Matalapalkkatuki ja työn tuottavuus

Roope Uusi­ta­lo kom­men­toi kir­joi­tus­tani, jos­sa sanoin korkei­den palkanko­ro­tusten edis­tävän työn tuot­tavu­u­den nousua, kos­ka ne edis­tävät luo­vaa tuhoa. Hän huo­maut­ti, että enkö ole kir­jas­sani Täystyöl­lisyy­teen ilman köy­hyyt­tä esit­tänyt pien­ten palkko­jen sub­ven­toin­tia ja eikö tämä ole ris­tiri­idas­sa nyt esit­tämäni kanssa.

Uusi­talon kom­ment­ti tuli kuin tilauk­ses­ta, kos­ka olin harkin­nut tuon ris­tiri­idan käsit­telemistä itsekin, mut­ta laisku­ut­tani lykän­nyt sitä aina vain.

Itse asi­as­sa olen esit­tänyt mata­la­palkkatukea jok­seenkin kaikissa kir­jois­sani vuo­den 1986 jäl­keen, eri­tyisen pain­okkaasti kir­jas­sa Hyv­in­voin­ti­val­tion eloon­jäämisop­pi, jos­ta sain Pro Oecono­mia ‑palkin­non. Se on myös perus­teenani kan­nat­taa pien­tä perustuloa.

Sol­i­daari­nen palkkapoli­ti­ik­ka todel­lakin edis­tää tuot­tavu­u­den kasvua. Tästä saimme hyvää näyt­töä 1980-luvul­la, jol­loin palkanko­ro­tuk­set ajoi­vat Suomes­ta pois tek­sti­ili­te­ol­lisu­u­den tehden näin tilaa tuot­tavam­mille työpaikoille.

Tämä oli edullista kansan­taloudelle, mut­ta ei kaikille työ­paikansa menet­täneille. Moni jou­tui luop­umaan omakoti­talostaan ja muut­ta­maan Van­taalle vuokrakak­sioon. Parem­pi palk­ka ei riit­tänyt kus­tan­ta­maan ero­tus­ta. Mut­ta kansan­talous kiit­ti ja val­tio vero­tu­lo­jen saajana.

Siihen aikaan sol­i­daari­nen palkkapoli­ti­ik­ka se ei nos­tanut työt­tömyyt­tä. Palkkaerot oli­vat pieniä ja tulo­erot his­to­ri­al­lisen alhaal­la, mut­ta tämä ei hin­noitel­lut ihmisiä työ­markki­noiden ulkop­uolelle.  Vuon­na 1989, viimeisenä vuon­na ennen 1990-luvun lamaa, työt­tömyysaste oli run­saat kolme pros­ent­tia, kun se nyt on run­saat yhdek­sän pros­ent­tia. Se oli hyvä saavu­tus maal­ta, jos­sa alueelli­nen tas­apano oli pahasti vinksallaan.

Jos tuol­loin työvoima olisi huu­tokau­pat­tu ilman mitään työe­htosopimuk­sia, palkkaerot oli­si­vat jääneet kohtu­ullisen pieniksi, kos­ka kaikkien työ­panos­ta tarvittiin.

Sen jäl­keen taloudessa tapah­tui muu­tos, joka lisäsi eri­ar­voisu­ut­ta työ­markki­noille. Automaa­tio ja alka­va dig­i­tal­isaa­tio kar­si suorit­tavaa työtä, niin san­ot­tua perustyötä, joka ei edel­lyt­tänyt huikeaa osaamista. Pelkän perusk­oulun varas­sa ole­vien työl­lisyys rom­ahti ja on nyt kan­ta­suo­ma­laisil­la jotain vain noin 41 %, maa­han­muut­ta­jil­la vähän parem­pi. Muu­tos jäi meil­lä pahasti laman alle ja sik­si sitä ei oikein havait­tu. Sama muu­tos tapah­tui muual­la ilman lamaa.

Jos 2000-luvun alus­sa työvoima olisi huu­tokau­pat­tu, tulok­se­na olisi ollut paljon suurem­mat palkkaerot kuin ennen lamaa. Nyt erot oli­si­vat var­maan vielä suuremmat.

Osa työvoimas­ta on hin­noitel­tu ulos työ­markki­noil­ta ja se näkyy tas­apain­o­työt­tömyy­den liki kolminker­tais­tu­mise­na 1980-luvun lopulta.

Huo­mat­takoon, että kun palkat ovat reaal­i­ta­soltaan puoli­tois­tak­er­tais­tuneet – myös alim­mat palkat ovat–työn taloudel­lisen tuot­tavu­u­den minim­i­ta­so on myös nous­sut puoli­tois­tak­er­taisek­si. Sitä tuot­ta­mat­tomam­paan työhön ei ketään kan­na­ta palkata. Se näkyy työttömyytenä.

Täl­laiseen tilanteeseen voi suh­tau­tua kolmel­la tavalla.

1. Pyritään pitämään palkkaerot pien­inä sol­i­daarisel­la palkkapoli­ti­ikalla. Tämän hin­tana on kas­va­va työttömyys.
2. Hyväksytään kas­va­vat palkkaerot, jot­ta ketään ei hin­noiteltaisi ulos työ­markki­noil­ta. Tämän hin­tana on työssä käyvien köy­hien määrän kasvu.
3. Hyväksytään palkkaero­jen kasvu työ­nan­ta­jan silmis­sä, mut­ta tue­taan mata­la­palkkatyötä joko tuke­mal­la sitä teet­täviä työ­nan­ta­jia (palkkatu­ki) tai suo­raan työn­tek­i­jöitä (täy­den­tävät tulonsiirrot)

Kan­natan tuo­ta kol­mat­ta vai­h­toe­htoa, kos­ka se johtaa parhaaseen työl­lisyysas­teeseen, mut­ta sen hin­tana todel­lakin on tuot­tavu­u­den kasvun hidas­tu­mi­nen niistä samoista syistä kuin kir­joitin palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen vaa­timien korkei­den palkanko­ro­tusten hyvänä puole­na ole­van, että ne nos­ta­vat tuot­tavu­ut­ta luo­van tuhon kautta.

Lyhyel­lä aikavälil­lä vai­h­toe­hto 3 johta­nee korkeam­paan kokon­ais­tuotan­toon korkeam­man työl­lisyy­den kaut­ta, mut­ta pitkäl­lä aikavälil­lä tuot­tavu­u­den kasvun hidas­tu­mi­nen domi­noi kehi­tys­tä. Tuot­tavu­us voi nous­ta ekspo­nen­ti­aalis­es­ti, mut­ta työl­lisyysaste ei voi.

Vaik­ka mata­la­palkkatu­ki nos­taisi työl­lisyysastet­ta, sen vaiku­tus kokon­ais­tuotan­toon ei olisi kum­moinenkaan, kos­ka näin syn­tyvät työ­paikat oli­si­vat alhaisen tuot­tavu­u­den työ­paikko­ja. Jos työl­lisyys olisi kolme pros­ent­tia parem­pi, mut­ta syn­tyvien työ­pakko­jen tuot­tavu­us kol­mannes keskiar­vos­ta, kokon­ais­tuotan­toon se vaikut­taisi vain yhden pros­entin. Tämä var­maankin on se syy, mik­si Suomes­sa on hyväksyt­ty työt­tömyy­den nousu toisin kuin ennen. Run­noi­han Kekko­nen Suomeen oikein hätäti­la­hal­li­tuk­sen, kun työt­tömien määrä nousu sataan­tuhanteen. Nyt oltaisi­in tyy­tyväisiä, jos se lask­isi alle 300 000:een.

Mik­si sit­ten kan­natan mata­la­palkkatukea? Sik­si, että en pidä talouskasvua kaiken muun ylit­tävänä tavoit­teena. Sosi­aalis­es­ti ehjä yhteiskun­ta on min­ulle tätä tärkeämpi tavoite. Sik­si halu­an pitää kaik­ki mukana, vaik­ka se vähän mak­saisikin menetet­tynä tehokkuutena.

Piti kir­joit­ta­mani siitä, mik­si ihmiset eivät siir­ry tuot­tavampi­in työ­paikkoi­hin ilman luo­vaa tuhoa, mut­ta siitä toisel­la kertaa.