Maahanmuutosta käytävässä keskustelussa menevät ”pakolaiset” (humanitäärisin perustein maahan otettavat) ja siirtolaiset (työ- ja opiskeluperusteinen maahanmuutto) sekaisin. Näitä sekoittavat sekä maahanmuuton vastustajat että maahanmuuton kannattajat. Nämä ryhmät tulisi kuitenkin pitää tiukasti erillään, koska niitä koskevat aivan eri säännöt.
Hyvinvointivaltiota ei voisi ylläpitää, jos maahan saisi kuka tahansa muuttaa ja pääsisi välittömästi sosiaaliturvan piiriin. En tiedä, kannattaako sellaista edes kukaan, mutta sanon tämän kuitenkin varmuuden vuoksi keskustelun selventämiseksi. Vaikka EU-maiden välillä on periaatteessa vapaa liikkuvuus, se tarkoittaa, että maahan saa tulla hakemaan työtä, mutta työttömyysturvan saa sinä vaiheessa kotimaastaan. Uuden kotimaan sosiaaliturvan piiriin pääsee vasta oltuaan töissä. Olen yrittänyt selvittää, kuinka kauan pitää olla töissä, mutta selkeätä vastausta en ole tähän saanut. Se taitaa olla tapaoikeutta.
Pakolaiseksi pääseminen on ihmisarvokysymys, siirtolaiseksi pääseminen ei ole. Jokaisella siirtolaisia vastaanottavalla maalla on oikeus päättää kriteereistä, joilla siirtolaisiksi pääsee.
Siirtolaisten pisteytys
Esitimme Jussi Pyykkösen kanssa raportissamme Maahanmuuton yhteiskuntasopimus, että siirtolaiseksi pyrkivät pisteytettäisiin samaan tapaan kuin heidät pisteytetään Kanadassa. Pisteytyksellä on huono maine, mutta monesta kriteeristä riippuva pisteytys on parempi kuin yhdestä kriteeristä riippuva dikotominen kyllä/ei-pisteytys, jollaista nyt sovelletaan.
Jos köyhien maiden ihmisiltä kysyttäisiin, kumman ulkomaalaispolitiikkaa nämä pitävät parempana, Suomen vai Kanadan, jokseenkin yksimielisesti Kanadaa pidettäisiin parempana.
Pisteytyksen tarkoitus on valita Suomeen siirtolaiseksi sellaisia, joilla on hyvät menestymisen mahdollisuudet Suomessa ja joiden voi myös olettaa olevan hyväksi myös Suomelle.
Raportista selviä enemmän ehdottamastamme pisteytyksestä. Selostan sen ideaa tässä pintapuolisesti. Raportista selviää myös, mistä pisteitä saa.
Jos saa 70 pistettä tai enemmän, saa pysyvän oleskeluluvan eli pääsee maahan välittömästi kaikkine oikeuksineen ja saa ottaa perheensä mukaan.
50–69 pistettä tuo ehdollisen oleskeluluvan, joka muuttuu pysyväksi oleskeluluvaksi, jos työllistyy tavalla, joka turvaa elannon.
25–49 pistettä tuotaa työnhakuviisumin, jonka turvin pääsee Suomeen hakemaan työtä mutta sosiaaliturvan osalta tulee kohdelluksi kuin toisen EU-maan kansalainen – ei pääse sosiaaliturvan piiriin ennen kuin on työllistynyt. Mukana on oltava riittävästi rahaa asumista varten. Toisaalta ei kuitenkaan tarvitse maksaa ihmissalakuljettajille ja voi tulla maahan turvallisesti reittikoneella tai laivalla.
Jos saa alle 25 pistettä, ei pääse siirtolaiskriteerein Suomeen.
Silloin kun julkistimme ehdotuksemme, siirtolaisten pisteytys oli ehdotuksena radikaali, mutta nyt sitä esittävät lähes kaikki. Se tulee varmaankin toteutumaan jossain muodossa.
Suomen on vaikea houkutella korkeasti koulutettuja
Kaikki haluavat siirtolaiseksi korkeasti koulutettuja ja niin haluaa Suomikin. Tässä kilpailussa Suomella on hieman huonot kortit. Tähän on kummallisen kielen ja marraskuun lisäksi syynä se, että meillä korkeakoulutus on ilmaista ja vastaavasti koulutettujen nettoansiot verotuksen vuosi heikompia kuin verrokkimaissa. Se on reilu malli suomalaisille, mutta kovin epäedullinen sellaiselle, joka on maksanut kalliista koulutuksesta muualla. Suomalaisia se kannustaa ottamaan ilmaisen koulutuksen kotimaasta ja muuttamaan valmistuttuaan pois. Näin moni suomalainen myös tekee.
Kun emme onnistu houkuttelemaan tänne kotimaissaan korkeasti koulutettuja, meidän tulee kouluttaa heidät itse. Näin myös tapahtuu. Tekniikan alan (insinööritieteet ja tietojenkäsittely) maistereista jo neljäsosa on ulkomailla syntyneitä ja väitöskirjan tekijöistä yli puolet.
Suomessa koulutetut ulkomaalaiset eivät pysy Suomessa
Tämä investointi menee Suomelta kuitenkin osin hukkaan, koska täällä opiskelleista aivan liian moni muuttaa valmistuttuaan pois maasta. Osa on alunperinkin aikonut tehdä niin, mutta suuri osa muuttaa, koska eivät saa töitä Suomesta.
Korkeasti koulutettujen ulkomaalaistaustaisten vaikeudet saada työpaikka Suomesta on asia, jolla pitäisi tehdä jotain.
Yritykset eivät ymmärrä omaa etuaan. Yksi syy siihen, että Ruotsi menestyy vientimarkkinoilla niin paljon Suomea paremmin on siinä, että ruotsalaisissa yrityksissä on enemmän maahanmuuttajia – siis ihmisiä, jotka tietävät jotain muustakin maailmasta ja joilla on yhteyksiä ulkomaille. Nythän meillä toimitusjohtajiksi aletaan ottaa ulkomaalaisia, mutta heitä tarvittaisiin myös alemmille portaille.
Tarvittaisiin ulkomaisille korkeasti koulutetuille suunnattua työnvälitystä. Nyt työnvälitys on keskittynyt työllistämään heikosti koulutettuja suomalaisia pitkäaikaistyöttömiä – siis täsmälleen eri joukkoa. Helsinki ja Espoo voisivat perustaa tällaisen yhdessä ja kenties muutkin suuret kaupungit voisivat siihen yhtyä. Pienempiä kuntia ei voida ottaa mukaan, koska hankintalailla on tarkoitus kieltää pienten kuntien osallistumisen kuntien välisiin yhteistyöhankkeisiin.
Minulle on Baronan toimintaa seurattuani tullut ymmärrystä yksityistetylle työnvälitykselle, joka saisi palkkionsa toteutuneiden työsuhteiden perusteella. Se johtaisi kermankuorintaan eli keskityttäisiin helposti työllistettäviin. Niinhän itse kukin meistä menettelee kalastaessaan; kalastaa sieltä, mistä on helpointa saada saalista. Se pitää paremmin vatsan täytenä. Työnvälityksen kermankuorinta on samasta syystä kestävyysvajeen kannalta parempi vaihtoehto kuin keskittyminen vaikeimmin työllistettäviin.
.…
Tästä aiheesta on näköjään niin paljon sanottavaa, että jatkan seuraavassa postauksessa.