Sivut 434–355
Onko paha asia, että promille Suomen suurituloisimmista saa kaksi prosenttia kaikista tuloista, eli 20-kertaisesti oman osuutensa? Puhdasverinen ekonomisti sanoo, että se ei ole ongelma, jos tämä ei vähennä muiden tuloja ja vaikka vähentäisikin, se on korkeintaan kahden prosentin kokoinen ongelma, jota voi verrata vaikkapa julkisen sektorin tehottomuuden tuottamiin kustannuksiin tai taloudellisen kasvun hidastumiseen.
Layardin mukaan se on ongelma, koska ihmisten onnellisuus riippuu suhteellisista tuloista. Kun toiset ovat rikkaita, omat pienet tulot tuntuvat pahemmalta asialta kuin tuntuisivat, jos kaikkien muidenkin tulot olisivat pieniä.
Minun ajatukseni ovat lähempänä Layardia, mutta lisäisin tähän, että suurista tuloista on kaikille hyötyä, jos niitä käytetään investointien ja työpaikkojen luomiseen. Tämän takia Ruotsissa suhtaudutaan omiin rikkaisiin paljon myönteisemmin kuin Suomessa.
Aiemmissa luvuissa totesin, että tuloerojen suuruutta voidaan perustella joko oikeudenmukaisuudella tai tarkoituksenmukaisuudella. Oikeudenmukaiset tuloerot olisivat hyvin pieniä, paljon pienempiä kuin tarkoituksenmukaiset, joten tuloeroja kannattaa perustella vain tarkoituksenmukaisuudella. Erityisesti Yhdysvaltain tuloerot ovat selvästi suurempia kuin tarkoituksenmukaiset. Useampi talousnobelisti on esittänyt huolensa tuloerojen kasvusta USA:ssa.
Vaikka Eurooppa ei ole Yhdysvallat eikä erityisesti Suomi ole, tuloerojen kasvusta on syytä olla huolissaan täälläkin, sillä samat talouden lainalaisuudet toimivat myös täällä.
Tuloerot pienenivät Suomessa merkittävästi koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan aina 1990-luvun alkuun asti. Sen jälkeen ne nousivat selvästi vuoteen 2000 saakka ja ovat sen jälkeen olleet hyvin vakaat. Gini-kerroin on noin 0.27, mikä on maailman matalimpia.
1990-luvulla ginikerrointa nostivat työttömyyden kasvu, eläkeläisten lukumäärän kasvu ja pääomatulojen verojen alentaminen ja sitä laski eläkkeiden paraneminen ja tulojen uudelleenjaon tehostuminen.
Jotkut kirjani kommentoijat ovat huomauttaneet, että tuloerot ovat pysyneet tällä vuosituhannella ennallaan vain suhteellisella asteikolla, mutta jos katsotaan absoluuttisia eroja, ne ovat kasvaneet. Absoluuttinen Gini-kerroin on silkkaa humpuukkia. Jos alkutilanteessa Virtasen kuukausitulot ovat 500 €/kk ja Lahtisen 1000/kk € ja sen jälkeen molemmat vaurastuvat niin, että Lahtisen tulot ovat 9000 €/kk ja Virtasen 10 000 €/kk, Sanooko joku vakavissaan, että heidän välillään taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut? Kirjan alkuosassa kuvattiin teollisen yhteiskunnan alun kurjuutta ja eriarvoisuutta. Absoluuttinen Gini-kerroin on kuitenkin noista ajoista kasvanut paljon. Oliko siis taloudellisen tasa-arvo tuona ryysyköyhälistön aikana siis parempi? Oliko faaraoiden Egypti todella tasa-arvon onnela verrattuma Pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin?
Suurten tulojen verotus
Jättituloja on ennen verotettu estoitta. Sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa korkein marginaalivero on ollut pitkälti yli 90 %, Yhdysvalloissa 94 % ja Britanniassa peräti 98 %. The Beatles protestoi kappaleella Taxman.
Ranskan sosialistipresidentti Hollande nosti marginaaliveron yli miljoonan euron tuloista 75 prosenttiin. Se epäonnistui täysin, koska varakkaat muuttivat kuka Belgiaan ja kuka Venäjälle. Hänen silloinen puoluetoverinsa, tuleva presidentti Macron kutsui sitä Kuubaksi ilman aurinkoa. Vero jouduttiin laskemaan parin vuoden tuskailun jälkeen.
Yhdysvalloissa talousnobelisti Peter Diamond laski, että jättituloja tulisi verottaa noin 73 prosentilla. Luku sisälsi välilliset verot, joten Hollanden 75 prosentin tulovero oli selvästi tämän yläpuolella. Piketty on esittänyt suurituloisille globaalia veroa, joka olisi jotain välillä 54 % — 80 %. Osoittaako Hollanden veron epäonnistuminen, että nämä ovat väärässä? Hollanden epäonnistuminen johtui siitä, että vero vuosi naapurimaihin. Piketty esitti globaalia veroa, jota välttääkseen pitäisi muuttaa Marsiin. Yhdysvaltojen verottajaa taas ei pääse pakoon kikkailemalla kirjoja siirtelemällä.
Tarvitseeko maa omistajia
Omaisuus on jakautunut huomattavasti Suomea epätasaisemmin. Tuloeroja kuvaava Gini-kerroin on noin 0,27, mutta omaisuutta koskeva Gini-kerroin on 76,7. Mutta ei se mitään. Ruotsissa se on peräti 86,5 ylittäen jopa USA:n, mutta jääden jälkeen sentään Venäjästä.
Suomessa on vähän rikkaita omistajasukuja. Se ei tarkoita, etteivät suomalaisten yritysten omistajat olisi rikkaita. He eivät vain ole suomalaisia. Paitsi, että Suomessa omaisuus jakautuu selvästi Ruotsia tasaisemmin, kotitalolouksien keskimääräinen omaisuus on Länsi-Euroopan matalimpia ellei matalin.
Tämä seurauksena suomalaisten yritysten omistus valuu ulkomaille. Maasta on tulossa tytäryhtiötalous. Ruotsalaisten ohella norjalaiset ostavat innokkaasti suomalaisia yrityksiä.
Ruotsi suorastaan paapoo rikkaitaan. Onhan se poistanut perintöveron kokonaan. Tästä kiitoksena ruotsalainen pääoma on erittäin isänmaallista. Kannattaa ollakin.
Progressiivinen menovero
Ahon hallitus laski omaisuustulojen verotusta merkittävästi tukeakseen kotimaista pääoman muodostusta. Tätä merkittävämpää oli ehkä se, että veroa voi omaisuustulojen osalta lykätä sillä, että yhtiöittää omaisuutensa tai siirtää sen rahastoon, jolloin joutuu maksamaan omaisuusveroa vasta siinä vaiheessa, kun tulouttaa voitot omalle pankkitililleen. Omaisuutta voi siis kartuttaa verottomasti.
Kannattaisiko näin tehdä myös työtulojen osalta? Ei verotettaisi säästettyä tuloa mutta verotettaisiin säästöjen syömistä. Jos siis osa tuloista menee asuntolainan lyhentämiseen, sitä osaa ei verotettaisi, mutta jos alkaa syödä säästöjään, joutuisi siitä maksamaan veroa. Tämä ei toimisi loogisesti ilman asuntotulon verottamista.
Jotta tämä ei tekisi veronkierrosta niin helppoa, että siitä menee keksimisen ilokin, pitäisi säästöjen takia anteeksi annettu verotus merkitä velaksi verottajalle. Velkaa ei pääsisi pakoon siirtämällä kirjat Tallinnaan.
Jos meillä olisi progressiivinen menovero, ei olisi perusteita verottaa pääomatuloja kevyemmin kuin työtuloja.