Sairauksien hoidon paraneminen törmää talouteen

Uutiset lääketi­eteestä lupaa­vat hoit­o­m­ah­dol­lisuuk­sien paranevan merkit­tävästi. On tulos­sa geen­it­er­api­aa perin­nöl­lis­ten sairauk­sien hoita­miseen ja yksilöl­lis­es­ti räätälöi­tyjä syöpälääkkeitä ja vaik­ka mitä ihmeel­listä. Se kaik­ki lupaa pidem­pää ja ter­veem­pää elämää.

Har­mi vain, että tämä kaik­ki maksaa.

Sanoo val­tio­varain­min­is­ter­iö mitä hyvän­sä, ter­vey­destä kan­nat­taa mak­saa enem­män, kun­han saa myös enem­män ter­veyt­tä. Paljon turhempaankin moni rahaansa käyttää.

Kaik­ki uusi ja parem­pi ei lisää kus­tan­nuk­sia. Alzheimer-lääke voi olla hyvin kallis ja alen­taa silti hoidon kokonaiskustannuksia.

Rajansa on sil­läkin, paljonko paljon ter­vey­destä kan­nat­taa mak­saa. Niin paljon on kehit­teil­lä kalli­ita hoito­ja, että jos ne kaik­ki otet­taisi­in täysimääräis­es­ti käyt­töön, voisimme käyt­tää koko kansan­tu­lon terveydenhuoltoon.

Hoito­jen pri­or­isoin­nista onkin puhut­ta­va avoimesti, tai siitä päätetään salaa.

Jos ter­vey­den­huol­lon bud­jet­ti on kiin­teä, eri­laisia ter­veyt­tä edis­täviä toimia tehdään kus­tan­nuste­hokkaim­mas­ta alka­en – lis­tan kär­keen sijoit­tuvat ne, jot­ka tuot­ta­vat euroa kohden eniten ter­veitä elin­vu­osia ­– ja jatke­taan näin, kunnes rahat on käytetty­. Jos ohi lis­tan tek­isimme jotain kus­tan­nuste­hot­tomam­paa, pitäisi jotain tehokkaam­paa jät­tää tekemät­tä, ja menet­täisimme ter­veyt­tä. Pri­or­isoin­ti on teo­ri­as­sa yksinkertaista.

Käytän­tö on vaikeam­paa. Pitäisi tietää, kuin­ka vaikut­tavia hoidot ovat. Puut­tuvan tiedon joutuu kor­vaa­maan parhaal­la arvauk­sel­la. Vaikeampia ovat arvo­tuskysymyk­set, jot­ka liit­tyvät ter­veenä ja sairaana elet­ty­i­hin vuosi­in – onko kak­si vuot­ta ter­veenä parem­pi kuin kolme vuot­ta raihnaisena.

Se, että teimme sydän­si­ir­to­ja sil­loinkin, kun ne riskien­sä vuok­si alen­si­vat elin­janan odotet­ta, osoit­taa, että ter­veitä elin­vu­osia pide­tään sairau­den vaivaamia arvokkaamp­ina. Jos leikkaus onnis­tui, poti­las pystyi elämään täy­s­pain­oisem­paa elämää.

Rahaa kan­nat­taa pan­na mielu­um­min ter­veenä elämiseen kuin kuole­man venyt­tämiseen. Tämä on help­po sanoa, mut­ta rajan­ve­to on tässäkin vaikeata.

Ole­tamme, että jokaisen elämä on yhtä arvokas­ta. Kaikkial­la tämä ei ole yhtä itses­tään selvää. Suomes­sa käyvät lääketi­eteen asiantun­ti­jat ihmettelevät erikois­sairaan­hoitoamme: tar­joat­teko te todel­la näin korkeata­soista hoitoa köyhillekin?

Peri­aate vaaran­tuu, jos rajaamme kalli­ita hoito­ja pois julkises­ta ter­vey­den­huol­losta. Emme voi kieltää niitä itse tai sairaus­vaku­u­tuk­sel­la mak­set­tuina. Sen tien päässä ovat normi­hoitoa tar­joa­vat julkiset ja huip­puhoitoa tar­joa­vat yksi­tyiset sairaalat.

= = = =

Yksilöl­li­sis­sä lääkkeis­sä on vaka­va hin­noit­telu­on­gel­ma. Lääk­keen kehit­tämi­nen voi mak­saa mil­jardin. Jos sen käyt­täjiä on koko maail­mas­sa satatuhat­ta, rahaa pitäisi saa­da jokaiselta 10 000 euroa. Sekään ei riitä, kos­ka korkea hin­ta rajaisi suuren osan käyt­täjistä pois. Rahansa saisi takaisin, jos lääke mak­saisi 50 000 € ja käyt­täjiä olisi 20 000. Turhaan ilman lääket­tä jäisi 80 000 potilasta.

Olisi järkeväm­pää ostaa patent­ti pois ja myy­dä lääket­tä valmistuskustannuksilla.

Yritin jotain täl­laista ollessani vuosi­tuhan­nen alus­sa perus­palve­lu­min­is­teri. Oli eräs kallis, sairaalas­sa annos­telta­va lääke, joka oli Suomes­sa korkean hin­tansa vuok­si räikeästi alikäytet­ty. Kysyin maa­han­tuo­jal­ta, antaisiko tämä 80 % alen­nus­ta, jos ostaisimme kymme­nen ker­taa enem­män. He saisi­vat kak­si ker­taa enem­män rahaa ja me kymme­nen ker­taa enem­män ter­veyt­tä. Maa­han­tuo­ja oli ehdo­tuk­ses­ta kiin­nos­tunut, mut­ta päämies tyr­mäsi sen. Miten selitet­täisi­in ruot­salaisille, että sama lääke on Ruot­sis­sa viisi ker­taa kalli­impi, ja miten estet­täisi­in hal­van lääk­keen viem­i­nen ulos Suomesta.

Täl­lainen vaatisi OECD-maid­en yhteistyötä.

 

====

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Lääkärilehdessä