Mikä asumisessa mättää?

Yhden ihmisen muut­to muual­ta Suomes­ta töi­hin Helsinki­in mak­saa noin 250 000 euroa. Tästä val­taosan vie asun­to, jon­ka työn perässä muut­ta­va mak­saa yleen­sä itse. Noin 30 000 euroa koituu investoin­tiku­luina kaupungille väk­ilu­vun kasvun aiheut­ta­m­i­na investoin­teina. Tämä tieto on kymme­nen vuo­den takaa. Nyt sum­ma lie­nee korkeampi.

Kuka muu­tos­ta hyötyy?

Muut­ta­ja saa yleen­sä parem­paa palkkaa, mut­ta ero­tuk­ses­ta menee yli puo­let eri­laisi­in veroi­hin ja lop­pu usein asumiseen.

Kaupun­ki saa lisää vero­tu­lo­ja, mut­ta joutuu mak­samaan kas­va­van väestön palve­lut ja kasvun vaa­ti­mat investoinnit.

Kiis­ta­ton voit­ta­ja on val­tio, joka saa työn perässä muut­taval­ta enem­män vero­tu­lo­ja. Ei olisi perus­tee­ton­ta, että val­tio osal­lis­tu­isi enem­män kaupunkien kasvun tuot­tami­in kului­hin, kuten Ruotsissa.

Hin­nat ja vuokrat

Asun­to­jen vuokrat ovat nousseet selvästi nopeam­min kuin niiden hin­nat, vaik­ka korko­jen lask­ies­sa pitäisi käy­dä päin­vas­toin. Tämä kielii merkit­tävästä markkinapuutteesta.

Asun­nos­ta ei sinän­sä joudu mak­samaan Helsin­gin seudul­la kohtu­ut­tomasti, jos ei ole ronke­li osoit­teen suh­teen. On halpo­ja lähiöitä ja kehyskun­nis­sa asun­to­jen hin­nat ovat viime vuosi­na jopa laske­neet. Osoit­teen suh­teen ihmiset ovat kuitenkin tulleet yhä ronke­lim­mik­si. Ollaan valmi­it mak­samaan neljän­nesmiljoona pääsys­tä halut­tuun kaupunginosaan.

Hin­ta ker­too lahjo­mat­tomasti, mis­sä asun­to­ja tarvi­taan lisää. Hin­to­jen alen­tamisek­si asun­to­ja pitäisi rak­en­taa sinne, mis­sä niistä mak­se­taan eniten.

Vain 15 % suo­ma­lai­sista halu­aisi asua suuren kaupun­gin keskus­tas­sa. Se on kuitenkin 800 000 ihmistä eli moninker­tais­es­ti enem­män kuin keskus­toi­hin mahtuu.

Kun aiem­paa use­ampi arvostaa urbaa­nia elämän­ta­paa, pitäisi urbaa­nia asum­ista rak­en­taa paljon lisää. Syyt­tävä sor­mi osoit­taa Helsinkiä. Mik­si Helsinki­in raken­netaan niin vähän asuntoja?

Kaavoitus ei ole help­poa. Kun asuinaluei­ta tiivis­tetään, asukasak­ti­iveil­ta saa har­voin tukea. Kun tiivistyskaa­va kuitenkin hyväksytään ja alueelle raken­netaan lisää, koke­mus ker­too, että van­ho­jen asun­to­jen arvo ei laske vaan nousee.

Vaik­ka tut­tu maise­ma muut­tuu, liiken­ney­htey­det, lähikaup­pa ja koulu paranevat. Uudet asukkaat tuo­vat alueelle vils­ket­tä ja vip­inää. Vasta­lau­seista huoli­mat­ta tiivistämi­nen paran­taa asuinalueita.

Kaavoista se ei silti ole enää kiin­ni. Niitä on tarpeek­si, mut­ta tont­te­ja ei voi­da antaa raken­net­tavak­si ennen kuin kadut, viemärit, vesi­jo­hdot ja ratikkalin­jat on raken­net­tu ja esir­ak­en­tamisel­la on saatu tont­ti raken­nuskelpoisek­si. Helsin­ki investoi liki mil­jardil­la eurol­la, mut­ta sekään ei riitä.

Helsin­ki on sitonut omat kätensä

Korkeat vuokrat eivät tuo­ta lisää asun­to­ja, kos­ka pula on ton­teista. Investoin­tien rahoit­tamisek­si rahan pitäisi ohjau­tua kaupungille. Kaupun­gin tuot­taa itse markki­nae­htoisia vuokra-asun­to­ja painaak­seen markki­navuokria alas ja saadak­seen rahaa asun­to­tuotan­non vaa­timi­in infra-investointeihin.

Helsingis­sä kaupun­ki omis­taa yleen­sä ton­tin, joten se saa kyl­lä omansa pois ja vähän enem­mänkin. Luulisi ole­van kan­nat­tavaa investoi­da 100 miljoon­aa han­kkeeseen, joka tuot­taa 200 miljoon­aa, mut­ta Helsin­ki on sitonut käten­sä kum­mallisil­la investoin­ti- ja lainakatoilla.

Kaupunkia ei voi johtaa kuin osakey­htiötä, mut­ta tässä asi­as­sa niin olisi hyvä toimia. Tulisi paljon lisää asuntoja.

Menoka­tot ovat järke­viä juok­se­vien meno­jen kohdal­la, mut­ta ei niil­lä pitäisi rajoit­taa voit­toa tuot­tavia investoin­te­ja, eri­tyis­es­ti kun se pahen­taa asuntopulaa.

 

= = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Talouselämä-lehden nettisivuilla.