Minä ja Hitas

Olen kir­joit­ta­mas­sa muis­telmi­ani. Alun perin erään tun­netun kir­joit­ta­jan piti kir­joit­taa minus­ta elämäk­er­ta, mut­ta hän sai muu­ta duu­nia ja luopui pro­jek­tista. Sen jäl­keen päätin hylätä ajatuk­sen elämänker­ras­ta ja kir­joit­taa muis­tel­mani. Muis­tel­mat ovat aivan eri asia kuin elämänker­ta. Kir­jas­sa on myös tek­stiä Hitas-jär­jestelmästä. Julkaisen nyt tässä, kos­ka asia on toiv­ot­tavasti menet­tänyt jo ajanko­htaisuuten­sa, kun muis­tel­mani valmistuvat.

Kan­natin aikanaan Hitas-poli­ti­ikkaa, kos­ka Helsin­ki oli vah­vasti jakau­tu­mas­sa köy­hien (ARA-asun­not) ja rikkaiden (kovan rahan asun­not) kaupungik­si. Halusin puo­lus­taa keski­t­u­loisia, jot­ka oli­vat liian rikkai­ta saadak­seen ARA-asun­non ja liian köy­hiä ostaak­seen kovan rahan omis­tusasun­non. Asun­to­lainas­sa, jos sel­l­aisen ylipään­sä sai, oli kova korko ja lyhyt laina-aika, viisi tai kahdek­san vuot­ta. Vuokrasään­nöste­lyn vuok­si kovan rahan vuokra-asun­to­ja ei juuri ollut.[1]

Olen asunut peräti kolmes­sa Hitas-asun­nos­sa Kata­janokalla. Sat­tuma joh­dat­ti taas tässä elämääni. Olin päät­tänyt muut­taa pien­estä huoneen ja keit­tiön asun­nos­tani Län­si-Pasi­laan. Menin KOP:n kont­tori­in, jos­sa Hitas-asun­to­ja sil­loin jaet­ti­in. Tulin main­in­neek­si, että tietysti muut­taisin Kata­janokalle, mut­ta sinne nyt tietenkään ei pääse. ”On meil­lä asun­to­ja myös Kata­janokalla”. Niin­pä lähdin pankista tule­vana kata­janokkalaise­na. Ilman tuo­ta lausah­dus­ta minus­ta olisi tul­lut pasi­lalainen, olisin tuskin naimi­sis­sa puolisoni kanssa eikä kolmea las­tamme olisi.

En koe saa­neeni sil­loin Hitas-asun­toni ostamis­es­ta mitään etuoikeut­ta, kos­ka asun­toa oli yritet­ty markki­noi­da pitkään. Talon ran­nan­puoleiset asun­not oli varat­tu tiskin alta pankin ”avainasi­akkaille”. Jos tästä käytän­nöstä pitää väk­isin löytää jotain myön­teistä, hyviä veron­mak­sajia he ainakin oli­vat. Ilman mer­inäköalaa ole­via asun­to­ja sen sijaan oli vaikea myy­dä. Niitä markki­noiti­in vielä senkin jäl­keen, kun talo oli valmis­tunut. Lop­ul­ta niihin laitet­ti­in par­ket­ti­lat­ti­at, kos­ka hin­nan alen­t­a­mi­nen ei hin­tasään­nel­ty­i­hin asun­toi­hin oikein sopinut.

Muutin suuren laman aikana kak­sikin ker­taa Hitas-asun­nos­ta toiseen Kata­janokalla. Sil­loin asun­to­jen hin­nat oli­vat rom­ah­ta­neet, eikä Hitas-asun­noista tah­tonut saa­da edes sitä sään­nöstel­tyä hintaa.

Rahamarkkinoiden vapautuminen

Hitas menet­ti merk­i­tyk­sen­sä, kun rahamarkki­nat vapau­tu­i­v­at, laina-ajat pitenivät eikä asun­to­lainan saami­nen ollut enää etuoikeus. Poli­ti­ikas­sa rakas­tu­taan kuitenkin keinoi­hin sen sijaan, että keski­tyt­täisi­in siihen, mihin keinoil­la pyritään. Hitas muo­dos­tui kohtu­ut­tomak­si, kun Helsin­gin ran­noil­la Hitas-asun­non arvo ylit­ti jopa par­il­la tuhan­nel­la eurol­la neliöltä sen hinnan.

Tässä vai­heessa aloin vas­tus­taa Hitasia.

Hitas-asun­to­ja alet­ti­in ostaa sijoi­tusasun­noik­si. Sijoi­tus tuot­ti hyvin, kun sai ensin ostaa sään­nel­tyyn hin­taan ja vuokra­ta markki­nahin­taan. Kun muu­timme vuon­na 1997 pois Hitas-jär­jestelmästä, pank­in­jo­hta­ja kehot­ti min­ua säi­lyt­tämään Hitas-asun­non ja pane­maan sen vuokralle. Hän kyl­lä lain­oit­taisi tämän. Näin en voin­ut tehdä, mut­ta moni teki, myös niin lop­ul­ta teki myös se per­he, jolle Hitas-asun­tomme myimme.

Kun Hitas-asun­to­ja alet­ti­in jonot­taa leiriy­tymäl­lä oven eteen vuorokausik­si, niitä alet­ti­in jakaa arpo­ma­l­la. Talousti­eteil­i­jän silmin arvon­ta on aivan vihon viimeistä. Tiet­ty asun­to tietyl­lä sijain­nil­la voi olla halut­tu mon­en kannal­ta, mut­ta se sopii kuitenkin toisille vielä parem­min kuin toisille. Syn­tyy selvä hyv­in­voin­ti­tap­pio, jos näitä asum­is­pref­er­ensse­jä ei ote­ta mitenkään huomioon. Niiden suh­teen arpa on sokea. Olin tuo­hon aikaan poli­ti­ikan jät­täneenä töis­sä Eco­nom­icumis­sa, talousti­eteen laitosten yhteen­li­it­tymässä. Siel­lä melkein kaik­ki osal­lis­tu­i­v­at Hitas-arpa­jaisi­in. Moni asuukin Hitas-asun­nos­sa, vaik­ka vas­tus­taa jär­jestelmää voimakkaasti.

Lop­ullis­es­ti Hitas- meni säpäleik­si, kun päätet­ti­in, että niiden hin­tasään­nöste­ly lakkaa, kun asun­to on 30 vuot­ta van­ha. Sen het­ki­nen omis­ta­ja voi pan­na ero­tuk­sen lihoik­si – verot­ta. Tämä luk­it­see Hitas-markki­na täy­del­lis­es­ti, sil­lä kenenkään ei kan­na­ta myy­dä asun­toa, jon­ka omis­t­a­mi­nen tuot­taa ennal­ta ilmoitet­tuna päivänä 150 000 euron voiton.

Halvoil­ta alueil­ta taas Hitas-asun­toa ei kan­na­ta ostaa. Jos alueen asun­to­jen hin­nat laske­vat, myös Hitas-asun­non hin­ta las­kee eikä tätä kor­va­ta. Jos taas hin­nat nou­se­vat, Hitas-asun­non hin­ta ei nouse. Kan­nat­taa siis ostaa saman­hin­tainen vapaara­hoit­teinen asun­to naa­puriko­rt­telista. Asun­non vaiku­tus per­hei­den talouteen on niin suuri, että näitä asioista jokainen las­kee, jos osaa laskea.

 

= = =

(Tämä lop­pu ei ole tulos­sa kirjaani)

Hitak­ses­ta on päätet­ty luop­ua, mut­ta osa puolueista hala­jaa sen tilalle uut­ta Hitas­ta, jos­ta on pois­tet­tu van­han epäko­h­dat. Epäko­h­ta on suurten pääo­mavoit­to­jen jakami­nen sat­tuman­varais­es­ti sinne tänne, eikä sitä voi pois­taa mitenkään. Olen suositel­lut, että kaupun­ki alka­isi tuot­taa vuokra-asun­to­ja markki­noille painaak­seen vuokria alas.

Kun asun­to­ja on vähem­män kuin niitä tarvi­taan, aina joku jää ilman. Tähän ei ole muu­ta ratkaisua kuin tuot­taa enem­män asuntoja.

On toinenkin ratkaisu. Tam­pere on paran­tanut viime aikoina kuin sika juok­suaan. Kun Helsin­gin rin­nalle tulee toinen kelvolli­nen urbaani vai­h­toe­hto, kaikkien ei tarvitse pakkau­tua Helsinki­in. Har­mi, että saman­laista her­raon­nea ei ole ollut muil­la kaupungeil­la kuin on ollut Tampereella.

Esil­lä on nyt varsin inno­vati­ivisia keino­ja yrit­tää lisätä sosi­aal­ista sekoit­tumista ja ohja­ta omis­tusasum­ista vuokrat­alo­val­taisille alueille. Siinä tarkoituk­ses­sa­han Hitas ei toi­mi, kos­ka hitas-asun­toa ei kan­na­ta ostaa kuin kalli­il­ta alueil­ta. Halvoil­la alueil­la kan­nat­taa ostaa kovan rahan asun­to, joka ei mak­sa sen enem­pää, mut­ta jon­ka arvo nousee, jos asun­to­jen arvo Helsingis­sä nousee.

[1] Ruot­salainen vasem­mis­to­lainen talousti­eteil­i­jä Assar Lind­beck kir­joit­ti vuon­na 1971, että ”vuokrasään­nöste­ly näyt­tää eräin paikoin ole­van pom­mit­tamista luku­un otta­mat­ta tehokkain tois­taisek­si tun­ne­tu­ista tavoista tuho­ta kaupun­ki”. Viet­namin ulko­min­is­teri Nguyen Co Thach on pan­nut vielä parem­mak­si. Hän on sanonut, että amerikkalaiset eivät onnis­tuneet tuhoa­maan Hanoi­ta pom­mikoneil­laan, mut­ta viet­nami­laiset ovat onnis­tuneet siinä itse tiukalla vuokrasäännöstelyllä.