Uutiset lääketieteestä lupaavat hoitomahdollisuuksien paranevan merkittävästi. On tulossa geeniterapiaa perinnöllisten sairauksien hoitamiseen ja yksilöllisesti räätälöityjä syöpälääkkeitä ja vaikka mitä ihmeellistä. Se kaikki lupaa pidempää ja terveempää elämää.
Harmi vain, että tämä kaikki maksaa.
Sanoo valtiovarainministeriö mitä hyvänsä, terveydestä kannattaa maksaa enemmän, kunhan saa myös enemmän terveyttä. Paljon turhempaankin moni rahaansa käyttää.
Kaikki uusi ja parempi ei lisää kustannuksia. Alzheimer-lääke voi olla hyvin kallis ja alentaa silti hoidon kokonaiskustannuksia.
Rajansa on silläkin, paljonko paljon terveydestä kannattaa maksaa. Niin paljon on kehitteillä kalliita hoitoja, että jos ne kaikki otettaisiin täysimääräisesti käyttöön, voisimme käyttää koko kansantulon terveydenhuoltoon.
Hoitojen priorisoinnista onkin puhuttava avoimesti, tai siitä päätetään salaa.
Jos terveydenhuollon budjetti on kiinteä, erilaisia terveyttä edistäviä toimia tehdään kustannustehokkaimmasta alkaen – listan kärkeen sijoittuvat ne, jotka tuottavat euroa kohden eniten terveitä elinvuosia – ja jatketaan näin, kunnes rahat on käytetty. Jos ohi listan tekisimme jotain kustannustehottomampaa, pitäisi jotain tehokkaampaa jättää tekemättä, ja menettäisimme terveyttä. Priorisointi on teoriassa yksinkertaista.
Käytäntö on vaikeampaa. Pitäisi tietää, kuinka vaikuttavia hoidot ovat. Puuttuvan tiedon joutuu korvaamaan parhaalla arvauksella. Vaikeampia ovat arvotuskysymykset, jotka liittyvät terveenä ja sairaana elettyihin vuosiin – onko kaksi vuotta terveenä parempi kuin kolme vuotta raihnaisena.
Se, että teimme sydänsiirtoja silloinkin, kun ne riskiensä vuoksi alensivat elinjanan odotetta, osoittaa, että terveitä elinvuosia pidetään sairauden vaivaamia arvokkaampina. Jos leikkaus onnistui, potilas pystyi elämään täyspainoisempaa elämää.
Rahaa kannattaa panna mieluummin terveenä elämiseen kuin kuoleman venyttämiseen. Tämä on helppo sanoa, mutta rajanveto on tässäkin vaikeata.
Oletamme, että jokaisen elämä on yhtä arvokasta. Kaikkialla tämä ei ole yhtä itsestään selvää. Suomessa käyvät lääketieteen asiantuntijat ihmettelevät erikoissairaanhoitoamme: tarjoatteko te todella näin korkeatasoista hoitoa köyhillekin?
Periaate vaarantuu, jos rajaamme kalliita hoitoja pois julkisesta terveydenhuollosta. Emme voi kieltää niitä itse tai sairausvakuutuksella maksettuina. Sen tien päässä ovat normihoitoa tarjoavat julkiset ja huippuhoitoa tarjoavat yksityiset sairaalat.
= = = =
Yksilöllisissä lääkkeissä on vakava hinnoitteluongelma. Lääkkeen kehittäminen voi maksaa miljardin. Jos sen käyttäjiä on koko maailmassa satatuhatta, rahaa pitäisi saada jokaiselta 10 000 euroa. Sekään ei riitä, koska korkea hinta rajaisi suuren osan käyttäjistä pois. Rahansa saisi takaisin, jos lääke maksaisi 50 000 € ja käyttäjiä olisi 20 000. Turhaan ilman lääkettä jäisi 80 000 potilasta.
Olisi järkevämpää ostaa patentti pois ja myydä lääkettä valmistuskustannuksilla.
Yritin jotain tällaista ollessani vuosituhannen alussa peruspalveluministeri. Oli eräs kallis, sairaalassa annosteltava lääke, joka oli Suomessa korkean hintansa vuoksi räikeästi alikäytetty. Kysyin maahantuojalta, antaisiko tämä 80 % alennusta, jos ostaisimme kymmenen kertaa enemmän. He saisivat kaksi kertaa enemmän rahaa ja me kymmenen kertaa enemmän terveyttä. Maahantuoja oli ehdotuksesta kiinnostunut, mutta päämies tyrmäsi sen. Miten selitettäisiin ruotsalaisille, että sama lääke on Ruotsissa viisi kertaa kalliimpi, ja miten estettäisiin halvan lääkkeen vieminen ulos Suomesta.
Tällainen vaatisi OECD-maiden yhteistyötä.
====
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Lääkärilehdessä
Poliittisesti rahan käyttäminen terveyteen on hyvä asia, riippumatta onko siinä mitään vaikuttavuutta.
Eturauhassyöpää leikataan viidellä leikkausrobotilla. Kahdella käyttöaste olisi kohtuullinen. Lonkkia leikataan noin 60 eri paikassa, tusina olisi järkevä määrä.
Sote oli vastaus kilpavarusteluun. Ei ole enää. Jokainen säästötoimenpide kuinka hyvä tahansa vähentää jonkun kunnan verotuloja eikä tuo mitään tilalle. Jokaista tilaa ja päällekkäistä ylikapasiteetista puolustetaan kuin Malmin lentokenttää, viimeiseen päättäjään saakka.
Yksityinen puoli tekee myös osansa alukäytettyyn ylikapasiteettiin. Ne investointirahat tullaan aivan varmasti veloittamaan tavalla tai toisella kansalaisilta.
Monessa paikassa kohtuullisella järkevöittämisellä on saatu karsittua turhia kuluja. Valtakunnalliset ratkaisut vain puutuvat.
Tämä olisi osa terveydenhuollon kustannuskriisin ratkaisemista. Olennaisin osa, koska se ei ole pois keneltäkään.
Lääkkeiden hinnan ongelma on, että uudet syöpälääkkeen ovat sekä tehokkaita että kalliita. Miten kiinnostus niiden kehittämiseen pidetään yllä?
<blockquote
On ehkä kaunis periaate että kaikki ovat samalla viivalla, mutta liika kauneuskaan ei ole hyvästä. Tiedän tapauksen, jossa työssäkäyvä oli työkyvytön kaihin takia. Meni samaan jonoon vanhuksien kanssa, jotka eivät nähneet telkkarin tekstityksiä. Sama vaiva, mutta yhdellä vähän suurempi haitta siitä vaivasta.
Ongelma tuossa patenttien ostossa on se, että niistä saatujen rahojen pitää kattaa myös epäonnisuneet tuotekehityshankkeet.
Lääkkeiden testaaminen on uskomattoman kallista ja testeissä epäonnistuviin lääkkeisiin on upotettu kymmeniä, ellei satoja miljoonia. Lääkeyhtiöiden pitää kattaa myös nämä kustannukset niillä onnistuneiden lääkkeiden tuotoilla.
Cost accounting on tälläisessä busineksessa hyvin epätriviaalia ja päätyisimme helposti rahoittamaan lääketutkimusta cost+ menetelmällä julkisesti. Onko se varmasti paras tapa?
Kyllähän tämä johtaa siihen, että ihmisiä pidetään juuri ja juuri hengissä pitkään, pian vaikka vuosisatoja. Kuten vastavalittu lääkäriliiton puhis totesi, “en voisi ajatella tappavani ihmistä”. Tämmönen kammottava hihhulilääkäri pitää ihmistä pakolla hengissä, vaikka “ihminen” olisi enää kasa elimiä ämpärissä.
Jumala tai muu vastaava pikkukko tappaa hihhulilääkärin puolesta, mutta kuinka pitkään? Jossain vaiheessa kaikki “luonnolliset” kuolintavat on eliminoitu ja jäljelle jää zompeja, joiden sydän sykkii ja aivotoimintaakin on enemmän kuin kastemadolla, niin että mitään kristillistä perustetta kuolinavun antamiseen ei ole.
Historiallisesti tarkastellen sanitaatio ym. hygienia on ollut vaikuttavuudeltaan aivan omaa luokkaansa. Hyvänä kakkosena, selvällä erolla, tulevat rokotukset. Muu terveydenhuolto on tähtitieteellisen tehotonta verrattuna edellämainittuihin.
Ehkä sama pätee edelleenkin marginaalilla. Näin ajatellen vesirokkorokote ja kotihoidon tuen säilyttäminen (pitää kuolaavat taaperot erossa toisistaan) ovat viime aikojen parhaat terveyspoliittiset päätökset.
Henkilökohtaistettu terveydenhoito on miljardöörien juttu. Halvan sekvensoinnin merkitys tulee lähinnä näkymään PGD:ssä ja etiologian ja diagnostiikan kehittymisenä, kun enemmän taudinaiheuttajia saadaan näkyviin.
Keskimäärin t&k kustannukset käyttöön asti päässyttä lääkettä kohden ovat noin 5 miljardia dollaria.
Yksi kysymys on tietysti, onko nykyinen malli kustannustehokkain mahdollinen. Aika iso osa tuosta summasta on varmasti eri firmojen tekemää päällekkäistä tutkimusta, koska tuotekehityksen tulokset ovat liikesalaisuuksia. Eli kun epäonnistuneita kokeita ei julkaista, samaan kuoppaan pudotaan uudestaan ja uudestaan. Toisaalta kalliit kliiniset kokeet saattaisivat myös olla tehokkaampia jos niitä pystyttäisiin koordinoimaan paremmin yhteistyössä. Myös ihmiskokeiden hyväksyttävyys olisi varmasti korkeampi jos motiivina ei olisi yksityinen voitontavoittelu.
Kokonaan oma lukunsa on sitten köyhien maiden sairaudet: jos lähtökohtana on että uudesta lääkeaineesta pitää saada vähintään 6 miljardia tuottoa, onko kannattavampaa kohdentaa kehityspanokset rikkaiden elintasosairauksiin vai köyhien kulkutauteihin?
Vastauksena otsikon väittämään: kukkua. Kansanterveydellisesti suurimmat ongelmat, kakkostyypin diabetes, verisuonitaudit, tavallisimmat syövät, johtuvat ruokavaliosta ja elintavoista. Niiden korjaaminen on erittäin halpaa — se suorastaan säästäisi rahaa jo ennen kuin terveydenhoitokuluja edes lasketaan. Tarttis saada kansa syömään perunoita ilman voita.
Antibiooteille pitää tietenkin antaa myös tunnustus. Kirugiastakin on tullut merkittävä tekijä antibioottien myötä.
Just näin. Ongelma ei ole rahojen riittävyys vaan se, että liian moni holtittomilla elintavoillaan pilaavat terveytensä aiheuttaen erittäin suuren osan kaikista terveydenhoitomenoista, sairaspoissaoloista ja mm. työkyvyttömyysmenoista, aivan turhaan. Ja yhteiskuntamme poliitikkojen johdolla ei tee tarpeeksi estääkseen tätä.
> Paljon turhempaankin moni rahaansa käyttää.
Omatpahan ovat rahansa. — Ei ole olemassa universaalia mittaria hyvälle ja pahalle (rahankäytölle) paitsi tyranniassa.
> jos rajaamme kalliita hoitoja pois julkisesta
> terveydenhuollosta. Emme voi kieltää niitä itse
> tai sairausvakuutuksella maksettuina.
Tämän arvioinnissa on kaksi lähes päinvastaista linjaa:
Yksityinen kulutuskysyntä luo markkinoille omat tuotantoresurssinsa eikä tuo parempi hoito ole keneltäkään pois.
Yksityisen kalliilla ostama hoito on pois köyhiltä ja siksi se pitäisi jotenkin estää.
Alzheimeriin liittyvien amyloidien on viimeaikaisissa tutkimuksissa epäilty liittyvän aivojen immuunipuolustukseen.
Verisuonitaudit ovat immuunitauteja. Kyse ei ole spontaanista “kalkin ja kovien rasvojen jähmettymisestä” verisuoniin. http://annals.org/aim/article/705309/chronic-chlamydia-pneumoniae-infection-risk-factor-coronary-heart-disease-helsinki
Paksusuolen syövät liittyvät vahvasti lihan syöntiin. A‑luokan lihansyöjät syövät paitsi karsinogeenejä sisältävää grillilihaa, myös tuotantoeläinten viruksia sisältävää raakaa lihaa.
Koviin kuumetauteihin liittyy 2‑tyypin-diabetesmainen insuliiniresistenssi lihaksissa, jotta tärkeille elimille ja immuunijärjestelmälle riittää energiaa.
Julkisessa keskustelussa syy tuntuu aina olevan länsimaisessa ihmisessä itsessään. Mitään ulkopuolista, mahdollisesti vihamielistä, ei ole olemassakaan.
Itse kirjoitin tuossa edellä kansa ja kansanterveys. Turha näistä on yksilöä sen kummemmin syyttää. Ihmisen elimistö on evoluutiossa sopeutunut aivan toisenlaiseen ravintoon kuin mitä nykyään syödään. Aivot antavat suurimman mielihyväpalkinnon sokerista, suolasta ja rasvasta, syystä että nämä ovat luonnossa harvinaista ja arvokasta herkkua, syötävässä muodossa siis. Marketista niitä saa määrättömästi ja halvalla, ja luonnolle täysin vieraina teollisina tuotteina (siis lakupötköinä yms.). Alan teollisuus mainostaa ja lobbaa minkä kerkiää. Lopputuleman tästä arvaa, eikä se varmasti pelkästään syyllistämällä ja valistamalla muutu.
Aika monia modernin lääketieteen ihmeitä voisi verrata siihen, että bensa-auton tankkiin laitetaan jatkuvasti aivan väärää polttoainetta ja sitten hankitaan mitä ihmeellisimpiä konsteja ja entistä kalliimpia mekaanikkoja pitämään moottori käynnissä. Rakentelemaan ohituksia tukkeentuville putkille, moottorin käydessä, jne. Melko paljon helpompaa olisi laittaa bensaa tankkiin. Siinä vaan katoaisi hohto supermekaanikkojen ammattikunnalta ja muuta semmoista. Perunat ja parsakaalit eivät ole lainkaan niin seksikkäitä, eivätkä varsinkaan tuota semmoisia voittomarginaaleja kuin ohitusleikkaukset, geenitestit sun muut (ja sanon tämä bioalan luonnontieteilijänä).
Niin, eikä osittain esimerkiksi mainonnassa, jossa hyödynnetään paljon tieteellisesti pätevää tutkimusta ihmisten käyttäytymisestä.
Ihmisellä on vastuuta valinnoistaan, kyllä, mutta kärjistäen länsimaiset ihmiset ovat ylipainoisia, koska joulukonvehdit tulevat kauppoihin lokakuussa. Tähän päälle vielä kesän grilliherkut, suklaan makuiset kahvit ja kahvin makuiset suklaat ja muu valtava valikoima syötävää.
Sairaudenhoidon kustannuksia kasvattaa myös panostaminen lääkkeillä hoitoon, ja hoidon seurannasta tinkiminen. Tämä on varmaan osittain seurausta perversiosta, että lääkkeet maksaa KELA, lääkärin ajan sairaanhoitopiiri.
Kroonisesti sairaille pistetään “lääkitys kuntoon”, ja elleivät sairaat valita, ettei lääke toimi, jatketaan lääkitystä, ilman todellista tietoa lääkkeen vaikutuksista. 1000 EUR/kk maksavan lääkkeen tehon seuranta voi olla, että kerran vuodessa tai kahdessa kysytään, mikä olo, vaikka sairauden etenemistä tai etenemättömyyttä voisi seurata verraten edullisilla tutkimuksilla.
Sanoisin, että ongelma on perustavampaa laatua ja liitttyy nykylääketieteen lähetystymistapaan ylipäätään. On sanottu, että tämä syntyi antibioottien mullistavan sukseen ansiosta: potilaalla oli (akuutti tartunta)tauti, lääkäri määräsi (antibiootti)pillereitä ja tauti parani nopeasti. Tätä mallia on sitten sovellettu kaikkeen elintavoista johtuvista kroonisista sairauksista mielenterveysongelmiin, ennaltaehkäisyn ja muun terapian kustannuksella, jopa niin, että potilaat kokevat, että lääkäri ei tehnyt mitään ellei hän määrännyt lääkkeitä. Esim. ravitsemusta ei pitkään opetettu länsimaisissa lääketieteellisissä tiedekunnissa hoitomuotona lainkaan (toki aineenvaihduntaa opetetaan biokemian näkövinkkelistä). Monessa paikassa ei opeteta vieläkään, ja lääkärit suosittelevat Benecolia ikään kuin teollinen margariini edistäisi terveyttä.
Olisiko se blogikirjoituksessa mainittu miljardi parempi vaikka julkisista varoista jollekin esimerkiksi valtion omalle lääkeyhtiölle, kuin yritystukina jo tuottaville yrityksille? Esim. Kesko saa lähes 0,5 mrd yritystukia.