Helsinki-liikkeestä se alkoi

Pidin lauan­taina puheen Helsin­gin vihrei­den 50-vuo­tisjuh­lis­sa. Julkaisen sen tässä.

Vuon­na 1976 Helsin­ki oli nykyiseen ver­rat­tuna masen­ta­va paik­ka ja niin oli suo­ma­lainen poli­ti­ikkakin. Kekko­nen oli valit­tu 4. kaudelle poikkeuslail­la ilman vaaleja.

Helsingis­sä puret­ti­in paljon kau­ni­ita raken­nuk­sia ja raken­net­ti­in ankeaa betoni­bru­tal­is­mia. Yksi ajan sym­bol­eista oli Meri-Haka – alue johon kyl­lä kan­nat­ti rak­en­taa asun­to­ja ja paljon, mut­ta olisi sen voin­ut tehdä vähän parem­min alueen maise­mallista arvoa kunnioittaen.

Helsinki-liike 1976

Oli paljon tyy­tymät­tömiä hei­dän joukos­saan Ville Kom­si ja minä. Oli läh­es kokon­aan Villen ansio­ta, että tyy­tymät­tömyys purkau­tui Helsin­ki-liike nimisek­si vil­lik­si lis­tak­si, jos­sa oli 18 val­it­si­jay­hdis­tys­ten aset­ta­maa ehdokas­ta. Jot­ta lis­tan nimenä saat­toi olla Helsin­ki-liike, eikä yhteis­lista A, mei­dän piti perus­taa Helsin­ki-liike ry. Tämä yhdis­tys muut­ti myöhem­min nimen­sä Helsin­gin vihreik­si, joten voidaan sanoa, että Helsin­gin vihreät aloit­ti­vat vuon­na 1976.

Me ja muu­ta­ma muu olimme Villen kanssa entisiä nuor­lib­er­aale­ja. Muut oli­vat sitou­tu­mat­to­mia ja eri puoluei­den toisin ajattelevia.

Yleen­sä vil­lit lis­tat sai­vat muu­ta­man kym­men­tä ään­tä, me saimme 1700. Se ei kuitenkaan riit­tänyt val­tu­ustopaikkaan, mut­ta lumi­pal­lo oli sysät­ty pyörimään.

Helsin­ki-liike ei ollut tässä vai­heessa varsi­nainen luon­non­suo­jeluli­ike vaan kaupunkipoli­it­ti­nen liike, joka halusi vapaut­taa kaupunki­ti­laa autoil­ta ja edis­tää laadukkaam­paa kaupunki­rak­en­tamista – ja siihen aikaan myös vas­tus­taa liial­lista kaupun­gin kasvua. Vaal­i­toimis­to oli Enm­mistö ry:n tilois­sa Kuusitiellä.

Vuon­na 1979 Tukhol­maan perustet­ti­in ohjel­mal­taan saman­lainen yhdis­tys, Stock­holmspar­ti­et. Meil­lä ei ollut mitään tekemistä sen syn­nyn kanssa, mut­ta se osoit­ti, että ajatuk­selle oli tilausta.

Koijärvi-liike 1979

Pääsiäis­lauan­taina Vuon­na 1979 Koi­jär­ven kui­v­a­tus­ta aja­vat maanvil­jeli­jät otti­vat lain omi­in käsi­in­sä ja ruop­pa­si­vat Koi­jär­ven laskuo­jan tarkoituk­se­naan kui­v­at­taa maan paras lin­tu­järvi. Tämä syn­nyt­ti Koi­järvi-liik­keen – taas vah­vasti Ville Kom­sin aloitteesta.

Ker­ron tässä ker­to­muk­ses­sani kolmes­ta henkilöstä, joil­la oli suuri vaiku­tus vihreän liik­keen alku­vai­hei­den onnistumiseen.

Yksi vihreän liik­keen syn­tyy vaikut­taneista henkilöitä oli Ylen Forssan kir­jeen­vai­h­ta­ja Eeva Suo­ja­nen, jon­ka rapor­tit Koi­järveltä herät­tivät suur­ta huomio­ta ja toimi­vat taval­laan kut­suna paikalle.

Koi­järvi-liike sai val­tavaa val­takun­nal­lista huomio­ta ja toimien lait­to­muud­es­ta huoli­mat­ta val­taosa suo­ma­lai­sista ilmoit­ti tuke­vansa sitä. Min­un osaltani lait­to­muus arvioiti­in 40  päiväsakon arvoiseksi

Vaihtoehtoinen Helsinki 1980

Yritimme Koi­järvi-liik­keen vauhdit­ta­mi­nen Helsingis­sä uud­estaan vuo­den 1980 kun­nal­lis­vaaleis­sa, nyt nimel­lä Vai­h­toe­htoinen Helsin­ki. Saimme yli 5000 ään­tä ja Villestä tuli kaupung­in­val­tu­utet­tu, Taina Bertel­listä ensim­mäi­nen ja Kati Juvas­ta toinen varamies.

Tässä astuu kuvaan taas yksi vihrei­den his­to­ri­aan vah­vasti vaikut­tanut henkilö, tuo­mari Hen­riks­son Helsin­gin keskus­vaalilau­takun­nas­ta. Olin jät­tämässä Vai­h­toe­htoisen Helsin­gin papere­i­ta keskus­vaalilau­takun­nalle klo 15:30. Tuo­mari Hen­riks­son sanoi, ettei se  käy, kos­ka lain mukaan yhteis­lis­tan asi­amiehen on se tehtävä. Tämä oli Villen avo­vaimo Anja Mer­ilu­o­to, joka oli sil­lä het­kel­lä työ­paikallaan Kirkkon­um­mel­la. Pani­ik­ki! Ei mitään mah­dol­lisu­ut­ta saa­da hän­tä puo­lessa tun­nis­sa paikalle. Tuo­mari Hen­riks­son kehot­ti min­ua istu­maan alas ja odot­ta­maan. Kun tila oli tyh­jen­tynyt muiden puoluei­den ihmi­sistä, tuo­mari Hen­riks­son sanoi, että nyt on hyvä aika jät­tää ne paper­it. Niin­pä pöytäkir­jo­jen mukaan Anja Mer­ilu­o­to jät­ti Vai­h­toe­htoisen Helsin­gin vaaliasi­akar­jat klo 15:50

Meil­lä oli vain yksi paik­ka val­tu­us­tossa, mut­ta onnis­tu­imme neu­vot­tele­maan sil­lä paikan kaupunkisu­un­nit­telu­lau­takun­taan, jonne varsi­naisek­si jäsenek­si tuli arkkite­hti Vadu eli Mat­ti Vesikansa. Minus­ta tuli hänen varajäsenensä.

Vai­h­toe­htoisen Helsin­gin aat­teelli­nen poh­ja oli laa­jem­pi kuin Helsin­ki-liik­keen. Mukaan tuli­vat näyt­tävästi fem­i­nis­tit. Taina Bertell valit­ti­in Villen varamiehek­si ja Koi­järvi-liik­keen myötä luonnonsuojelu.

Vuoden1983 eduskuntavaalit

Vuon­na 1983 kansa vaati meitä osal­lis­tu­maan myös eduskun­tavaalei­hin ja niin teimme use­assakin vaalipi­iris­sä. Vakavin yri­tys oli kuitenkin Helsingis­sä ja Uudellamaalla.

Vaa­likam­pan­ja meni muuten hyvin pait­si että palaute oli, että olette oikein hyviä, mut­ta ei teitä kan­na­ta äänestää, kos­ka ääni menee hukkaan. Sel­l­ainen ennuste toteut­taa itsen­sä. Ei ollut mitään tehtävissä.

Vaale­ja edeltävänä per­jan­taina kokoomuk­sen pää-äänenkan­nat­ta­ja Uusi Suo­mi julka­isi Otan­ta­tutkimus Oy:n Helsinkiä koske­van gallupin, jota ei ollut tehty eri­tyisen ammat­ti­taitois­es­ti. Uudessa Suomes­sa ker­rot­ti­in, että kokoomus saa Helsingis­sä jät­tivoiton ja demar­it häviävät. Mitään ei san­ot­tu vihreistä, mut­ta jos osasi etsiä, taulukos­sa luki pienel­lä fontil­la vihreät yksi paik­ka. Har­mi vain, ettei juuri kukaan muu kuin minä huo­man­nut sitä.

Nyt astuu kuvaan kol­mas vihre­itä avit­tanut henkilö, Antti Mart­ti­nen, joka oli tuol­loin Uuden Suomen iltapäivä­pain­ok­sen, Iltale­hden toim­i­tus­si­h­teeri.  Hän soit­ti min­ulle myöhään per­jan­tai-iltana, että aikoo tehdä ison jutun tästä vihreille luva­tus­ta paikas­ta. Kiitin kau­ni­ista ajatuk­ses­ta, mut­ta en uskonut, että pää­toimit­ta­ja hyväksy­isi sitä. Se lähti just koti­in, sanoi Marttinen

Vaalilauan­taina Iltale­hden lööp­pi­in mah­tui vain yksi virke: VIHREÄT TYNNYVÄT JÄTTIYLLÄTYKSEEN. Tun­nel­ma vaa­likam­pan­jas­sa muut­tui het­kessä innos­tuneek­si. Kalle Könkkölä valit­ti­in Helsingistä ja Ville Uudelta­maal­ta, molem­mat rimaa hipoen. Ilman Antti Mart­tista ei olisi tul­lut kumpaakaan.

Erään­lainen Koi­järvi-liik­keen  lop­puhuipen­nuk­se­na Ville pudot­ti eduskun­nas­ta Johannes Virolaisen.

Vihreät sai­vat Kallen mukana taas yhden uuden jalan: vihreät vaivaiset.

Vuoden1984 kunnallisvaalit

Vuo­den 1984 kun­nal­lis­vaaleis­sa paikkamäärämme kasvoi Helsingis­sä yhdestä seit­semään, syn­tyi vai­herikkaiden tapah­tu­mien jäl­keen ryh­mä 46, uusi keskus­taan ja vasem­mis­toon nojaa­va enem­mistö. Eri­tyis­es­ti kaupunkisu­un­nit­telun suun­ta muut­tui.  Päätet­ti­in esimerkik­si, ettei tont­te­ja kaavoite­ta enää rantaan, vaan ran­nat jätetään vapaiksi.

Tämän jäl­keen vihreistä on kas­vanut merkit­tävä puolue.

Meil­lä on hieno historia.

Helsin­ki on muut­tunut val­ta­van paljon parem­mak­si. On vaikea ymmärtää, kuin­ka ankea paik­ka se oli vuon­na 1976.

Esimerkik­si vuon­na 1976 nyt niin ajanko­htaista Kai­vokat­ua ei saanut ylit­tää jalan vaan kan­ta­muksi­neen, las­ten­vaun­uineen ja rol­laat­tor­ei­neen piti laskeu­tua asematunneliin.

Nopeusra­joi­tus oli koko kaupungis­sa 50 km/h. Liiken­neon­net­to­muuk­sis­sa kuoli Helsingis­sä 42 henkeä. –nyky­isin keskimäärin alle viisi henkeä vuodessa ja nopeusra­joi­tus keskus­tas­sa 30 km/h. Keskus­taan on tul­lut käve­lykatu­ja pätkä ker­ral­laan, aina suuren vas­tus­tuk­sen säestämänä. Kun han­ke on sit­ten toteu­tunut, kukaan ei enää muista sitä vastustaneensakaan.

Samal­la kun vihreät ovat tehneet Helsingistä parem­man paikan olla ja elää, Helsin­ki on men­estynyt taloudel­lis­es­ti parem­min. Sitäkään ei pidä unohtaa.

Eteen­päin täl­lä tiel­lä, pystypäin ja itses­tämme ylpeinä!