si ovat täl­laisia. Kokon­aiskus­tan­nusten kannal­ta on jok­seenkin sama, valmis­te­taanko niitä yksi vai miljoona kap­palet­ta. Näi­den tuot­tei­den kohdal­la markki­namekanis­mi ei toi­mi eri­tyisen hyvin. Ongel­maan ei ole kun­non ratkaisua, mut­ta yhteiskun­nan kan­nat­taa ohja­ta yri­tyk­siä myymään niitä mielu­um­min paljon hal­val­la kuin vähän kalliilla.

 

Voit­ta­ja vie kaik­ki ‑tilanteet yleistyvät jatku­vasti. Ne ovat han­kala asia markki­na­t­alouden perusa­jatuk­selle. Monop­o­lisoi­tu­misen ris­ki on täl­löin paljon suurem­pi kuin vaikka­pa kenkien valmistuksessa.

Ulkois­vaiku­tuk­set ovat markki­navirheistä merkit­tävimpiä ja niistä merkit­tävin on ilmas­ton­muu­tos. Kun yri­tyk­set ja koti­taloudet eivät joudu mak­samaan mitään ilmake­hän vahin­goit­tamis­es­ta, ne vahin­goit­ta­vat sitä turhaan tai vain mität­tömän hyö­dyn vuok­si. On yhteiskun­nan tehtävä ohja­ta yri­tyk­siä ja koti­talouk­sia koval­la kädel­lä pienem­pi­in päästöi­hin, mut­ta tämänkin voi tehdä fik­susti tai tyhmästi.

EU:n ilmastopoli­ti­ikas­sa puo­let päästöistä kuu­luu päästökaup­pasek­tori­in ja toinen puoli taakan­jakosek­tori­in. Taakan­jakosek­tori­in kuu­luu muun muas­sa tieli­ikenne, talo­jen eril­lis­läm­mi­tys ja maat­alous, päästökaup­pasek­tori­in sähkön­tuotan­to ja pääosa teol­lisu­ud­es­ta. Päästökaup­pasek­to­ril­la markki­namekanis­mi on val­jastet­tu hin­to­jen kaut­ta vähen­tämään päästöjä, taakan­jakosek­to­ril­la luote­taan poli­it­tisen päätök­sen­teon voimaan.

Päästöt ovat vähen­tyneet päästökaup­pasek­to­ril­la olen­nais­es­ti nopeam­min kuin taakan­jakosek­to­ril­la. Markki­nat toimi­vat tässäkin hallintoa tehokkaam­min. Taakan­jakosek­to­ril­la on juu­tut­tu poli­it­tisi­in kom­pro­mis­sei­hin ja kaiken­laiseen mutkuilu­un. En tiedä, mik­si täl­lainen hölmö jako alun­perin tehti­in, mut­ta siitä on päästävä nopeasti eroon ja laa­jen­net­ta­va päästökaup­paa kaikki­in päästöi­hin – siis aivan kaikki­in. Mai­hin, jot­ka yrit­tävät olla vapaa­matkus­ta­jia, on kohdis­tet­ta­va hiil­i­t­ul­lit. Myös nielut olisi otet­ta­va samaan mekanismiin.

Jos näin tehtäisi­in, ei tarvit­sisi pähkäil­lä, paljonko liiken­nepolt­toaineisi­in pitää sekoit­taa sähköpolt­toainei­ta, siis sähkön avul­la tehtyä vetyä muo­dos­sa tai toises­sa. Annet­taisi­in markki­noiden hoitaa. Ehkäpä sähköpolt­toainei­ta ei käytet­täisi tieli­iken­teessä lainkaan, vaan ne säästet­täisi­in lentoli­iken­teeseen, jota on akku­jen pain­on takia vaikea sähköistää. Tieli­iken­teen sähköistämi­nen on paljon helpompaa.

Björn Wahlroos sanoi tilaisu­udessa, että jos Suomen talous olisi kas­vanut viimeiset 17 vuot­ta Ruotsin tahti­in, kasvul­la olisi voitu rahoit­taa Suomen sote­menot kah­teen ker­taan. Tähän on pakko huo­maut­taa, että Ruotsin taloudelli­nen kasvu nojaa paljolti väestön kasvu­un. Rahaa tulee enem­män, mut­ta myös sen jaka­jia on enem­män. Vain kol­mannes Ruotsin talouskasvus­ta on kasvua asukas­ta kohden. Kasvul­la ei olisi siis rahoitet­tu sotea kah­teen ker­taan, mut­ta 2/3 sotes­ta nyt kuitenkin.

Molem­pi­en puhu­jien mukaan korkea vero­tus ehkäisee talouskasvua. Näin ei ole ollut aina. Toisen maail­man­so­dan jäl­keen korkean veroas­t­een hyv­in­voin­ti­val­tiot ovat men­estyneet selvästi parem­min kuin mata­lan veroas­t­een ja pienen julkisen sek­torin maat – eri­ty­ses­ti koulu­tuk­sen ja infra­struk­tu­urin ja sopuisan yhteiskun­nan ansios­ta. Korkea vero­tus ei myöskään ollut tuhoisaa. Sekä Yhdys­val­lois­sa että Bri­tan­ni­as­sa ylin mar­gin­aaliv­ero oli 1950-luvul­la yli 90 pros­ent­tia, eikä mitään kamalaa tapah­tunut. Mitä nyt Bea­t­les protestoi vero­tus­ta kap­paleel­laan Taxman.

Nyt korkeaa vero­tus­ta on helpom­pi pae­ta alem­man vero­tuk­sen mai­hin. Tämä siirtää Laf­ferin käyrää vasem­malle, eli korkea vero­tus tuot­taa nyt kansan­taloudelle aiem­paa suurem­mat vau­ri­ot. Sik­si Ran­skas­sa pres­i­dent­ti Hol­lan­den 75 pros­entin mar­gin­aaliv­ero yli miljoo­nan euron vuosi­t­u­loille epäon­nis­tui surkeasti. Ruot­sis­sa alen­net­ti­in ylin­tä mar­gin­aaliv­eroa 60 pros­en­tista 55 pros­ent­ti­in. Ruot­salaiset arvioi­vat, ainakin osa heistä arvioi tämän lisän­neen val­tio vero­tu­lo­ja. Ekon­o­mistiys­täväni, myös vasem­mis­to­laisik­si hauku­tut, sanovat, ettei Suomen sol­i­daarisu­usvero luul­tavim­min tuo­ta val­ti­olle mitään.

Nalle sanoi mata­lan vero­tuk­sen vauhdit­ta­neen Irlan­nin talouskasvua roimasti. Näin on var­masti tapah­tunut, mut­ta se ei kel­paa esimerkik­si. Irlan­nin idea on houkutel­la yri­tyk­siä maa­han verot­ta­mal­la vähem­män kuin muut maat. Kaik­ki eivätkä voi verot­taa vähem­män kuin muut.

Markki­navirheenä pidän myös kohtu­ut­tomak­si vääristyneitä tulo­ero­ja. Tästä on vah­vaa empi­iristä näyt­töä. Pien­ten tulo­ero­jen maat ovat men­estyneet paljon parem­min kuin suurten tulo­ero­jen maat. Tietysti tulo­erot voivat olla myös liian pieniä, mut­ta tämä ris­ki on viime aikoina väistynyt.

Parhaana tapana vähen­tää tulo­ero­ja pidän pro­gres­si­ivista vero­tus­ta sekä perus­tu­loa tai negati­ivista tuloveroa. Tätä esit­ti myös Mil­ton Fried­man, jota ei ole koskaan pidet­ty vasem­mis­to­laise­na. Seka­va syype­r­usteinen sosi­aal­i­tur­va tuot­taa suuren määrän vääristäviä kan­nustei­ta, kos­ka syys­tä, vaikka­pa sairaud­es­ta tai työt­tömyy­destä, ei kan­na­ta han­kki­u­tua eroon.

Ruotsin viimeaikaista men­estys­tä on selitet­ty per­in­töveron pois­tol­la. Sen ansios­ta Ruot­sis­sa riit­tää pääo­mia. Meil­lä ei riitä. Sik­si lupaa­vat suo­ma­laiset yri­tyk­set myy­dään ulko­maille näitä rikas­tut­ta­maan. Tämä on Suomelle suuri heikkous.

Pääomien kart­tumista kan­nat­taisi edis­tää, mut­ta per­in­töveron pois­toa parem­pana pidän pro­gres­si­ivista men­overoa. Siinä säästämi­nen eri muodois­saan on vero­tuk­ses­sa vähen­nyskelpoista ja säästö­jen syömi­nen verotet­tavaa tuloa. Veroa ei perit­täisi korkeista tuloista vaan lev­eästi elämisestä.

Per­in­töveron pois­to suo­jelisi van­haa pääo­maa, jota meil­lä on paljon vähem­män kuin Ruot­sis­sa, mut­ta ei edis­täisi uuden kart­tumista, jota taas meil­lä ehkäisee korkea pro­gres­si­ivi­nen tulovero. Pro­gres­si­ivi­nen men­overo edis­täisi pääo­man karttumista.

Täl­löin ei myöskään tarvit­taisi per­in­töveroa, kos­ka per­in­tö tulee verotet­tavak­si, kun alkaa elää lev­eästi sen turvin. Jos lap­si perii van­hempi­en­sa sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta, mut­ta ei ryhdy syömään säästöjä, hän­tä ei verotet­taisi, mut­ta verot oli­si­vat ankaria, jos hän alkaa pan­na van­hempi­en­sa elämän­työtä lihoik­si jet­set-elämäl­lään. Jär­jestelmä vaatisi toisaal­ta asun­to­tu­lon verot­tamista – siis veroa siitä lasken­nal­lis­es­ta vuokras­ta, jota ei mak­sa itselleen.

Elämi­nen kaupungis­sa on yhtä ulkois­vaiku­tusten sekamel­skaa. Sitä hal­lit­taisi­in paljon parem­min hait­taveroil­la kuin kiel­lois­sa ja määräyk­sil­lä. Eri­tyis­es­ti nitä tarvit­taisi­in liiken­teessä. Kaupunkili­iken­teen suurin ongel­ma on, että tila on niuk­ka mut­ta hyödyke ilmainen. Se on samal­la taval­la paha asia kuin ilmaiset hiilid­iok­sidipäästöt. Tästä voisi kir­joit­taa kokon­aisen kir­jan, ja ken­ties vielä kir­joi­tankin. Sanon kuitenkin, että tont­ti­maan arvoon perus­tu­va korkea kiin­teistövero on hyvä, kaupunkielämään sovel­tu­va vero.

Takaisin alku­un

Toimi­vat markki­nat oli­si­vat hyväk­si, kun­han ulkois­vaiku­tuk­sista, monop­o­lisoi­tu­mis­es­ta ja muista vaivoista selvitään. Ei ole hyvä, jos ham­puri­laisia myy­dään markki­na­t­alouden tehokku­udel­la, mut­ta hyviä asioi­ta edis­tetään hallinnon tehottomuudella.

Markki­na­t­aloudel­la ei kuitenkaan ole oikein puolestapuhu­jia Suomes­sa. Nekin puolueet, jot­ka puhu­vat kau­ni­isti markki­na­t­aloud­es­ta, eivät aja pro mar­ket ‑poli­ti­ikkaa vaan pro busi­ness-poli­ti­ikkaa. Se on aivan eri asia. Sik­si meil­lä annetaan edullisia tont­te­ja tiskin alta sopiville yhtiöille ja sik­si jae­taan haitallisia yri­tys­tukia avokä­tis­es­ti. Tuen saa­jalle ne toki ovat muka­va asia, mut­ta jar­rut­ta­vat luo­vaa tuhoa, joka on tuot­tavu­u­den kasvun edellytys.

 

= = = =

Tämä kir­joi­tus on julka­istu huo­mat­tavasti lyhyem­pänä Talouselämä-lehden kolumnina