Lamasta ylös

Suomen surkea taloudelli­nen tilanne on jatkunut nyt kahdek­san vuot­ta. Mikään suh­dan­nevai­he ei kestä näin kauan. Meil­lä on isom­pi ongelma.

Mon­ta ikävää asi­aa on tapah­tunut samanaikaises­ti: Puun­jalostus­te­ol­lisu­u­den menete­tyt ase­mat, Nokian kän­nyköi­den rom­ah­dus ja Venäjän kau­pan tyre­hdyt­täneet Ukraina-sank­tiot. Nämä selit­tävät kuopan, mut­ta eivät hidas­ta toipumista.

Olemme syys­täkin ylpeilleet hyväl­lä koulu­tuk­sel­la. Huip­puyliopis­to­ja meil­lä ei ole, mut­ta meil­lä on ollut hyvin koulutet­tu keskilu­ok­ka. Valitet­tavasti teknolo­gian kumous on iskenyt juuri tähän joukkoon. Ei hyödytä olla hyvä sel­l­aises­sa, jos­sa robot­it ja tietokoneet ovat vielä parempia.

Monel­la uuden talouden alal­la val­lit­see voit­ta­ja vie kaiken ‑tilanne. On olta­va paras. On outo lääke ajan ongelmi­in leika­ta koulu­tuk­ses­ta ja kohdis­taa vielä rankim­mat leikkauk­set Helsin­gin Yliopis­toon, joka on yliopis­to­jemme joukos­sa ylivoimainen. Kateus vie kalatkin vedestä.

Insinööriosaami­nen on Suomes­sa hyvää ja hal­paa. Meil­lä tehdään ”hyvää rautaa”, mut­ta maail­mal­la tahko­taan rahaa sisäl­lön­tuotan­nol­la ja hyvil­lä sovel­lu­tuk­sil­la. Siinä on englan­tia puhuvil­la mail­la val­ta­va etu puolel­laan. Erikoinen kielemme ja pieni kielialue ovat hait­ta, eikä asi­aa mitenkään paran­na, että toinenkin kansal­liskielemme on käyt­tökelvo­ton Pohjolan ulkopuolella.

Osa vahvuuk­sis­tamme on menetet­ty pysyvästi. Sik­si mei­dän ei ole mah­dol­lista myy­dä työtämme yhtä kalli­il­la kuin aiem­min. Tuotan­tokoneis­tomme on edelleen parem­pi ja vahvem­pi kuin Viron tai Puolan, mut­ta ei enää niin paljon parem­pi kuin palkkata­soista voisi päätel­lä. Tuot­tavu­us on Suomes­sa laskenut samal­la kun palkat ovat nousseet. Sel­l­ainen ei voi onnistua.

Ennen palkkata­son kor­jaus tapah­tui kätevästi devalvoimal­la. Euromääräis­ten palkko­jen alen­t­a­mi­nen on han­kalaa jo sik­si, että asun­to­lain­o­jen ja muiden velko­jen reaaliar­vo kas­vaisi kuten kasvoi val­u­ut­ta­lain­o­jen arvo aikanaan devalvoitaes­sa. Lamaa se tietäisi ja asun­to­jen pakkohuutokauppoja.

Jos inflaa­tio­ta olisi, voisimme jäädyt­tää palkat ja odot­taa, kun kil­pail­i­ja­maid­en palkat nou­se­vat. Euroopan keskus­pank­ki ei ole huole­ht­in­ut riit­tävästä inflaa­tios­ta, vaik­ka lupasi.

 

= = = =

Palk­ka-asteikon keskeltä on kadon­nut 300 000 työ­paikkaa, jot­ka ovat kor­vau­tuneet toisaal­ta korkea­palkkaisil­la asiantun­ti­jate­htävil­lä ja toisaal­ta mata­la­palkkaisil­la töil­lä. Sama automaa­tio jyrää keskilu­okkaa kaikkial­la. Teol­lisu­us­mai­hin on ilmestynyt työssä käyvien köy­hien luokka.

Eniten keskilu­okan kui­h­tu­mis­es­ta kär­sivät hyvän työ­paikan menet­täneet. Ilmiö selit­tää myös julkisen talouden vaikeuk­sia, kos­ka keskipalkkaiset ovat hyviä veronmaksajia.

Sosi­aal­i­tur­vamme ei oikein sovel­lu pieni­palkkaisu­u­den lisään­tymisen tuomi­in ongelmiin.

Mata­la­palkkaisen työn vas­taan­ot­ta­mi­nen kan­nat­taa huonos­ti työt­tömyysko­r­vauk­sel­la elämiseen näh­den – ainakin niin kauan, kuin ansiosi­don­naista mak­se­taan. Työn perässä ei kan­na­ta muut­taa, jos työstä mak­se­taan kovin vähän.

Paras­ta tietysti olisi, jos jostain ilmaan­tu­isi hyvä­palkkaista työtä esimerkik­si paperite­htail­ta pois potk­i­tu­ille. Tois­taisek­si kukaan ei ole ker­tonut, miten tämä saataisi­in aikaan.

Tätä ihmettä odotel­lessa kan­nat­taa paran­taa pieni­palkkaisten ase­maa reilusti. Se olisi hyvä taloudel­lisen tehokku­u­den kannal­ta, se olisi ehdot­tomasti oikeu­den­mukaista ja se aut­taisi pitämään maatamme sosi­aalis­es­ti yhtenäisenä.

Osa-aikatyötä tekevät val­in­tamyymälän työn­tek­i­jät kuu­lu­vat maamme pieni­palkkaisimpi­in. Hei­dän tilan­net­taan kor­jat­ti­in kun­nol­la pari vuot­ta sit­ten bud­jet­tiri­ihessä. Sovitel­tua työt­tömyyspäivära­haa saav­ille tuli 300 euron suo­jao­su­us (ensim­mäiset 300 euroa eivät alen­na työt­tömyys­tur­vaa) ja sama ansio­tu­lo­jen suo­jao­su­us tuli myös asum­is­tu­keen. Osa-aikatyötön kau­pan kas­sa tien­asi tästä 200 euroa kuus­sa – paljon enem­män kuin on koskaan saanut Tupo-pöydässä.

Sovitel­lus­ta päivära­has­ta kun­nol­la hyö­tyäk­seen on kuitenkin pitänyt olla ensin kokopäivä­työssä ja sit­ten vas­ten­tah­tois­es­ti osa-aikatyössä. Tun­tu­isi oikeu­den­mukaisem­mal­ta tukea yhtäläis­es­ti niitäkin, jot­ka eivät koskaan ole päässeet kokopäivä­työhön. Sekään ei ole järkevää, että sovitel­tu päivära­ha muo­dostaa katon työ­tun­neille, jota isom­paa viikko­työmäärää ei kan­na­ta tehdä.

Perus­tu­lon paras omi­naisu­us olisi, että se tuk­isi pieni­palkkaisia paljon nyky­istä johdon­mukaisem­min ja juuri heitä. Kokon­aan vail­la työtä ole­via se ei tuk­isi nyky­istä sosi­aal­i­tur­vaa enempää.

= = = = =

Työt­tömiä on turha syyt­tää siitä, etteivät he muu­ta työn peris­sä Helsinki­in. Jos yksi muut­taa, hän vie Helsingistä asun­non toiselta ja estää tätä muuttamasta.

Kaikkial­la maail­mas­sa uudet työ­paikat syn­tyvät kaupunkei­hin ja lähin­nä vielä suuri­in kaupunkei­hin. Mitä enem­män kaupunkia, sitä enem­män uusia työpaikkoja.

Suomes­sa on vain muu­ta­ma men­estyvä kasvukeskus. Niiden kasvul­ta pitäisi pois­taa esteet. Asun­to­tuotan­to syn­nyt­täisi välit­tömästi työ­paikko­ja, ja uudet asun­not tek­i­sivät use­am­malle mah­dol­lisek­si muut­taa hyvien työ­markki­noiden äärelle. Ilmarisen suo­ra­puheisen johta­jan Jaakko Kian­derin mukaan puo­let Suomen ja Ruotsin talouske­hi­tyk­sen eroista selit­tyy sil­lä, että Ruot­sis­sa kaupunkien asun­top­u­laan on vas­tat­tu voimakkaal­la asuntotuotannolla.

[Kir­joi­tus on julka­istu Suomen Kuvale­hdessä Näkökulma-artikkelina]