Minulle tehtiin haastava kysymys: miksi fillarit ovat niin vihattuja kaikkialla maailmassa. Kysyjällä oli kokemusta paitsi Suomesta myös Australiasta, jossa pyöräillään paljon enemmän kuin Suomessa.
En osannut vastata heti, mutta kysymys pani pohtimaan.
Vielä 1930-luvulla fillari oli kaupunkien tärkein liikenneväline – siis fillari, ei suinkaan hevonen.
Kun autot tulivat joukolla kaupunkeihin runsaat 60 vuotta sitten, fillarit työnnettiin syrjään. Onnettomuuksia sattui paljon. Helsingissä kuoli liikenteessä vuodessa keskimäärin 60 henkeä, kymmenen kertaa enemmän kuin nykyisin, vaikka väkeä oli parisataatuhatta vähemmän.
Onnettomuuksien välttämiseksi fillarit määrättiin ajamaan jalkakäytäville, josta tietysti tuli konflikti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden välille. Konflikti ei ollut niin paha kuin nykyisin, koska pyörät olivat mitä olivat ja niillä ajettiin hitaasti. Juristi tietysti huomauttaa, että fillareita ei määrätty ajamaan jalkakäytäville, vaan jalkakäytävistä tehtiin kevyen liikenteen väyliä, mutta se on aivan sama asia.
Jälkikäteen ajatellen fillareiden määrääminen jalkakäytäville oli suuri virhe, mutta olin sitä minäkin tekemässä kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Tunnistimme kuitenkin ongelman ja päätimme, että asuntokaduilla, joilla nopeusrajoitus on 30 km/h, pyörät ohjataan ajoradalle pois koirantaluttajien seasta.
Sen jälkeen fillarit ovat kehittyneet aivan toisenlaisiksi. Erittäin paljon on liikenteessä nopeita maantiepyöriä – minun lapsuudessani niitä kutsuttiin kilpafillareiksi – joiden nopeudet ovat aivan toista luokkaa kuin vanhojen Jopojen. Lisäksi on tullut sähköpyöriä, jotka ajavat tasaista 25 km/h tunnissa nopeutta.
Monissa paikoissa – ei kaikissa – olisi järkevää antaa fillarin itse valita, ajaako koirantaluttajien seassa vai ajoradalla. Keski-Euroopassa paljon pyöräilleenä voin kertoa, etteivät siellä maantiepyöräilijät juurikaan käytä pyöräteitä eivätkä ainakaan yhdistettyjä kevyenliikenteen väyliä. Sitä en tiedä, mitä laki asiasta sanoo.
Pyörätien käyttöpakkoahan on nyt lievennetty niin, ettei ajoradan vasemmalla puolella kulkevaa pyörätietä tarvitse käyttää. En tiedä, miksi näin on päätetty, mutta käytän sitä hyväkseni usein.
Nykyaikaiset nopeat fillarit voisivat olla erinomainen kulkuneuvo kaupunkiliikenteessä. Selvästi ratikkaa nopeampi ja usein autoakin nopeampi. Silloin kun vielä kuljin kokouksesta kokoukseen, olin aina myöhässä loppusyksystä, kun vaihdoin nopean fillarin hitaaseen julkiseen liikenteeseen.
Fillari on paljon autoa nopeampi kulkuneuvo, jos nopeudeksi lasketaan osamäärä matka/aika ja ajaksi lasketaan myös aika, joka menee matkan vaatiman rahan ansaitsemiseen. Verottajan mukaan autoilu maksaa 57 senttiä/km. Normaali suomalainen tienaa 10 €/tunti, kun ensin bruttoansioista on vähennetty marginaalivero. Se tarkoittaa, että yhden kilometrin takia pitää tehdä työtä yli kolme minuuttia ja että nopeudeksi tulee korkeintaan 18 km/h, vaikka ajoneuvo kulkisi valon nopeutta. Jos auto liikkuu kaupungissa 30 km/h. yksi kilometri vie runsaat 5 minuuttia ja tämä laajasti tulkittu nopeus on vähän yli 10 km/h. Näin autoilija ei tietenkään ajattele, mutta näin moni autoton joutuu rahapulassaan ajattelemaan.
Moni haluaisi kieltää pyöräilyn kaupungeissa tai rajoittaa niiden nopeudet Jopon nopeuksiin, mikä on sama asia kuin kieltää pyöräily. Sellainen kompromissi saattaisi olla järkevä, jossa koirantaluttajien seassa fillarilla olisi nopeusrajoitus – vaikka 20 km/h – mutta tällaista väylää ei tarvitsisi käyttää, vaan saisi ajaa ajoradalla autojen seassa.
Turhat punaiset valot turhauttavat
Fillarit ajavat usein päin punaista valoa. Tämä johtuu siitä, että valot ovat usein fillarin näkökulmasta aivan järjettömiä. Esimerkiksi T‑risteyksessä ei fillarille ole risteävää liikennettä, mutta siinä vaan pitäisi seisoa liikennevaloissa.
Usein fillarin oletetaan noudattavan jalankulkuvaloja. Ne on tahdistettu 3,2 km/h tunnissa köpöttelevän vanhuksen mukaan, joten pyörälle tulee punainen valo aivan liian aikaisin. Jäykät valot ovat pyörän osalta muutenkin typeriä, koska pyörällä voi väistää esimerkiksi jalankulkijaa aivan toisin kuin autolla.
Yhdysvalloissa on yhdessä osavaltiossa, muistaakseni Oregonissa, voimassa sääntö, jossa punainen valo toimii fillarin osalta kuin Stop-merkki. Pysähtyä pitää, mutta päin punaista saa sen jälkeen ajaa ja kaikkia pitää väistää
Tiedän, mitä tähän sanotaan: laki on laki ja sitä kaikki noudattakoot. Kuitenkin myös autoilijat käyttävät järkeä lain sijasta. Kaikki tietävät, ettei suojatien eteen pysähtynyttä ajoneuvoa saa ohittaa pysähtymättä. Fillarikin on ajoneuvo, mutta en ole kertaakaan nähnyt, että kukaan pysähtyisi suojetien eteen pysähtyneen fillarin takia, eikä siinä mitään järkeä olisikaan – niin kuin ei siinäkään, että fillari seisoo valoissa T‑risteyksessä.
Väistämissääntöjä pitäisi noudattaa
Toki moni pyöräilijä myös ajaa törkeästi. Siitä kärsivät myös muut pyöräilijät, koska aina pitää varoa väärältä puolelta vastaan tulevia tai oikealta ohittavia tai pyörätien ulkopuolelta suoraan eteen ajavia. Kun liikennettä on kaupungeissa paljon, sääntöjen noudattaminen olisi tärkeää. Suojatiellä pitää tietysti väistää jalankulkijaa.
Jalankulkijat kävelevät vastaavasti pyörätiellä ja jopa loukkaantuvat, kun kelloa soittamalla pyytää heiltä tietä.
Katutila pitää jakaa uudestaan
Tilan puute on isoin ongelma pyörien osalta. Kun pyöräily on yleistynyt ja kun sen nopeudet ovat nousseet, pyöräily tarvitsee kaupungeista isomman osan tilasta itselleen. Kohtuulliselta tuntuisi, että katuverkosta tila jaettaisiin autoille, jalankulkijoille ja fillareille niiden liikennesuoritteen suhteessa, mutta tämä lienee liikaa toivottu.
Yhdistetyistä pyörä- ja jalankulkuväylistä olisi päästävä eroon ja siellä, missä tämä ei ole mahdollista, niiden käyttö pitäisi tehdä fillareille vapaaehtoiseksi. Mitään katastrofia tästä vapaaehtoisuudesta ei tulisi – eihän siitäkään ole tullut, ettei kadun vasemmalla puolella olevaa pyörätietä tarvitse käyttää.
Ruutukaava-alueella osa kaduista voisi olla pyöräkatuja, jollainen toimii erinomaisesti Kulosaaressa. Onhan Barcelonassakin vain osa kaduista, muistaakseni joka kolmas, varattu varsinaiselle autoliikenteelle.
Näin menetellen fillarista voisi tulla aivan olennaisesti merkittävämpi liikenneväline kaupunkien sisäiseen liikenteeseen. Se olisi autoa nopeampi ja halvempi ja pitäisi käyttäjänsä kunnossa. Talvella fillarin käyttö ei olisi yhtä yleistä – tosin Oulussa on osoitettu, että fillaria voi käyttää talvellakin.
Suureen suosioon noussut baanaverkko on Helsingissä askel tähän suuntaan. Fillareille on varattu omat korkeatasoiset väylät. Fillarit hakeutuvat niille, missä vain niitä on käytettävissä, ja jalankulkijoiden ja fillareiden välinen jännite katoaa. Baanaverkon suosioon vaikuttaa huomattavasti niiden mäkisyys tai siis oikeastaan mäettömyys. Pohjoisbaanan suosio nousi merkittävästi, kun siitä poistettiin nousu Jokeriradan ylittävälle sillalle.
Munkkiniemen baana on tarjolla yhdeksi askeleeksi tässä kehityksessä. Paljon porua on tullut Humallahteen rantaa kiertämään suunnitellusta sillasta.
Moni on kauhistunut oheista kuvaa. Huomaamatta on jäänyt, että kuva on otettu lintuperspektiivistä, josta ihmiset sitä harvemmin katsovat. Sitä ei ole piirretty ihmisen perspektiivistä, koska se ei näyttäisi miltään, ja sellainenhan ei insinöörille käy.
Helsingin rannat ovat täynnä venelaitureita, joita ei paheksuta lainkaan. Kannattaisikohan tähänkin siltaan – tai laituriin — liittää sata venepaikkaa, jos se niin tulisi hyväksyttävämmäksi.
Tuo silta maksaa lähes viisi miljoonaa euroa. Ne, jotka pitävät hintaa pöyristyttävänä, eivät ilmeisesti ymmärrä, kuinka paljon liikenneinvestoinnit noin yleensä maksavat. Jos tämä investointi laskettaisiin autoliikenteen investointien tavoin ottaen hyödyksi säästyvän ajan hintaan 10 €/h, tuo hanke olisi ehdottoman kannattava. Vuosituotto olisi noin kymmenen prosentin luokkaa.
Julkisessa keskustelussa on kerrottu, että kyllä urheilijanuorukaiset voivat kuntolenkillään ajaa jyrkkää mäkeä ylös, siitähän vain kunto kohoaa. Vain pieni osa pyöräilijöistä on kuntolenkillä. Valtaosalle fillari on vain liikenneväline, jolla on tarkoitus päästä vaivattomasti paikasta A paikkaan B. Moni on menossa puku päällä töihin, eikä halua saapua sinne hikisenä. Puhumattakaan niistä isistä ja äideistä, jotka kuskaavat laatikkopyörällä kahta lastaan päivähoitoon. Sellaisia fillareita tulee vastaan runsaasti.