Sote-päättäjät pakotetaan rikkomaan lakia

Viime kok­ouk­ses­saan HUS:in hal­li­tus antoi vas­tauk­sen Ulla-Mai­ja Urhon val­i­tuk­seen HUS:n yhtymäkok­ouk­sen bud­jet­tipäätök­ses­tä. Valit­ta­jan mielestä päätös on laiton, kos­ka myön­netyn rahoituk­sen turvin HUS ei pysty­isi suo­ri­u­tu­man lakimääräi­sistä tehtävistään.

HUS:in rahatarpeet viimeisenä

HUS:in ase­ma rahan­jaos­sa on vähän han­kala. Val­tio antaa hark­in­tansa mukaan rahaa hyv­in­voin­tialueille. Uuden­maan erikois­ratkaisun vuok­si HUS ei saa rahaa lainkaan, vaan Uuden­maan viisi hyv­in­voin­tialuet­ta anta­vat sille rahaa omis­taan, jos eivät niitä itse tarvitse. Bud­jetista päätetään yhtymäkok­ouk­ses­sa tarvit­taes­sa äänestäen. Tästä asi­as­ta myös äänestet­ti­in, ainakin äänestet­ti­in bud­jetin varhaisem­mas­sa käsit­te­ly­vai­heessa. Helsin­ki ja Itä-Uusi­maa oli­si­vat anta­neet HUS:ille enem­män, mut­ta muut kolme (Län­si- ja Kes­ki-Uusi­maa ja  Ker­a­va-Van­taa) eivät siihen suostuneet.

Todet­takoon, että Ulla-Mai­ja Urho oli edel­lisel­lä vaa­likaudel­la HUS:n hal­li­tuk­sen puheen­jo­hta­ja – ei siis aivan kuka hyvänsä.

Olin valit­ta­jan kanssa samaa mieltä siitä, että HUS:n bud­jet­ti on lain­vas­tainen, kos­ka sen turvin HUS ei selviy­dy lak­isäätei­sistä velvoit­teis­taan. Val­i­tuk­sen kohde vain on väärä. Jos viisi hyv­in­voin­tialuet­ta oli­si­vat anta­neet enem­män omis­taan, ne eivät vas­taavasti olisi selvin­neet itse lak­isäätei­sistä tehtävistään. Val­i­tus olisi pitänyt osoit­taa val­tio­varain­min­is­ter­iölle, jon­ka niuk­ka rahal­in­ja pakot­taa rikko­maan lakia esimerkik­si hoitoon pääsya­joista. Kat­so­taan, mitä hallinto-oikeus asi­as­ta sanoo.

Muuten olen sitä mieltä, että HUS on Suomen sairaan­hoidon kru­u­nun­jalokivi. Maan paras osaami­nen on siel­lä. Jos tästä ei pide­tä huol­ta, osaami­nen heikke­nee koko maan tasolla.

Min­ua arve­lut­taa olla jäse­nenä HUS:n hal­li­tuk­ses­sa, kos­ka sil­loin joutuu kan­ta­maan vas­tu­un lait­to­muuk­sista, joille ei voi mitään. Syksyl­lä olin aika lähel­lä ilmoit­taa eroa­vani, mut­ta se olisi tun­tunut rintamakarkuruudelta.

Terveydenhuoltomme on halpaa

Hal­li­tus uhoaa, etteivät he anna liian vähän rahaa, vaan että hyv­in­voin­tialueet käyt­tävät sitä tehot­tomasti. Tämä olisi uskot­tavaa, jos Suomen ter­vey­den­huolto­jär­jestelmä olisi kallis, mut­ta se on ver­tailukelpoisi­in mai­hin ver­rat­tuna hal­pa. Pohjo­is­maista vain Islanti selviää BKT:n näh­den yhtä pie­nil­lä menoil­la. Muut käyt­tävät selvästi Suomea enem­män rahaa. EU-maista Suomen alle pää­sevät vain Puolan, Unkarin ja Sloven­ian kaltaiset maat, joiden ter­vey­den­huoltoon en omaamme vaihtaisi.

Suomen ter­vey­den­huol­lon halpu­ut­ta korostaa se tosi­a­sia, että väestömme on ikään­tynyt­tä ja paljon sairas­tavaa. Jos käytet­täisi­in samo­ja ikä- ja sairas­tavu­usker­toimia kuin Suomen sisäl­lä, Suomen ter­vey­den­huoltoon pitäisi käyt­tää paljon enem­män rahaa kuin esimerkik­si Tanskassa.

Priorisoinnin kielto on järjetön

Kyl­lä ter­vey­den­huol­loista selvit­täisi­in halvem­mal­lakin, jos vain saisi pri­or­isoi­da rahankäyt­töä niin, että rahat ohjau­tu­isi­vat sinne, mis­sä niistä on eniten ter­veyshyö­tyjä. Tämä on kuulem­ma kuitenkin laitonta.

Tästä asi­as­ta HS teki eilen hyvän jutun, vaik­ka siinä kuulem­ma onkin virheitä. Lehden mukaan pri­or­isoin­nin kiel­to perus­tuu kuulem­ma vuon­na 1999 hyväksyt­tyyn perus­tus­laki­in. Siinä san­o­taan, että julkisen val­lan on tur­vat­ta­va jokaiselle riit­tävät sosi­aali- ja ter­veyspalve­lut. Tämän mukaan hoito on annet­ta­va, mak­saa se mitä hyvän­sä. Olin hyväksymässä tätä perus­tus­lakia, mut­ta ei kukaan ker­tonut min­ulle, että sen tulk­in­taa voidaan venyt­tää niin, että hoito saa mak­saa mitä hyvän­sä ja se on silti pakko antaa.

Se, mitä eduskun­ta on säätänyt perus­tus­laista, on aika vähäistä ver­rat­tuna siihen, miten sen tulk­it­si­jat ovat sitä venyt­täneet. Jos halu­at val­taa, älä ryhdy poli­itikok­si, ryhdy perustuslakijuristiksi.

Kun nämä jär­jet­tömän kalli­it hoidot yhdis­tetään val­tio­varan­min­is­ter­iön aset­ta­maan bud­jet­ti­ra­joit­teeseen, lop­putu­lok­se­na on, että yhden ihmisen pelas­tamisek­si on uhrat­ta­va kym­meniä tai sato­ja sel­l­aisia, joiden hen­ki olisi voitu pelas­taa paljon halvem­mil­la hoidoil­la. Asianti­la ei ole järkevä.

Oikeas­t­aan kaikkien hyv­in­voin­tialuei­den päät­täjien tulisi ero­ta, jos eivät halua tul­la syyte­tyik­si laittomuuksista.

Priorisointikieltoa rikotaan, koska on pakko

Tosi­asi­as­sa pri­or­isoin­tia tapah­tuu koko ajan. Yksi tapa pri­or­isoi­da on antaa poti­laiden kuol­la jonoon. Se on pri­or­isoin­ti­tavoista huonoin, ver­rat­tavis­sa arvontaan.

Kalli­ita hoito­ja jätetään myös anta­mat­ta. Eräs min­ulle läheinen ihmi­nen sai syöpä­di­ag­noosin, jon­ka osalta HUS:ssa nos­tet­ti­in kädet pystyyn ja olisi tyy­dyt­ty vain siirtämään poti­las aikanaan saat­to­hoitoon. Hän kuitenkin osti itselleen huo­mat­taval­la raha­sum­mal­la hoidon yksi­tyiseltä puolelta – samat HUS:n syöpälääkärit sitä tosin taisi­vat antaa – ja parani. Olemme siis jo tulleet siihen, että paras­ta hoitoa saa vain rahal­la. Näin on useim­mis­sa mais­sa. Jos näin on tarkoi­tus olla meil­läkin, siitä pitäisi säätää lailla.

Huo­mat­tavasti halvem­mal­la päästäisi­in, jos kus­tan­nuste­hot­to­mia hoito­ja ei annet­taisi.  Menete­tyt ter­veyshyödyt oli­si­vat väestö­ta­sol­la vaa­ti­mat­tomat. Kri­teer­inä olisi sil­loin hoidol­la saavute­tun ter­veen elin­vuo­den hin­ta. Min­un ikäisil­leni tämä olisi tietysti huono jut­tu, kun noi­ta elin­vu­osia ei ole muutenkaan paljon jäl­jel­lä. Arvion pitäisi myös riip­pua toden­näköisyyk­sistä, kos­ka eihän hoidon tulosta voi­da yksit­täistapauk­sis­sa koskaan tietää.

Voitet­tu­jen ter­vei­den elin­vu­osien peri­aate sisältää mon­en mielestä ikäsyr­jin­tää. Miet­tikää itse: jos saisitte jumalal­lise­na ilmoituk­se­na tiedon, että lapsenne tulee var­muudel­la kuole­maan syöpään, mut­ta saisitte itse päät­tää, kuoleeko hän 15- vai 85-vuo­ti­aana, eikö val­in­ta olisi aika help­po. Nuoren ihmisen pelas­t­a­mi­nen on tärkeäm­pää kuin kuole­maa jo odot­ta­van van­han ihmisen pelastaminen.

Rahamääräistä pri­or­isoin­tia har­joite­taan jo nyt. Esimerkik­si seu­lon­tatutkimuk­sille on raja, kuin­ka hyödyl­lisiä niiden on olta­va. Seu­lon­tatutkimuk­sis­sa raja sääste­tyn elin­vuo­den hin­nalle on varsin alhainen. Ihmishen­ki on hal­pa, kun puhutaan toden­näköisyyk­sistä eikä kuole­mal­la niin ollen ole kasvo­ja. Jos kuole­ma on väl­tet­tävä hin­nal­la mil­lä hyvän­sä, meil­lä olisi liiken­teessä 30 km/h kattonopeus.

Tilas­toti­eteil­i­jän on myös vaikea ymmärtää sitä peru­soikeusjuristien kan­taa, että on kyl­lä sal­lit­tua evätä hyvä mut­ta kallis hoito, jos on ole­mas­sa huono ja hal­pa hoito. Siinäkin uhrataan ihmishenkiä rahaan vedoten.

Ter­vey­den­huol­lon menot tule­vat kas­va­maan vuoren­var­masti. Tämä johtuu väestön ikään­tymis­es­tä ja hoito­jen kehit­tymis­es­tä. Syöpähoito oli ennen hal­paa, kos­ka mitään ei ollut tehtävis­sä. Nyt on tulos­sa yhä parem­pia ja yhä kalli­impia hoito­ja. Lop­ul­ta sairauk­sien estämiseen voidaan käyt­tää koko brut­tokansan­tuote. Sitä ennen mainit­tua perus­tus­lain tulk­in­taa pitäisi muuttaa.

Piti kir­joit­taa vielä siitä,

• Mitä tek­isin hoidon jär­jestämisessä toisin
• Mik­si nykyi­nen soten manku­miseen perus­tu­va rahoi­tus tulee kalliiksi.

Näistä ehkä joskus uudet kir­joituk­set. Tämä on jo pitkä blogikirjoitukseksi.