Suomessa on siis tehty suurten sijoitusomaisuuksien kartuttaminen holdingyhtiöiden avulla verottomaksi. Omaisuustulosta on maksettava veroa vasta, jos sitä tuloutetaan kulutettavaksi. Tämä pätee kuitenkin vain niihin, jotka kartuttavat omaisuuttaan omaisuustuloilla. Se taas edellyttää, että on oltava valmiiksi varakas.
Palkansaaja, joka haluaa kartuttaa varallisuuttaan palkasta säästämällä, joutuu sen sijaan maksamaan veroa myös siitä osasta tuloa, jonka käyttää säästämiseen. Työtä tekemällä ei toisin sanoen voi rikastua.
Entä jos muutettaisiin tämäkin? Siirryttäisiin progressiivisesta tuloverosta progressiiviseen menoveroon. Tämä tarkoittaisi, että kaikki säästäminen olisi verotuksessa vähennyskelpoista ja vastaavasti säästöjen syömistä verotettaisiin kuin tuloa.
Asuntosäästäminen helpottuisi huomattavasti, mutta niin helpottuisi myös vaikkapa osakesäästäminen. Tämä olisi tie vauraaseen keskiluokkaan ja ainakin vähän nykyistä vauraampiin eri tuloluokkiin kuuluviin palkansaajiin.
Tulojen osalta on realismia verottaa pääomatuloja eri tavalla kuin ansiotuloja, mutta argumentit tämän puolesta heikkenevät olennaisesti, jos pääoman muodostumisesta ei maksettaisi veroja. Joka haluaa käyttää omaisuuttaan suihkukoneisiin ja suuriin purjeveneisiin, maksaisi kulutuksestaan progressiivista kulutusveroa samoin perustein siitä riippumatta, mistä tuloista varallisuutta on alun perin kartutettu. Jos tässä pitäisi eroa tehdä, pikemminkin ero voisi olla niin päin, että rankkaa työtä tehnyttä pitäisi verottaa vähemmän kuin sitä, joka on kartuttanut omaisuuttaan perityn omaisuuden tuotolla panematta itse tikkua ristiin.
(Tästä samasta verokannasta pääoma- ja työtuloille olen vähän epävarma. Joku saattaa keksiä perusteen verojen erillistämiselle. Sellaiseksi ei kuitenkaan kelpaa, että omistajat ovat nyt vain parempia ihmisiä.)
Olen käsitellyt progressiivista menoveroa enemmän kirjassani 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka.
Tämä on vasta ajatusharjoitelma. Siinä on monia ongelmia, joista yksi on siirtymisvaihe. Joku voi urputtaa siitä, että hän on ensin maksanut tuloistaan kovaa veroa ja kuvittelisi nyt voivan kuluttaa rahojaan kuin omiaan, mutta joutuisi nyt maksamaan säästöjensä syömisestä veron uudestaan. Jonkinlaisen siirtymäsäännöksen tähän varmaankin voisi kirjoittaa. On eroteltava omaisuus, joka oli ennen muutosta ja josta on jo verot maksettu ja omaisuus, joka on kartutettu sen jälkeen verovähennysoikeuden vauhdittamana.
Hankalampi ongelma liittyy muuttoon ulkomaille Progressiivinen menovero ei oikein pelitä, jos omaisuuden voi ensin kartuttaa verotta Suomessa ja voi sen jälkeen muuttaa vaikka Viroon nauttimaan omaisuutensa syömisestä. Näinhän tekivät monet optiomiljonäärit aikanaan.
Sama ongelma liittyy kuitenkin kaikkiin tapoihin, joilla verotusta viivästytetään omaisuuden kartuttamisen helpottamiseksi, vaikkapa vakuutuskuoriin. Kapitalismin mallimaa, Yhdysvallat, on keksinyt tavat verottaa kansalaisiaan asuvat nämä missä tahansa. Jonkinlainen maastapoistumisvero on voimassa monissa maissa. Se on jokseenkin välttämätöntä, helpotetaan omaisuuden kartuttamista miten hyvänsä.
En tunne Suomen tekemiä verosopimuksia niin hyvin, että voisin esittää tästä mitään varmuudella toimivaa.
Palataan vielä asuntoihin. Jos asuntosäästämisestä tehdään verotuksessa vähennyskelpoista, silloin asuntotulosta on verotettava. Silloin tietysti asuntolainan korot ovat vähennyskelpoisia samoin kuin remonttikulut niin kuin ne ovat asuntosijoittajallekin. Ei kokonaisuudesta muuten tule mitään. Tähän on jo malli: jos asuu holdingyhtiön omistamassa ”omassa” asunnossa, joutuu maksamaan veroa peitellystä osingonjaosta. Asumistulo on laskettava osaksi kulutusta. Näin saataisiin myös vastaus kysymykseen, miksi asuntoon säästäminen on verotuksessa vähennyskelpoista, mutta investointi purjeveneeseen ei ole.
Progressiivisen menoeron mallissa ei tarvita mihinkään sen paremmin perintöveroa kuin luovutusvoittoveroakaan. Ne tulevat verotettavaksi, jos ne nostavat kulutustasoa.