Miksi hoitajamitoitus kannattaa määritellä vanhuksen kunnon, ei keskiarvon perusteella.

Kun viesti ei men­nyt per­ille, yritän nyt vielä ker­ran selostaa, mik­si kiin­teä, kaikkia erikun­toisia van­huk­sia samal­la taval­la kohtel­e­va henkilömi­toi­tus on haitalli­nen, haaskaa rahaa ja johtaa van­hus­ten huonoon hoitoon.

On tärkeätä paran­taa van­hus­ten hoidon laat­ua ja voi olla perustel­tua palkata todel­la 4 500 hoita­jaa lisää, mut­ta se ei tarkoi­ta silti, että sään­tö­jen pitäisi olla sel­l­aisia, että ne johta­vat type­r­ään käyttäytymiseen.

Ympärivuorokautiseen hoitoon tule­vat van­huk­set ovat nyky­isin paljon huonokun­toisem­pia kuin oli­vat 20 vuot­ta sit­ten. Sik­si on perustel­tua nos­taa keskimääräistä mitoi­tus­ta. Van­hus­ten keskimääräi­nen huonokun­toisu­us on kuitenkin juuri huonon ohjauk­sen tulosta, ja tämä tulisi vain pahen­ta­maan sitä entisestää.

Mei­dän pitäisi men­nä samaan käytän­töön kuin Hol­lan­nis­sa, jos­sa van­huk­set pisteytetään RAI-indek­sil­lä. Kohta­laisen hyväkun­toinen van­hus tarvit­see hoito­jaa ehkä mitoituk­sel­la 0,2 ja hyvin huonokun­toinen mitoituk­sel­la 1,2. Suurin piirtein tätä suu­ru­us­lu­okkaa ovat hoitoisu­userot. Jos tämä on keskimäärin 0,7, eikö 0,7 ole sil­loin hyvä luku?

Ei ole, sil­lä kun­nat eivät päästä näitä 0,2‑vanhuksia hoito­laitok­si­in, vaan pakot­ta­vat nämä koti­hoitoon. Minä puol­lan voimakkaasti van­huk­sen oikeut­ta asua mah­dol­lisim­man pitkään kotona, mut­ta pidän todel­la huonona, ettei van­hus halutes­saan pääse kun­nan mak­samaan hoito­laitok­seen vain sik­si, ettei ole tarpeek­si huonokuntoinen.

Eri­tyis­es­ti pelkkää muis­ti­sairaut­ta pote­va ei vaatisi paljonkaan hoitoa, mut­ta hänen asumisen­sa yksin kotona ei ole turvallista.

Puhutaan tästä eteen­päin rahas­ta, jot­ta voimme ver­ra­ta hoito­laitos­ta koti­hoitoon, kos­ka laitok­sen hoit­o­mi­toi­tus­ta ei voi muuten ver­ra­ta kotihoitoon.

Tuo 0,7:n mitoi­tus tarkoit­taa, että hoitokuukausi mak­saa noin 4 000 euroa. Tuo 0:2:n mitoi­tus hyväkun­toiselle muis­ti­sairaalle tarkoit­taa, että hoitokuukausi mak­saa ehkä 1 500 euroa.

Mis­sä vai­heessa van­hus kan­nat­taa siirtää koti­hoi­dos­ta laitoshoitoon? Peri­aat­teessa siinä vai­heessa, kun hänen hoiton­sa laitok­ses­sa on halvem­paa kuin kotona. Tämä raja tulee vas­taan yllät­tävän nopeasti, sil­lä onhan jotenkin ratio­naalisem­paa annos­tel­la lääke van­huk­selle, joka on laitok­ses­sa, kuin van­huk­selle, jon­ka luo pitää matkus­taa pitkä matka.

(Tähän laskel­maan vaikut­taa huo­mat­tavasti se, miten suh­taudumme asumiskus­tan­nuk­si­in. Kotona asu­val­la van­huk­sel­la on tietysti olta­va se asun­to. Kuva muut­tuisi aivan toisek­si, jos tämä asun­to pan­taisi­in vuokralle ja vuokrat­u­lol­la mak­set­taisi­in laitoshoitoa, mut­ta se on taas oman tari­nansa aihe. Nyt jär­jestelmä kan­nus­taa jät­tämään asun­to tyhjäksi.)

Jos mitoi­tus ja hoito­laitok­sen lasku­tus kun­nalle perus­tu­isi RAI-indek­si­in, jol­loin kohta­laisen hyväkun­toinen van­hus mak­saisi 1 500 euroa, hän pää­sisi halutes­saan huo­mat­tavasti aikaisem­min laitok­seen. Kodi­no­maises­sa laitok­ses­sa elämä voisi olla paljon mukavam­paa kuin yksin pelois­saan kotona. Van­huk­sen kun­to yleen­sä las­kee ajan mit­taan. Sik­si RAI-indek­si tulee mita­ta sään­nöl­lisin välein uud­estaan. Kos­ka hoito­laitos saa rahansa RAI-indeksin peruis­teel­la, ei ole pelkoa, ettei laitos reago­isi van­huk­sen kun­non alentumiseen.

Käytin tässä sanaa lasku­tus, joka viit­taa ostopalvelui­hin. Asia ei muu­tu muuk­si sil­lä, että hoito­laitos on kun­nan oma.

Nyt van­hus pääsee laitok­seen vas­ta, kun hän on niin huonokun­toinen, että koti­hoidon hin­ta on tuo 4 000 euroa tai ainakin lähel­lä sitä. Se on jo lähel­lä heit­teille jät­töä, mut­ta jok­seenkin jokaisen kun­nan strate­gias­sa on pyrk­iä hoita­maan van­huk­sia kotona kauem­min. Huo­maamme, että laitok­sis­sa on tämän jäl­keen van­huk­sia, joiden hoidon­tarve vai­htelee välil­lä 0,7 – 1,2. Hoito on taas alim­i­toitet­tua, joten nor­mi nos­te­taan 0,9:ään ja ihan aiheesta. Sen jäl­keen laitok­sis­sa on van­huk­sia, joiden hoidon tarve vai­htelee 0,9 – 1,2 välillä.

Joku voisi sanoa, että kun­nathan ovat onnis­tuneet nos­ta­maan rajaa laitoshoitoon pääsys­tä ilmankin kiin­teää henkilöstömi­toi­tus­ta. Ovat, sil­lä kun­tien kyky laskea eri vai­h­toe­hto­jen taloudel­lisu­ut­ta on heikko. Tässä ehkä yksi syy siihen, että yksi­tyiset tuot­ta­vat yhtä hyvää hoitoa halvem­mal­la. Mut­ta tuo laki­in semen­toitu hoita­jami­toi­tus tek­isi tästä väärin laskemis­es­ta pakollista.

Sik­si olisi paljon parem­pi määrit­tää hoidon tarve yksilöko­htais­es­ti eikä val­takun­nal­lista keskiar­voa käyt­täen. Hoito olisi parem­paa ja rahaa säästyisi.

On hyvä, että van­hus­ten hoidon huonos­ta tilas­ta on nousut häly, mut­ta on myös hyvä, ettei asi­as­ta sääde­tä vaa­liki­iman olois­sa. Uskon, että vaalien jäl­keen päädytään kelvol­liseen ratkaisuun.